Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini tuputtamat kasvatusmetodit "kivikaudelta", miten toimia loukkaamatta (jos mahdollista)?
20.08.2018 |
Meillä on nyt 6kk ikäiset kaksoset ja alan olla lähes kurkkuani myöten täynnä äitini kasvatusneuvoja. Tähän asti ollaan selkeästi perusteltu, miksi ei millon mitäkin hänen ohjettaan noudateta vaan tehdään eri tavalla. Neuvot on tyyliä, että vauvaa ei kannata kantaa sylissä, kun se tottuu siihen, kannattaa antaa itkeä eikä juosta heti ottamaan syliin jne.
Siitä huolimatta, että niin minä kun mieskin on sanottu äidilleni, että toimimme eri tavalla niin hän jaksaa tuputtaa neuvojaan. Olis helppoa, jos pystyis vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, käytännössä ei vaan ole mahdollista. Väsymystä on ilmassa, koska kaksoset nukkuu edelleen melko huonosti ja väsyneenä provosoidun hyvin pienestäkin kritiikistä. Lisäksi itseäni ahdistaa äitini vierailut tämän takia eikä myöskään kiinnosta mennä kylään äidille, koska sama virsi kuuluu sillonkin.
Olen puhunut myös äidilleni, että hänen sanansa satuttavat, vaikkei hän sitä ehkä tarkoitakaan, mutta nämä puheet tuntuu menneen kuuroille korville, koska sama käytös jatkuu aina vaan.
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä8082 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienten lasten äidillä on muutakin tekemistä kuin selittää kusipäälle kaikki mahdollinen viisi kertaa. Uudestaan ja uudestaan.
Millanen ihminen kutsuu omaa äitiään kusipääksi.. huhhuh.
Se joka käyttäytyy törkeästi on kusipää. Se että kenelle on sukua ei silti poista sitä kusipäisyyttä.
Taidat olla itse aikamoinen kusipää, ja kasvatat vielä lisää sitä lajia.
Ei se tee kusipääksi että haluaa lasten isän kanssa kasvattaa omat lapsensa ja itse katsoa mitä omassa kodissaan tapahtuu.
Kyllä ne lapset mummonkin on,. outo ajatus ettei mummo kuulu perheeseen, totta kai se kuuluu. Tunnut olevan niin miehesi tossun alla ja hurmoksessa ettet tajua omaa parastasi ja etenkään lastesi parasta.
Provo.
Lapset eivät ole mummon millään tavalla.
Totta kai ovat, vaikkei mummo huoltaja olekaan, mummo on tärkeimpiä perheenjäseniä. Näin ainakin omassa suvussani ja samoin nyt omilla lapsilla.
Onpa karu ja ankea perhe teillä, ellei mummoa siihen lasketa ollenkaan.
Mummo ei ole perheenjäsen. Hän on sukulainen.
Perhettä ainakin meillä.
Teidän sairaille systeemeillenne en voi mitään. Säälin kyllä uhreja syvästi.
Minkä sortin trolli sanoo että on "sairasta" kun mummo kuuluu perheeseen.
Onkohan sun perhekäsitys jotenkin vinksahtanut.Mummo ei kuulu perheeseen. Hän on sukulainen.
Ja se käsitys että mummo ajaisi lapsen oman vanhemman ohi on sairas. Hyvin sairas.
Mä tiedän tapauksen jossa mummo ja pappa hoiti lapsen kun omat vanhemmat keksi "parempaa tekemistä" eikä se ollut mitenkään sairasta. Hyvin pärjäävä nuori aikuinen on tullut hänestä. Ja en todellakaan usko että olisi mitenkään ainutlaatuinen tapaus. ohis
Minäkin olen mummoni kasvattama.
Äidillä ei olisi pää kestänyt, niin on itse minulle sanonut.
Siinä huolimatta äiti jakaa lastenhoitoneuvoja jatkuvalla syötöllä.
Muutenkin tuppaa sekaantumaan joka asiaan, yrittää kontrolloida ja pyrkii ihon alle.
Todella raivostuttavaa.
Hänellä on outo tapa mitätöidä läheistensä tunteet. Sitä on tehnyt minulle ja siskolleni, mutta puhuu myös usein kuinka joku vieras ihminen on reagoinut väärin johonkin asiaan. Esim kuollutta koiraansa surutta naista äitiäni piti pöljänä. Hänen mielestään lemmikin perään itkeminen on naurettavaa.
Nyt olen huomannut, että hän on aloittanut siskoni vauvan tunteiden mitätöimisen.
Esim jos vauva itkee, näyttää äitiäni hänelle erityisen iloista naamaa. Siitä vauva alkaa itkemään vielä enemmän.
Vauva on nyt alkanut itkemään aina mummonsa nähdessään ja mummo ihmettelee, että "miksi se minua vierastaa, mehän ollaan tuttuja". Ketään muuta tämä vauva ei vielä ole vierastanut.
En muista että hän olisi omia lapsiani sillä tavalla kohdellut.
Enemmän oli semmoista, että kun hän tuli käymään kylässä, niin tervehti minua sanomalla "vauvalle pitää vaihtaa vaippa ja pyykit pitää panna koneeseen". Ja loppuvierailun jakoi ohjeita samaan tyyliin.
Se ohjeiden jakaminen saattaa hänellä johtua siitä että hänellä on adhd ja hän ehkä kuvittelee että minun elämäni on yhtä kaoottista kuin hänen.
