Kun aikuinen lapsi on varakas ja menestynyt?

Totta kai vanhempi voi olla kateellinen lapselleen, käsittääkseni se on melko yleistäkin. Tälläkin palstalla saa jatkuvasti lukea (iäkkäämmistä) äideistä, jotka ovat kateellisia (aikuisten) lastensa nuoruudesta, ulkonäöstä, opinto- tai työmenestyksestä, hyvästä parisuhteesta ja mistä milloinkin. Tabuhan se on, mutta ihan olemassa oleva ilmiö kuitenkin.

Ymmärrän sekä sinua että lastasi, hankala tilanne. Tämäkin viestisi huokuu ainoastaan negatiivisuutta: sinulla on vain ongelmia, ei rahaa, ei sisältöä elämässä jne. Siinä on kovat paineet lapselle tuoda sisältöä ja onni elämääsi.

Toisaalta jos lapsellasi on ollut ns. normaali lapsuus, on toki kurjaa, jos hän ei halua olla tekemisissä vanhempansa kanssa.  Mutta ehkä hänellä on oikeastikin niin kiire, ettei pysty olemaan kovin usein tekemisissä, varsinkin jos teillä on pitkä välimatka. Myöhemmin voi sitten tulla tarve lähentyä vanhempien kanssa.

Lapsesi on pinnallinen kusipää.

Lapsesi teki asiat toisin kuin sinä ja hänellä tietysti erilainen elämä.

Ole onnellinen, että menestyy. Sekin vaihtoehto olisi, että hän olisi pitkäaikaistyötön alkoholisti...

Ei lapsi voi alkaa ”hyysäämään” vanhempaansa.

Nauti sinä omasta elämästä ja tee siitä paras itsellesi.

Mielenkiintoista, että et ole halunnut olla lapsellesi hyvä äiti. Jos olisit ollut, et kirjoittaisi siitä, miten lapsen mukaan välität negatiivista energiaa.

Minulla on lapset, jotka ovat saaneet unelmiensa opiskelupaikat, hyvät työpaikat, matkustelleet jne., mutta eivät he valita, että vanha äiti ruikuttaa. Meillä on aika lailla tasa-arvoinen suhde, jossa kiinnostuksenkohteet ovat jossain ihan muussa kuin tilipussin paksuudessa.

Mä ainakin halusin/haluan menestyä siksi että voisin antaa äidilleni takaisin. Haluan maksaa hänen velkansa pois ja haluan että hän saa asiat jotka ansaitsee. Hän saisi lomailla eikä tarvis sairaana raataa töissä hautaan saakka.

Mun äiti oli yh, kävi töissä ja opiskeli samaan aikaan, isä täyspaska limanuljaska josta ei ollut mitään hyötyä. 

Lapsesi vaikuttaa itsekkäältä, ei tunnu tajuavan sitä paljonko olet panostanut. Äitiään pitäis arvostaa, varsinkin jos äiti on oikeasti tehnyt kaikkensa lapsiensa eteen.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi voi alkaa ”hyysäämään” vanhempaansa.

Nauti sinä omasta elämästä ja tee siitä paras itsellesi.

Kyllä voi alkaa ihan hyvin. Useimmiten menestyneet (ainakin jos puhutaan suuren luokan menestyksestä) lapset huolehtivat vanhemmistaan. Tämä on ihan ok.

Ihmetyttää lapsesi välinpitämätön suhtautuminen sinuun, haiskahtaa lapsesi taholta vähän egoismilta.

Hei, onko sinulla jotain mielekästä tekemistä, ettet istu koko ajan kotona miettimässä yksinään? Harrastus, ystäviä? Miten olisi vapaaehtoistyö vaikkapa SPR:n paikallisjärjestössä, seurakunnassa, urheiluseurassa tms? Sinulle tekisi hyvää tuntea itsesi tarpeelliseksi ja tehdä asioita jotka tuottavat mielihyvää. Liika yksinolo ja eristäytyminen saa huonot asiat, kuten työttömyyden ja köyhyyden, tuntumaan vielä pahemmilta. Löytämällä enemmän sisältöä elämääsi voisi tuoda sinulle iloa ja vähentäisi negatiivisia ajatuksia.

Oletko muuten maininnut lapsellesi että olet hänestä ylpeä? Vai puhunut pelkästään negatiiviseen / kateelliseen sävyyn hänen saavutuksistaan?

