Lue keskustelun säännöt.
Läheiseni kuoli, elämältä lähti merkitys
19.08.2018 |
Onko muille läheisen kuolema aiheuttanut merkityksettömyyden tunnetta? Tai siis on varmasti, mutta entä pitkäkestoisesti tai jopa lopullisesti?
Äitini kuoli 3 vuotta sitten. Hän oli kaikkeni, paras ystäväni ja ainoa tukiverkkoni (ei isää tai sisaruksia). Minulla on jo oma perhe, mutta ilman äitiä elämä ei tunnu miltään.
En ole enää surullinen, elämästäni vain on lähtenyt syyt nauttia, olla iloinen ja haaveilla. En usko olevani masentunutkaan, minulla ei vain enää ole niitä palikoita, joista rakentaa haluamani elämä.
Juu, vanhempien kuuluu kuolla ennen lapsiaan, tämän ymmärrän. Olin varmasti liikaa tukeutunut äitiini elämässäni. En näe, että kukaan ihminen koskaan enää pystyy antamaan sitä iloa ja onnea minulle, mitä hän pystyi.
Leskeksi jääneet voivat löytää uuden puolison, mutta minä en koskaan enää saa niin hyvää, lämmintä ja läheistä ihmistä elämääni, kuin äitini oli.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vedit tuon leskiasian tähän? Ei uusi puolisokaan koskaan korvaa edesmennyttä joten turha pitää sitä mitenkään pienempänä menetyksenä. Olit selvästi liian kiinni äidissäsi. Kannattaisiko panostaa nyt omaan perheeseen?
Hirveetä tekstiä surevalle. (ei ap)
No minuakin ensin suretti aloittajan kertomus, kunnes hän sanoi tuon leski jutun. Aivan kuin lapsensa menettänytkin voi vaan tilalle saada uuden lapsen, ja entisen menetys ei kalva samoin kuin äidin menetys.
Jos leski niin kovasti suree puolisoaan, silloinhan ei pitäisi tulla uutta puolisoa lainkaan. Et selvästikään ymmärrä aloittajaa. Uutta äitiä ei saa mistään, mikään äitipuoli ei korvaa äitiä.
Kuka on äitinä omille lapsille, jos äiti suree omaa äitiään tuolla tavoin?
Olisiko parempi, että ap ei surisi vaan jättäisi surun kokonaan käsittelemättä? #palstamammanlogiikka
Onko ap käsitellyt suruaan?
Miten sitä käsitellään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kyllä outoa, ettet edes lapsistasi saa riittävästi elinvoimaa ja iloa kaikkea.
Hakeudu terapiaan, jotta pääset yli äitiriippuvuudestasi. Kyllä normaali alkuinen saa lapsistaan sen kaikkein parhaimman fiiliksen, eikä äidistään.
Paitsi jos ei ole missään vaiheessa itsenäistynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vedit tuon leskiasian tähän? Ei uusi puolisokaan koskaan korvaa edesmennyttä joten turha pitää sitä mitenkään pienempänä menetyksenä. Olit selvästi liian kiinni äidissäsi. Kannattaisiko panostaa nyt omaan perheeseen?
Juu, unohdetaan kuollut vaan heti. Miten omaan perheeseen panostetaan muuten kuin elämällä normaalia arkea?
Jos elämältä lähti merkitys äidin kuollessa ja silti ikää on sen verran, että on jo omakin perhe... niin etkö luule sen näkyvän missään perheesi elämässä?
Sinuna hakeutuisin terapiaan.
Kerro miten se näkyy perheeni elämässä? Hakeudun heti terapiaan kun tämän kerrot.
Elämältä on kadonnut merkitys eikä sen näy missään?
Omia lapsiaan ei saisi sitoa itseään kiinni tuolla tavoin, paras ystävä ja kaikki jne...
Missä on puhuttu parhaasta ystävästä?
Aloituksessa.
Ei ehkä ihme, että AP viittasi leskijuttuun äidin kuolemaa, koska hänen ja miehensä välit eivät taida olla niin läheiset kuin joidenkin muut. Eli voisi tuosta vain vaihtaa ja ottaa uuden.
