Lue keskustelun säännöt.
Onko muita jotka vihaavat katkeroituneita ihmisiä?
19.08.2018 |
Aina pitää olla valittamassa, milloin elämä potkii päähän, milloin kaikki on pielessä ja milloin ei ole koskaan onnistunut elämässä. En itse tiedä yhtään mitään muuta niin ärsyttävää ihmisryhmää kuin valittavat katkeroitujat.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herätystystys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se ihminen on ihmiselle susi, lyödään lyötyä eli vihataan ja torjutaan katkeroitunutta, joka on juuri vihasta ja torjunnasta katkeraksi tullut.
Silti se kokija kokee asian henkilökohtaisesti itse.
Ei se kokijaa helpota yhtään jos vieressä seisoo rivissä myötämielisiä henkilöitä. Se päinvastoin vain voimistaa kokijan katkeraa egoa ja todistaa tämän olemassaolon.
Todellisuus on sitä ettei kärsimystä ole ja ei ole kärsijää. Ego antaa vaikutelman sinusta, jota ei oikeasti ole olemassakaan. On tärkeää ymmärtää olemattomuutensa.
Samalla kaikki menettää merkityksensä, kun sinua ei sielä ole olemassakaan sellaisena kuin itsellesi annat sen selittää. On väärin osallistua harhaiseen messuun, jossa katkeroitunutta ihmistä pidetään katkeruuden loitsun alaisuudessa tuntemalla näyttävästi sympatiaa tämän kokemasta harhaisesta narsismista.
Sympatiaa voi kokea siitä että henkilö ei tiedä ettei ole kukaan ja pitää kiinni harhaisesta itseydestä. Sympatia ei tarkoita sitä että vahvistetaan tämän sairautta.
Katkeruus ei ole sairaus. Se on terve reaktio epäterveisiin olosuhteisiin.
Jatkuessaan se muuttuu sairaudeksi, joka kalvaa ihmistä. Tällaisesta henkilöstä tulee negatiivinen aivan kaikelle.
Ja se jatkuu niin kauan kun se tuomitaan, niin kauan ennen kuin hyväksyntä ja myötätunto pysäyttää tunnekierteen ja saa heräämään. Korjaa vanhat haavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herätystystys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se ihminen on ihmiselle susi, lyödään lyötyä eli vihataan ja torjutaan katkeroitunutta, joka on juuri vihasta ja torjunnasta katkeraksi tullut.
Silti se kokija kokee asian henkilökohtaisesti itse.
Ei se kokijaa helpota yhtään jos vieressä seisoo rivissä myötämielisiä henkilöitä. Se päinvastoin vain voimistaa kokijan katkeraa egoa ja todistaa tämän olemassaolon.
Todellisuus on sitä ettei kärsimystä ole ja ei ole kärsijää. Ego antaa vaikutelman sinusta, jota ei oikeasti ole olemassakaan. On tärkeää ymmärtää olemattomuutensa.
Samalla kaikki menettää merkityksensä, kun sinua ei sielä ole olemassakaan sellaisena kuin itsellesi annat sen selittää. On väärin osallistua harhaiseen messuun, jossa katkeroitunutta ihmistä pidetään katkeruuden loitsun alaisuudessa tuntemalla näyttävästi sympatiaa tämän kokemasta harhaisesta narsismista.
Sympatiaa voi kokea siitä että henkilö ei tiedä ettei ole kukaan ja pitää kiinni harhaisesta itseydestä. Sympatia ei tarkoita sitä että vahvistetaan tämän sairautta.
Kokijaa helpottaa jos tulee kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi sellaisena kun on ja kaikkine tunteineen. Oloa pahentaa ja katkeruutta syventää tuomituksi ja torjutuksi tuleminen.
Simple as that.
Se aiheuttaa vain sen että kokija saa tyydytyksen pyörästä jossa pyörii ihan yksinään harhaisena. Ei pidä huiputtaa muita tuollaiseen merkityksettömän toistoon. Hänelle pitää sanoa että lopeta se.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä, joilla menee hyvin on jostain syystä usein vaikeuksia sympatiseerata ihmisiä, joilla menee huonosti. Se on nähty.
Minulla todettiin pari vuotta sitten tauti joka tulee yleensä yli 60 vuotiaille, itse olen alle 30v. Aiheuttaa kipuja ja rajoittaa elämää, pikkuhiljaa menee pahempaan. Olen joutunut luopumaan monesta asiasta jota ennen rakastin. Taudin puhkeamista edesauttaa ylipaino ja tupakointi, olen aina ollut hoikka enkä tupakoi. Kerrotko mitä hyötyä olisi jokapäivä sadatella tuota miten epäreilua että minä sairastuin? Paraneeko se tauti sillä?
