Miten sanoa deittikumppanille hienovaraisesti että lopettaisi hehkumisen ja viesteillä pommittamisen?
Pitkän suhteen jälkeen olen alkamassa deittailla taas, ja löysin kivan miehen jonka kanssa kävin treffeillä. Meillä klikkasi naamatusten hyvin ja lounaskin venyi neljän tunnin tapaamiseksi.
Mutta. Näin pitkän suhteen jälkeen kaipaan tilaa hengittää, ja tietynlaista etäisyyttä ainakin nyt uuteen kumppaniin. Sanoin miehelle jo ennen treffejä että haluan edetä hitaasti ja tämä oli ok. Flegmaattinen tavataan-kerran-viikossa-viestitellään-parin-päivän-välein olisi minulle nyt aivan passeli ratkaisu, siinä minullekin olisi tilaa kuulostella tai ehkä kehittää tunteita.
Mutta mies, hän pommittaa minua viesteillä! Hän on selvästi ihastunut, ja viime vuorokauden aikana puhelimeni on huutanut punaisena. Tykkään huumorintajustasi! Sinulla on kivat nilkat! Luen viestisi äänelläsi ja ilmeilläsi! Heräsin onnellisena sinun takiasi! Kiva meikki! Tässä kuva ruoastani! Ajatuksena on kiva kuulla positiivisia asioita mutta hemmetti soikoon, jatkuva viestittely alkaa pikkuhiljaa v-tuttaa. Yksi eroni syistä oli että mieheni oli liian kiinni ja riippuvainen minusta ja uuden treffikumppanin pommitus tekee minun mieli paeta uudestaan. Vaikka kyseessä on tosi kiva mies, meillä on niin paljon yhteistä.
Minullakin on paljon asioita joista tykkään miehessä, mutta haluan muhia niitä itsekseni enkä töräyttää ilmoille "sulla on tosi hienot naururypyt!!!" samalla kun sylki sen suuhun tuo. Jatkuva pommitus ahdistaa vaikka tiedän että ajan kanssa voisin ihastua mieheen. Hänellä ei vain näytä olevan tarpeeksi pelisilmää olematta sanoa ihan kaikkea treffikumppanille. Jatkuva kehujen pommitus tekee minulle olon että minussa ei saisi olla edes vikoja.
Miten auttaa tätä asiaa ja sanoa tästä hienovaraisesti?
Kommentit (88)
Enpä ole ennen kuullut, et mies viestipommittaa. Yleensä noin tekee nainen. Sano kohteliaasti, että et jaksa jatkuvaa viesteilyä, mutta olet kiinnostunut miehestä. Jos siis oikeasti olet?
Mies on satasella teidän jutussa mukana ja sinua ei juurikaan kiinnosta, asetelma ei käy nyt yksiin. Päästä mies kiertoon etsimään naista joka myös hänestä kiinnostuu. Valitan, mutta näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Et oikein mitenkään. Sulla ei ole tunteita miestä kohtaan, joten olisi reilua lopettaa suhde tässä vaiheessa.
Olemme tavanneet kerran ja viestitelleet viikon verran. Pitäisikö silloin jo tietää? Olen yleensä tarvinnut ihastumiseen rentoa yhdessäoloaikaa, miltä kasvokkain tapaamisemme myös tuntui. Kun toinen on niin innokas niin tuntuu että oma into katoaa. Jos mies viestittelisi vaikka puolet nykyisestä niin olisi paljon parempi, miten tuollaista voi edes ehdottaa? Mieluiten treffikumppani tajuaisi tosin itse mikä on sosiaalisesti hyväksyttävä hehkuttamisen määrä itse tosiasialliselle deitille ja kälisisi vaikka ystävien kanssa pahimmat paineet pois. Kaikki jännite katoaa jos se on jo laukaistu pois toisen toimesta...
-ap
Se on rakastunut sinuun, ja käyttäytyy sen takia noin, käy ehkä vähän ylikierroksilla.
Puhu suoraan mutta kauniiseen sävyyn, että liika on liikaa.
