Rehellisesti.. Elätkö unelmaasi?

Minun on käynyt paremmin kuin unelmoin. Olen nyt keski-iässä. Työssä, jossa viihdyn ja johon kouluttauduin aikuisena. Minulla on ihana mies, kaunis tytär ja vielä olen varakaskin. 

Kyllä, elän unelmaani. Minulla on kaikki, mitä toivoa saattaa, privaattijettiä lukuunottamatta.

En ole koskaan osannut unelmoida. Elän elämäni niin kuin pystyn.

Minulla oli aika paska lapsuus, enkä muista koskaan unelmoineeni mistään, kun ei ollut toivoa paremmasta. Nyt asun ulkomailla, teen oikein hyvin palkattua työtä, minulla on yliopistokoulutus, ja olen naimisissa. En olisi ikinä osannut uneksia moisesta lapsena, kun pienimmätkin unelmoinnit ja tavoitteet tyrmättiin heti naurettavina. Ainoa mitä en ole saanut on ystävät - niitä ei ole vieläkään yhtään, vaikka läpi elämäni olen yrittänyt saada. Ylipäätään kuitenkin elän ehdottomasti tosi hyvää elämää!

Surullista, että valtaosa vastaajista kuulostaa olevan tyytymättömiä. Kannattaisi tehdä niille asioille jotakin, eikä vaan jumiutua ajatukseen että tällaista tämä nyt on. AINA voi muuttaa jotain, vaikka ei kaikkea voisikaan. Jos olisin jäänyt odottelemaan asioiden muuttumista itsekseen, en todellakaan olisi tässä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja en. Unelmissa on se jännä puoli että ne päivittyy koko ajan. Aina haluaa jotain.

Haaveilin lapsena/nuorena isosta perheestä, omakotitalosta ja ihanasta komeasta miehestä. Halusin tulla jäätelönmyyjäksi koska silloin saisin itse syödä paljon jäätelöä:)

Jäätelönmyyjää ei tullut, kaiken muun sain kovalla työllä. Mieskin on ihan ok.

Viimeiset 20v olen haaveillut muutosta lämpimään, pienen B&Bn perustamisesta vaikka Italiaan. Jos olisimme jättäneet yhden asian tekemättä elämässä tämä voisi olla jo ihan mahdollista, nyt.... en tiedä onko meillä ikinä varaa.

Kovat kivut ja ahdistus niistä ei paranna tilannetta. Vaikka joskus tuo tilaisuus tulisikin olisinko enää siinä kunnossa että jaksaisin? En koskaan osannut ajatella että olisin näin vaivainen.

Aiemmin mulla oli 100 unelmaa joka päivälle joista ainakin yhden otin mukaani seuraavaan, nyt tuntuu ettei ole oikein mitään?? Olenko luovuttamassa??

Kiinnostais se yksi asia mikä olis pitäny jätää tekemättä?

Kyllä. Unelma oli päästä pois kotikylältä ja saada niin paljon rahaa että voin ostaa itselleni mitä haluan ja tilanne juurikin se. Näin lauantaisin käväisen kaupungilla shoppailemassa ja se on joka kerta ihan v i t u n mahtavaa! Oikeasti. T: lama-ajan lapsi suurperheestä ja ikinä ei saanut mitään uutta ja omaa

Kyllä, tosin unelmani ovat muuttuneet vuosien varrella. Olen kasvattanut lapseni ja velaton downshiftaaja, nyt olen onnellinen näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja en. Unelmissa on se jännä puoli että ne päivittyy koko ajan. Aina haluaa jotain.

Haaveilin lapsena/nuorena isosta perheestä, omakotitalosta ja ihanasta komeasta miehestä. Halusin tulla jäätelönmyyjäksi koska silloin saisin itse syödä paljon jäätelöä:)

Jäätelönmyyjää ei tullut, kaiken muun sain kovalla työllä. Mieskin on ihan ok.

Viimeiset 20v olen haaveillut muutosta lämpimään, pienen B&Bn perustamisesta vaikka Italiaan. Jos olisimme jättäneet yhden asian tekemättä elämässä tämä voisi olla jo ihan mahdollista, nyt.... en tiedä onko meillä ikinä varaa.

Kovat kivut ja ahdistus niistä ei paranna tilannetta. Vaikka joskus tuo tilaisuus tulisikin olisinko enää siinä kunnossa että jaksaisin? En koskaan osannut ajatella että olisin näin vaivainen.

Aiemmin mulla oli 100 unelmaa joka päivälle joista ainakin yhden otin mukaani seuraavaan, nyt tuntuu ettei ole oikein mitään?? Olenko luovuttamassa??

Kiinnostais se yksi asia mikä olis pitäny jätää tekemättä?

Varmaan se yritti perustaa jäätelöfirman.

Italiassa on halvempaa elää kuin Suomessa, joten, koska hän elää täällä, hänellä olisi hänellä varaa muuttaa, jos olisi uskallusta. Toki se vaatii, että uskaltaa jättää kodin jne täällä, eikä yritä ylläpitää kahta elämää kahdessa maassa. Se tulee kalliiksi. (Nimimerkillä kumpaakin olosuhteiden pakosta kokeillut).

