Onko muita jotka vihaavat katkeroituneita ihmisiä?

Vela -72 kirjoitti:

En vihaa, mutta joidenkin katkeruus on niin voimakasta että se tietyllä tavalla jopa pelottaa. Katkeruutta ja katkeria ihmisiä on hyvin erilaisia. Joillakin katkeruus on hyvin itsesäälipainoitteista, ja heidän kanssaan tulen kyllä pääosin toimeen ihan mukavasti. Tässäkin ryhmässä on niitä, joilla vielä on kykyä iloitakin hyvistä asioista elämässä sekä niitä, jotka ovat valitettavasti sokeutuneet sille hyvälle mitä heille tapahtuu. Sellainen on kieltämättä aika rasittavaa, jos ihmisen lähtöasetelma on kaikkeen se, että epäonnistuu kuitenkin ja sitten jos ei epäonnistukaan, näkee pelkästään sen puolen mikä ei mennyt ihan just nappiin.

Sitten on hyvin myrkyllistä katkeruutta, joka purkautuu ilkeytenä ja halveksuntana muita ihmisiä kohtaan. Sellaiset tyypit yritän pitää sen verran etäällä elämästäni, etteivät pääse myrkyttämään minuakin. Tuollainen vihaa uhkuva katkeruus on kai sitä lajia, joka herättäisi myös minussa vihaa, jos päästäisin sen liian lähelle. Siksi en päästä.

Hienosti kiteytetty

Vierailija kirjoitti:

Huomasin että ylläpito on poistanut kaikki kommentit joissa ihmetellään ap katkeruutta ja tunnustetaan myötätuntoa katkeria ihmisiä kohtaan. Näitä oli alunperin kommenteissa 1, 2, 3, 9, 11 ja 17.

Yllätys. Ylläpito taas muokkaa keskustelua haluamaansa.

Tässä on tarina, että pahat ihmiset kun kiusaatte minua perustellusti koko maailmalle katkeraa tyyppiä.

Kukaan ei varmaan huomaa tätä moderoinnin tarkoitushakuisuutta? Ei tietenkään. Ja hups, sitten ketju pois ja tunnin päästä copy-pastena samat argumentit.

Ei me sua säälitä, sorrut pikku kingeilyyn mutta erityisesti, olet ilkeä ihminen muita neuvomassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eriasia olla katkera jostain esimerkiksi erosta kuin vaikka valittaa että sataa. Nämä säästä valittajat ovat yleensä samoja ihmisiä jotka käyttävät ilmaisua "minun tuurilla..".en itsekkään jaksa olla sellaisten ihmisten tukipilari jotka uhriutuvat joka käänteessä ja kerjäävät tällä huomiota. Jos joku tarvitsee oikeasti apua niin autan mielelläni. Nykypäivänä kun mielensäpahoittamisella saa aina äänensä kuuluviin, oli asia mikä tahansa esim. herra heinämäki-keissi. Länsimaalaisessa maailmassa varsinkin on aina näitä kenen kuuluisi saada tekemättä sama kuin muilla on. Jos ei saa niin siinä itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroidaan koko elämä.

Olen erimieltä. On ihan yhtä sama valittaa erosta ja siitä että sataa. Molemmat ovat maailman tapahtumia, joita ei voi muuttaa mitenkään. Suhtautuminen on tärkeintä. Eli ei pidä ottaa tapahtumia henkilökohtaisesti koska henkilöä ei ole olemassakaan.

Kuolemanpelko on osa luuloa siitä että henkilö on olemassa.

Hei nyt sinä nirvanaan pyrkivä siellä, tässä nyt puhutaan maailman ihmisistä ja niistä, jotka pyrkivät pitämään todellisuudesta kiinni eikä irtaantumaan siitä. Vai tuletko ihan tarkoitukselka pakkaa hämmentämään?

Todellisuudessa asiat joista ei pidä tai vastoinkäymiset ovat vain osa kokonaisuutta eivätkä irrallisia asioita. Halu ennakoida asioita ja ennustaa onnistuminen aiheuttaa katkeruutta, kun tapahtuu sellaista että asia ei mene halutulla tavalla.

Tuo vaihe opitaan jo pienenä lapsena että asiat eivät mene kuten haluaisi ja pettymyksistä pitää päästää irti. Kiukuttelu ei tua onnistumista ja kiukuttelua ei pidä palkita myötätunnolla.

