Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miltä kuolema tuntuu? Mitä sen jälkeen tapahtuu?
20.08.2018 |
Olen seurannut lähipiirissäni todella ikävää syöpätapausta, jossa perusterve nuori sai diagnoosin liian myöhään, ja mitään ei ole nyt enää tehtävissä. Tämä on saanut minut ajattelemaan kuolemaa. Olen aina ajatellut, että kuoleman jälkeen on oltava jotain. Ihan pakko, sillä miten meidän tietoisuus voi vaan kadota jonnekin. Ehkä tämä tulee tästä, kun kirkko on opettanut oman oppinsa mukaisesti. En ole kuitenkaan uskossa, mutta silti olen 'uskonut', että jotain on oltava.
Nyt olen viime aikoina oikeasti tajunnut sen, että kuolema tarkoittaa todellakin sitä, että ei ole enää mitään, koska ennen syntymääkään ei ole ollut. Kun aivot kehittyvät hedelmöittyneestä munasolusta, kehittyy tietoisuus ja tämä tietoisuus on vain aivosolujen toimintaa. No, kun kuolemma, aivomme kuolevat, ja samalla nämä solut, jotka muodostavat tietoisuuden, tuhoutuvat. Olen pohtinut, miltä se tuntuu, kun ei ole tietoisuutta. Ehkä se on jotain samanlaista kuin uni - yhtäkkiä ja tietämättään nukahtaa, ja seuraavan kerran herää, mutta tuota nukkumista ei pysty mitenkään kuvailemaan, millaista se oli. (En tarkoita nyt sitä hetkeä, jolloin näemme unia, vaan sitä muuta 'aikaa' unen tilassa). Kuoleman jälkeen ei vaan heräisi...
Olen surullinen, koska tajusin tämän. On ollut helpompaa ajatella, että kuoleman jälkeen on vielä jotakin, sillä suremiseen tietysti helpottaa, jos ajattelee, että "henkilö pääsee parempaan paikkaan ja näemme vielä joskus". Ja todennäköisesti itsekin lohduttaudun sillä, kun lähipiirissäni tämä kamala tapaus tapahtunee.
Miten te lohduttaudutte, kun läheinen kuolee? Miten te ajattelette kuolemaa? Haluaisin eritoten ateistien ajatuksia.
Kommentit (84)
Yhtä absurdi kysymys kuin miltä syntymä tuntuu? Mitä ennen sitä? KUKAAN ei tiedä varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni uskonto ns. tukee ihmisen elämää. Esimerkiksi syntymisen ilo (kastejuhla), siunaus naimisiinmenolle ja hautajaiset luovat yhteenkuuluvuutta.
Nuo luovat yhteenkuuluvuutta ehkä sinulle koska ilmeisesti olet saanut uskonnollisen (kristitty) kasvatuksen.
Uskonnottomille tai muihin uskontoihin kasvatetuille asiat näkyvät toisin.
On uskontoja, joiden yhteisöä säätelevä rooli on paljon pienempi koska tuollaisia kasteen, ripin tai häiden tapaisia riittejä ei ole. Ei taivaita, ei helvettejä ja kuolemanpelkoa.
Onhan niitä monia kokemuksia, jossa on päästy näkemään seuraavaa elämää, mutta sitten on esimerkiksi elvytyksen avulla päästy takaisin tänne. Tästä on ihan tutkimuksiakin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä monia kokemuksia, jossa on päästy näkemään seuraavaa elämää, mutta sitten on esimerkiksi elvytyksen avulla päästy takaisin tänne. Tästä on ihan tutkimuksiakin.
Unohtamatta niitä kokemuksia, kun lapset kertovat, että ovat nähneet kuvia entisestä elämästään.
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä monia kokemuksia, jossa on päästy näkemään seuraavaa elämää, mutta sitten on esimerkiksi elvytyksen avulla päästy takaisin tänne. Tästä on ihan tutkimuksiakin.
Niin ja tutkimuksen tulos on se, että tietyissä tilanteissa ihmisen kehoon vapautuu kehon itsensä tuottamaa DMT:tä, minkä ansiosta "kuoleva" siis käytännössä lähtee psykedeeliselle tripille.
Saman ilmiön saa aikaan käyttämällä DMT:tä ihan terveenä ja elävänä.
Ei se ole mikään neurokemiallista ilmiötä kummempi asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema on lopullinen. Siihen kaikki ihmisessä loppuu. Ei ole mitään after life juttua.
Kehon atomit jatkavat matkaansa. Me ollaan vain väliaikaisia muodostelmia, jotka ymmärtävät olevansa olemassa. Elämä jatkuu kyllä, ei vain enää tässä samassa muodossa. Todennäköisesti tässä universumissa on aina olemassa jotain muita tietoisuuksia ja "minuja". Eli vaikka juuri minä en synny uudelleen, niin joku toinen minä syntyy jossakin. En tiedä ymmärtääkö tästä mitään, mutta tavallaan me kaikki ollaan yhtä, ei kukaan ole erityinen ja ikuinen, vaikka toisaalta kaikki ollaan ainutlaatuisia sen aikaa kun eletään ja ollaan jossakin muodossa osa maailmankaikkeutta myös kuoleman jälkeen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En periaatteessa usko mihinkään mitä ei ole todistettu mutta jotenkin tuntuisi kummalliselta että elämä olisi pelkkää solujen toimintaa. Ovatko ne sitten todellisuudessa se tietoisuus vai mikä? Entäs kun rakennamme jonkun monimutkaisen laitteen, niin voimmeko todistaa, ettei se ole itsestään tietoinen? Itse nykyään ajattelen, että ''välillä pitää kuollakin'', eli on mielestäni liian epätodennäköistä, ettei käytännössä äärettömässä universumissa tapahtuisi samoja asioita uudelleen ja uudelleen kun aikaa kuluu.
