Miksi niin moni eroaa kahden lapsen saamisen jälkeen?

Up.

Vierailija kirjoitti:

Pieni ikäero se usein on syyllinen.

Minä taas olen omalla kohdallani eri mieltä. Meillä kaksi pienellä ikäerolla ja kaikki oli kivasti. Lapsista seuraa toisilleen, tosin meillä kävi hyvä tuuri ja lasten luonteen olivat hyvät, jotta tulivat toimeen niin hyvin.

Kolmas meille syntyi kun nuorempi oli eskarissa, juuri eskarin loppua oli silloin. Meillä olisi vihdoin ollut enemmän aikaa ja vapautta mennä joskus kahdestaankin kauppaan ym pientä, mutta nyt kun on isoikäero, niin kestää taas kauan, että pääsemme helposti kahdestaan johonkin. Aina täytyy miettiä lapselle hoitajaa jne. Tosin teimme tietoisen valinnan ja olemme onnellisia tilanteestamme, silti koen omalla kohdallani ison ikäeron enemmän haittana parisuhteelle, monilla toisinpäin, riippuu varmasti paljon lasten luonteesta ja siitä miten tulevat keskenään toimeen.

Esim. esimmäinen lapsi vahinko, yritetään leikkiä perhettä, vaikka takaraivossa tieto ettei tyyppi ole sellainen jonka kanssa tahoisi loppuelämän olla. Toinen lapsi tehdään vauvakuplassa esikoiselle kaveriksi ja tämän kuopuksen vähän kasvettua tajuaa, että sitä on kahden pienen lapsen lisäksi mieslapsi hoidettavana - >käy liian raskaaksi ja sitten sitä vuoden vakavasti harkittua lähtee pois paskasta suhteesta, elämään onnellisempaa lapsiarkea yksin.

Vierailija kirjoitti:

Voi pojat! Ensimmäisen kanssa pärjäsi ihan hyvin ja parisuhteellekin jäi aikaa. Nyt toisen tultua tuota aikaa vain ei ole. Molemmat lapset ovat haluttuja ja pitkään suunniteltuja, mutta arki on siitä huolimatta stressaavaa. 

Rahan kulutus on ajoittain hankalaa, kun nyt molemmat tarvitsevat ne välikausivaatteet yms. Tällöin ei puhettakaan, että laitettaisiin matkakassaan ainakaan paljoa säästöön. Päivisin yhteiset kahdenkeskiset ajat aivan mitättömiä, nyt kun molemmat vielä pieniä. Ainoat vapaat hetket ovat öisin. Alkuyöstä makoillaan sängyssä ihan räjähtäneen oloisina päivästä selvinneinä. Seksistä tai yleensäkään hellyydestä ei puhettakaan.

Näiden lisäksi arkea hiertävät kinastelut rahan kulutuksesta. Vaatteita pitäisi ostaa, vaippoja kuluu, lapset olisi kiva pitää kotona ainakin vuoden ikään saakka vaikka tiputtaisiinkin kotihoidontuelle jne.

Tästä huolimatta omalla kohdallani rakastan vaimoani ja koen tämän haasteeksi joka on vaan ylitettävä yhdessä. Lasten varttuessa sitä yhteistäkin aikaa löytynee enemmän. Tästä huolimatta ymmärrän hyvin myös niitä ihmisiä, jotka luovuttavat. 

Se kyllä helpottaa kun kasvavat. Rahaa toki menee.

Se toinen lapsi ei pelastanutkaan väljähtänyttä suhdetta.

No jos meillä loppuu, niin syynä on seksin vähyys. En ala selibaatissa elämään ja haen sitä muualta, jos ei kotoa tule riittävästi.

No joo, pikaistuksissaan on erokorttia täälläkin heiluteltu, ja joskus erosta ihan rauhallisestikin keskusteltu (joskaan ei varsinaisesti suunniteltu).

Aikaa parisuhteelle on todella vähän ja muutenkin jännitys ja uutuudenviehätys on kadonnut. Ei sillä että tämä olisi yllätyksenäkään tullut - ehkä siksi ollaan edelleen jaksettu yrittää.

Lisäksi molemmat meistä suhtautuu aika skeptisesti kaikenlaisiin "vipinää" oletettavasti tuoviin vippaskonsteihin, kuten pariterapioihin ja väkinäisiin roolileikkeihin jossain s/m-tamineissa jne. Ei helvetti.

Kyllä minusta avain on tietynlaisessa arkitodellisuuden hyväkysmisessä ja sietämisessä ja siinä, että oppii erottamaan niitä asioita, joista saa oikeasti olla kiitollinen elämässään. Kyllä se parisuhteen arvokin siinä jollain tavalla kirkastuu. Välillä parempia, välillä huonompia aikoja - niihän se on ihan kaikilla elämänaloilla. 