Miksi olet miehen kanssa joka ei anna sinulle läheisyyttä, jota selvästi kaipaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vedit tuon leskiasian tähän? Ei uusi puolisokaan koskaan korvaa edesmennyttä joten turha pitää sitä mitenkään pienempänä menetyksenä. Olit selvästi liian kiinni äidissäsi. Kannattaisiko panostaa nyt omaan perheeseen?
Hirveetä tekstiä surevalle. (ei ap)
No minuakin ensin suretti aloittajan kertomus, kunnes hän sanoi tuon leski jutun. Aivan kuin lapsensa menettänytkin voi vaan tilalle saada uuden lapsen, ja entisen menetys ei kalva samoin kuin äidin menetys.
Jos leski niin kovasti suree puolisoaan, silloinhan ei pitäisi tulla uutta puolisoa lainkaan. Et selvästikään ymmärrä aloittajaa. Uutta äitiä ei saa mistään, mikään äitipuoli ei korvaa äitiä.
Kuka on äitinä omille lapsille, jos äiti suree omaa äitiään tuolla tavoin?
Olisiko parempi, että ap ei surisi vaan jättäisi surun kokonaan käsittelemättä? #palstamammanlogiikka
Onko ap käsitellyt suruaan?
Miten sitä käsitellään?
Mitä suru on?
Läheisensä menettäneen tulisi saada puhua menneestä ja jättää suremalla jäähyväiset menetetylle. Käsittelyvaiheessa sureva pohtii, mitä on menettänyt ja miksi asia tekee kipeää. Ikävän ja kaipauksen lisäksi tunteisiin voi sekoittua vihaa, pelkoa ja katkeruutta. Surevan tunnetilat voivat aaltoilla ja väliin voi mahtua ilon tuntemuksiakin.
Sopeutumisvaiheessa sureva hyväksyy tosiasiat ja ymmärtää, mistä luopuu. Ihminen löytää tasapainon ja pystyy suuntaamaan aikaisemmin suremiseen käyttämänsä voimavarat uudestaan ja jatkamaan elämäänsä. Suru auttaa hyväksymään menetyksen ja tekee tilaa uusille asioille elämässä.
... jatkuu linkissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä ihme, että AP viittasi leskijuttuun äidin kuolemaa, koska hänen ja miehensä välit eivät taida olla niin läheiset kuin joidenkin muut. Eli voisi tuosta vain vaihtaa ja ottaa uuden.
Miksi olet miehen kanssa joka ei anna sinulle läheisyyttä, jota selvästi kaipaat?
Hieno päätelmä. Leskethän ottavat uuden tuosta vaan ja siitä voi päätellä että mikään rakkaussuhde entinen liitto ei ollut. Äitiä ei voi haalia mistään tilalle vaikka olisi ollut kuinka hyvä äitisuhde, koska on vain yksi äiti. Puolisoja taas tulee ja menee jo eläessä, joten aivan eri asiasta kyse. En ole ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä ihme, että AP viittasi leskijuttuun äidin kuolemaa, koska hänen ja miehensä välit eivät taida olla niin läheiset kuin joidenkin muut. Eli voisi tuosta vain vaihtaa ja ottaa uuden.
Miksi olet miehen kanssa joka ei anna sinulle läheisyyttä, jota selvästi kaipaat?
Hieno päätelmä. Leskethän ottavat uuden tuosta vaan ja siitä voi päätellä että mikään rakkaussuhde entinen liitto ei ollut. Äitiä ei voi haalia mistään tilalle vaikka olisi ollut kuinka hyvä äitisuhde, koska on vain yksi äiti. Puolisoja taas tulee ja menee jo eläessä, joten aivan eri asiasta kyse. En ole ap.