Sikäli erikoinen ongelma, koska yleensä naiset sanoo että mies ei kirjoita juuri mitään tai vastaa ainakin erittäin lyhyesti.
Mulla oli sama tilanne, mies pommitti liikaa liian aikaisin enkä ehtinyt mukaan. Pakko oli sanoa, että olemme liian erilaisia, ei tästä tule mitään. Älkää nyt luulko, että haluan miehen näyttelevän jotain vaikeasti tavoiteltavaa, ei, siitä ei ole kyse! Niitä viestejä tuli oikeasti ihan koko ajan. Haluan tiivistä yhteydenpitoa, mutta tuo oli jo jotain ihan älytöntä.
Mieti miten mies voisi sinulle ilmaista nätisti että olet liian passiivinen, ja sit vaan käännät sen toistepäin
Kerro hänelle, että haluat vähän hidastaa, koska sukupuolenvaihdosleikkauksestasi on vasta kulunut niin vähän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole ennen kuullut, et mies viestipommittaa. Yleensä noin tekee nainen. Sano kohteliaasti, että et jaksa jatkuvaa viesteilyä, mutta olet kiinnostunut miehestä. Jos siis oikeasti olet?
Annetaas vähän miesnäkökulmaa. Kun itse pitkän parisuhteen jälkeen aloin tapailemaan naisia, ja törmäsinkin todella kiinnostavaan ja ihastuinkin aika lailla isosti. Olin varmasti se aktiivisempi viestittelyssä, mutta kun nainen "hienovaraisesti" ilmoitti että vähempikin riittää niin se oli täydellinen turn-off. Lopetin jutun siihen, koska tajusin kyllä ettei sama kiinnostus ole molemminpuolista. Pian tästä löysin naisen jonka kanssa meni kaikki täydellisesti yksiin, tällä kertaa taisin minä olla aavistuksen passiivisempi mutta lopputulos on edelleen napakymppi. Viestejä sinkoilee joka päivä monta edelleenkin, vaikka jo kolme vuotta ollaan seurusteltu.
Kiitos reaktioista:a näkökulmista. Kyseessä ei ole etten olisi kiinnostunut miehestä, tarvitsen vain enemmän aikaa ja tilaa. Mielestäni ei ole sopivaa että yhden kerran tavattu treffikumppani pommittaa ekana aamulla ja vikana illalla, on myös aika turn off nähdä että lähettämäni viestit muuttuvat siniseksi heti kun ne lähetän (eli miehellä on viesti-ikkuna 24/7 auki). Kiva saada huomiota mutta liika on liikaa! Tämä ei ole todellakaan haluamaani hitaasti etenemistä jos mies päivystää minun yhteydenottojani jatkuvasti. Kumppaneilla pitää olla myös oma elämä, en ole valmis olemaan kahden ihmisen elämänsisältö enää uudestaan kuten eksän kanssa :(
Vaikea tilanne kun toinen istuu jo ihastumisen hattaralla ja itselle tulee olo että pitää pakottaa tunteita (joka ei tietenkään tule onnistumaan).
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sama tilanne, mies pommitti liikaa liian aikaisin enkä ehtinyt mukaan. Pakko oli sanoa, että olemme liian erilaisia, ei tästä tule mitään. Älkää nyt luulko, että haluan miehen näyttelevän jotain vaikeasti tavoiteltavaa, ei, siitä ei ole kyse! Niitä viestejä tuli oikeasti ihan koko ajan. Haluan tiivistä yhteydenpitoa, mutta tuo oli jo jotain ihan älytöntä.
Juuri näin.
-ap
"Lopeta hehkuminen ja viesteillä pommittaminen, ole hyvä." Näin.
Mikset ole rehellinen miehelle? Miksi kirjoitat tänne mutta et sano näitä asioita hänelle?
