Naisen pakit- Tässä neljä syytä, miksi treffailua ei kannattanut jatkaa
Olen 36- vuotias mies ei tutustuin 33- vuotiaaseen naiseen. Pidän kumppanin piirteissä tärkeänä luottamuksen ym. Arvojen lisäksi älykkyyttä. Siksipä testaankin kiinnostavia naisia kysymyksillä.
No, kun menimme viidensille treffeille, niin pyysin naista kertomaan omasta elämästään englanniksi. Nainen häkeltyi ja selitti kyllä, mutta ulosanti kielellisesti oli todella heikkoa eikä lausuminenkaan järin ilahduttanut. No, sitten kysyin naiselta, että paljonko on 22*8. Nainen ei saanut laskettua tuota päässä. Sitten kysyin vielä, että montako maata kuuluu EU: hun. Tuohon nainen ei osannut vastata mitään. Harmittaa sikäli, että meillä oli muutoin hauskaa, mutta tuollaiset sivistysasiat jarruttivat aina keskustelua. Urheilustakaan nainen ei tiennyt oikein mitään. Sanoin hänelle lopuksi, että olemme eri aaltopituudella ja toivotin hyvää jatkoa.
En voi pitää naista seksikkäänä, jos yleissivistys on pyöreä nolla. Perusasioita täytyy osata ja kyllä minun mielestäni keskiverto ja sitä heikompikin ihminen olisi selviytynyt kunnialla noista kysymyksistä. Jännityksen piikkiinkään noita asioita ei voinut laittaa, koska tuollaiset perusasiat tulee ulos suurelta osalta ihmisistä hyvin nopeasti . Laittakaas mietteitä kehiin!
Kommentit (56)
Oliko nämä siis neljä syytä miksi nainen antoi sinulle pakit?
Jos pitäisi vastata kerro elämäntilanteesta kysymykseen edes suomeksi tietäisin olevani väärän ihmisen kanssa treffeillä. Kuka treffeille niin tuntematonta?
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaista ukkoa sitä on tullut tapailtua, muttei vielä yhtään sellaista, jolla ottaisi eteen siinä vaiheessa, kun osaat luetella oikein kaikki Euroopan unionin jäsenmaat.
😂😂
Suomi oohh, Saksa aahh, Viro oijoijoi.
Niinä iltoina, kun ei itseä huvita, voisi todeta vain 'Brexit'.

Repesin! :D
AP, olet hieno mies. Arvostan suuresti sivistystä ja älykkyyttä. En arvosta naisia, jotka ei noista peruskysymyksistä selviä. Vielä vähemmän niitä, jotka älähtää kun kalikka kalahtaa. Paljastit naisten biologiasta joitain, josta ei saa puhua.
Että oikein englanniksi.. ;D Riittäähän näitä palsta-aspergereita, eniten ihmetyttää että mimmi ei lähtenyt nosteleen jo siinä vaiheessa
Otsikossa kerrot että kyse on naisen pakeista ja sitten kerrot tarinan omista pakeistasi?? Olenko minä vain liian tyhmä, kun en näe otsikon ja aloitustekstin välistä yhteyttä?
Engalnniksi juttua tulisiko melkein kuin Suomeksi. Asun UKssa
176
20-30 kuka niita laskee. Esim mihin Ukraina lasketaan. Tai Georgia.
Noh, olenkin mies. En itse lahtisi moisia kyselemaan, mutta kylla minua arsyttaa myos typerat ihmiset.
Ei ole mitenkaan harvinaista ettei suomalaiset osaa laittaa vaikka K2sta kartalle.
Tosin kaikilla meilla on aukkoja sivistyksessa. Olen kiinalaisessa firmassa toissa ja havettaa kun en tieda kiinan kaupunkeja juuri ollenkaan.
Tai miten mahtava Espanja tuhoutui Bolivaarissa sodissa vaikka hallistsi lahes koko etela-Ameriikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tänhän on pakko olla vitsi! Onhan? Joo?
Miksi olisi? En tahdo mitään tyhmää ihmistä vierelleni. Mielestäni kaikkein huvittavinta on se, että 33v aikuinen ihminen osaa englantia huonommin kuin 9 v kummipoikani.
AP.
Minä kyllä edellyttäisin deitiltä sujuvaa italian ja kiinan kielen taitoa. Muuten en ala mitään. LoL
Bbuuaahh..
Tapaile jatkossa miehiä!
Itse vaadin että mies osaa kirjoittaa nimensä venäjän aakkosin, osaa ranteen luut latinaksi, Bachin tuotannon, tuntee horoskooppimerkkien luonteenpiirteet, osaa kertoa maitolitran hinnan ja äitiyspakkauksen sisällön. En halua sivistymätöntä junttia.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuollaisiin asioihin ei osaa vastata, niin ei tuskin järin älykäs ole. 14 v poikani tiesi noihin kaikkiin vastauksen.