Joo, eniten erotaan silloin kun kakkonen on vauva... eli tehdään tyhmyyksissään kaksi lasta liian pienellä ikäerolla, se on vittumaisinta ikinä lasten kanssa että on kaksi vaippapyllyä yhtäaikaa jotka on kuitenkin ihan eri kehitysvaiheissa. Esikoinen on mustasukkainen ja taantuu kun tulee vauva joka vie hänen paikkansa, tyhmät vanhemmat kuvittelee että tekee leikkikaverin, jos leikkikaverin haluaa pitää olla kaksoset ja nekin tappelee aina välillä.

Toiselle lapselle ei ehdi antaa samaa huomiota kuin esikoiselle, ja sitten tuntuu ettei mikään riitä kumpaakaan lasta ei voi kasvattaa siten kun alunperin kuvitteli, kaikki nykyajan suorittaminen vie voimat kun kuvitelmat on epärealistisia.

Tutkimusten mukaan naisen pitäisi toipua synnytyksestä kolme vuotta ennen seuraavaa raskautta. Ja tosiaan se esikoinen tarvitsee oman aikansa olla perheen "vauva" ennenkuin pitää alkaa isosiskoksi tai isoveljeksi joka pärjää ja auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni ikäero se usein on syyllinen.

Minä taas olen omalla kohdallani eri mieltä. Meillä kaksi pienellä ikäerolla ja kaikki oli kivasti. Lapsista seuraa toisilleen, tosin meillä kävi hyvä tuuri ja lasten luonteen olivat hyvät, jotta tulivat toimeen niin hyvin.

Kolmas meille syntyi kun nuorempi oli eskarissa, juuri eskarin loppua oli silloin. Meillä olisi vihdoin ollut enemmän aikaa ja vapautta mennä joskus kahdestaankin kauppaan ym pientä, mutta nyt kun on isoikäero, niin kestää taas kauan, että pääsemme helposti kahdestaan johonkin. Aina täytyy miettiä lapselle hoitajaa jne. Tosin teimme tietoisen valinnan ja olemme onnellisia tilanteestamme, silti koen omalla kohdallani ison ikäeron enemmän haittana parisuhteelle, monilla toisinpäin, riippuu varmasti paljon lasten luonteesta ja siitä miten tulevat keskenään toimeen.

No muutama vuosi niin teillä on nuorimmaiselle kaksi lapsenvahtia omasta takaa. Kyllä se vaan on kätevää, niin ennenkin tehtiin.

Vierailija kirjoitti:

Noh, eroamassa en ole, mutta ainakin meillä kävi niin, että mies ikäänkuin jatkoi yhden lapsen arkea ja nainen alkoi elämään kahden lapsen arkea. Minun arjestani tuli raskaampaa kuin ikinä ja mies alkoi yhtäkkiä kinuamaan omaa aikaa enemmän kuin koskaan. Kyllä siinä hymy hyytyy, kun on aamusta iltaan kahden lapsen (joista toinen lähes kokoajan sylissä tai rinnalla) kanssa yksin, ja ne hetket mitkä ennen sai itselleen niin onkin nyt aina jaettu vauvan kanssa. Alan itse katkeroitua tilanteeseen.

Mies oli ennen ihan osallistuva isä ja on edelleen, mutta hän on täysin sokea sille työmäärälle mikä nyt kotona on, ja jotenkin kuvittelee että vauva menee minulla siinä sivussa. Vauva on suhteellisen helppo, mutta imetyshetket kestää, lapset eivät nuku samaan aikaan, ruuanlaitto vaatii juuri sopivan hetken jne. Ja eihän lapset ylipäätään ikinä vain mene siinä sivussa.

Itse olen todella uupunut. Tavallaan ymmärrän naisia, jotka eroavat saadakseen välillä omaa aikaa. Vaikka ei sekään Oikotie onneen ole.

Jos vauva on vähintään 3kk niin lopeta se imettäminen niin elämä helpottuu huomattavasti. Syöttäminen käy nopeasti, perunaporkkanavelli illalla lapselle kitusiin ja nukkuu yön hyvin. Itse pääset kotoa pois yksinkin kun mies tai joku muu voi ruokkia sen pienenkin. 