Olen itse hyvin katkera - myönnän sen - enkä haluaisi olla. Olen käynyt läpi elämässäni läpi harvinaisen traumaattisia ja traagisia tapahtumia. Niin moninaisia ja useita, että kohtalotovereita ei oikeastaan ole.
Minusta katkeruus on inhimillistä, jos on kokenut jotakin hyvin epäreilua suhteessa muihin. Mutta tällaisia juttuja eivät ole työhön tai rahaan liittyvät tapahtumat, ei esim. että joku vei työpaikan nenän edestä tai naapuri tienaa enemmän. Vaan paljon vakavammat, elämään, kuolemaan ja perustavanlaatuisiin tarpeisiin (sosiaalisuus, terveys, välitetyksi tuleminen), kohdistuvat asiat.
No ärsyttää silloin kun tällä katkeroitujalla on ollut elämässään arkisia ongelmia, joita on sillon tällöin kaikilla, mutta hän puolestaan koko ajan valittaa että hänellä on ollut rankempi elämä kuin kellään muulla. Kaikkien muiden pitäisi elää häntä varten aina.
Ks. Ihminen ei ole sairastanut, menettänyt läheistä, joutunut rikoksen uhriksi jne. On vaan rankkaa kun käy töissä pienellä palkalla, koska ei opiskellut vaikka olisi ollut siihen aikoinaan rahallinen mahdollisuus. .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.
Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.
Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.
Huomasin että ylläpito on poistanut kaikki kommentit joissa ihmetellään ap katkeruutta ja tunnustetaan myötätuntoa katkeria ihmisiä kohtaan. Näitä oli alunperin kommenteissa 1, 2, 3, 9, 11 ja 17.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.
Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.
Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.
Tuollaista hehkutusläppää onnettomille ihmisille heittävillä on jokin tunnevamma. Hyväksyt kärsivän ihmisen vain silloin, jos hän kätkee seurassasi kärsimyksensä ja esittää iloista? Se kertoo sinusta ihmisenä paljon.
Joo. Vihaan mun miestä. Valittaa kun pahanen akka menneistä ihan jatkuvasti ja saa raivareita kun muistaa jonkun 100 vuotta vanhan asian. Vittu sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Minkähän tikun sitä ottais...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.
Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.
Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.
Joillekin ihmisille kerääntyy elämässään kohtuuton kuorma kannettavakseen - jopa joskus ihan yksin. On väärin heitä kohtaan taputtaa selkään ja sanoa, että on kuule omasta asenteesta kaikki kiinni. Entä jos ei todella ole mitään positiivista, josta sitä onnea ammentaa? Ei esim. ole yhtään läheistä, jolta saada tukea? Kun jokainen sosiaalinen kontakti (ihmiset puhuvat perheistään, kavereistaan...) muistuttaa siitä, kuinka yksin on itse? Mitä heille antaisit neuvoksi?
En yhtään ihmettele, että Suomessa moni päätyy itsemurhaan.
Katkeruus on mielensairaus. Se kertoo narsismista ja siitä että henkilö kuvittelee olevansa joku.
Ihminen luontaisesti kuvittelee olevansa yksilö, vaikka on kuin yksi muurahainen monista. Ei mitenkään erityinen tai muista poikkeava. Kaikki se mitä kuvittelet olevasi sinua on vain lainattua kopiokäyttäytymistä muilta tästä maailmasta.
Se keneksi itseäsi luulet voi olla pala jotain mustavalkoista elokuvaa tai sukulaistasi tai naapuriasi lapsuudestasi.
Et siis ole oikeastaan kukaan. Yksi prosessi tätä on olla katkera sitä kun on alitajuntaisesti ymmärtänyt sen ettei ole olemassa ja kaikki on ollut vain harhaa.
Pitää resetoida kaikki alusta ja yrittää uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
um jang prosesdury kirjoitti:
Katkeruus on mielensairaus. Se kertoo narsismista ja siitä että henkilö kuvittelee olevansa joku.
Ihminen luontaisesti kuvittelee olevansa yksilö, vaikka on kuin yksi muurahainen monista. Ei mitenkään erityinen tai muista poikkeava. Kaikki se mitä kuvittelet olevasi sinua on vain lainattua kopiokäyttäytymistä muilta tästä maailmasta.
Se keneksi itseäsi luulet voi olla pala jotain mustavalkoista elokuvaa tai sukulaistasi tai naapuriasi lapsuudestasi.
Et siis ole oikeastaan kukaan. Yksi prosessi tätä on olla katkera sitä kun on alitajuntaisesti ymmärtänyt sen ettei ole olemassa ja kaikki on ollut vain harhaa.
Pitää resetoida kaikki alusta ja yrittää uudestaan.
Kärsit selvästi depersonalisaatiosta. Kävisit jossain juttelemassa.
vain lopeta se kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herätystystys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se ihminen on ihmiselle susi, lyödään lyötyä eli vihataan ja torjutaan katkeroitunutta, joka on juuri vihasta ja torjunnasta katkeraksi tullut.
