Lue keskustelun säännöt.
Mitä jos murrosikäisellä jää tunteet käsittelemättä ja kuohut kokematta?
19.08.2018 |
Meillä on ollut todella rauhallinen ja hyvin järkevä nuori mies. Ei ole ole ollut minkään laisia tunnekuohuja, ei angstia, ei kapinaa eikä riitoja. On käyttäytynyt hyvin tunnollisesti ja ollut erittäin avulias. Pelkään kuitenkin että olen nyt kasvattaja tehnyt jotain väärin. Vai onko tämä ihan normaalia että teini on tuollainen järkevä ja säyseä pikkuaikuinen?
Kommentit (41)
Minulla (mies) ei ollut mitään kuohuntaa eikä myöskään kolmella veljelläni - ainakaan en sellaista huomannut enkä ole jälkikäteen käännös mistään kuullut.
Myöskään kaveripiirissäni ei kenelläkään ollut mitään.
Murrosiän kuohunta taitaa olla kohtuullisen liioiteltua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekin vaikuttaa, onko jäänyt kuohumatta siksi, ettei siihen ollut mahdollisuutta (turvaton koti).
Vierailija kirjoitti:
Sekin vaikuttaa, onko jäänyt kuohumatta siksi, ettei siihen ollut mahdollisuutta (turvaton koti).
Tai vastaavasti liian turvallinen. Vanhempani oli kovasti kontrolloivia ja ylisuojelevia. Kapinointi alkoi vasta kun muutin omilleni.
Koita ymmärtää ap että ihmiset ovat erillaisia. Vaikka sinulla oli vaikea nuorius ja tunteet kuohuivat, niin ei se tarkoita että sinun lapsesi olisi samanlainen. Turhaan huolehdit ja stressaat koko asiaan. Toisille ne tulee ja toisille ei.
Vierailija kirjoitti:
Minulla (mies) ei ollut mitään kuohuntaa eikä myöskään kolmella veljelläni - ainakaan en sellaista huomannut enkä ole jälkikäteen käännös mistään kuullut.
Myöskään kaveripiirissäni ei kenelläkään ollut mitään.
Murrosiän kuohunta taitaa olla kohtuullisen liioiteltua.
Onkohan kuohunta yleisempää alemmissa sosiaaliluokissa? Monelle mammalle kun vaikuttaa olevan NIIIN tärkeää se, että teini on ihan pitelemättömissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla (mies) ei ollut mitään kuohuntaa eikä myöskään kolmella veljelläni - ainakaan en sellaista huomannut enkä ole jälkikäteen käännös mistään kuullut.
Myöskään kaveripiirissäni ei kenelläkään ollut mitään.
Murrosiän kuohunta taitaa olla kohtuullisen liioiteltua.
Onkohan kuohunta yleisempää alemmissa sosiaaliluokissa? Monelle mammalle kun vaikuttaa olevan NIIIN tärkeää se, että teini on ihan pitelemättömissä.
Olitko kiltti teini tai jäikö sinulta murrosikä välistä? Sillä voi olla yllättäviä vaikutuksia aikuisena Murrosikää ei pitäisi nähdä vaikeana ikänä, vaan se on tärkeä kehitysvaihe, ja kapinointi on olennainen osa sitä. Jos nuorella ei ole näkyvää kriisiä, pitäisi olla huolissaan. Murrosikä on elämänvaihekriisi, joka pitäisi ratkaista. Jos sitä ei ratkaise, tiedossa on ongelmia.
https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/olitko-kiltti-teini-tai-jaiko-…
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/teinin_aivoissa_tyrskyy
Kapinointi on itsenäistymistä – ärsyttävästä vanhemmasta on helpompi irrottautua. https://yle.fi/uutiset/3-8598148
Minä ja mun veli ei myöskään kuohuttu koskaan. Ollan pian nelikymppisiä. Koskakohan ne kuohut tulee, ehkä sitten eläkeiässä. Vaikea tosin kuvitella että veli alkaisi koskaan kuohumaan, koska on aina ollut niin älykäs, fiksu ja rauhallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut murrosikäisenä erityisen kapinallinen. Toki riitelin vanhempien kanssa, mutta oikeastaan riidat olivat rajumpia ennen murrosikää. Olin kai murrosiässä oppinut jo paremmin tulemaan vanhempien kanssa toimeen. Murrosiän jälkeen muutin pois kotoa eikä enää olisi ollut ketään, jota vastaan kapinoida.
