Kun aikuinen lapsi on varakas ja menestynyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän rauhallisesti aloittaja suhtautuu näihin kirjoittajiin, joilla sädekehä hohtaa upeasti kiillotettuna ja neuvoja riittää muille vaikka millä mitalla. Kaikkein huvittavimmilta kuulostavat jutut, että aloittajan pitäisi lakata olemasta niin negatiivinen ja keskittyä tekemään jotain mukavaa elämässään. 

Kun ihmisellä on vaikea elämäntilanne ja esim. rahaa on niin vähän, että jatkuvasti joutuu miettimään miten selviää laskuistaan, pystyy kustantamaan lääkkeensä ja saa leipää pöytään, on aika vaikea keskittyä puuhailemaan hauskoja asioita. Negatiivisuus ja ahdistus on tällaisessa tilanteessa luonnollinen reaktio. Ihmettelen, että aloittajan lapsi ei näe äitinsä voivan huonosti ja yritä auttaa. Selittää vain kuinka ikävää äidin kanssa on olla kun tämä ei ole yhtään kiva ja positiivinen. 

Lapsi voi olla ihan lopussa. Jos on koko elämänsä ajan elänyt masentuneen vanhemman kanssa, niin se jättää jälkensä lapseen. Omaa elämää ei pysty aloittamaan ilman irtiottoa vanhemmista. Eikä masentunut vanhempi osaa normaalilla tavalla tukea lapsen irtautumista.

Aloittaja kertoi olleensa aiemmin iloinen ja onnellinen ja niin edelleen, eli kyllä vika on narsistisessa lapsessa.

Oli taustatilanne mikä tahansa, niin ei ap:n olo ainakaan helpotu tuolla "minulla ei ole tulevaisuutta eikä yhtään mitään" -ajattelutavalla tai lapsen syyttelyllä.

Vaikka jonkun mielestä positiivisempaan ajattelutapaan kehottaminen oli huvittava kommentti, niin negatiivisuudessa, katkeruudessa ja kaunoissa vellominen ei ainakaan tuo mitään hyvää elämään. Se ei saa ap:n lasta pitämään tähän enemmän yhteyttä tai lahjoittamaan ap:lle isoa rahasummaa.

Toki vuosia tai vuosikymmeniä negatiivisuuden kierteessä eläneelle ihmiselle ajatuskin siitä, että ihminen voi itse vaikuttaa mielialaansa, tuntuu absurdilta, koomiselta, julmalta, ilkeältä ja ties miltä. Eikä se muutos parempaan ihan hetkessä tapahdukaan.

Ja jos panee onnellisuutensa ehdoksi sen, että jonkun toisen ihmisen pitää tehdä jotain, saa olla koko loppuikänsä onneton.

Tein lapseni koska DNA:han poltettu vaisto niin sanelee. Rakastin ja rakastan niitä edelleen enemmän kuin itseäni koska olen ihminen.

Kun molemmat syntyivät tämä ateisti rukoili jumalaa ettei niiden tarvitsisi kokea asioita, joita minä olen joutunut kokemaan ja, että he saisivat hyvän ja onnellisen elämän. Paremman kuin omani.

Ja jossain siis on nyt joku vanhempi, joka on saanut kaiken tämän ja kykenee tuntemaan vain kateutta, itsesääliä ja katkeruutta... kyllä ne elämän suurimmatkin lahjat voi näemmä muuttaa pjaskaksi oikealla asenteella. Oqnneksi olkoon.

En tiedä onko ap yhtään sen huonompi kuin lapsillaan kehuskelevat. "Tein töitä hulluna, annoin parhaat eväät, mahdollistin kielikurssit, jotakin tein oikein.." ihmislapsen kehitykseen kuuluu monta muutakin vaikuttajaa kuin äiti, myös isä, ympäristö, ystävät, sukulaiset, opettajat yms yms. Onko menestynyt lapsi, jolla urasuunnitelmat jo ala-asteella selvät ainoa tähtäin? Hohhoijaa taas palstamammoja.

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin halusin/haluan menestyä siksi että voisin antaa äidilleni takaisin. Haluan maksaa hänen velkansa pois ja haluan että hän saa asiat jotka ansaitsee. Hän saisi lomailla eikä tarvis sairaana raataa töissä hautaan saakka.

Mun äiti oli yh, kävi töissä ja opiskeli samaan aikaan, isä täyspaska limanuljaska josta ei ollut mitään hyötyä. 

Lapsesi vaikuttaa itsekkäältä, ei tunnu tajuavan sitä paljonko olet panostanut. Äitiään pitäis arvostaa, varsinkin jos äiti on oikeasti tehnyt kaikkensa lapsiensa eteen.

Sinä et tiedä yhtään mitään tuosta lapsesta. Et mitään. Sen sijaan, jos tämä mamma on todellinen, niin aika ikävän kuvan itsestään antaa. Kyllä noita marttyyrimammoja on, jotka muka ovat muita varten aina ja vaan eläneet eikä kukaan silti pidä kuningattaren asemassa.