Mies on epävarma tai narsisti. se kuvittelee raukkapoloinen, että näin voi jallittaa sut. Olen ollut tuollaisessa alustavassa suhteessa. Kävi ilmi, että mies halusi vain varmistaa selustansa, eikä edes ollut kauhean kiinnostunut kuin narsistisesti itsestään. Nyt käytyäni sen suhteen läpi, en vastaisi tunteihin. Kun ei vastaa, normityyppi tajuaa, että menee liiallisuuksiin ja kun toinen ei vaivaudu, ei kukaan jaksa lähettää sataa viestiä per yksi vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et oikein mitenkään. Sulla ei ole tunteita miestä kohtaan, joten olisi reilua lopettaa suhde tässä vaiheessa.
Olemme tavanneet kerran ja viestitelleet viikon verran. Pitäisikö silloin jo tietää? Olen yleensä tarvinnut ihastumiseen rentoa yhdessäoloaikaa, miltä kasvokkain tapaamisemme myös tuntui. Kun toinen on niin innokas niin tuntuu että oma into katoaa. Jos mies viestittelisi vaikka puolet nykyisestä niin olisi paljon parempi, miten tuollaista voi edes ehdottaa? Mieluiten treffikumppani tajuaisi tosin itse mikä on sosiaalisesti hyväksyttävä hehkuttamisen määrä itse tosiasialliselle deitille ja kälisisi vaikka ystävien kanssa pahimmat paineet pois. Kaikki jännite katoaa jos se on jo laukaistu pois toisen toimesta...
-ap
Ei tunteita voi odottaa "katsotaan nyt, jos ne tunteet leimahtaisi ajan kanssa"- tyyliin. Vaan jos tunteet tulee, niin ne tulee sulle tahtomatta, ja tunnet kokoajan kutkutusta vatsanpohjassa, etkä saa yöllä nukutuksi.
Kirjoitat todenmukaisesti, että olet sellainen persoona, että toimitte sinun ehdoillasi eikä miehen ehdoilla ja jos ei kelpaa niin sitten uusi mies kierrokseen.
Vierailija kirjoitti:
Mikset ole rehellinen miehelle? Miksi kirjoitat tänne mutta et sano näitä asioita hänelle?
Koska tämä mies ei todennäköisesti näe asiaa samalla tavalla objektiivisesti kuten palstalaiset. Kyllähän se saattaa loukata.
En ole ap, mutta ajattelen itse näin. Ihmettelen näitä suoraanpuhujia, joiden mielestä ei ole mitään väliä, miten asiat toiselle tössäyttää.
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole ennen kuullut, et mies viestipommittaa. Yleensä noin tekee nainen. Sano kohteliaasti, että et jaksa jatkuvaa viesteilyä, mutta olet kiinnostunut miehestä. Jos siis oikeasti olet?
Olen kokenut tämän monta kertaa. Se kuuluu siihen 'metsästys ja valloitusvaiheeseen'.
Hyvä puolihan tuossa on, että kyllä se laimenee kun valloitus on varma miehen mielestä.
Mutta ei voi sanoa noin, että jos naista se hieman ahdistaa, tarkoittaa se sitä ettei nainen ole kiinnostunut. Erilaisia ihmiset on tässäkin. Eikä itselle ainakaan ole luontevaa sellainen ylenpalttinen hehkutus ja herutus kymmeniä kertoja päivässä. Ja siis onhan se ihanaa saada kehuja ja söpöilyä jne. mutta kun niihin pitäisi kai osata vastata yhtä tunteella koko ajan ja jos et ehdi vastaamaan heti, niin tylyähän sekin on.
Noh, olen sitten tästä hienovaraisesti koittanut sanoa. Joskus siitä on loukkaannuttu paljon, joskus vähemmän. Tätä ketjua lukiessani tajusin, että loukkaannuttu aina kuitenkin on.
Joten ensi kerralla kaiketi keskityn taas sitten siihen, että kyllä se ennemmin tai myöhemmin rauhoittuu ja pelaan aikaa minkä voin vieläkin enemmän. Olen nykyiselläänkin tehnyt sitä että ilmoittanut esim. palaverin tai treenien kestoksi kauemman kuin se on. Kun ensinhän toivotetaan hyvää palaveria/treeniä, sen aikana jopa neljä ajattelin sua tai muuta söpöä höpöhöpöä, ja heti perään 'miten meni'.