Joillakin voi olla niin hyvä puoliso, etteivät puolison kuoleman jälkeen enää ikinä edes ota uutta puolisoa. Joillekkin se menetys voi olla niin kova. Joillakin taas voi olla niin huonoja äitisuhteita, ettei äidin menetys tunnu mitään. Ja kyllä samanlaisia läheisiä ystävyyssuhteita voi tulla, kuin äidinkin kanssa on ollut jos vain löytää oikeanlaisen. Eli voi sen äidinkin "korvata" tavalla tai toisella, vaikka uutta äitiä ei varmasti löytyisikään. Mutta samaan aikaan ei varmasti löydä toista samanlaista puolisoakaan. Mielestäni leskeiksi vähätteleminen on törkeää AP:n suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vedit tuon leskiasian tähän? Ei uusi puolisokaan koskaan korvaa edesmennyttä joten turha pitää sitä mitenkään pienempänä menetyksenä. Olit selvästi liian kiinni äidissäsi. Kannattaisiko panostaa nyt omaan perheeseen?
Hirveetä tekstiä surevalle. (ei ap)
No minuakin ensin suretti aloittajan kertomus, kunnes hän sanoi tuon leski jutun. Aivan kuin lapsensa menettänytkin voi vaan tilalle saada uuden lapsen, ja entisen menetys ei kalva samoin kuin äidin menetys.
Jos leski niin kovasti suree puolisoaan, silloinhan ei pitäisi tulla uutta puolisoa lainkaan. Et selvästikään ymmärrä aloittajaa. Uutta äitiä ei saa mistään, mikään äitipuoli ei korvaa äitiä.
Kuka on äitinä omille lapsille, jos äiti suree omaa äitiään tuolla tavoin?
Olisiko parempi, että ap ei surisi vaan jättäisi surun kokonaan käsittelemättä? #palstamammanlogiikka
Onko ap käsitellyt suruaan?
Miten sitä käsitellään?
Mitä suru on?
Läheisensä menettäneen tulisi saada puhua menneestä ja jättää suremalla jäähyväiset menetetylle. Käsittelyvaiheessa sureva pohtii, mitä on menettänyt ja miksi asia tekee kipeää. Ikävän ja kaipauksen lisäksi tunteisiin voi sekoittua vihaa, pelkoa ja katkeruutta. Surevan tunnetilat voivat aaltoilla ja väliin voi mahtua ilon tuntemuksiakin.
Sopeutumisvaiheessa sureva hyväksyy tosiasiat ja ymmärtää, mistä luopuu. Ihminen löytää tasapainon ja pystyy suuntaamaan aikaisemmin suremiseen käyttämänsä voimavarat uudestaan ja jatkamaan elämäänsä. Suru auttaa hyväksymään menetyksen ja tekee tilaa uusille asioille elämässä.
... jatkuu linkissä
Kaikki tämä on käyty jo läpi, mikään ei ole muuttunut. Mitä tarkoittaa ”mennä elämässä eteenpäin”? Perhe on sama, työ on sama, harrastukset on samat, mitä uutta elämään voisi tulla, vieläpä korvaten surun.
Voisiko ap saada lohtua siitä, että hänenkin elämänsä on rajallinen. Eli tuota tuskaa ei kestä kuin rajallinen määrä aikaa, ei loputtomasti.
Jos ap on uskova, niin jälleennäkemisen toivo on lisäksi olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kuoli 8 vuotta sitten ja minusta tuntuu etten enää koskaan palaa entiselleni. Minusta tuli vakava ja sulkeutunut, masennukseni syveni ja kaikki tuntuu yhdentekevältä ja merkityksettömältä. Alisuoriudun ja jättäydyn sivuun kaikesta.
Elämäni olisi varmaankin erilaista jos äitini olisi elossa. Asuisin jossain muualla, olisin jaksanut opiskella, juhlia syntymäpäiviä ja häitäni. Ehkä haluaisin omia lapsia. Mutta nyt he eivät koskaan tulisi tuntemaan äitiäni, hän olisi heille vain joku sukulainen ja nimi hautakivessä. En myöskään halua jättää jälkeeni ketään, joka tulisi kaipaamaan minua niin kuin minä kaipaan äitiäni. Olisin tarvinnut häntä vielä niin paljon pidempään. Nyt en oikeastaan enää piittaa mitä minulle tapahtuu tai miten elämäni sujuu.
Käyn tämän takia terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä ihme, että AP viittasi leskijuttuun äidin kuolemaa, koska hänen ja miehensä välit eivät taida olla niin läheiset kuin joidenkin muut. Eli voisi tuosta vain vaihtaa ja ottaa uuden.