Myönnän tuntevani katkeruutta tietyistä tapahtumista elämässäni. Ja olen myös hakenut useaan otteeseen apua täältä puhumalla siitä. Yleensä aihe on päätynyt negatiiviseen ja minua syyllistävään kommentointiin, mikä ei todellakaan ole saanut minua voimaan paremmin vaan olen ollut entistä enemmän sitä mieltä että minussa on vikaa ja ansaitsen kaiken pahan. Ja kierre on vain jatkunut. Olen ollut tältä palstalta poissa jonkin aikaa ja siksi pystyn paremmin reagoimaan tähän aiheeseen ei-henkilökohtaisesti ja huomaan että myös ihmiset jotka ovat olleet negatiivisia ja ymmärtämättömiä ovat myös omalla tavallaan sairaita. He eivät kestä muissa jotain vaikeaa asiaa jota he torjuvat itsessään ja se saa aikaan voimakkaan tunne reaktion. Kenties he eivät siedä heikkoutta. He ovat koteloinet vaikeat tunteet sisälleen ja puskeneet läpi harmaan kiven, mutta jättäneet asiansa käsittelemättä ja ne sitten kummittelee muiden ihmisten kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eriasia olla katkera jostain esimerkiksi erosta kuin vaikka valittaa että sataa. Nämä säästä valittajat ovat yleensä samoja ihmisiä jotka käyttävät ilmaisua "minun tuurilla..".en itsekkään jaksa olla sellaisten ihmisten tukipilari jotka uhriutuvat joka käänteessä ja kerjäävät tällä huomiota. Jos joku tarvitsee oikeasti apua niin autan mielelläni. Nykypäivänä kun mielensäpahoittamisella saa aina äänensä kuuluviin, oli asia mikä tahansa esim. herra heinämäki-keissi. Länsimaalaisessa maailmassa varsinkin on aina näitä kenen kuuluisi saada tekemättä sama kuin muilla on. Jos ei saa niin siinä itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroidaan koko elämä.

Olen erimieltä. On ihan yhtä sama valittaa erosta ja siitä että sataa. Molemmat ovat maailman tapahtumia, joita ei voi muuttaa mitenkään. Suhtautuminen on tärkeintä. Eli ei pidä ottaa tapahtumia henkilökohtaisesti koska henkilöä ei ole olemassakaan.

Kuolemanpelko on osa luuloa siitä että henkilö on olemassa.

Hei nyt sinä nirvanaan pyrkivä siellä, tässä nyt puhutaan maailman ihmisistä ja niistä, jotka pyrkivät pitämään todellisuudesta kiinni eikä irtaantumaan siitä. Vai tuletko ihan tarkoitukselka pakkaa hämmentämään?

Todellisuudessa asiat joista ei pidä tai vastoinkäymiset ovat vain osa kokonaisuutta eivätkä irrallisia asioita. Halu ennakoida asioita ja ennustaa onnistuminen aiheuttaa katkeruutta, kun tapahtuu sellaista että asia ei mene halutulla tavalla.

Tuo vaihe opitaan jo pienenä lapsena että asiat eivät mene kuten haluaisi ja pettymyksistä pitää päästää irti. Kiukuttelu ei tua onnistumista ja kiukuttelua ei pidä palkita myötätunnolla.

Kyllä. Pelon kultuuri on myös mukautunut tuohon mielenhäiriöön siten että meillä on vakuutusyhtiöt sitä varten jos onnettomuus pelottaa.

Yhteiskuntamme on sairastunut laajamittaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.

Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.

Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.

Joillekin ihmisille kerääntyy elämässään kohtuuton kuorma kannettavakseen - jopa joskus ihan yksin. On väärin heitä kohtaan taputtaa selkään ja sanoa, että on kuule omasta asenteesta kaikki kiinni. Entä jos ei todella ole mitään positiivista, josta sitä onnea ammentaa? Ei esim. ole yhtään läheistä, jolta saada tukea? Kun jokainen sosiaalinen kontakti (ihmiset puhuvat perheistään, kavereistaan...) muistuttaa siitä, kuinka yksin on itse? Mitä heille antaisit neuvoksi?

En yhtään ihmettele, että Suomessa moni päätyy itsemurhaan.

Jos ei ole mitään positiivista? Minulle on positiivista jos puolisoni on muistanut ostaa kaupasta piimää. Joku taas jää kiinni seikkaan että piimä ei ole abpiimää ja on tästä pahoillaan.