Meillä on mennyt paremmin.

Asun talossa, minkä omistaa lapseni. Ei mitään ongelmia ole ollut, vaikka itse olen pieni tuloinen. Jos joudun hankkimaan jotain isompaa niin saan avustusta tai lapseni hankkii sen minulle.

Kaikkihan nämä aikoinaan jäävät lapselleni.

En ymmärrä tuollaista ylenkatsontaa omaa vanhempaa kohtaan, mutta onhan se niinkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Kuulostaa kyllä erikoiselta tilanteelta: Minun lapseni molemmat pärjäävät elämässään paremmin kuin minä: Toinen on valmistunut hyvään ammattiin korkeakoulusta ja saanut erinomaisen työpaikan. Toisella korkeakouluopinnot kesken, mutta edessä mitä luultavammin mitä loistavin tulevaisuus.

Ja minä en voisi olla ylpeämpi ja onnellisempi!!!! Jotain olen tehnyt tässä elämässä oikein, jossakin olen todellakin onnistunut, kun noin hyvät eväät lapset ovat saaneet, vaikka itse olenkin pitkäaikaistyötön.

En siis pysty ymmärtämään kateuden tunteita omaa lasta kohtaan mitenkään

Toki ISO ero on myös se, että minun lapset suhtautuvat kaikesta huolimatta minuun kunnioittavasti ja arvostavat kaikkia uhrauksia mitä olen vuosien varrella tehnyt, jotta voin heille tarjota vain parasta

Minulla on menestynyt, varakas poika. Asuu ulkomailla. Maksaa matkan luokseen kolmen kuukauden välein. Sen lisäksi saan tonnin kuussa "taskurahaa ". Avustaa myös miniän äitiä.

On sanonut olevansa kiitollinen kaikesta minulle, joka tiukkana äitinä sain hänet opiskelemaan 2 akateemista loppututkintoa.

Sai jo opiskeluaikana hyvän työpaikan ja on edennyt urallaan.

Esikoinen ollut jo vuosia omillaan ja pärjää hyvin elämässään, olen niin onnellinen hänen puolestaan! Nuorempi vielä opiskelee, ala ei ehkä ole ihan omaansa, mutta jotain kuitenkin. Toivon, että hänkin oman paikkansa löytäisi, mutta haastavaa se tulee vielä olemaan.

Esikoista näen kyllä mielestäni liian harvoin, mutta hyviä ne hetket ovat, kun yhdessä olemme. Kuopus ei viihdy seurassani, sanojensa mukaan, mutta uskon, että aika parantaa. Yrittää kyllä, ja tavataan usein.

Mua itseäni köyhyyteni ei juurikaan haittaa, olen silti onnellinen, sain erittäin hyvää ja asiallista hoitoa vuosi sitten, etten enää masennu kroonisista sairauksistanikaan enkä työttömyydestäni.

Minulla ja miehelläni on vain yksi 40v. lapsi. Erittäin hyvin menestynyt yrittäjä, jolla perhe ja vaimo myös urallaan hyvinkin nopeasti kohonnut ylöspäin. Me vanhemmat olemme pienituloisia eläkeläisiä, mutta emme koskaan sitä heille korosta, koska olemme kuitenkin pärjänneet omillamme. Olemme ylpeitä pojastamme ja miniästä, emmekä missään vaiheessa ole kateellisia, koska se ei kuulu meidän tapoihin. He ovat ihan tyhjästä aloittaneet, kuten mekin aikoinaan. Rohkeudella ja kovalla työllä poika oman yrityksen on perustanut ja miniä (hyvin rakas )on opiskellut jopa lasten ollessa pieniä. Minusta miniältä melkoinen saavutus. Paljon on me isovanhemmat lapsenlapsia hoidettukin ja ihan sen vuoksi, että heillä menisi elämässä paremmin, kuin meillä. Lapselleen haluaa sitä kaikkein parasta, eikä siinä kateus käy mielessä. Rahaa emme koskaan pyydä eikä he sitä meille tarjoa vaikka tiedän, että antaisivat, jos pyytäisin. Ei tulisi mielenkään elää nyt heidän perheensä siivellä, kun jotenkin pärjää omillaan. Poika joskus kysyy miten menee rahallisesti, niin sanomme, että jos menee tiukille, niin lähetämme laskun perään. Älä mieti ap lapsesi varallisuutta, vaan ole ylpeä hänen menestyksestään äidin rakkaudella. On meilläkin joskus tiukkaa rahasta, mutta ei tulisi mieleenkään pyytää sitä lapseltani. En tiedä sitten onko se jotain ylpeyttä?