Miksi olet miehen kanssa joka ei anna sinulle läheisyyttä, jota selvästi kaipaat?
Mieheni on ihan hyvä mies ja rakastan häntä. Hän ei vain tuo sillä tavoin iloa elämääni kuin äitini toi. Joillekin varmaan sisko tai hyvä ystävä voi olla samanlainen läheinen henkilö kuin äiti minulle oli. Siskoa minulla ei ole, ja yksikään ystäväni ei ole läheskään yhtä läheinen, vaikka olen yrittänyt suhteita lähentää. Äidin kanssa vietettiin aikaa matalalla kynnyksellä ja tehtiin kaikkea mukavaa, nautittiin samoista asioista.
Lasten kanssa ollessa on aina se haikeus, että kuinka ihanaa olisi, jos äiti olisi tämän kanssamme jakamassa.
Pienten lasten äitinä törmään myös päivittäin puheeseen mummoloista ja isoäitien kanssa vietetystä ajasta. Joka kerta suru iskee rajusti vasten kasvoja. Tavallaan se, että itse on äiti, syventää surua, ei pelkästään helpota sitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä ihme, että AP viittasi leskijuttuun äidin kuolemaa, koska hänen ja miehensä välit eivät taida olla niin läheiset kuin joidenkin muut. Eli voisi tuosta vain vaihtaa ja ottaa uuden.
Miksi olet miehen kanssa joka ei anna sinulle läheisyyttä, jota selvästi kaipaat?
Mieheni on ihan hyvä mies ja rakastan häntä. Hän ei vain tuo sillä tavoin iloa elämääni kuin äitini toi. Joillekin varmaan sisko tai hyvä ystävä voi olla samanlainen läheinen henkilö kuin äiti minulle oli. Siskoa minulla ei ole, ja yksikään ystäväni ei ole läheskään yhtä läheinen, vaikka olen yrittänyt suhteita lähentää. Äidin kanssa vietettiin aikaa matalalla kynnyksellä ja tehtiin kaikkea mukavaa, nautittiin samoista asioista.
Lasten kanssa ollessa on aina se haikeus, että kuinka ihanaa olisi, jos äiti olisi tämän kanssamme jakamassa.
Pienten lasten äitinä törmään myös päivittäin puheeseen mummoloista ja isoäitien kanssa vietetystä ajasta. Joka kerta suru iskee rajusti vasten kasvoja. Tavallaan se, että itse on äiti, syventää surua, ei pelkästään helpota sitä.
Ap
Eli jäitkö nyt kaipaamaan sitä tunnetta, että saat olla vielä "lapsi" ja koska sinulla ei enää äitiä ole, et voi enää olla "lapsi" omassa mielessäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vedit tuon leskiasian tähän? Ei uusi puolisokaan koskaan korvaa edesmennyttä joten turha pitää sitä mitenkään pienempänä menetyksenä. Olit selvästi liian kiinni äidissäsi. Kannattaisiko panostaa nyt omaan perheeseen?
Hirveetä tekstiä surevalle. (ei ap)
No minuakin ensin suretti aloittajan kertomus, kunnes hän sanoi tuon leski jutun. Aivan kuin lapsensa menettänytkin voi vaan tilalle saada uuden lapsen, ja entisen menetys ei kalva samoin kuin äidin menetys.
Jos leski niin kovasti suree puolisoaan, silloinhan ei pitäisi tulla uutta puolisoa lainkaan. Et selvästikään ymmärrä aloittajaa. Uutta äitiä ei saa mistään, mikään äitipuoli ei korvaa äitiä.
Kuka on äitinä omille lapsille, jos äiti suree omaa äitiään tuolla tavoin?
Olisiko parempi, että ap ei surisi vaan jättäisi surun kokonaan käsittelemättä? #palstamammanlogiikka
Onko ap käsitellyt suruaan?
Miten sitä käsitellään?
Mitä suru on?