Tämä on juuri sellaisen ymmärtämättömän ihmisen kommentti. Sinulla on mies, joka voi ostaa kaupasta piimää. Joillakin ei ole mitään tai ketään. Ymmärrän, jos sellainen ajaa katkeruuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eriasia olla katkera jostain esimerkiksi erosta kuin vaikka valittaa että sataa. Nämä säästä valittajat ovat yleensä samoja ihmisiä jotka käyttävät ilmaisua "minun tuurilla..".en itsekkään jaksa olla sellaisten ihmisten tukipilari jotka uhriutuvat joka käänteessä ja kerjäävät tällä huomiota. Jos joku tarvitsee oikeasti apua niin autan mielelläni. Nykypäivänä kun mielensäpahoittamisella saa aina äänensä kuuluviin, oli asia mikä tahansa esim. herra heinämäki-keissi. Länsimaalaisessa maailmassa varsinkin on aina näitä kenen kuuluisi saada tekemättä sama kuin muilla on. Jos ei saa niin siinä itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroidaan koko elämä.

Olen erimieltä. On ihan yhtä sama valittaa erosta ja siitä että sataa. Molemmat ovat maailman tapahtumia, joita ei voi muuttaa mitenkään. Suhtautuminen on tärkeintä. Eli ei pidä ottaa tapahtumia henkilökohtaisesti koska henkilöä ei ole olemassakaan.

Kuolemanpelko on osa luuloa siitä että henkilö on olemassa.

Hei nyt sinä nirvanaan pyrkivä siellä, tässä nyt puhutaan maailman ihmisistä ja niistä, jotka pyrkivät pitämään todellisuudesta kiinni eikä irtaantumaan siitä. Vai tuletko ihan tarkoitukselka pakkaa hämmentämään?

Todellisuudessa asiat joista ei pidä tai vastoinkäymiset ovat vain osa kokonaisuutta eivätkä irrallisia asioita. Halu ennakoida asioita ja ennustaa onnistuminen aiheuttaa katkeruutta, kun tapahtuu sellaista että asia ei mene halutulla tavalla.

Tuo vaihe opitaan jo pienenä lapsena että asiat eivät mene kuten haluaisi ja pettymyksistä pitää päästää irti. Kiukuttelu ei tua onnistumista ja kiukuttelua ei pidä palkita myötätunnolla.

Kyllä. Pelon kultuuri on myös mukautunut tuohon mielenhäiriöön siten että meillä on vakuutusyhtiöt sitä varten jos onnettomuus pelottaa.

Yhteiskuntamme on sairastunut laajamittaisesti.

Tota noin, jätä sinä ne vakuutukset maksamatta mutta normaalit aikuiset ymmärtää ne hoitaa. Kännissä taas? Vakuutus on tervettä ennakointia, sinä voit istua talon raunioilla palon jälkeen sitten kertomassa sankaritarinaasi ( en taipunut sairaaseen pelon kulttuuriin), luultavasti kännissä ja pirun kateellisena normi aikuisille.

Itse tykkään katkeroista kovastikin. Varsinkin Jägermaister on hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.

Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.

Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.

Joillekin ihmisille kerääntyy elämässään kohtuuton kuorma kannettavakseen - jopa joskus ihan yksin. On väärin heitä kohtaan taputtaa selkään ja sanoa, että on kuule omasta asenteesta kaikki kiinni. Entä jos ei todella ole mitään positiivista, josta sitä onnea ammentaa? Ei esim. ole yhtään läheistä, jolta saada tukea? Kun jokainen sosiaalinen kontakti (ihmiset puhuvat perheistään, kavereistaan...) muistuttaa siitä, kuinka yksin on itse? Mitä heille antaisit neuvoksi?

En yhtään ihmettele, että Suomessa moni päätyy itsemurhaan.

Jos ei ole mitään positiivista? Minulle on positiivista jos puolisoni on muistanut ostaa kaupasta piimää. Joku taas jää kiinni seikkaan että piimä ei ole abpiimää ja on tästä pahoillaan.

Tämä on juuri sellaisen ymmärtämättömän ihmisen kommentti. Sinulla on mies, joka voi ostaa kaupasta piimää. Joillakin ei ole mitään tai ketään. Ymmärrän, jos sellainen ajaa katkeruuteen.

Nyt on mutta ei varmasti olisi, jos olisin jäänyt katkeruuteen vellomaan. Jokainen normaali ja terve ihminen voi tehdä elämästään vähintäänkin siedettävää. Varsinkin suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.

Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.

Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.

Joillekin ihmisille kerääntyy elämässään kohtuuton kuorma kannettavakseen - jopa joskus ihan yksin. On väärin heitä kohtaan taputtaa selkään ja sanoa, että on kuule omasta asenteesta kaikki kiinni. Entä jos ei todella ole mitään positiivista, josta sitä onnea ammentaa? Ei esim. ole yhtään läheistä, jolta saada tukea? Kun jokainen sosiaalinen kontakti (ihmiset puhuvat perheistään, kavereistaan...) muistuttaa siitä, kuinka yksin on itse? Mitä heille antaisit neuvoksi?

En yhtään ihmettele, että Suomessa moni päätyy itsemurhaan.

Jos ei ole mitään positiivista? Minulle on positiivista jos puolisoni on muistanut ostaa kaupasta piimää. Joku taas jää kiinni seikkaan että piimä ei ole abpiimää ja on tästä pahoillaan.

Tämä on juuri sellaisen ymmärtämättömän ihmisen kommentti. Sinulla on mies, joka voi ostaa kaupasta piimää. Joillakin ei ole mitään tai ketään. Ymmärrän, jos sellainen ajaa katkeruuteen.

Nyt on mutta ei varmasti olisi, jos olisin jäänyt katkeruuteen vellomaan. Jokainen normaali ja terve ihminen voi tehdä elämästään vähintäänkin siedettävää. Varsinkin suomessa.

Terveyskään ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Varmasti jokainen täällä pystyisi jotenkin kituuttamaan, mutta minusta on täysin ymmärrettävää tuntea katkeruutta katsellessaan muiden onnea ja onnistumisia. Yksinäinen ihminen voi tuntea olonsa seurassakin todella yksinäiseksi, ja se kuilu voi olla joka päivä vain syvempi.

Katkerat on kyllä ärsyttäviä. Turhaa vinkua asioista (esim. Rahaongelmat, lapset uuvuttaa yms) jotka on itse aiheuttanut. Huomaa että alempi keskiluokka tätä harrastaa ja paljon.

Olen huomannut, että kuuntelijan mieltä helpottaa se kun yrittää ymmärtää toista.

Vierailija kirjoitti:

Myönnän tuntevani katkeruutta tietyistä tapahtumista elämässäni. Ja olen myös hakenut useaan otteeseen apua täältä puhumalla siitä. Yleensä aihe on päätynyt negatiiviseen ja minua syyllistävään kommentointiin, mikä ei todellakaan ole saanut minua voimaan paremmin vaan olen ollut entistä enemmän sitä mieltä että minussa on vikaa ja ansaitsen kaiken pahan. Ja kierre on vain jatkunut. Olen ollut tältä palstalta poissa jonkin aikaa ja siksi pystyn paremmin reagoimaan tähän aiheeseen ei-henkilökohtaisesti ja huomaan että myös ihmiset jotka ovat olleet negatiivisia ja ymmärtämättömiä ovat myös omalla tavallaan sairaita. He eivät kestä muissa jotain vaikeaa asiaa jota he torjuvat itsessään ja se saa aikaan voimakkaan tunne reaktion. Kenties he eivät siedä heikkoutta. He ovat koteloinet vaikeat tunteet sisälleen ja puskeneet läpi harmaan kiven, mutta jättäneet asiansa käsittelemättä ja ne sitten kummittelee muiden ihmisten kautta.

Hienosti kiteytetty. Se on juuri näin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.

Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.

Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.

Joillekin ihmisille kerääntyy elämässään kohtuuton kuorma kannettavakseen - jopa joskus ihan yksin. On väärin heitä kohtaan taputtaa selkään ja sanoa, että on kuule omasta asenteesta kaikki kiinni. Entä jos ei todella ole mitään positiivista, josta sitä onnea ammentaa? Ei esim. ole yhtään läheistä, jolta saada tukea? Kun jokainen sosiaalinen kontakti (ihmiset puhuvat perheistään, kavereistaan...) muistuttaa siitä, kuinka yksin on itse? Mitä heille antaisit neuvoksi?

En yhtään ihmettele, että Suomessa moni päätyy itsemurhaan.

Jos ei ole mitään positiivista? Minulle on positiivista jos puolisoni on muistanut ostaa kaupasta piimää. Joku taas jää kiinni seikkaan että piimä ei ole abpiimää ja on tästä pahoillaan.