Monet teinit kasvavat aikuisiksi ihan rauhallisesti ja ilman mitään raflaavaa irtiottoa tai kapinaa. Lapsi voi irtautua vanhemmistaan myös rakentavassa hengessä, ei siihen tarvita riitelyä.
Itse olen 40+, eikä ole isompaa kapinavaihetta vielä näkynyt. Hienosti olen silti elänyt itsenäistä elämää opiskeluajoista lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tuollainen poika, kyllä se kuohunta ja kapinointi tulee ennemmin tai myöhemmin. Mieluiten ennemmin. Meillä se alkoi kun poika oli parikuukautta päälle 24 vuotta, potkuthan siitä tuli töistä eikä ole lopettanut kapinointia senkään jälkeen vaan käyttäytyy yhä kuin keskenkasvuinen teinikakara. Laskujakin jättänyt maksamatta, ottanut pikavippejä, matkustellut ympäri Eurooppaa ja hankki vähänaikaa sitten taruoinnin. Ei ole hyvä, kullä ne kuohut kuiluu normaaliin nuoruuteen mutta ei enää aikuisuuteen.
Jos kyseessä olis oma poikani, niin antaisin tuollaisesta käytöksestä selkään ja kunnolla. Kyllä pitäisi olla aikuisella jo kuri ja järki päässä. Millaisia vanhempia te olette oikein olleet?
Et sä nyt aikuiselle ihmiselle mitään selkään anna, ei sen asiat sulle kuulu vaikka kuinka vanhempi olet!
Itseäni ottaa suunnattomasti kaaliin oma 25v poika, joka ei saa mistään kiinni. Lapsena teininä oli ihan normaali, muitten mukana harrasti ja koulussa ok. Kun pääsi omilleen, ei mikään kiinnosta. Etkä voi pakottaa kouluun, töihin, psykiatrille. Ihan normaali perhe meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tuollainen poika, kyllä se kuohunta ja kapinointi tulee ennemmin tai myöhemmin. Mieluiten ennemmin. Meillä se alkoi kun poika oli parikuukautta päälle 24 vuotta, potkuthan siitä tuli töistä eikä ole lopettanut kapinointia senkään jälkeen vaan käyttäytyy yhä kuin keskenkasvuinen teinikakara. Laskujakin jättänyt maksamatta, ottanut pikavippejä, matkustellut ympäri Eurooppaa ja hankki vähänaikaa sitten taruoinnin. Ei ole hyvä, kullä ne kuohut kuiluu normaaliin nuoruuteen mutta ei enää aikuisuuteen.
Jos kyseessä olis oma poikani, niin antaisin tuollaisesta käytöksestä selkään ja kunnolla. Kyllä pitäisi olla aikuisella jo kuri ja järki päässä. Millaisia vanhempia te olette oikein olleet?
Et sä nyt aikuiselle ihmiselle mitään selkään anna, ei sen asiat sulle kuulu vaikka kuinka vanhempi olet!
Itseäni ottaa suunnattomasti kaaliin oma 25v poika, joka ei saa mistään kiinni. Lapsena teininä oli ihan normaali, muitten mukana harrasti ja koulussa ok. Kun pääsi omilleen, ei mikään kiinnosta. Etkä voi pakottaa kouluun, töihin, psykiatrille. Ihan normaali perhe meillä.
Oliko poika armeijassa? Jotkut muuttuvat tuollaisiksi siellä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikille tule ikinä mitään murrosikää sanan perinteisessä merkityksessä. Itsenäistyä voi ilman kapinaakin. Tuo murrosikä on vaan niitä psykologisia myyttejä.
Oliko millainen uhmaikäisenä? Sanotaan että jos on helppo uhmaikä niin vaikea murrosikä ja toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli kontrolloivat, ylisuojelevat vanhemmat, jotka kuittasivat kapinayritykseni nöyryyttävästi "tuhman lapsen kiukutteluna" ja antoivat rankkua ja paljon. Eipä sitten tullut kapinoitua enää muutaman kerran jälkeen, mutta auta armias, kun pääsin teekkariksi ja muutin soluun, ekat pari vuotta omillani meni juhliessa, tatska ja lävärit tuli hankittua ja tyyli meni uusiksi.