Läheisensä menettäneen tulisi saada puhua menneestä ja jättää suremalla jäähyväiset menetetylle. Käsittelyvaiheessa sureva pohtii, mitä on menettänyt ja miksi asia tekee kipeää. Ikävän ja kaipauksen lisäksi tunteisiin voi sekoittua vihaa, pelkoa ja katkeruutta. Surevan tunnetilat voivat aaltoilla ja väliin voi mahtua ilon tuntemuksiakin.
Sopeutumisvaiheessa sureva hyväksyy tosiasiat ja ymmärtää, mistä luopuu. Ihminen löytää tasapainon ja pystyy suuntaamaan aikaisemmin suremiseen käyttämänsä voimavarat uudestaan ja jatkamaan elämäänsä. Suru auttaa hyväksymään menetyksen ja tekee tilaa uusille asioille elämässä.
... jatkuu linkissä
Kaikki tämä on käyty jo läpi, mikään ei ole muuttunut. Mitä tarkoittaa ”mennä elämässä eteenpäin”? Perhe on sama, työ on sama, harrastukset on samat, mitä uutta elämään voisi tulla, vieläpä korvaten surun.
Ei suruta korvata millään. Ajan kuluessa suru hiljalleen hiipuu, se ei ole läsnä ihan jokainen sekunti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä ihme, että AP viittasi leskijuttuun äidin kuolemaa, koska hänen ja miehensä välit eivät taida olla niin läheiset kuin joidenkin muut. Eli voisi tuosta vain vaihtaa ja ottaa uuden.
Miksi olet miehen kanssa joka ei anna sinulle läheisyyttä, jota selvästi kaipaat?
Mieheni on ihan hyvä mies ja rakastan häntä. Hän ei vain tuo sillä tavoin iloa elämääni kuin äitini toi. Joillekin varmaan sisko tai hyvä ystävä voi olla samanlainen läheinen henkilö kuin äiti minulle oli. Siskoa minulla ei ole, ja yksikään ystäväni ei ole läheskään yhtä läheinen, vaikka olen yrittänyt suhteita lähentää. Äidin kanssa vietettiin aikaa matalalla kynnyksellä ja tehtiin kaikkea mukavaa, nautittiin samoista asioista.
Lasten kanssa ollessa on aina se haikeus, että kuinka ihanaa olisi, jos äiti olisi tämän kanssamme jakamassa.
Pienten lasten äitinä törmään myös päivittäin puheeseen mummoloista ja isoäitien kanssa vietetystä ajasta. Joka kerta suru iskee rajusti vasten kasvoja. Tavallaan se, että itse on äiti, syventää surua, ei pelkästään helpota sitä.
Ap
Eli jäitkö nyt kaipaamaan sitä tunnetta, että saat olla vielä "lapsi" ja koska sinulla ei enää äitiä ole, et voi enää olla "lapsi" omassa mielessäsi.
No en jäänyt. Vaan ihmistä, jonka seurassa oli maailman paras olla. Olisiko merkityksettömyyden tunteeni oikeutetumpi, jos kuollut olisi ollut puolisoni, ystäväni tms?
Lasten puolesta suren myös heidän menettämäänsä mummoa.
Ap
Ymmärrän ap:ta aika hyvin. Olen itse identiteettikriisissä surun vuoksi. Itse suru alkaa jo helpottaa, mutta elämän mielekkääksi kokeminen ei olen ihan yksinkertaista.
Toisaalta, yritän myös puskea itseäni, koska olen nähnyt, miten pahaa jälkeä suru teki toiselle isovanhemmalleni ja toiselle vanhemmalleni isovanhemman melko yllättävän kuoleman jälkeen. Se myös etäännytti heidät minusta - lapsesta ja lapsenlapsesta ja jäin sen jälkeen henkisesti vaille heitä.
Olen myös syyllistynyt siitä, että koen raskaita ja negatiivisia tunteita ja etten ole kyennyt suremaan nopeammin ja kevyemmin ja että sopeutuminen nykyiseen elämääni on heikompaa kuin kuvittelin.
Yritin hakea ammattiapuakin, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Pahimmillaan et edes jaksaisi mennä sinne ja kahden epäsopivan terapeutin jälkeen totesin ystävien korvat, omat aivot ja netistä löytyvän faktan paremmiksi auttajiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä ihme, että AP viittasi leskijuttuun äidin kuolemaa, koska hänen ja miehensä välit eivät taida olla niin läheiset kuin joidenkin muut. Eli voisi tuosta vain vaihtaa ja ottaa uuden.
