MItä ihme laskuja teille vielä tulee paperisena?
Seuraan keskusteluita mm. Konmari-ryhmässä, jossa etsitään lokerikkoa, jossa säilyttää paperilaskut. Mitä ihmeitä on on? Itse en muista milloin olisin viimeksi maksanut sellaisen, kun kaikki on sähköisenä. Viimeiset laskut taisivat olla lapsen koulukuvia, mutta nykyisin nekin pystyy maksamaan ennen laskun tuloa.
Kommentit (91)
ensin lyödään päätä seinää ja sitten märistään, kun otsaan sattuu.
- kaikki laskut e-laskuna
E-lasku on sähköinen lasku, eli mm. sen luomiseen, lähettämiseen, välittämiseen, lukemiseen ja maksamiseen kuluu sähköä.
Lisäksi se arkistoidaan ja varmuuskopioidaan arkiston mukana aina vain uudestaan, koska tiedon tallennus pitää varmistaa viideksi vuodeksi.
E-laskua ei voi kierrättää, mutta paperilaskun voi maksamisen jälkeen laittaa paperinkeräykseen.
Minulle on tärkeää yksinkertaistaa arkea ja poistaa turhat työt ja turhat muistamista vaativat asiat. Kaikki laskut tulevat e-laskuna ja menevät automaattisesti maksuun. Käytän käteistä rahaa vain tilanteissa, joissa muu maksutapa ei kelpaa.
Käyn kerran kuukaudessa tarkistamassa tilin ja teen Exelliiin erittelyn mihin rahat ovat kuluneet (tiedot saa helposti kopioitua nettipankista).
÷ ei tule turhaa paperia pyörimään kotiin:
ekologista, vähentää käyntejä kierrätyspisteellä, eikä kotona tarvita tilaa maksamattomille laskuille
- ei tarvitse muistella milloin lasku pitää maksaa tai käyttää aikaa sen maksamiseen
- mikään ei unohdu maksamatta
- laskuja ei tarvitse arkistoida kotona
- lasku löytyy helposti Verkkopankista, jos jälkikäteen haluaa tarkistaa jotain tietoja
- koska en käytä käteistä, sään tililtäni helposti erittelyn mihin rahat ovat kuluneet
Eikös tuommosen excelin täyttely ole juuri sitä turhaa työtä?
Vierailija kirjoitti:
Osa laskuista tulee paperisena, koska välillä ne maksaa mies ja välillä minä. En halua kaikkia laskuja e-laskuina ja enkä ainakaan s-postiin. Jos joku random lasku tulee s-postiin, niin melkein aina unohdan maksaa sen ajoissa.
Juuri näin ja kaiken lisäksi minulla on välillä roskapostiosiossa näitä s-postiin tulleita laskuja.
sitten e-laskut, jotka veloitetaan suoraan tililtä, joo, voi joskus olla ok, mutta itse kuitenkin haluan päättää, milloin mikäkin kuukausi laitan laskuni maksuun. E-laskuhan ensin varaa tililtäsi summan (Microsoft) ja panttaa sitä rahaa itselleen varattuna viikon verran, jonka jälkeen veloittaa sen, ei hyvä.
Joinakin kuukausina haluan hoitaa kaikki laskuni pois reilusti ennen eräpäivää, syystä tai toisesta, joinakin päivinä eräpäivänä, tai hieman deadlinen jälkeen. Paperilaskut itselleni ovat ihan ok, voi maksaa pois silloin kun itselle parhaiten sopii, en minä niitä mihinkään sentään arkistoi, niinkuin joku näsäviisas täällä yritti, kyllä minä näen verkkopankista, mitä on maksettu, milloin on maksettu ja paljonko on maksettu. Paremmin pysyn kartalla näin.
Vierailija kirjoitti:
E-laskuhan ensin varaa tililtäsi summan (Microsoft) ja panttaa sitä rahaa itselleen varattuna viikon verran, jonka jälkeen veloittaa sen, ei hyvä.
Kertoisitko vähän tarkemmin tästä summan varaamisesta viikoksi (Microsoft), kun minun pankeissani ei tuollaista ole.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuommosen excelin täyttely ole juuri sitä turhaa työtä?
Ei ole mitenkään välttämätöntä, mutta haluan olla selvillä paljonko rahaa kuluu ruokaan, vaatteisiin, asumiseen, autoon., lasten menoihin....
Taloudenhallintaa siis ja menee rutiinilla vartissa.
Mietitääs. Tiemaksu, sähkölasku, puhelinlasku, lehden tilaus, vakuutusmaksu, ajoneuvovero, kiinteistövero, jätemaksu jne.
Maksan näitä kolmen eri pankin tililtä, on kätevämpää silloin kun lasku on paperisena. Jos tulee sähköpostiin niin tulostan aina laskun töissä jotta muistan maksaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki. En halua vapaalla avata tietokonetta, käytän sitä työkseni. Tilipäivänä kerään laskut ja maksan pois. Maksaisin varmaan pankin tiskillä, jos ei maksaisi niin paljon.
Eli avaat tietokoneen, kun maksat laskut. Miten tämä eroaa siitä, että kaikki tulisi e-laskuna ja kävisit kerran kuukaudessa tarkistamassa tilisi? Selvisit hommasta nopeammin.
Ehkä. Mutta kun en halua katsella niitä laskuja siellä netissä. Katson jo työkseni ihan tarpeeksi niitä sähköisiä laskuja. Olen kirjanpitäjä ammatiltani. Silmiin sattuu liika netin tuijottaminen. Lehdetkin luen paperisina.