Silti se kokija kokee asian henkilökohtaisesti itse.
Ei se kokijaa helpota yhtään jos vieressä seisoo rivissä myötämielisiä henkilöitä. Se päinvastoin vain voimistaa kokijan katkeraa egoa ja todistaa tämän olemassaolon.
Todellisuus on sitä ettei kärsimystä ole ja ei ole kärsijää. Ego antaa vaikutelman sinusta, jota ei oikeasti ole olemassakaan. On tärkeää ymmärtää olemattomuutensa.
Samalla kaikki menettää merkityksensä, kun sinua ei sielä ole olemassakaan sellaisena kuin itsellesi annat sen selittää. On väärin osallistua harhaiseen messuun, jossa katkeroitunutta ihmistä pidetään katkeruuden loitsun alaisuudessa tuntemalla näyttävästi sympatiaa tämän kokemasta harhaisesta narsismista.
Sympatiaa voi kokea siitä että henkilö ei tiedä ettei ole kukaan ja pitää kiinni harhaisesta itseydestä. Sympatia ei tarkoita sitä että vahvistetaan tämän sairautta.
Kokijaa helpottaa jos tulee kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi sellaisena kun on ja kaikkine tunteineen. Oloa pahentaa ja katkeruutta syventää tuomituksi ja torjutuksi tuleminen.
Simple as that.
Se aiheuttaa vain sen että kokija saa tyydytyksen pyörästä jossa pyörii ihan yksinään harhaisena. Ei pidä huiputtaa muita tuollaiseen merkityksettömän toistoon. Hänelle pitää sanoa että lopeta se.
Näin juuri negatiivinen tunnekierre syvenee, kun koettua tunnetta vähätellään ja annetaan ymmärtää ihmisen olevan harhainen. Silloin poljetaan henkilön koko ihmisarvoa ja sellaisenko pitäisi jotakuta parantaa? Ei, se saa ihmisen vetäytymään kuireensa enemmän ja enemmän ja saamaan vahvistusta aiemmille ikäville kokemuksilleen. Miksi pitäisi ihmisistä kun ihmiset ovat vaan ilkeitä ja tuomitsevia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On eriasia olla katkera jostain esimerkiksi erosta kuin vaikka valittaa että sataa. Nämä säästä valittajat ovat yleensä samoja ihmisiä jotka käyttävät ilmaisua "minun tuurilla..".en itsekkään jaksa olla sellaisten ihmisten tukipilari jotka uhriutuvat joka käänteessä ja kerjäävät tällä huomiota. Jos joku tarvitsee oikeasti apua niin autan mielelläni. Nykypäivänä kun mielensäpahoittamisella saa aina äänensä kuuluviin, oli asia mikä tahansa esim. herra heinämäki-keissi. Länsimaalaisessa maailmassa varsinkin on aina näitä kenen kuuluisi saada tekemättä sama kuin muilla on. Jos ei saa niin siinä itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroidaan koko elämä.
Olen erimieltä. On ihan yhtä sama valittaa erosta ja siitä että sataa. Molemmat ovat maailman tapahtumia, joita ei voi muuttaa mitenkään. Suhtautuminen on tärkeintä. Eli ei pidä ottaa tapahtumia henkilökohtaisesti koska henkilöä ei ole olemassakaan.
Kuolemanpelko on osa luuloa siitä että henkilö on olemassa.
En vihaa, mutta joidenkin katkeruus on niin voimakasta että se tietyllä tavalla jopa pelottaa. Katkeruutta ja katkeria ihmisiä on hyvin erilaisia. Joillakin katkeruus on hyvin itsesäälipainoitteista, ja heidän kanssaan tulen kyllä pääosin toimeen ihan mukavasti. Tässäkin ryhmässä on niitä, joilla vielä on kykyä iloitakin hyvistä asioista elämässä sekä niitä, jotka ovat valitettavasti sokeutuneet sille hyvälle mitä heille tapahtuu. Sellainen on kieltämättä aika rasittavaa, jos ihmisen lähtöasetelma on kaikkeen se, että epäonnistuu kuitenkin ja sitten jos ei epäonnistukaan, näkee pelkästään sen puolen mikä ei mennyt ihan just nappiin.
Sitten on hyvin myrkyllistä katkeruutta, joka purkautuu ilkeytenä ja halveksuntana muita ihmisiä kohtaan. Sellaiset tyypit yritän pitää sen verran etäällä elämästäni, etteivät pääse myrkyttämään minuakin. Tuollainen vihaa uhkuva katkeruus on kai sitä lajia, joka herättäisi myös minussa vihaa, jos päästäisin sen liian lähelle. Siksi en päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä, joilla menee hyvin on jostain syystä usein vaikeuksia sympatiseerata ihmisiä, joilla menee huonosti. Se on nähty.