Älykäs? Älyllä tuskin on kovin paljoa tekemistä tämän kanssa. Itse ole testatusti riittävän älykäs Mensaan, mutta en tiedä montako jäsnevaltiota EUssa on, saati että tietäisin urheilusta mitään. Eikä tasan ole älystä kiinni, vaan yksinkertaisesti siitä, että kiinnostuksen kohteeni suuntautuu muihin asioihin. Urheilu... (tähän pitäisi saada halveksuva tuhahdus kuuluviin). Liikun kyllä itse paljon, mutta kilpaurheilu on mielestäni maailman turhin asia.
Ei juma, miten hajoaisin, jos joku treffimies alkaisi paskatestailla jotain englantia. Nauraisin päin näköä ja kävelisin pois, sen verran pahasti tyyppi itsensä nolaisi.
Nimim. Teen kansainvälistä työtä ja mun englanti on ihan hiukan paremmalla tasolla kuin just peruskoulun päättäneellä, kuten ap (joka ei oikeasti ole koskaan naista jututtanut millään kielellä).
Vierailija kirjoitti:
Oliko nämä siis neljä syytä miksi nainen antoi sinulle pakit?
Nepä ne 😂.
No, voit olla tyytyväinen että nyt vihdoin viimein joku edes suostui lähtemään kanssasi treffeille. Treffi-neitsyys on nyt mennyt, voit juhlia. Ja juhlikin kunnolla, seuraavia tuskin tulee. Mutta eihän se mitään haittaa, jää aikaa provoilla näitä naisten ärsyttämis -juttuja tänne vauva-palstalle. Hauskaa perjantaita taas!
Vierailija kirjoitti:
Olen 36- vuotias mies ei tutustuin 33- vuotiaaseen naiseen. Pidän kumppanin piirteissä tärkeänä luottamuksen ym. Arvojen lisäksi älykkyyttä. Siksipä testaankin kiinnostavia naisia kysymyksillä.
No, kun menimme viidensille treffeille, niin pyysin naista kertomaan omasta elämästään englanniksi. Nainen häkeltyi ja selitti kyllä, mutta ulosanti kielellisesti oli todella heikkoa eikä lausuminenkaan järin ilahduttanut. No, sitten kysyin naiselta, että paljonko on 22*8. Nainen ei saanut laskettua tuota päässä. Sitten kysyin vielä, että montako maata kuuluu EU: hun. Tuohon nainen ei osannut vastata mitään. Harmittaa sikäli, että meillä oli muutoin hauskaa, mutta tuollaiset sivistysasiat jarruttivat aina keskustelua. Urheilustakaan nainen ei tiennyt oikein mitään. Sanoin hänelle lopuksi, että olemme eri aaltopituudella ja toivotin hyvää jatkoa.
En voi pitää naista seksikkäänä, jos yleissivistys on pyöreä nolla. Perusasioita täytyy osata ja kyllä minun mielestäni keskiverto ja sitä heikompikin ihminen olisi selviytynyt kunnialla noista kysymyksistä. Jännityksen piikkiinkään noita asioita ei voinut laittaa, koska tuollaiset perusasiat tulee ulos suurelta osalta ihmisistä hyvin nopeasti . Laittakaas mietteitä kehiin!
E koskaan tapailisi ihmistä, joka kirjoittaa että-sanan kysyvän sivulauseen alkuun. Emme olisi päässeet aloitusviestiä pidemmälle kanssasi. En voi pitää miestä seksikkäänä, jos yleissivistys on pyöreä nolla. Perusasioita täytyy osata ja kyllä minun mielestäni keskiverto ja sitä heikompikin ihminen olisi selviytynyt kunnialla näinkin yksinkertaisesta oikeinkirjoitusseikasta.
Tällä palstalla tuntuu menevän mielestäni välillä sekaisin se, mikä on älykkyyttä, mikä yleissivistystä, ja mikä nippelitietoa.
Kyllä, mielestäni yleissivistykseen kuuluu tietää, mikä on K2. Mutta osaako sen sijoittaa kartalla tarkalleen paikalleen niin...
Suomalaisena sinne hyvään perustietoon melkein kuuluu myös tietää, kuka on Veikka Gustafsson.
Sen tietäminen, minä vuonna Veikka K2:lle nousi, on jo hieman hifistelyä. Saati että tietäisi, kuka tunnettu suomalainen kiipeilijä on viimeksi kiipeillessään menehtynyt, tai kuka oli Green Boots.