Tämä imetyshomma on mennyt liian pitkälle, se että suositellaan vuoden imettämistä on lähinnä köyhissä kehitysmaissa tärkeää koska siellä ei saa niin hyviä korvikkeita kuin täällä, jos siellä ei ole edes puhdasta vettä niin vauvan on parempi olla imetyksessä. Suomessa ei ole mikään pakko imettää kuin ihan aluksi että lapsi saa kaikki vasta-aineet ym. hyvät jutut äidiltään, 3kk jälkeen imetys on ihan se ja sama.

Vierailija kirjoitti:

Koska lasten saaminen ja eroaminen on molemmat prosesseja. Oltiin suunniteltu ainakin kahden lapsen hankkimista. Sen yhden jälkeen vaikka huomaisikin jotain epäilyttävää, ei se käsijarrun vetäminen ole niin helppoa, kun toisesta on jo sovittu, eikä itsekään ole vielä varma siitä eropäätöksestä. Tietää kuitenkin, että toinen suuttuu ja tulee kriisiä jos vihjaa eroajatuksistaan aiemmin. Eikä sitä toisaalta heti ole valmis myöntämään itselleenkään, että on valmis luovuttamaan. Sitten se toinen ehtii saada alkunsa ja ajattelee, että no ei kai tässä auta kuin yrittää siihen asti kunnes ei enää pysty. 

Juuri tämän takia pitäisi lailla kieltää esikoisen jälkeen kakkosen tekemisen heti perään ekalle kaveriksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen huomannut eroboomin ajoittuvan siihen vaiheeseen, kun nuorin lapsista on saatu kouluun! Mistähän tämä johtuu? Tuttavapiirissä lukuisia tällaisia esimerkkejä! Luulisi että silloin alkaa helpottaa, kun pikkulapsiajan ohi ja voisi enempi panostaa parisuhteeseekin!

Ne on niitä jotka on olleet alunperinkin yhdessä "lasten takia", saattaneet sen viimeisenkin tehdä vielä sillä toiveella että jospa se parisuhdekin paranee kun tulee uusi ihminen josta pitää yhdessä huolehtia, tai sitten se kuopus on vaan puhdas vahinko. Siinä vaiheessa usein mies jo käy vieraissa ja akka ei enää välitä kuin lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisistä on tullut niin luusereita.

Täälläkin näkee päivittäin miten haukutaan lapsia, puolisoa, stressataan kaikkea aivan totaalisen turhaa ja suoritetaan elämää ja sitten yllätys yllätys: UUVUTTAA.......

Roikutaan niissä lapsissa kiinni ja unohdetaan parisuhde, huokaillaan huolesta kun Äidin Nyt Kuuluu ja mies ei osaa olla oikein mitenkään jne.

Paskalafkoja monet perheet nykyään

Kyllä. Siinä se menee viteikköön kun katsotaan jostain blogista että miten ollaan vanhempi, vaikka ne blogit on kaikki lavastettuja ja siloteltuja. Ja sit tullaan tälläisille palstoille lukemaan miten kaikki muut muka tekee... sitten luetaan netistä vielä erilaisten asiantuntijoiden mielipiteitä... vielä 15 vuotta sitten kysyttiin äidiltä ja kaverilta jolla oli lapsia, ja luotettiin omaan vaistoon ja maalaisjärkeen.

Siinä vaiheessa ero oli lähellä, kun huomasin kahden lapsen kasvavan ja käyvän omatoimisemmiksi päivä päivältä, mutta mies taantui samaa tahtia. Miten ennen niin toimeliaasta miehestä kuoriutuikin laiska vetelys, joka käytti kaiken vapaa-aikansa harrastuksiin? Ihme, ettei sentään vaippoihin asti päästy.

Mites sitten kun on 3 tai enemmän lapsia? En ymmärrä miksi niin monet ihmiset valittaa että on niin rankkaa kun on kaksi lasta... Miten sitä on ennen pärjätty, kun on ollut 10 lasta perheessä? Tiedän paljon äitejä, jotka valittavat että on niin rankkaa olla kotona... Siis olla kotona vaan, ilman että käy töissä, tai parhaassa tapauksessa tarvitsee edes kantaa huolta raha-asioista, kun mies käy töissä ja tuo rahan perheeseen. Asia erikseen ovat koliikkivauvat, jotka heräilee ensimmäisen vuoden puolen tunnin välein, erityislapset tms, mutta useimmiten on kysymys ihan tavallisista jopa ”helpoista” lapsista.

Ei nykynuoret jaksa oikein mitään mikä ei ole aina rentoa, kivaa ja mukavaa. Pelkkä työntekokin tuntuu olevan monelle liian rankkaa, saikutetaan milloin mistäkin syystä, niin auta armias kun joutuu yhdistämään sen lapsiperhearkeen, joka oikeasti voi olla aika raskasta sen hetken kun lapset ovat ihan pieniä.