Kiitos kommenteista. Mietin, miksi minusta on tullut näin myrkyllinen, negativiinen ihminen. Minulla on kova ahdistus työttömyydestäni. Ja olen yksinäinen. Ja kyllä, kotona istuminen kapea-alaistaa ajattelua.

Tunnen olevani pelkkä taakka muille ja yhteiskunnalle, koska en ole työssä.

Aikaisemmin olen ollut iloinen ja onnellinen äiti. Ja lapsellani on ollut ihan tavallinen, hyvä lapsuus. Teimme mieheni kanssa kaikemme, että lapsella (ja toisellakin) olisi kaikkea mitä muillakin. (Olen ehkä katkeroinut tästä, sillä sysäsimme omat tarpeemme kokonaan syrjään, että rahat riittäisivät kielikursseihin ja kalliisiin harrastuksiin).

Olen tehnyt paljon virheitä. Ja nyt tuntuu kauhealta, että salaa olen kateellinen - vaikka pitää iloita menestyksestä.

Minulla ei ole tulevaisuutta, ei näköaloja. Kiitän kaikkia.

Olen erittäin ylpeä kaikista menestyvistä lapsistani!

Se on se palkkio työstäni, mitä tein momta kymmentä vuotta kotona!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi voi alkaa ”hyysäämään” vanhempaansa.

Nauti sinä omasta elämästä ja tee siitä paras itsellesi.

Kyllä voi alkaa ihan hyvin. Useimmiten menestyneet (ainakin jos puhutaan suuren luokan menestyksestä) lapset huolehtivat vanhemmistaan. Tämä on ihan ok.

Ihmetyttää lapsesi välinpitämätön suhtautuminen sinuun, haiskahtaa lapsesi taholta vähän egoismilta.

Emmehän me tiedä, mitä kaikkea taustalla on. Meillä on vain ap:n kertomus. Jos ap on aina elänyt vain lapsensa/lastensa kautta ja uhriutunut sekä huokunut negatiivisuutta jo silloin, kun lapsi oli pieni, niin onhan pesäeron tekeminen ihan ymmärrettävääkin. Kotiäitiyskin on oma valinta, ja jos on 20 vuotta poissa työelämästä, ei voi tulla yllätyksenä, että työllistyminen on sen jälkeen vaikeaa. Mutta en nyt haluaisi liikaa syytellä ap:ta, se ei auta katkeruuden taltuttamisessa.

Ap:n pitäisi nyt yrittää muuttaa ajattelutapaansa ennen kaikkea siksi, että hänen oma olonsa paranisi. Sen jälkeen elämään mahtuu lisää positiivisia asioita (kuulostaa ärsyttävältä huuhaalta mutta on totta). Kannattaa myös miettiä, olisitko oikeasti onnellisempi, jos lapsesi kituuttaisi minimitoimeentulotuella ja olisi itsekin katkera. Uskotko, että lapsesi olisi tuolloin nykyistä enemmän tekemisissä kanssasi? Olisivatko välinne tuolloin paremmat? Epäilen, että ei.

Mun äiti oli kateellinen mulle. Tein käytännössä kaiken eri tavalla (opiskelut, seurustelut, naimisiinmenot, lasten hankinnan, asunnonhankinnat jne) kuin hän ja, en tiedä miksi, se kyllä näytti syövän todella naista, vaikka hän olisi voinut olla myös ylpeä omasta saavutuksestaan. Raskas ihminen, josta ihan oikeasti oli pakko irrottautua siinä vaiheessa, kun aloin saamaan puheluita, joissa hän syytti mun lasteni pilanneen hänen lomansa: oltiin yhdessä hänen aviopuolisonsa mökillä, ja pyysin häntä tupakoimaan ulkona, kun lattialla mönki 6kk vanha vauva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi voi alkaa ”hyysäämään” vanhempaansa.

Nauti sinä omasta elämästä ja tee siitä paras itsellesi.