Missään olosuhteissa koskaan ei tulisi mieleenikään alkaa arvostella toista ihmistä tyhmäksi vain perustuen siihen, että tietää kiipeilystä vähemmän kuin minä. Ykkösaiheenani se ei myöskään koskaan treffeillä olisi, saati että aiheesta odottaisin parisuhteessa saavani jauhaa illasta toiseen, ellei sitten kumppani ole kiipeilijä.
Itseasiassa itse koen yhtenä älykkyyden mittarina juuri sen, että kykenee ymmärtämään, ettei kaikki oman nichen ulkopuolella korreloi tyhmyyteen. Älykäs, aidosti sivistynyt ihminen tietää myös sen, että älykkyyttä on monenlaista.
Olisin feilannut ap:n testissä myös. Autisminkirjoon itsekin, tosin lievästi kuuluvana, minulla lienee keskivertoa useampi palikkatesti käytynä. Siten tiedän omaavani muutamankin ominaisuuden, jotka ovat jopa tasoa poikkeuksellisen hyvä. ÄO on ylitse perus sekin.
Mutta numerot sitten taas.. olisin vastannut tuohon 8*22 luultavasti paljon hitaammin kuin moni muu. Toki en tiedä miten muut sen laskevat. Kaiketi suoraan. Itse olen kehittänyt omat selviytymiskeinoni eli mutkan kautta; laskin ensin 10*22 ja josta vähensin 2*22.
Olisin voinut esittäytyä kolmella kielellä.
EU-maiden tarkkaa lukumäärää en tiedä. En ole kokenut itselleni tarpeeksi kiinnostavaksi aiheeksi, varsinkin kun en työssänikään moista dataa tarvitse. Urheilu - et tarkentanut lajia. Pelottavan paljon nippelidataa löytyy kyllä siitäkin, osasta lajeja toki enemmän, kuin toisista.
Joten ettei nyt ihan ohista olisi: Jos sun ap todellakin on pakko testata nainen, niin tee se nyt hemmetti sitten vaikka lähettämällä mailitse joku perusnettitesti ennen ensimmäisiä treffejä. Säästyy kaikilta aikaa. Varsinkin kun luulen, etteivät ne ensimmäisetkään treffit toteudu sen ansiosta.
Tai jos toteutuvat, niin hyvä teille. Voitte sitten keskenänne kiihottua EU-maita luettelemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 36- vuotias mies ei tutustuin 33- vuotiaaseen naiseen. Pidän kumppanin piirteissä tärkeänä luottamuksen ym. Arvojen lisäksi älykkyyttä. Siksipä testaankin kiinnostavia naisia kysymyksillä.
No, kun menimme viidensille treffeille, niin pyysin naista kertomaan omasta elämästään englanniksi. Nainen häkeltyi ja selitti kyllä, mutta ulosanti kielellisesti oli todella heikkoa eikä lausuminenkaan järin ilahduttanut. No, sitten kysyin naiselta, että paljonko on 22*8. Nainen ei saanut laskettua tuota päässä. Sitten kysyin vielä, että montako maata kuuluu EU: hun. Tuohon nainen ei osannut vastata mitään. Harmittaa sikäli, että meillä oli muutoin hauskaa, mutta tuollaiset sivistysasiat jarruttivat aina keskustelua. Urheilustakaan nainen ei tiennyt oikein mitään. Sanoin hänelle lopuksi, että olemme eri aaltopituudella ja toivotin hyvää jatkoa.
En voi pitää naista seksikkäänä, jos yleissivistys on pyöreä nolla. Perusasioita täytyy osata ja kyllä minun mielestäni keskiverto ja sitä heikompikin ihminen olisi selviytynyt kunnialla noista kysymyksistä. Jännityksen piikkiinkään noita asioita ei voinut laittaa, koska tuollaiset perusasiat tulee ulos suurelta osalta ihmisistä hyvin nopeasti . Laittakaas mietteitä kehiin!E koskaan tapailisi ihmistä, joka kirjoittaa että-sanan kysyvän sivulauseen alkuun. Emme olisi päässeet aloitusviestiä pidemmälle kanssasi. En voi pitää miestä seksikkäänä, jos yleissivistys on pyöreä nolla. Perusasioita täytyy osata ja kyllä minun mielestäni keskiverto ja sitä heikompikin ihminen olisi selviytynyt kunnialla näinkin yksinkertaisesta oikeinkirjoitusseikasta.
Sinuna satsaisin parempaan kirjoituksen tuottamiseen. Ensimmäisessä E= En. Ekaluokkalainen osaa kirjoittaa tuon En. Myötähäpeä. Yrität tulla isottelemaan, mutta pieleen meni TAAS.
Uskotko ap, että treffikumppanisi oli varmasti sanoinkuvaamattoman helpottunut kun häivyit sen elämästä.