Mikä vialla aikuisessa ihmisessä, joka turvautuu pikkuasioissakin ystävään? Diagnoosi?

Olen nelikymppinen, ystäväni on samanikäinen. Perheellisiä ollaan molemmat.
Yhä enemmän vain tuntuu, että aikuisia meistä on vain toinen...

Ystäväni tukeutuu minuun joka ikisessä asiassa. Soittelee hätääntyneenä tai itkien niin isoissa kuin pienissä kriiseissä. Usein. Hänellä on itseasiassa ihan jatkuvasti menossa yksi tai useampi kriisi tai asia, joka ahdistaa häntä. Viimeisten vuosien ajan hän on vähintään kaksi kertaa viikossa kirjaimellisesti itkenyt puhelimessa asioitaan. Suurin osa niistä on asioita, jotka mielestäni tämän ikäisen pitäisi jo osata selvittää itsekseen. Hän itkee mulle kadonneita pinnejään. Työkaverin tölväisyä. Sitä, jos särkee niskoja tai päätä. Jos sisälle on tullut hiiri. Toki isompiakin asioita, eroaan, hankalaa ex-miestä, sairasta vanhempaansa.

Mutta ihmetyttää tarve purkaa pieninkin vastoinkäyminen minulle. Saattaa siis soittaa ja kun vastaan, luurista kuuluu "täällon hiiri! Näin sen äsken! Miten saan sen ulos!?"
Tai esim. jatkuvasti ajaa autonsa tankin niin tyhjäksi, että jää välille ja itkee tätä. Luulisi aikuisen oppivan kerrasta tai edes kahdesta, ja huolehtivan tankkaamisesta, mutta ei...
Muuten on siis ihan normaali, työssäkäyvä ihminen.

Ystäväni itkee ongelmiaan myös teini-ikäiselle lapselleen. Ei välttämättä kerro syytä, mutta monta kertaa ystävä kertonut, kuinka "Emilia taas huomas illalla kun itkin olkkarissa, tuli ja halas ja keitti mulle teetä". Ihanalta ehkä kuulostaa, mutta mietin, miten vaikuttaa tyttäreen. Lapsen tulisi pystyä tukeutumaan vanhempaan, ei toisinpäin?

Eli mikä vaivaa tällaista ihmistä? Kysyn ihan vilpittömästi, en tuomitakseni. Kokeeko turvattomuutta? Joku lapsuuden trauma? Vai onko oikeasti vain niin oman navan ympärillä, että kuvittelee muiden olevan olemassa vain häntä varten (tämä käy välillä mielessä, kun alan väsyä häneen, en jaksaisi olla aina se joka kuuntelee murheet ja auttaa. Vastavuoroistahan tämä ei ole...)

Monesti olen nätisti sanonut ystävälle, että tarvitsisi ammattiapua ahdistuksiinsa. Silloin hän aina "tokenee", on vaan ollut "huono päivä". Mutta kauaa tokeentumista ei kestä, viimeistään ylihuomenna sitten taas se huono päivä itkuineen. Tätä koko ajan, vuodesta toiseen.