Sinkku miettii: onko parempi jäädä yksin vai solmia parisuhde "ihan ok" -miehen kanssa?
Jos ei ole löytänyt ketään, johon oikeasti on rakastunut ja jonka kanssa haluaisi parisuhteen ja perustaa perheen, onko parempi vain jäädä yksin vai solmia parisuhde jonkun miehen kanssa johon ei ole rakastunut vain sen takia että saisi perheen?
Olen itsekin sinkku ja tämä on mielenk. kysymys minustakin, mutta tätä pohtii erityisesti ystäväni joka on meistä kahdesta enemmän etsinyt miestä viime vuodet. Mitä mieltä olette? Toivoisin asiallisia kommentteja.
Kommentit (30)
Ei sitä ole pakko ikuisuudeksi solmia. Ota joku muutaman kuukauden romanssi?
Miksi sinä tai kaverisi ette ole saaneet sellaista miestä johon voisi ihastua? Onko asia jäänyt kiinni ulkonäöstä, pituudesta vai ammatista?
Riippuu ihan siitä mitä haluat elämältäsi. Sinkkuna keskiluokkainenkin elämä on jo monelta saavuttamattomissa (kunnon auto, omakotitalo, kesämökki...).
Haluaistko sinä tai ystäväsi olla jollekin miehelle "paremman puutteessa"-kumppani?
Silloin jos tuntuu, että tarjolla olevat miehet on vain " ok" et oo täysin hyväksynyt omaa tasoasi
Jos oisit hyvännäköinen, sun ei tarvitsisi pohtia tätä. Sulle ois upeita miehiä tarjolla.
Hyväksy nyt et oot itekkin vain ok ja tod.näk sun kumppanikin joutuu tyytymään sinuun.
Niin millainen ja miten kestävä perhe siitä edes tulisi. Onko se ihminen jonka haluat loppu elämäksesi seuraasi.
Mitä iloa siitä suhteesta sitten on, jos ei ole rakastunut?
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä ole pakko ikuisuudeksi solmia. Ota joku muutaman kuukauden romanssi?
Mutta jos hän ottaisi miehen, hän ottaisi sen juuri sen takia että saisi perheen. Ei muutaman kuukauden romanssille mitään perhettä perusteta. Se "ongelma" onkin siinä, että yhteiset lapset hitsaisivat kiinni mieheen ikuisuudeksi ja jos ei edes ole rakastunut mieheen, onko se kovi fiksu ratkaisu? Siis lähinnä ystävästäni nyt puhun. Olen itse jo aika pitkälti "luovuttanut" :D
- ap
Jos pystyy elämään sen asian kanssa, että ei rakasta toista vaan toinen on mahdollisesti kuin kämppis jonka kanssa on lapsia...niin siitä vaan. Mutta ovatko sellaiset vanhemmat lapsillekaan hyvät?
Ajattelemisen aihetta kirjoitti:
Haluaistko sinä tai ystäväsi olla jollekin miehelle "paremman puutteessa"-kumppani?
Hyvin sanottu. Naiset usein miettii vain oman navan kautta. Mitä MINÄ tarvitsen ja haluan. Mitä MINÄ ansaitsen. Heille mies on vain väline jonkun unelman saavuttamiseen. Oman kodin. Lapsen.
Usein myös ovat arvioineet yläkanttiin sen mitä heillä itsellä on tarjottavaa kumppanille.
Ota se mies kuudeksi vuodeksi. Sen jälkeen ero ja lapset vuoroviikoin sinulla. Ja näin sinulla on taas omaa aikaa ja perhe aikaa. 6v on lyhyt aika.
Miks tähänkin pitää joidenkin sekoittaa tasot, kun kyse on tunteen puuttumisesta?
Kaverini on naimisissa järjestetyn avioliiton kautta. Alussa kumpikin oli vähän sellaisella "Nääh, ihan jees, mutta olisin halunnut jotain muuta", mutta nyt, 15- vuoden jälkeen ovat tosi rakastuneita ja onnellisia. Eli ajan kanssa sitä ok-tyyppiä voi oppia rakastamaan.
Itse en lähtisi noilla spekseillä suhdetta rakentamaan, mutta minä olenkin pinttynyt yksineläjä :)
Minusta on sairasta perustaa perhe tuollaiselle pohjalle. "Koska minä haluan!" Lapsiparat.
Rakkaus yleensä muodostuu ajan kanssa, se ok-mies voi lopulta osoittautua paremmaksi kuin se valmiiksi "täydellinen prinssi"
Jos ystävän täytyy oikein etsimällä etsiä vuosikaudet, niin kannattaisiko hänen myöntää itselleen, ettei saa unelmamiestään. Et unelmamiehellä on unelmanainen ja sun ystävä ei taida olla mikään kaunotar.
Vierailija kirjoitti:
Silloin jos tuntuu, että tarjolla olevat miehet on vain " ok" et oo täysin hyväksynyt omaa tasoasi
Jos oisit hyvännäköinen, sun ei tarvitsisi pohtia tätä. Sulle ois upeita miehiä tarjolla.Hyväksy nyt et oot itekkin vain ok ja tod.näk sun kumppanikin joutuu tyytymään sinuun.
Tasoa ja tasoa...siitä jotkut jaksaa jankata. Minulle ei ainakaan ulkonäkö ole oleellista, ei se onko kumppani lihava vai laiha, lyhyt tai pitkä, vaan että meillä on keskinäistä rakkautta ja vetovoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Miks tähänkin pitää joidenkin sekoittaa tasot, kun kyse on tunteen puuttumisesta?
Taso ja naisen tunteet menevät käsi kädessä.
Kummasti naisella onkin kemiaa miehen kanssa kun miehen kasvot ovat optimaaliset, pituus 190cm ja ammatti joku korkean statuksen lentäjäkirurgijuristi matalalla äänellä ja isolla peniksellä.
Kyllä mieheltäkin tunteita alkaa löytyä jos nainen on rikas huippumalli.
Kannattaa vaatia parasta. Onko nettideittejä ja tinderin kokeiltu?