Kyllä voi alkaa ihan hyvin. Useimmiten menestyneet (ainakin jos puhutaan suuren luokan menestyksestä) lapset huolehtivat vanhemmistaan. Tämä on ihan ok.

Ihmetyttää lapsesi välinpitämätön suhtautuminen sinuun, haiskahtaa lapsesi taholta vähän egoismilta.

No ei välttämättä. On oikeasti raskasta olla yhteydessä ihmisen kanssa, joka näkee kaikessa vain negatiivista ja valittaa joka kerta, kun ollaan yhteydessä. Sellainen vie ihan tavattomasti energiaa ja tappaa sitä iloa myös omista onnistumisista, koska niistä ei voi kertoa, ettei toiselle tule paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Millaista on, kun lapsi menestyy ja tulee rikkaaksi? Minulla on juuri tälläinen tilanne: olen pitkäaikaistyötön ja erittäin vähätuloinen, käytännössä elän köyhyysrajan alapuolella. Lapseni sen sijaan on menestynyt, opiskellut ja maksanut opintolainansa pois. Nyt hän on yhteiskunnan eliittiä, niin sanoakseni. Kiireinen ja kaukainen, ei aikaa eikä oikein halua tavata minua. Minä kuulemma välitän vain ja ainoastaan negatiivista energiaa. Minulla on vain ja ainoastaan ongelmia, ei sisältöä elämässä ja terveyskin reistailee. Olen yrittänyt pinnistää, etten vain valittaisi ongelmiani ja rahapulaa, mutta en voi teeskennellä onnellista, koska olen pahasti ahdistunut.

Kaiken lisäksi minua kalvaa jossain tuolla kateus, vaikka iloitsen suuresti, että lapsellani ei ole talousahdinkoa.

Hän asuu ja elää hulppeasti, tekee mielenkiintoista työtä, on paljon sisältöä elämässä. Elää ihan eri tasolla kuin minä. Minä olin kotiäitinä 20 vuotta. Sen jälkeen en ole saanut työtä, vaikka minulla on korkea koulutus.

Niin, tämä kateuden tunne: voiko vanhempi kadehtia lastaan? Se on kyllä vieras ajatus...

Kotiäitiys oli oma valintasi  ja romutit sillä mahdollisuutesi  uraan. Nyt sitten vaan elät valintasi  seurausten kanssa. Niin se menee.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Mietin, miksi minusta on tullut näin myrkyllinen, negativiinen ihminen. Minulla on kova ahdistus työttömyydestäni. Ja olen yksinäinen. Ja kyllä, kotona istuminen kapea-alaistaa ajattelua.

Tunnen olevani pelkkä taakka muille ja yhteiskunnalle, koska en ole työssä.

Aikaisemmin olen ollut iloinen ja onnellinen äiti. Ja lapsellani on ollut ihan tavallinen, hyvä lapsuus. Teimme mieheni kanssa kaikemme, että lapsella (ja toisellakin) olisi kaikkea mitä muillakin. (Olen ehkä katkeroinut tästä, sillä sysäsimme omat tarpeemme kokonaan syrjään, että rahat riittäisivät kielikursseihin ja kalliisiin harrastuksiin).

Olen tehnyt paljon virheitä. Ja nyt tuntuu kauhealta, että salaa olen kateellinen - vaikka pitää iloita menestyksestä.

Minulla ei ole tulevaisuutta, ei näköaloja. Kiitän kaikkia.

Tunteesi ovat ihan inhimillisiä. Ja minä en voi ymmärtää, että lapsesi ei halua auttaa sinua, jos hän on varakas. Minun äitini oli pienipalkkainen yh, joka kasvatti minut yksin. Hänen työeläkkeensä oli hyvin pieni. Itse sain ihan hyvän työpaikan nuorena. Palkkani ei ole suuri enkä ole rikas, mutta avustin mielelläni äitiäni, esim. maksoin hänen silmälasinsa, ostin hänelle joulukinkun ym. Sanoin hänelle maksaessani, että en voi ikinä korvata sitä kaikkea, minkä hän on uhrannut ja tehnyt minua kasvattaessaan. Joten pienet avustukset silloin tällöin olivat ihan paikallaan ja silti tunsin olevani äidilleni velkaa. Äitini kuoli jo muutama vuosi sitten.