Raskasta se joka tapauksessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun äitis on varmaan joku 40+, eikä 1990-luvulla sun syntyessä (oletan että olet alle 30-vuotias) todellakaan käsketty huudattaa lasta tai syöttää sille kiinteitä 1 kk iässä.
En tiedä mistä äitisi käsitykset ovat peräisin mutta eivät ne olleet arkipäivää edes vajaa 30 vuotta sitten.
Jätä huomiotta ja pidennä kyläilyvälejä.
En kyllä ole mikään nuori äiti, ikää lähemmäs 40v, kun erinäisistä syistä raskaaksi tulemiseni ei ollut niin yksinkertaista.
Nämä äitini kasvatusneuvot tulevat siis omalta isoäidiltäni, jotka hän on saanut äitini päähän iskostettua ainoana oikeana kasvatuksena, jota ne eivät kuitenkaan ole.
ap
Tuttuni tuli isoäidiksi 45 vuotiaana ja hänen suusta tulee samanlaisia kukkasia. Ei saa ottaa syliin jos itkee, on lapsen lelliimistä, luunapit, tukkapöllyt, suun peseminen saippualla. Olen huomannut että osa vanhemmista eivät kyseenalaista omien vanhempiaan vaan jatkavat samaa linjaa. Itse kuulun niihin jotka pohtivat koko ajan miten suhtautua tilanteisiin, onko joku muu ratkaisu kuin se mikä tulisi refleksinä omasta lapsuuden kokemuksista.
Minä sain ihan omakohtaisesti kokea, ettei se äitini tapa kasvattaa ollut todellakaan oikea ja sen seurauksia kannoin mukanani pitkälle aikuisikään, kunnes sain terapiasta avun. Mulla ei ollut lapsena edes isää, kun äitini ei halunnut kertoa isälleni, että olen hänen lapsensa. Aikuisiällä löysin isäni, valitettavasti kauaa en häntä ehtinyt tuntea ennen kun hän kuoli.
Tämän takia en todellakaan aio omia lapsiani kasvattaa samalla tavalla ja aiheuttaa samat traumat, jotka itse sain.
ap
Ap, mietihän tarkkaan motiivisi yhteydenpidolle. Miksi koet halua pitää äitisi elämässä mukana?
Olen itse narsistisen väkivaltaisen äidin kaltoinkohdeltu lapsi. Välit äitiini olivat nuorena aikuisena etäiset, mutta kun sain lapsia niin minäkin halusin äitini lasten elämään mukaan. No helvettihän siitä seurasi. Jatkoin vuosia sitkeästi loukkaukset niellen ja itsekseni itkien.
Viimein tajusin että syy äidin mukasnottamiselle oli väärä. Olin naiivina kuvitellut että mummous tekisi äidistä rakastavan, ja että minäkin saisin rakkautta äidiltä ja hän viimein hyväksyisi minut.Turhaa toiveajattelua. Äiti ei muuttunut tipan vertaa lämpimämmäksi eikä ollut mummonakasn lämmin. Tylytti ja kyykytti lapsiani ja opasti kanssa koko ajan miten pitää piiskata ja tukkapöllyttää, että heti pitää ottaa lapselta luulot pois!
Välit menivät poikki 5v sitten kun viimein romahdin rnkä jaksanut enää äidin loukkauksia. Tämä on ollut elämäni ihaninta aikaa! Olen vapaa ja vailla pelkoa! Ei tarvi jännittää äidin haukkumapuheluita eikä ilkeitä kasvatusohjeita. Lapset joskus kyselee mummosta mutta olen heille asian selittänyt lapselle ymmärrettävästi. Eivät kyllä jää mistään paitsi.
Apn kannattaa miettiä miksi jaksaa ja kestää äitiään. Et kai vain elättele turhaa toivetta että äitisi muuttuu tai alkaa mukavaksi! Not gonna happen :(
Itse asiassa ainoa motiivini pitää yhteyttä äitiini ovat lapseni, en haluaisi heidän elävän ilman isoäitiä, mutta toisaalta äitiäni ei ole lapsenlapset juuri kiinnostaneet niin hyvin usein tuntuu turhalta ees yrittää säilyttää välit. Vaikea uskoa, että äitiäni kiinnostais myöhemminkään lapsenlapset, kun ne ei nytkään näytä kiinnostavan.
En siis toivo, että äitini muuttuisi, tiedän, ettei se ole mahdollsta, kun on koko ikänsä ollut tuollainen, paitsi kaksosten syntymän jälkeen käytös vielä pahentunut. Itselleni olis varmasti ennemminkin helpotus, jos pitäisin etäisyyttä tai tarvittaessa katkaisisin välit äitiini. Olen henkisesti aika loppu tämän asian suhteen ja luultavasti lapset saisivat vähemmän ahdistuneen äidin, jos ei tarvitsis jatkuvasti stressata äitini neuvoista ym.
ap
Alue: Aihe vapaa
Meillä ongelmatapaus oli anoppi. Ainoa tapa säilyä edes jotenkin järjissä oli pistää kunnon rajat. Käytännössä pistää välit poikki. Oli vielä niin ovela, että ahdisteli mua silloin, kun mun mies oli töissä. Löi sillee kivasti kiilaa meidän väliin, kun mies ei halunnut uskoa äitinsä oleva saatanaa pahempi. Riitojahan siitä seurasi.