Minulla todettiin pari vuotta sitten tauti joka tulee yleensä yli 60 vuotiaille, itse olen alle 30v. Aiheuttaa kipuja ja rajoittaa elämää, pikkuhiljaa menee pahempaan. Olen joutunut luopumaan monesta asiasta jota ennen rakastin. Taudin puhkeamista edesauttaa ylipaino ja tupakointi, olen aina ollut hoikka enkä tupakoi. Kerrotko mitä hyötyä olisi jokapäivä sadatella tuota miten epäreilua että minä sairastuin? Paraneeko se tauti sillä?
Ei katkeruus aina tarkoita sitä, että olisi valittamassa koko ajan ja negatiivinen. Usein se pelkkä perustellun kyynistynyt inhorealismikin tai musta tilannehuumori koetaan katkeruudeksi tai negatiivisuudeksi.
Jaksamisia sinulle joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa katkeria ihmisiä. En vihaa, säälin, mutta en jaksa kuunnella heitä. Muutun sellaisten ihmisten kanssa ihan yhtäkkiä yltiöpositiiviseksi, ja alan heittää jokaiseen katkerointitilitykseen jotain ihme hehkutusläppää.
Kun ei niitä katkeroita jaksa. Kaikilla on vaikeaa, mutta katkeroitumisella sitä omaa kuoppaansa vaan syventää.
Silloin tulen onnelliseksi, kun näen paljon kärsineen ihmisen, josta paistaa elämänilo ja valo.
Joillekin ihmisille kerääntyy elämässään kohtuuton kuorma kannettavakseen - jopa joskus ihan yksin. On väärin heitä kohtaan taputtaa selkään ja sanoa, että on kuule omasta asenteesta kaikki kiinni. Entä jos ei todella ole mitään positiivista, josta sitä onnea ammentaa? Ei esim. ole yhtään läheistä, jolta saada tukea? Kun jokainen sosiaalinen kontakti (ihmiset puhuvat perheistään, kavereistaan...) muistuttaa siitä, kuinka yksin on itse? Mitä heille antaisit neuvoksi?
En yhtään ihmettele, että Suomessa moni päätyy itsemurhaan.
Jos ei ole mitään positiivista? Minulle on positiivista jos puolisoni on muistanut ostaa kaupasta piimää. Joku taas jää kiinni seikkaan että piimä ei ole abpiimää ja on tästä pahoillaan.
Katkeruus on vastenmielistä. Tk-lääkäri vois jotain nappeja kirjoittaa ja loput tehdään itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On eriasia olla katkera jostain esimerkiksi erosta kuin vaikka valittaa että sataa. Nämä säästä valittajat ovat yleensä samoja ihmisiä jotka käyttävät ilmaisua "minun tuurilla..".en itsekkään jaksa olla sellaisten ihmisten tukipilari jotka uhriutuvat joka käänteessä ja kerjäävät tällä huomiota. Jos joku tarvitsee oikeasti apua niin autan mielelläni. Nykypäivänä kun mielensäpahoittamisella saa aina äänensä kuuluviin, oli asia mikä tahansa esim. herra heinämäki-keissi. Länsimaalaisessa maailmassa varsinkin on aina näitä kenen kuuluisi saada tekemättä sama kuin muilla on. Jos ei saa niin siinä itsesäälissä ja katkeruudessa piehtaroidaan koko elämä.
Olen erimieltä. On ihan yhtä sama valittaa erosta ja siitä että sataa. Molemmat ovat maailman tapahtumia, joita ei voi muuttaa mitenkään. Suhtautuminen on tärkeintä. Eli ei pidä ottaa tapahtumia henkilökohtaisesti koska henkilöä ei ole olemassakaan.
Kuolemanpelko on osa luuloa siitä että henkilö on olemassa.
Hei nyt sinä nirvanaan pyrkivä siellä, tässä nyt puhutaan maailman ihmisistä ja niistä, jotka pyrkivät pitämään todellisuudesta kiinni eikä irtaantumaan siitä. Vai tuletko ihan tarkoitukselka pakkaa hämmentämään?
Ex-vaimo oli tälläinen. Nuorena ajattelin että olen itse niin positiivinen ja elämänmyönteinen että se ei minuun vaikuta, vaan kestän loputtomasti katkeraa käytöstä. No en kestänyt. Silloin kun toinen alkaa olemaan siitä katkera minulle, kun en märehdi hänen kanssaan jokaista epäreilua tapahtumaa, enkä voivottele jos vaikka lautanen putoaa pöydältä, oli liikaa. Nykyään vältän vapaa-ajallani tuollaisia ihmisiä. On hienoa että löysin omat rajani ja tiedän milloin voin toista auttaa ja milloin en.