Joo, ehkä olen paha ihminen ja ansaitsen olla yksin, mutta mulle toi on vaan liikaa.
Deittailuun voi soveltaa tunnekeskeisen pariterapian ”kehä-mallia”. Kyseessä on vuorovaikutuskehä, jossa deittikaverit vaikuttavat toisiinsa omalla käytöksellään. Kielteisellä kehällä deittailijat aktivoivat toistensa pelkoja, kuten torjutuksi tulemisen pelkoa. Esimerkiksi vastauksen viivyttäminen, eräänlainen ”pelaaminen”, voi aktivoida toisen pelkoa tulla hylätyksi. Kun pelko aktivoituu, ihminen pyrkii suojautumaan sitä vastaan itselleen ominaisella tavalla, esimerkiksi vetäytymällä. Kielteinen kehä on valmis.
Deittailukehän voi jakaa karkeasti kolmeen eri tasoon: 1) käyttäytymiseen 2) suojatunteisiin 3) syvempiin tunteisiin.Syvemmät tunteet ovat esimerkiksi pelkoja: ihminen voi pelätä esimerkiksi, ettei hän kelpaa tai riitä sellaisena, kuin on. Myös häpeä on tyypillinen syvempi tunne. Tyypillisiä suojatunteita ovat esimerkiksi turhautuminen tai ärtymys. Nämä tunteet voivat myös helpommin näkyä deittikumppanille. Treffikumppani näkee päällepäin vain sen, miten toinen käyttäytyy. Kaksi tyypillistä tapaa käyttäytyä deittailun kielteisellä kehällä ovat vetäytyminen ja takertuminen. Jos tulee torjuttu tai epävarma olo, kunkin oma käyttäytymismalli eli selviytymisstrategia aktivoituu. Vetäytyvyys voi näkyä esimerkiksi vaikeutena ”avautua” syvemmistä aiheista, tai vaikeutena edetä suhteessa. Ihminen on oppinut ehkä lapsuudessaan, että paras tapa säädellä vaikeita tunteita on käsitellä niitä yksin. Takertuvuus puolestaan voi näkyä esimerkiksi hyökkäävyytenä tai vaikka ”viestipommituksena”. Takertuvasti kiintynyt ihminen voi helposti tulkita, että ”nyt se hylkäsi mut”. Takertuva on koko ajan varuillaan, ettei toinen vain ”katoa”.
Deittikumppanin käyttäytyminen ”osuu” syvempiin tunteisiimme. Positiivisella kehällä toisen avoin kiinnostus voi saada meidät tuntemaan itsemme tärkeäksi ja hyväksytyksi. Se rauhoittaa pelkoamme. Kun on hyvä olo toisen seurassa, voi haluta olla hänen kanssaan jatkossakin. Kielteisellä kehällä esimerkiksi liian vähäinen yhteydenpito voi herättää epävarmuuden siitä, onko merkityksellinen toiselle.
On myös käsite lovebombing, eli narsisti alkaa suhteen alussa pommittaa toista jatkuvilla viesteillä, ihan kuin ap:n kuvaama mies. Se ei ole hyvä merkki, että suhde alkaa niin, vaan pikemminkin varoitusmerkki.
Oma mieheni oli alussa liian innokas. Jouduin pyytämään, ettei hän lähettäisi niin mokia viestejä ja lopulta piti pyytää, että viettäisimme viikon ilman mitään yhteydenpitoa. Olin ihastunit, mutta tunteeni olivat kuolemassa tuon takia. Ei ollut koskaan tilaisuutta kaivata miestä ja tunnistaa omia tunteitani, että minäkin kaipasin häntä ja olin yhä ihastunut, kun hän oli silmillä koko ajan.
Et oikein mitenkään. Sulla ei ole tunteita miestä kohtaan, joten olisi reilua lopettaa suhde tässä vaiheessa.