Pahin painajaiseni on kotiin tulevat vieraat. Muita?

Miten ihmeessä olet valinnut lasten kummit, jos hekin ahdidtavat?

Tapaat niitä aina kodin ulkopuolella niin pääsee lähtemään kun siltä tuntuu.

Onko sinulla oikein lääkärin diagnosoima tuo sairaus? Onko löydetty lääkettä?

Ovat vanhoja koulukavereita. Elämä vienyt ihan eri teille. Ap

Mulle on ok, kunhan tulosta sovitaan etukäteen. Yllätysvieraita inhoan.

Mulla vähän samaa. Ja tämä tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Juurikin lasten kummit ja muut tutut, joiden kanssa elämä vienyt eri suuntiin.

Lapsuudenperhe ja läheisimmät ystävät vielä kestän hyvin.

Mieluummin tapaan ihmisiä muualla, syönnin parissa, heidän kotonaan, illan vietoissa.

Ehkä kun on useampi lapsi ja hektinen elämänvaihe, niin haluaa rauhoittaa kodin ihan omalle porukalleen. Toivottavasti tulevaisuudessa tilanne on eri ja kutsun mielelläni ihmisiä meille kylään.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla oikein lääkärin diagnosoima tuo sairaus? Onko löydetty lääkettä?

Eihän tuo mikään sairaus ole. Moni tapaa ihmisiä mieluusti muualla kuin kotonaan. Minun kohdallani kyse siitä että kotona kaaos.

Tapaan ystäviäni kahviloissa, ravintoloissa, museoissa, elokuvissa tai konserteissa.

En pidä vieraista, vaikka olen sosiaalinen.

En mäkään kyllä halua kutsua saatikka muutenkaan laskea kotiimme oikeastaan ketään. Onneksi mieheni on ihan samanlainen. Tää on meidän oma rauhallinen turvapaikka. Kumpikin ollaan introverttejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla oikein lääkärin diagnosoima tuo sairaus? Onko löydetty lääkettä?

Eihän tuo mikään sairaus ole. Moni tapaa ihmisiä mieluusti muualla kuin kotonaan. Minun kohdallani kyse siitä että kotona kaaos.

Ai.. Onko tuo introvertti sitten jotain syötävää?

Ihan tuttu juttu.

Vuosien kuluessa tuntuu vain pahenevan. Enkä näe sitä enää oikeastaan ongelmana. Se nyt vain on niin.

Kaikkein kamalinta on jos kävijät ovat vähemmän tuttuja, kutsuneet itsensä kylään ja pitää siivota ja hankkia tarjottavaa. Grrr! Toisaalta oma toimintani on aiheuttanut sen että kovin paljoa kävijöitä ei ole. Eikä se haittaa yhtään. Sellaiset ystävät jotka voivat tulla luontevasti kaiken sotkun keskelle ovat aina tervetulleita. No mieleen ei tule kuin kaksi mutta se riittää. :)

Täällä yksi samanlainen. Kaikki lasten juhlatkin yhtä tuskaa, kestän kun tiedän minkä ilon siitä lapsi saa vaikka itselle aiheuttaa hirveän stressin. Mies ei ymmärrä tätä ollenkaan ja saattaakin tuoda aina yllätys vieraita meille:(

Ei meille tule kotiin ihmisiä.Asumme kaukana sukulaisista ja kavereista ja osoite on vain harvan tiedossa. Sijaintikaan ei ole sellainen että houkuttaisi ketään lomamatkalla ilmaista majapaikkaa etsivää perhettä.

Sama. Mulla on vaan pari kaveria ketkä saa tulla milloin vaan, muuten en tykkää vieraista yhtään. Inhoan myös emännöintiä, en vaan osaa sitä.

Mietin mistä tämä voi johtua. Kun olin lapsi, meillä kävi paljon vieraita. Ei äiti niistä ikinä stressannut, päinvastoin aina mietti ketäs seuraavaksi kutsuttaisiin kylään.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Mulla on vaan pari kaveria ketkä saa tulla milloin vaan, muuten en tykkää vieraista yhtään. Inhoan myös emännöintiä, en vaan osaa sitä.

Mietin mistä tämä voi johtua. Kun olin lapsi, meillä kävi paljon vieraita. Ei äiti niistä ikinä stressannut, päinvastoin aina mietti ketäs seuraavaksi kutsuttaisiin kylään.

Meillä taas päinvastoin, äiti kirosi jos joku yli-innokas yllätyskyläilijä kaarsi pihaan ja sovitun sukuloinnin jälkeenkin huokaisi syvään että ei tätä joka päivä jaksaisi. En ole ihan yhtä introvertti kuin äitini, mutta kyläilyt ahdistaa silti, koen kämppäni paikaksi jossa saan olla omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Vieraiden laskeminen tänne tuntuu ihan liian intiimiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla oikein lääkärin diagnosoima tuo sairaus? Onko löydetty lääkettä?