Tämä on juuri sellaisen ymmärtämättömän ihmisen kommentti. Sinulla on mies, joka voi ostaa kaupasta piimää. Joillakin ei ole mitään tai ketään. Ymmärrän, jos sellainen ajaa katkeruuteen.

Nyt on mutta ei varmasti olisi, jos olisin jäänyt katkeruuteen vellomaan. Jokainen normaali ja terve ihminen voi tehdä elämästään vähintäänkin siedettävää. Varsinkin suomessa.

Terveyskään ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Varmasti jokainen täällä pystyisi jotenkin kituuttamaan, mutta minusta on täysin ymmärrettävää tuntea katkeruutta katsellessaan muiden onnea ja onnistumisia. Yksinäinen ihminen voi tuntea olonsa seurassakin todella yksinäiseksi, ja se kuilu voi olla joka päivä vain syvempi.

Miksi muiden onni tekee katkeraksi? Eikö se nyt ole hyvä asia että jollain menee huvin? Olisiko parempi että kaikilla menisi yhtä huonosti? Nyt olisi paikka hieman kasvaa ja ottaa vastuuta omasta elämästä. Sinä teet jokainen päivä valintoja mihin suuntaan elämääsi viet. Joka päivä, joka minuutti. Nyt valitset kirjoitella avlla.

Olen huomannut, että kstkerimmilla ihmisillä ei elämä oikeastaan ole edes lyönyt pahimmilla tavoilla. Joku voi katkeroitua yksinäisyydestä, mutta toinen pyrkii löytämään elämästä positiivisia puolia vaikka olisi vaikka haudannut rakkaimpansa.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että kstkerimmilla ihmisillä ei elämä oikeastaan ole edes lyönyt pahimmilla tavoilla. Joku voi katkeroitua yksinäisyydestä, mutta toinen pyrkii löytämään elämästä positiivisia puolia vaikka olisi vaikka haudannut rakkaimpansa.

Olen tehnyt saman havainnon. Siitä tuleekin mieleen että, pitäisikö elämän lyödä katkeria ihmisiä vielä kovemmin, että he näkisivät mikä elämässä on hyvää? Tarkottaien ihmisiä jotka valittavat kaikesta, ja ovat katkeria maailmaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.

Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.

Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.

Joillekin ihmisille kerääntyy elämässään kohtuuton kuorma kannettavakseen - jopa joskus ihan yksin. On väärin heitä kohtaan taputtaa selkään ja sanoa, että on kuule omasta asenteesta kaikki kiinni. Entä jos ei todella ole mitään positiivista, josta sitä onnea ammentaa? Ei esim. ole yhtään läheistä, jolta saada tukea? Kun jokainen sosiaalinen kontakti (ihmiset puhuvat perheistään, kavereistaan...) muistuttaa siitä, kuinka yksin on itse? Mitä heille antaisit neuvoksi?

En yhtään ihmettele, että Suomessa moni päätyy itsemurhaan.

Jos ei ole mitään positiivista? Minulle on positiivista jos puolisoni on muistanut ostaa kaupasta piimää. Joku taas jää kiinni seikkaan että piimä ei ole abpiimää ja on tästä pahoillaan.

Tämä on juuri sellaisen ymmärtämättömän ihmisen kommentti. Sinulla on mies, joka voi ostaa kaupasta piimää. Joillakin ei ole mitään tai ketään. Ymmärrän, jos sellainen ajaa katkeruuteen.

Et sitten ymmärtänyt, että pienistä asioista voi ilahtua ja asioita voi katsoa positiivisesti; mitä minulla on eikä takertua siihen, mitä ei ole. Elämä on mitä siitä tekee ja miten siihen asennoituu. Ennen kuin alat jankata, miten minulle kaikki on ollut helppoa, niin voin sanoa sen olleen kaikkea muuta. Takana lastenkoti-kasvatuskotilapsuus, pahoinpitelyjä ja muuta kivaa. Jo teininä päätin, etten anna periksi - menneisyyttä en voi muuttaa, mutta tulevaisuuteni voin ja niin olen tehnytkin. Velalla opiskelut, kovaa työntekoa ja ahkeruutta ja nyt elämäni on järjestyksessä ja asiat hyvin, jäin myös aika nuorena leskeksi ja kuljin kovan tien, mutten silti antanut periksi. Jokaisesta päivästä löytyy vähintään yksi ilahduttava ja positiivinen asia, ihan jokaisella, jos sen vain haluaa nähdä. Jokainen valittaa joskus, mutta kateus ja katkeruus myrkyttävät oman sielusi.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että kstkerimmilla ihmisillä ei elämä oikeastaan ole edes lyönyt pahimmilla tavoilla. Joku voi katkeroitua yksinäisyydestä, mutta toinen pyrkii löytämään elämästä positiivisia puolia vaikka olisi vaikka haudannut rakkaimpansa.

