Avioero pitkästä suhteesta sen takia että molemmat haluaa eri asioita??

Ihmiset ovat erilaisia, minä ymmärrän hyvin miehesi näkökannan. Me olemme samassa tilanteessa, tosin erosta ei ole vielä ääneen puhuttu. Minä olen kuin miehesi, ja mieheni taas kuin sinä.

Monet tuntuvat ajattelevan, että ratkaisu on parisuhteen jatkaminen niin, että molemmat tekevät vapaa-ajallaan mieluisiaan asioita. Joillekin tämä varmasti sopii, minulle tämä taas ei ole missään nimessä vaihtoehto. Noin voi sinnitellä sen aikaa, kun lapset ovat pieniä, mutta missään muussa tapauksessa en suostuisi tuollaiseen jatkuvaan, loputtomaan kompromissiin ja tyytymiseen. Etenkin, jos omana haaveena on maalaiselämä ja elämä luonnonläheisesti, ei kompromissin tekeminen kaupunki-ihmisen kanssa ole mahdollista ilman valtavia pettymyksiä. Kuka sellaista elämää pidemmän päälle haluaa? Kuka haluu elää koko lopun ikäänsä kompromississa, tietoisesti omat unelmansa puoliksi haudaten?

Minä elän ainutkertaista elämääni, ja haluan jakaa sen samanlaisen elämänasenteen ja tavoitteet omaavan ihmisen kanssa. En minä halua mennä kavereiden kanssa vaeltamaan, vaan puolisoni. Kaverireissut ovat täysin eri asia. Minä haluan elää koko elämäni omien arvojeni ja ihanteideni mukaisesti, en vain muutamia lomapäiviä silloin tällöin. Enkä halua olla ihmisen kanssa, jolle nämä asiat ovat merkityksettömiä tai jopa vastenmielisiä!

Pitkälläkään historialla ei ole lopulta merkitystä, jos ihmiset yksinkertaisesti eivät (enää) sovi yhteen. Irroittautuminen on tuskallista, mutta uskon vilpittömästi, että molemmat tulevat lopulta onnellisemmiksi, kun saavat elää itselleen luonnollisella tavalla.

Minä olen eronnut 20 v jälkeen. Mies sanoi syyksi sen, että olemme niin erilaisia. Hän tykkää metsässä samoilusta, minä olen kaupunki-ihminen. Hän on käytännöllinen, minä teoreettinen. Hän tykkää musiikista, minä en sen ihmeemmin.

Olin todellakin joka ikinen kerta lähtenyt miehen kanssa metsään, mutta miestä häiritsi, etten ikinä itse tehnyt aloitettan, että mennään metsään. Minä elin miehen elämää, miehen ei tarvinnut joustaa paljoakaan minun suuntaani. Enkä edes tiennyt, että mies mitenkään erityisesti tykkäisi musiikista.

No, lopulta paljastui toinen nainen. Joka tykkäsi musiikista ja metsästä. Mitä enemmän hän oli yhteydessä tähän toiseen naiseen, sitä enemmän minussa ilmeni yhtäkkiä, 20 vuoden jälkeen, kaikkia vikoja.

N50

Olette juuttuneet poteroihinne.

Menkää tuulettamaan suhdettamme jollekin parisuhdekurssille. Vaikka paremman avioliiton perheleirille. Pariterapiasta meille ei ollut mitään hyötyä, vaan vertaistuesta leireillä.

Minä uskon, että jos on tahtia, niin aina löytyy ratkaisu. Sen ei tarvitse olla edes mikään epätyydyttävä kompromissi.

Ongelma lienee, että ap:lla tai sen miehellä, ei enää ole sitä tahtoa.

Ei kuulosta, että kauheasti nauttisitte toisistanne vaan puitteista.

Sinä koet, että metsässä pitäisi olla muutakin nautittavaa kuin mies ja mies häippää kaupunkilomilla omille teilleen.

Minä janoan vielä 20 vuodenkin jälkeen rakkaani seuraa ja hän minun, vaikka toki erikseenkin paljon tehdään. Mutta kun tehdään yhdessä, nautitaan siitä täysillä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, just tuollaisiin asioihin ne pitkät liitot hajoavat. Ihmiset kun muuttuvat 20 vuodessa aika paljon.

Tai eivät muutu tarpeeksi. Minua risoo joskus, kun mies esittelee isältä perittyä kiukku -kusipääpuoltaan aina vain herkemmin.

Olen lopettanut omat säätämiset ja käsitellyt minua (meitä) hapattaneet asiat pois elämästäni. Mies voisi olla puolestaan aikuinen ja pyrkiä samaan. Pienet muutokset ovat vain omasta viitsimisestä kiinni, kuten hikilenkki vs. sohva ja ammuryöstätapa- tv-sarja.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitseeko teidän aina olla yhdessä? Kumpikin voisi viettää vapaa-aikaansa haluamallaan tavalla. Ei sen takia tarvitse erota.

  Aikuista ajattelua.

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon, että jos on tahtia, niin aina löytyy ratkaisu. Sen ei tarvitse olla edes mikään epätyydyttävä kompromissi.

Ongelma lienee, että ap:lla tai sen miehellä, ei enää ole sitä tahtoa.

Nämä ovat kauniita ajatuksia, mutta juuri minkäänlaista todellisuuspohjaa näillä ei valitettavasti ole. Kaikkiin ongelmiin ei yksinkertaisesti ole ratkaisua, jos ihmiset ovat kasvaneet eri suuntiin. Jos toinen tahtoo elää vuorilla, ihmisiä vältellen ja kalastellen ja luonnosta eläen, ja toinen taas suurkaupungin sykkeessä viihteestä ja sosiaalisista tapahtumista nauttien, ei vaihtoehtoina ole yhtään mitään muuta kuin ero, tai erittäin kipeät kompromissit. 

Mitä järkeä tuollaisessa ylipäätään olisi? Sinnitellä elämänsä loppuun omat haaveensa haudaten, vain jotta voisi viettää timanttihääpäivää sitten vanhainkodissa dementoituneena?

Jos osaat ihan konkreettisesti kertoa miten tuon tilanteen voisi ratkaista muuten kuin epätyydyttävällä kompromissilla, niin kuulisin mielelläni.

Kyllä, juuri tuohon liittomme hajosi. Meillä ei ollut enää mitään yhteistä arjessa. 

Elimme ihan kahdenlaista arkea, ainoastaan lomat menivät vielä yksiin.

Paras päätös oli erota ja nyt kumpikin voi paljon paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Olette juuttuneet poteroihinne.

Menkää tuulettamaan suhdettamme jollekin parisuhdekurssille. Vaikka paremman avioliiton perheleirille. Pariterapiasta meille ei ollut mitään hyötyä, vaan vertaistuesta leireillä.

Kiitos tästä vinkistä!

Mekin olemme olleet parisuhdeterapiassa 5 kertaa, mutta poteroissa ollaan edelleen eikä loppua näy.