No vähemmän aikaa sä sitä ruutua joutuisit kattomaan jos nopeasti hyväksyisit e-laskut kauhean naputtelun sijaan :D
Vakiolaskuja. Maksupohjat tallennettu. Summan tai viitenumeron joudun muuttamaan. Kuitenkin luen ne laskun tiedot ja luen mieluummin paperista. Ajansäästö ei ole tässä tapauksessa kovinkaan suuri. Ja oikeesti katselen ja zoomailen niitä laskuja jo ihan tarpeeksi työkseni, joten ei kiitos. Ja monesti joudun töissä monisivuiset laskut tulostaan, koska ovat vaan helpommin luettavissa paperisina.

Ja koska miehen kanssa maksetaan laskut suurinpiirtein puoliksi, niin se paperinippu on helpompi jakaa kuin tulostella niitä papereita. Siinä sitä aikaa vasta kuluukin. Sopimukset on pääsääntöisesti tehty minun nimelläni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa laskuista tulee paperisena, koska välillä ne maksaa mies ja välillä minä. En halua kaikkia laskuja e-laskuina ja enkä ainakaan s-postiin. Jos joku random lasku tulee s-postiin, niin melkein aina unohdan maksaa sen ajoissa.
Juuri näin ja kaiken lisäksi minulla on välillä roskapostiosiossa näitä s-postiin tulleita laskuja.
sitten e-laskut, jotka veloitetaan suoraan tililtä, joo, voi joskus olla ok, mutta itse kuitenkin haluan päättää, milloin mikäkin kuukausi laitan laskuni maksuun. E-laskuhan ensin varaa tililtäsi summan (Microsoft) ja panttaa sitä rahaa itselleen varattuna viikon verran, jonka jälkeen veloittaa sen, ei hyvä.
Joinakin kuukausina haluan hoitaa kaikki laskuni pois reilusti ennen eräpäivää, syystä tai toisesta, joinakin päivinä eräpäivänä, tai hieman deadlinen jälkeen. Paperilaskut itselleni ovat ihan ok, voi maksaa pois silloin kun itselle parhaiten sopii, en minä niitä mihinkään sentään arkistoi, niinkuin joku näsäviisas täällä yritti, kyllä minä näen verkkopankista, mitä on maksettu, milloin on maksettu ja paljonko on maksettu. Paremmin pysyn kartalla näin.
Mitä sä sekoilet? Ei e-lasku tai MS mitään tuollaista tee, sä sekoitat sen nyt johonkiin Visa Electronin katevaraukseen. E-lasku vaan ilmestyy verkkopankkiin ja verkkopankista voi sitten halutessaan muuttaa eräpäivän ja maksaa laskun vaikka heti pois tai vahvistaa sen niin että se menee tililtä laskuttavan tahon ehdottamana eräpäivänä. Ainoa mitä tilinomistajan on varmistettava että se lasku maksetaan tililtä jossa on katetta sen verran että se kattaa laskun summan eli sen laskunkin saa veloitettua vaikka laskutililtä palkkatilin sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä pitää säilyttää?
Todistusaineistona.
Riittää kun tulostaa tiliotteen kerran kuussa tai tallentaa sen verkkopankista koneelle/pilveen.
E-laskuna säilyvät verkkopankissa, jos jotain haluaa tarkistaa jälkikäteen.
Tarkistapa huvin vuoksi kauanko säilyvät. Et sä saa sieltä pankista 3 vuotta vanhoja juttuja kaivettua ilman lisämaksua.
Opintolainan lyhennyksen lasku, sitä ei mun pankissa saa sähköisenä.
Minimoin laskut ja olen elänyt näin jo pitkään, ei tule kuin puh lasku, joka on pakollinen tässä maailmassa. Muita ei ole. Vuokran maksulappu tulee kerran vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki, mä en muuten muistaisi maksaa niitä.
Oot sä vähän hölmö?
Jos laskut e-laskuna, ne menee AUTOMAATTISESTI sun tililtä.
Taatusti tulee maksettua ajoissa.
Ei muuten mene automaattisesti jos et ole sopinut pankin kanssa että maksetaan eräpäivänä. Kyllä ne pitää itse maksaa
Kaikki tulee paperisina. En omista tietokonetta ja kännykin on mallia "karvalakki".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki, mä en muuten muistaisi maksaa niitä.
Oot sä vähän hölmö?
Jos laskut e-laskuna, ne menee AUTOMAATTISESTI sun tililtä.
Taatusti tulee maksettua ajoissa.Ei muuten mene automaattisesti jos et ole sopinut pankin kanssa että maksetaan eräpäivänä. Kyllä ne pitää itse maksaa
Pankin sivulla lista laskuttajista, jotka lähettävät e-laskun. Siitä sitten vaan valitset ja eka laskun hyväksyt. Senjälkeen menee automaattisesti.
Miten voi olla noin paljon asioista tietämättömiä...luin ketjun läpi.

Suurin osa täällä on mitään mistään tietämättömiä umpitollaja. Itse he eivät tiedä sitäkään, että ovat umpitolloja.
Kelan toimeentulotukilaskut tulee paperisena, kuten kaikki kelan posti. Siis ne laskut joita joutuu maksamaan jos on riittävän isotuloinen ja joilla maksetaan suoraan toimeentulotukea yhden tai useamman toimeentulotukea anoneen tilille kuukausittain.
Vähän rasittavaa naputella joka kerta kymmenkunta eri vastaanottajaa ja summaa ja tarkistaa vielä että summat on oikein mutta kun systeemi on tämä niin sitten se on.
(uhh, huumoriahan tämä oli mutta tulikohan annettua liikaa ideoita seuraavalle hallitukselle...)
No vähemmän aikaa sä sitä ruutua joutuisit kattomaan jos nopeasti hyväksyisit e-laskut kauhean naputtelun sijaan :D