Unelmat ja todellisuus ovat aika kaukana toisistaan. En ole matkailublogilla miljoonia tekevä helppoheikki tai rokkitähti. Olen kuitenkin terve, koulutustani vastaavassa, hyväpalkkaisessa toiveammatissani, on rahaa, harrastuksia, kavereita, kiva asunto ja huippuvaimo.

Eli huonomminkin voisi mennä.

Kyllä.

Jos olisin syntynyt vain parikymmentä vuotta aikaisemmin, olisin todennäköisesti kuollut syntyessäni.

Synnyin Suomeen, en esimerkiksi johonkin kolmannen maailman valtioon.

Minulla on kaksi tervettä lasta sekä kaunis, älykäs, koulutettu, hyvätuloinen ja itsestään huolta pitävä vaimo.

Lapseni (kuten tietysti minäkin olen saanut) saavat verovaroin kustannetun varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon, koulutuksen

Kaikki lasteni isovanhemmat ovat edelleen elossa; oma isäni selvisi juuri sydänleikkauksesta.

Jne. jne. jne.

Aina voin löytää asioita, jotka eivät ole hyvin. Liian moni asia on kuitenkin historiallisesti ja globaalisti - ihan Suomenkin laajuudessa tarkasteltuna - aika helvetin hyvin. En tiedä, mitä muuta tässä voisi enää uskottavasti lisääkään vaatia. Joten aikamoista "unelmaa" tässä eletään, hyvä munkki käynyt ihan minusta riippumattomistakin syistä. Saan olla kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aika paska lapsuus, enkä muista koskaan unelmoineeni mistään, kun ei ollut toivoa paremmasta. Nyt asun ulkomailla, teen oikein hyvin palkattua työtä, minulla on yliopistokoulutus, ja olen naimisissa. En olisi ikinä osannut uneksia moisesta lapsena, kun pienimmätkin unelmoinnit ja tavoitteet tyrmättiin heti naurettavina. Ainoa mitä en ole saanut on ystävät - niitä ei ole vieläkään yhtään, vaikka läpi elämäni olen yrittänyt saada. Ylipäätään kuitenkin elän ehdottomasti tosi hyvää elämää!

Surullista, että valtaosa vastaajista kuulostaa olevan tyytymättömiä. Kannattaisi tehdä niille asioille jotakin, eikä vaan jumiutua ajatukseen että tällaista tämä nyt on. AINA voi muuttaa jotain, vaikka ei kaikkea voisikaan. Jos olisin jäänyt odottelemaan asioiden muuttumista itsekseen, en todellakaan olisi tässä nyt.

Ja sinä väität, ettet koskaan unelmoinut mistään? Höpönpöpön. Et sinä olisi kouluttautunut, hankkinut työtä etkä tehnyt yhtään mitään elämässäsi, jos et olisi unelmoinut paremmasta.

Tai ehkä oletkin vain krooninen valehtelija. 

Elän tavallaan joo.

Ei elämäni sellaista ole mistä lapsena haaveilin, mutta olen kuitenkin tavoitellut unelmiani, ja löytänyt uusia mahdottomien tilalle.

Haaveilin esim aina lapsena suurperheestä, mutta vuosien hoitojenkaan jälkeen en edes yhtä omaa lasta saanut.

Mutta toisaalta olen saanut kuulua niin monen muun lapsen elämään että olen onnellinen, ja ehkä jonain päivänä saan ryhtyä sijaisäidiksi sitä tarvitsevalle pienelle ihmeelle.

Haaveilin myös vanhassa maalaistalossa asumisesta, mutta vakavan homesairauteni ja sen kautta tulleiden muiden kemikaali- ja siitepölyallergioiden takia olen päätynyt upouuteen kerrostaloasuntoon keskelle Helsinkiä.

Kuvittelin myös opiskelevani lääkäriksi, mutta koska vanhemmiten en kestä nähdä/ puhua verestä, haavoista yms ilman pahoinvointia, niin luovuin tuosta suunnitelmasta.

Mutta nykyään teen itselleni paljon paremmin sopivaa työtä ja saan hyvin joustavasti päättää työaikani ja tulevaisuudessa toivottavasti olen myös yrittäjä omalla alallani.

Lisäksi elin lapsuuteni köyhässä perheessä ja haaveilin aina suurista (3000€) tuloista, mutta nykyään tienaan kuitenkin jo 4000-6500€/kk.

Olen siis tyytyväinen elämääni ja uskon että näin tämän kaiken piti mennäkin. Sain paljon enemmän kuin uskalsin koskaan toivoa ja olen onnellinen. Toisinaan kun unelmat eivät voi toteutua niin silloin on vain parempi vaihtaa suuntaa. 😍

Mun unelmat on ihan yksinkertaisesti että olisi jotain järkevää ei liian stressaavaa työtä, ja että olisi hyvä parisuhde ja kiva koti. Tällä hetkellä tuntuu hyvin epävarmalta minkään noiden toteutuminen. Suhdetta en ole saanut kenenkään kanssa kokoon vielä kolmenkympin ikään mennessäkään, työasiat täysin epävarmoja ja uudelleenkouluttautuminen varmaan ois edessä.