Minulla toisen vanhemman apu kun on joskus tuntunut väkinäiseltä eikä aina, anteeksi vain, täysin vilpittömältä auttamishalulta, olen lopettanut tällaisen avun vastaanoton kokonaan. Kyse ei ole ollut niinkään rahasta, vaan on näyttänyt haluavan jonkinlaisen kontrollin ja talutusnuoran elämääni, ikävä kyllä ne ei ole kaupan. t.opiskelija/lapsi

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Mietin, miksi minusta on tullut näin myrkyllinen, negativiinen ihminen. Minulla on kova ahdistus työttömyydestäni. Ja olen yksinäinen. Ja kyllä, kotona istuminen kapea-alaistaa ajattelua.

Tunnen olevani pelkkä taakka muille ja yhteiskunnalle, koska en ole työssä.

Aikaisemmin olen ollut iloinen ja onnellinen äiti. Ja lapsellani on ollut ihan tavallinen, hyvä lapsuus. Teimme mieheni kanssa kaikemme, että lapsella (ja toisellakin) olisi kaikkea mitä muillakin. (Olen ehkä katkeroinut tästä, sillä sysäsimme omat tarpeemme kokonaan syrjään, että rahat riittäisivät kielikursseihin ja kalliisiin harrastuksiin).

Olen tehnyt paljon virheitä. Ja nyt tuntuu kauhealta, että salaa olen kateellinen - vaikka pitää iloita menestyksestä.

Minulla ei ole tulevaisuutta, ei näköaloja. Kiitän kaikkia.

Eihän tässä ongelma taida olla lapsen varallisuus tai menestyminen elämässä, vaan sinun tilanteesi? Kuten itsekin sanot, olet ilmeisesti masentunut ja hieman katkeroitunut. Sen seuraaminen voi olla lapselle hyvin kuormittavaa, varsinkin jos yksinäisenä olet purkanut oloa hänelle. Ja kyllähän sen huonon olon huomaa, vaikka sitä yrittäisi peitellä.

Yritä löytää apua omaan oloosi ja etsiä elämääsi uutta sisältöä. Voisitko käydä esimerkiksi mielenterveyshoitajan luona juttelemassa? On hienoa että kykenet erittelemään ja tarkkailemaan omia tunteitasi. Jos tunnet kateutta lapsesi menestystä kohtaan, hyväksy se ja yritä ratkaista asia sen sijaan että tukehduttaisit sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Mietin, miksi minusta on tullut näin myrkyllinen, negativiinen ihminen. Minulla on kova ahdistus työttömyydestäni. Ja olen yksinäinen. Ja kyllä, kotona istuminen kapea-alaistaa ajattelua.

Tunnen olevani pelkkä taakka muille ja yhteiskunnalle, koska en ole työssä.

Aikaisemmin olen ollut iloinen ja onnellinen äiti. Ja lapsellani on ollut ihan tavallinen, hyvä lapsuus. Teimme mieheni kanssa kaikemme, että lapsella (ja toisellakin) olisi kaikkea mitä muillakin. (Olen ehkä katkeroinut tästä, sillä sysäsimme omat tarpeemme kokonaan syrjään, että rahat riittäisivät kielikursseihin ja kalliisiin harrastuksiin).

Olen tehnyt paljon virheitä. Ja nyt tuntuu kauhealta, että salaa olen kateellinen - vaikka pitää iloita menestyksestä.

Minulla ei ole tulevaisuutta, ei näköaloja. Kiitän kaikkia.

Eihän tässä ongelma taida olla lapsen varallisuus tai menestyminen elämässä, vaan sinun tilanteesi? Kuten itsekin sanot, olet ilmeisesti masentunut ja hieman katkeroitunut. Sen seuraaminen voi olla lapselle hyvin kuormittavaa, varsinkin jos yksinäisenä olet purkanut oloa hänelle. Ja kyllähän sen huonon olon huomaa, vaikka sitä yrittäisi peitellä.

Yritä löytää apua omaan oloosi ja etsiä elämääsi uutta sisältöä. Voisitko käydä esimerkiksi mielenterveyshoitajan luona juttelemassa? On hienoa että kykenet erittelemään ja tarkkailemaan omia tunteitasi. Jos tunnet kateutta lapsesi menestystä kohtaan, hyväksy se ja yritä ratkaista asia sen sijaan että tukehduttaisit sen.

...eihän me voida tietää miten tyttärellä oikeasti menee? Kova kilpailu ainakin jos hyvässä asemassa. Ei voi hellittää ja täytyy jaksaa yms.

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin halusin/haluan menestyä siksi että voisin antaa äidilleni takaisin. Haluan maksaa hänen velkansa pois ja haluan että hän saa asiat jotka ansaitsee. Hän saisi lomailla eikä tarvis sairaana raataa töissä hautaan saakka.

Mun äiti oli yh, kävi töissä ja opiskeli samaan aikaan, isä täyspaska limanuljaska josta ei ollut mitään hyötyä. 

Lapsesi vaikuttaa itsekkäältä, ei tunnu tajuavan sitä paljonko olet panostanut. Äitiään pitäis arvostaa, varsinkin jos äiti on oikeasti tehnyt kaikkensa lapsiensa eteen.