Samanlaista käytöstä ilmeni siihen aikaan myös vanhoista luokkakavereistani juuri niillä, jotka olivat teininä käyttäytyneet siivosti.
Entiset teinikapinalliset sen sijaan olivat rauhoittuneet ja aikuistuneet
Lamisa kirjoitti:
Miksi muissa kulttuureissa ei tunneta tällaista ilmiötä?
Koska monissa kulttuureissa lapsi saa itsenäistyä pienestä pitäen ja ottaa kunnollisen irtioton vanhempien holhoamisesta murrosiässä. Se ei tarkoita, etteikö hänelle annettaisi vastuuta, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tuollainen poika, kyllä se kuohunta ja kapinointi tulee ennemmin tai myöhemmin. Mieluiten ennemmin. Meillä se alkoi kun poika oli parikuukautta päälle 24 vuotta, potkuthan siitä tuli töistä eikä ole lopettanut kapinointia senkään jälkeen vaan käyttäytyy yhä kuin keskenkasvuinen teinikakara. Laskujakin jättänyt maksamatta, ottanut pikavippejä, matkustellut ympäri Eurooppaa ja hankki vähänaikaa sitten taruoinnin. Ei ole hyvä, kullä ne kuohut kuiluu normaaliin nuoruuteen mutta ei enää aikuisuuteen.
Jos kyseessä olis oma poikani, niin antaisin tuollaisesta käytöksestä selkään ja kunnolla. Kyllä pitäisi olla aikuisella jo kuri ja järki päässä. Millaisia vanhempia te olette oikein olleet?
Et sä nyt aikuiselle ihmiselle mitään selkään anna, ei sen asiat sulle kuulu vaikka kuinka vanhempi olet!
Itseäni ottaa suunnattomasti kaaliin oma 25v poika, joka ei saa mistään kiinni. Lapsena teininä oli ihan normaali, muitten mukana harrasti ja koulussa ok. Kun pääsi omilleen, ei mikään kiinnosta. Etkä voi pakottaa kouluun, töihin, psykiatrille. Ihan normaali perhe meillä.Oliko poika armeijassa? Jotkut muuttuvat tuollaisiksi siellä
Itseasiassa oli armeijassa, ja siellä muuttui. Alkoi polttamaan ja kaikki sen jälkeen muutenkin hällä väliä-tyyliin. Lähti opiskelemaan sieltä tultuaan mutta siitä ei tullut mitään, vaikka koulu oli aina ennen hyvin hoidettu.
Mikäs armeijassa?
Temperamenttikysymys. Ne jotka syystä tai toisesta eivät murrosikää aikanaan koe luultavasti sen joskus saavat. Osalle nuorista murrosikä on enemmänkin sisäinen prosessi joka ei kuohu muiden nähtäväksi sen kummemmin. Parasta mitä lapsilleen voi antaa on turvallinen tila olla sellainen kuin on, ärrinmurri tai pinnalla seesteinen mutta sisäisesti prosessissa. Kumpikin ok ja ansaitsee saman ymmärryksen elämänsä murroksissa.
Pätee myös aikuisiin, ikinä ei tiedä mitä siellä tyynen pinnan alla tapahtuu, suvaitsevaa rakkautta heillekin.
Meillä kolme poikaa ja yksi tyttö. Iältään ovat 25, 20 ja 19. Tyttö 17 v. Vanhin poika on kapinoinut murrosiässä sille, että on enimmäkseen viihtynyt yksin tuntikausia omassa huoneessa. Ei mitenkään eritynyt ulkomaailmasta. Lähti ulos kavereiden kanssa, muttei tehnyt mitään tyhmää eikä ryypännyt. Muut kolme olivat todella kilttejä murrosiässä ja edelleenkin ovat vielä. Jotenkin vapaakasvatus ei ollut niin pahasta. Rajoja todellakin heille asettimme, mutta kohtuudella.
Meillä kuohui 2-15 v temperamenttia riittää, sisko on taas tosi lupsakka ollut aina, nyt aikuinen ja jatkaa samaa tätä.
Luonne ratkaisee myös.