Eihän tuo mikään sairaus ole. Moni tapaa ihmisiä mieluusti muualla kuin kotonaan. Minun kohdallani kyse siitä että kotona kaaos.

Ai.. Onko tuo introvertti sitten jotain syötävää?

🙄 Ei kai ihmisten erilaisia luonteenpiirteitä sairaudeksi voi laskea. Itsekin olen introvertti, sosiaalisesti hyvä, viihdyn seurassakin, teen myös työtä, jossa olen ihmisten kanssa jatkuvasti tekemisissä mutta vastapainoksi tarvitsen sitten keskimääräistä enemmän itseksenioloa, esim. arkivapaapäivänä kaikkein hirveimmältä kuulostaa se, että pitäisi kuluttaa päivä tapaamalla ihmisiä ja viettämällä päivä heidän kanssaan. Ei, kaikkein mieluiten olen vain itsekseni kotona puuhaillen omia juttujani ilman, että näen ketään ennen kuin mies tulee töistä. Ei sillä, etten muista pitäisi ja sitten kun meillä on yhteistä vapaata miehen kanssa, yleensä jossain käydäänkin jne. eikä se tunnu epämiellyttävältä. Mutta jos saan täysin itse päättää, olen vain itsekseni.

Ja ei, en tunne oloani sairaaksi sen takia, etten jatkuvasti tarvitse muiden ihmisten seuraa.

Onpa ihana lukea ketjua. Voisin vaikka loppuelämäni olla ilman vieraita. Muualla kyllä pystyn heitä tapaamaan, mutta koti on liian intiimi.

En tykkää vieraista. Ja siitä, että tullaan ilmoittamatta.

Vierailija kirjoitti:

Siedän juuri ja juuri oman lapsuudenperheeni vierailuja, paras ystäväni käy ehkä kahdesti vuodessa eikä ahdista.

Ajatus lasten kummien, omien työkavereideni yms. tuttujen vierailusta ei sen sijaan innosta ollenkaan. En halua meille ketään.

Koti on viihtyisä ja itse remontoitu, siitä ei ole kiinni. Mutta en voi sietää emännöintiä tai tuntikausia viipyviä vieraita.

Lasten kavereiden tulokin tekee tiukkaa, mutta se johtuu siitä, että olen päiväkodissa töissä. Enough said...

Ja kyllä, olen introvertti.

Miten te muut kestätte kotiin tulevia ihmisiä?

Olet erittäin normaali, terve ja luultavasti älykäs ihminen, joka viihtyy usein mieluummin omien ajatustensa seurassa kuin kuuntelee ihmisten toistavan sitä, mitä uutisista ja iltapäivälehdistä ovat lukeneet ja "ottavan kantaa" tai pöyristelevän niitä omaan elämään vaikuttamattomia tai tyhjänpäiväisiä asioita, tai puhuvan sitä mitä joku on tehnyt tai sanonut. 

Kun lapsemme olivat pieniä, niin heidän kaverien vierailut ja yökyläilyt menivät ihan sujuvasti, lapset ovat niin mutkattomia, eivätkä "keskustele" aikuisten kanssa jonniin joutavista, merkityksettömistä asioista ihan vai seurustellakseen. Nyt, kun lapset ovat aikuisia, niin he käyvät silloin tällöin piipahtamassa, mutta muita ihmisiä tapaamme pääosin (ja vähän) kodin ulkopuolella, koska pääsee kätevästi lähtemään, kun kyllästyy (pian) kuulemaan toistoa uutisvirrasta ja kannanottoja siihen. 

Nyt varmasti joku aikoo kysyä, mistä sitten pitäisi keskustella. On kiva keskustella ihmisten kanssa sopivassa määrin, joilla on omia ajatuksia, intohimon ja kiinnostuksen kohteita omassa elämässä, joiden ajattelua ja "keskustelun" aiheita ei ohjaa päivittäinen syötevirta, muiden tekemiset ja lööpit ja joilla on omaa aivotoimintaa, eikä aiheet perusteluita myöden ole imuroitu päivän polttavista, mediasta annetuista teemoista. 

Olet varmasti ihana ihminen. 

Tuttua! Koti on ihan siisti ja esittelykunnossa, ei ole siitä kyse etten kehtaisi päästää tänne ketään. Laitan myöskin ruokaa mielelläni, leivon ja teen tarjottavia, ei sekään ole ongelma. Ihmisiäkin tapaan mielelläni jossain muualla. Mutta koti on turvapaikka, johon tullaan rauhoittumaan ja pakoon hälinää ja stressiä. Kotona on omat rutiinit ja ylimääräiset ihmiset sotkee ne. En voi olla kotonani "kuin kotonaan", jos täällä on joku vieras. Etukäteen sovittu lyhyt piipahdus vielä menee, mutta epämääräisen ajan kestävä kyläily on tosi ahdistavaa.

Olen opettanut ahdistukseni kissallekin. Se pelkää ovikellon ääntä.