Miksi olet miehen kanssa joka ei anna sinulle läheisyyttä, jota selvästi kaipaat?
Mieheni on ihan hyvä mies ja rakastan häntä. Hän ei vain tuo sillä tavoin iloa elämääni kuin äitini toi. Joillekin varmaan sisko tai hyvä ystävä voi olla samanlainen läheinen henkilö kuin äiti minulle oli. Siskoa minulla ei ole, ja yksikään ystäväni ei ole läheskään yhtä läheinen, vaikka olen yrittänyt suhteita lähentää. Äidin kanssa vietettiin aikaa matalalla kynnyksellä ja tehtiin kaikkea mukavaa, nautittiin samoista asioista.
Lasten kanssa ollessa on aina se haikeus, että kuinka ihanaa olisi, jos äiti olisi tämän kanssamme jakamassa.
Pienten lasten äitinä törmään myös päivittäin puheeseen mummoloista ja isoäitien kanssa vietetystä ajasta. Joka kerta suru iskee rajusti vasten kasvoja. Tavallaan se, että itse on äiti, syventää surua, ei pelkästään helpota sitä.
Ap
Eli jäitkö nyt kaipaamaan sitä tunnetta, että saat olla vielä "lapsi" ja koska sinulla ei enää äitiä ole, et voi enää olla "lapsi" omassa mielessäsi.
No en jäänyt. Vaan ihmistä, jonka seurassa oli maailman paras olla. Olisiko merkityksettömyyden tunteeni oikeutetumpi, jos kuollut olisi ollut puolisoni, ystäväni tms?
Lasten puolesta suren myös heidän menettämäänsä mummoa.
Ap
Ota tuosta listalta pois se lasten puolesta sureminen. Heidän elämänsä täyttyy muilla ihmisillä eivätkä he osaa surra sitä mistä he eivät tiedä. Lisäksi lasten suhde äitiisi olisi kuitenkin toisenlainen kuin omasi.
Sympatiani! En osaa auttaa, koska oma äitini kuoli jo kun olin lapsi. Jaksamisia!
Vierailija kirjoitti:
Äitini kuoli 8 vuotta sitten ja minusta tuntuu etten enää koskaan palaa entiselleni. Minusta tuli vakava ja sulkeutunut, masennukseni syveni ja kaikki tuntuu yhdentekevältä ja merkityksettömältä. Alisuoriudun ja jättäydyn sivuun kaikesta.
Elämäni olisi varmaankin erilaista jos äitini olisi elossa. Asuisin jossain muualla, olisin jaksanut opiskella, juhlia syntymäpäiviä ja häitäni. Ehkä haluaisin omia lapsia. Mutta nyt he eivät koskaan tulisi tuntemaan äitiäni, hän olisi heille vain joku sukulainen ja nimi hautakivessä. En myöskään halua jättää jälkeeni ketään, joka tulisi kaipaamaan minua niin kuin minä kaipaan äitiäni. Olisin tarvinnut häntä vielä niin paljon pidempään. Nyt en oikeastaan enää piittaa mitä minulle tapahtuu tai miten elämäni sujuu.
Käyn tämän takia terapiassa.
Samassa tilanteessa minäkin. Äidin kuolemasta tosin kaksi vuotta. Jos saan joskus lapsia niin ahdistaa ajatuskin, että heillä ei ole minun puoleltani mummia. Niin monessa muussakin asiassa olisin tarvinnut äidin tukea tai neuvoa. Usein tulee olo, että jos äiti eläisi niin soittaisin sille ja kysyisin neuvoa. Nyt ei ole enää äitiä, jolle soittaa. En tiedä helpottaako tämä merkityksettömyyden tunne joskus jos saa omia lapsia.
Minulle äidin menetys osui samaan kohtaan kun sen realisoituminen, etten tule saamaan omia lapsia. Todella juureton ja irrallinen olo.
Missä on puhuttu parhaasta ystävästä?