Olet oikeassa, turhasta vinkuminen on lapsellista. Masennus iskee kun oikeasti vaikeaa, ja se ei ole kuin itselle riesaksi pääosin jos pitää suunsa kiinni oloista. Katkera kerjää sääliä, mikä on epäaikuismaista. Jos riittää voimaa ulista epäoikeudenmukaisuudesta, ei vaikeasta tiedä hevon kukkua.

Ap:lle pikku infoksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että kstkerimmilla ihmisillä ei elämä oikeastaan ole edes lyönyt pahimmilla tavoilla. Joku voi katkeroitua yksinäisyydestä, mutta toinen pyrkii löytämään elämästä positiivisia puolia vaikka olisi vaikka haudannut rakkaimpansa.

Taas vähättelet toisten tunteita. Luuletko, että elämänmittainen lohduton yksinäisyys on kevyempi taakka kantaa, kuin rakkaan ihmisen hautaaminen?

Se, että menetät rakkaan ihmisen tarkoittaa, että sinulla on ollut läheinen ihminen ja olet saanut rakastaa. Mikäänhän ei ole ikuista, jokainen enettää rakkaansa joskus mutta on saanut elää, rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Yksinäisellä ei ole mitään näistä. Hän ei ole saanut rakastaa, häntä ei ole rakastettu vaan ehkä hyljeksitty, yksinäinen kokee henkisen kuoleman elämänsä jokaisena päivänä.

Joten älä vähättele yksinäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.

Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.

Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.

Joillekin ihmisille kerääntyy elämässään kohtuuton kuorma kannettavakseen - jopa joskus ihan yksin. On väärin heitä kohtaan taputtaa selkään ja sanoa, että on kuule omasta asenteesta kaikki kiinni. Entä jos ei todella ole mitään positiivista, josta sitä onnea ammentaa? Ei esim. ole yhtään läheistä, jolta saada tukea? Kun jokainen sosiaalinen kontakti (ihmiset puhuvat perheistään, kavereistaan...) muistuttaa siitä, kuinka yksin on itse? Mitä heille antaisit neuvoksi?

En yhtään ihmettele, että Suomessa moni päätyy itsemurhaan.

Jos ei ole mitään positiivista? Minulle on positiivista jos puolisoni on muistanut ostaa kaupasta piimää. Joku taas jää kiinni seikkaan että piimä ei ole abpiimää ja on tästä pahoillaan.

Tämä on juuri sellaisen ymmärtämättömän ihmisen kommentti. Sinulla on mies, joka voi ostaa kaupasta piimää. Joillakin ei ole mitään tai ketään. Ymmärrän, jos sellainen ajaa katkeruuteen.

Et sitten ymmärtänyt, että pienistä asioista voi ilahtua ja asioita voi katsoa positiivisesti; mitä minulla on eikä takertua siihen, mitä ei ole. Elämä on mitä siitä tekee ja miten siihen asennoituu. Ennen kuin alat jankata, miten minulle kaikki on ollut helppoa, niin voin sanoa sen olleen kaikkea muuta. Takana lastenkoti-kasvatuskotilapsuus, pahoinpitelyjä ja muuta kivaa. Jo teininä päätin, etten anna periksi - menneisyyttä en voi muuttaa, mutta tulevaisuuteni voin ja niin olen tehnytkin. Velalla opiskelut, kovaa työntekoa ja ahkeruutta ja nyt elämäni on järjestyksessä ja asiat hyvin, jäin myös aika nuorena leskeksi ja kuljin kovan tien, mutten silti antanut periksi. Jokaisesta päivästä löytyy vähintään yksi ilahduttava ja positiivinen asia, ihan jokaisella, jos sen vain haluaa nähdä. Jokainen valittaa joskus, mutta kateus ja katkeruus myrkyttävät oman sielusi.

Hyvä että selvensit pointtiani. Ja hienoa että luotat elämään ja itseesi, moni voisi ottaa elämänasenteestasi oppia.