Vai olenko vain päähenkilö jossain kertomuksessa ja elämäni on jonkun mielikuvistusta?
Tietoisuus jatkaa kuoleman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu äänestätkö keskustaa vai vihervassari demareita.
Jotkut olisivat voineet elää pitempään mutta he ovat luottaneet NWO:hon ja siihen että heidän luista kasvatetaan juurruttamalla kasvi luihin heidän sielunsa kasviin jotta elämä jatkuisi.
CERN ei anna tätä mahdollisuutta ja meitä on jo paljon haudassa odottamassa uutta elämää kasvissa ja maapallossa jossa pyhät luut eli sielut saisivat uuden elämän. CERN:llä on myös haudan kaivajia. 2pac oli varas ja hänen luut eivät reagoineet kasvin juuriin, hän oli varas eikä päässyt taivaaseen. Kasvi ei ottanut 2pac sielua vastaan, ķàmèłínpàškà on ķámèľínpàšķàà.
Oletteko miettineet, mikä ratkaisee sen miksi minä olen minä tai sinä olet sinä? Onko kaikki kiinni siitä, että tuo tietty aivosolu on tuossa tietyssä kohden tuolla tavalla kiinni ja lähettää tuollaisen impulssin tuohon aikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä on vähän turha kysyä eläviltä ihmisiltä
Vähän sama kuin ennen syntymää - ei mitään siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo puheet kuoleman jälkeisestä elämästä ovat ajoilta ennen nykyaikaista tietoa ja osaamista, joten en pitäisi niitä luotettavana. Kuolemaa ei ole osattu selittää muilla tavoin ja siksi on pitänyt keksiä että elämä jatkuu "jossain muualla". Aivotoiminta lakkaa kun ihminen kuolee ja silloin ei enää tapahdu mitään. Ei ole enää mitään. Se on varmaan samanlaisia kuin uneton uni tai tila ennen syntymää.
Hämmentävä ajatus. En ole aikaisemmin miettinyt, että tietoisuutta ei tosiaan ole ennen syntymää, miten sitä olisi kuoleman jälkeenkään? Toisaalta, olemmehan olemassa ja aivomme ovat kehittyneet vauvanakin, emme vain muista sitä. Varhaisimmat tarkat muistot saattavat olla ajalta alakouluikää. Mistä sen tietää, mitä ennen syntymää on tapahtunut, sitä ei vain kukaan muista?
Kommunikoin henkimaailman kanssa, joten voin sanoa, että kuolema on vain siirtymä. Ja se toinen puoli ON ihana.
Se on aika sama kun katsot telkkaria ja pistoke lähtee seinästä.Telkkarissa ei enää koskaan ole kuvaa.
Ehkä ohis, mutta kerron kuinka haluaisin kuolla, mikäli se olisi mahdollista.
Kymmenisen vuotta sitten sairastuin vakavasti ja selviytyminen taudista oli 50-60.
Mahdollisuus kuolemaan oli tilastojen mukaan suurempi kuin selviytyminen.
Olin suurimman osan aikaa kotona ja eräänä kesäaamuna, juodessamme vaimoni kanssa aamukahvia pihalla ja kaikki oli hyvin, rauhallinen, tyytyväinen olo, kerroin vaimolleni, että juuri näin haluaisin kuolla.
Ensimmäisen kahvikupin jälkeen kuoleman aiheuttava pilleri ohimennen suuhun, juuri sillä hetkellä kun kaikki tuntuu hyvältä. lähestulkoon täydelliseltä.
Selvisin sairaudestani, enkä käy enää edes jälkitarkastuksista, mutta siitä ajatuksesta itsemurhasta jäi tunne siitä, että ihmisen pitäisi lopettaa itsensä silloin kun kaikki on hyvin, eikä siinä vaiheessa kun ei muita vaihtoehtoja enää ole käytettävissä.
Sairauteni aikana kuolemanpelkoni hävisi täysin ja jossain vaiheessa odotin patologin lausuntoja koepaloista ja ajattelin kuoleman mahdollisuutta jopa uteliaana.
Saisin vihdoinkin nähdä onko kuoleman rajan takana vielä jotain uutta koettavaa vai pelkkä tyhjyys?
Minulla on ainakin sellainen tunne että olen ollut aina olemassa tavalla tai toisella.
Alue: Aihe vapaa
En ajattele erityisesti, että henkilö olisi jossain.
Kuollut on poissa ja elää vain muistoissa.
Kivuton kuolema varmasti tuntuu kutakuinkin samalta kuin nukahtaminen tai anestesia leikkauksessa. Eli yhtenä hetkenä on tajuissaan, sitten ehkä vähemmän ja sen jälkeen ei mitään. Tai sitten suoraan tajuissaan olosta ei mitään -tilaan.
Kuolema on ongelma vain läheisille jotka jäävät suremaan ja kaipaamaan. Kuolleelle itselleen sillä ei ole merkitystä.