Ero on naiselle helppo ratkaisu. Mies menettää erossa perheensä ja rahansa. Nainen ei oikeastaan mitään. Hän saa lapset enimmän aikaa, elarit ja exästä ilmaisen lastenvahdin että voi bilettää.

meillä on vaan yksi ja varmaan oltaisiin erottu jos siihen soppaan olisi vielä toinen tullut. anoppini oli vastaava kuin täällä siinä pitkässä ketjussa. ihme ettei erottu jo kun vauva 2kk... tuo lapsen ollessa 7 ja ero on varmaan juuri sitä, että sitten kehdataan erota. Ei heti häiden jälkeen tai kun lapsi on pieni vielä viitsi... tai jos nainen on halunnut vaan ne lapset, miehestä viis. Itselleni kyllä ero olisi jo taloudellisesti kurja paikka. Vaikkei suhde parhaimmassa tilassa olekaan, helpompaa on kun on joku joka jakaa vastuun lapsesta, huoltaa auton ym. maksaa osan laskuista ym.. lisäksi en ole valmis luopumaan yhteisistä ystävistä, joulun vietosta ym.

Miehet eivät yleensä uskalla sanoa sitä vaimoilleen mutta pimpsa venähtää alatiesynnytyksessä vaikkei repeäisikään. Nainen usein synnytysten jälkeen lisäksi paneutuu vauvaan tosi mielessä joten mies kokee ettei vaimo häntä enää kaipaakaan. Ihan ennalleen se ei itsestään palaa vaan voi jäädä tosi väljäksi. Ensimmäisessä synnytyksessä ja etenkin jos on suhteellisen nuori eli n. 25-30 vuotias pieni venyminen on vain hyväksi ja palautuu vielä hyvin mutta seuraavissa ja iäkkäämpänä ei enää vatsanpohjalihasten jumppakaan välttämättä ole riittävää eikä moni älyä jumpata tai joogata riittävästi. Julkisellapuolellahan ei korjata kuin pahimmat repeämät eli minkäänlaisia vaginan kiristysleikkauksia, vaginalasereita tai häpyhuulten muotoiluleikkauksia sen paremmin kuin raskausarpien laserkorjauksia, vatsan kiristysleikkauksia tai rasvaimuja ei julkisella puolella tehdä. Niille tulee yksityisellä puolella helposti hintaa useampi tonni ja niitä tehdäänkin pääasiassa vain pääkaupunkiseudulla ja isoimmissa kaupungeissa. Rasvaimuja taitaa nykyään saada jo keskikokoisissakin kaupungeissa mutta nuo vaginan kirsitykset ym. eivät varmaan kuulu pienempien kaupunkien yksityislääkärien toimialaan. 

Kahden jälkeen näkee jo risteytyksen tuloksen. Sen jälkeen voi vielä kokeilla saada laadukkaampia jälkeläisiä.

Vierailija kirjoitti:

Miehet eivät yleensä uskalla sanoa sitä vaimoilleen mutta pimpsa venähtää alatiesynnytyksessä vaikkei repeäisikään. Nainen usein synnytysten jälkeen lisäksi paneutuu vauvaan tosi mielessä joten mies kokee ettei vaimo häntä enää kaipaakaan. Ihan ennalleen se ei itsestään palaa vaan voi jäädä tosi väljäksi. Ensimmäisessä synnytyksessä ja etenkin jos on suhteellisen nuori eli n. 25-30 vuotias pieni venyminen on vain hyväksi ja palautuu vielä hyvin mutta seuraavissa ja iäkkäämpänä ei enää vatsanpohjalihasten jumppakaan välttämättä ole riittävää eikä moni älyä jumpata tai joogata riittävästi. Julkisellapuolellahan ei korjata kuin pahimmat repeämät eli minkäänlaisia vaginan kiristysleikkauksia, vaginalasereita tai häpyhuulten muotoiluleikkauksia sen paremmin kuin raskausarpien laserkorjauksia, vatsan kiristysleikkauksia tai rasvaimuja ei julkisella puolella tehdä. Niille tulee yksityisellä puolella helposti hintaa useampi tonni ja niitä tehdäänkin pääasiassa vain pääkaupunkiseudulla ja isoimmissa kaupungeissa. Rasvaimuja taitaa nykyään saada jo keskikokoisissakin kaupungeissa mutta nuo vaginan kirsitykset ym. eivät varmaan kuulu pienempien kaupunkien yksityislääkärien toimialaan. 

Ja siinä parisuhteessako ei ole alunperinkään ollut kysymys muusta kuin pimpsasta....?