Panostanut, tehnyt kaikkensa, ollut 20 vuotta kotona... Kadehtii tytärtään... Saan lähinnä näppyjä 😠

Minun tyttäreni teki ja tekee lujasti töitä edistymisensä eteen. Sen mitä hän on saavuttanut, sen hän totisesti ansitsee!

On 28-vuotias ja hyvässä virassa, omalla sinnikkyydellään kiivennyt asemaansa ja aikoo jatkaa eteenpäin.

Asuu pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa (toukokuussa tuli 6 vuotta yhdessä). Ovat ostaneet asunnon ja hyvät autot. Olen valtavan iloinen että heillä menee hyvin.

En ole enää mikään ihan kamalan nuori äiti, täytin juuri 64, niin väkisinkin tulee mieleen oman elämän rajallisuus. Vaikka en vielä aio kuollakaan, niin sitähän ei minulta kysytä. Teidän kuitenkin että tyttärellä on turvallinen alusta elämälleen, ja tiedän että hän tulee pärjäämään. On aina ollut päättäväinen ja sisukas tyttö.

Itse tulen hyvin toimeen omillani ja minulla on kaikki mitä tarvitsen. Mammonan keruu ei kiinnosta, mutta pankkiin on kertynyt jotain. On sitten tytölle kun minusta aika jättää. Olen itsestäni ylpeä kun sellaisen tytön sain kasvatettua! Aina korostin ja korostan, että taivas on raja. Tee elämästäsi paras mahdollinen äläkä pelkää työtä. Tässä maailmassa kukaan ei apuun riennä jos heitteille jäät. Itsellä on oltava voima nousta ja jatkaa. Varsinkin sen jälkeen kun minua ei enää ole.

Luonteeseen mikään tämä ei ole vaikuttanut ainakaan negatiivisesti. Kovin eläinrakas ja hellä tyttö on, tosin lapsia ei halua. Meillä on läheiset ja lujat välit.

Vierailija kirjoitti:

Minun tyttäreni teki ja tekee lujasti töitä edistymisensä eteen. Sen mitä hän on saavuttanut, sen hän totisesti ansitsee!

On 28-vuotias ja hyvässä virassa, omalla sinnikkyydellään kiivennyt asemaansa ja aikoo jatkaa eteenpäin.

Asuu pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa (toukokuussa tuli 6 vuotta yhdessä). Ovat ostaneet asunnon ja hyvät autot. Olen valtavan iloinen että heillä menee hyvin.

En ole enää mikään ihan kamalan nuori äiti, täytin juuri 64, niin väkisinkin tulee mieleen oman elämän rajallisuus. Vaikka en vielä aio kuollakaan, niin sitähän ei minulta kysytä. Teidän kuitenkin että tyttärellä on turvallinen alusta elämälleen, ja tiedän että hän tulee pärjäämään. On aina ollut päättäväinen ja sisukas tyttö.

Itse tulen hyvin toimeen omillani ja minulla on kaikki mitä tarvitsen. Mammonan keruu ei kiinnosta, mutta pankkiin on kertynyt jotain. On sitten tytölle kun minusta aika jättää. Olen itsestäni ylpeä kun sellaisen tytön sain kasvatettua! Aina korostin ja korostan, että taivas on raja. Tee elämästäsi paras mahdollinen äläkä pelkää työtä. Tässä maailmassa kukaan ei apuun riennä jos heitteille jäät. Itsellä on oltava voima nousta ja jatkaa. Varsinkin sen jälkeen kun minua ei enää ole.

Luonteeseen mikään tämä ei ole vaikuttanut ainakaan negatiivisesti. Kovin eläinrakas ja hellä tyttö on, tosin lapsia ei halua. Meillä on läheiset ja lujat välit.

Kuulostat ihmiselle, joka ei tiedä vastoinkäymisistä mitään.

Vanhempani ovat mulle todella kateellisia. Ei rahan, vaan rohkeuden takia. Olen köyhyysrajalla kituuttava freelancer-graafikko joka elää unelmaansa: ei 8-16 työtä ja kyttääviä pomoja ja kahviparlamentteja, ei velkaa (vaikka asunkin vuokralla), ei lapsia ja komea mies. Suorastaan vittuilivat mulle kun pääsin opiskelemaan taidetta ja vielä silloinkin kun pääsin lyömään läpi alalla. Vanhempani tekivät mitä yhteisö määräsi: opiskelivat heille täysin sopimattomia, tylsiä aloja. Sanovat mulle kärsineensä koko 40-vuotisen työuran ajan ja kadehtivansa minun rohkeuttani, vapaata työtä ja sitä kautta vapaata elämää. Yrittivät itsekin aikanaan painostaa mua opiskelemaan ns. varmoja aloja, eli toistivat vanhempiensa metodit. 

Äitini haaveili aikanaan omasta ompelimosta, mutta ei vaan uskaltanut maalaisyhteisön painostuksen vuoksi lähteä alalle. Sanoivat siellä p-reiässä, että opiskele keittiö- tai hoiva-alaa koska se on naisten työtä. Isäni on rikkaasta perheestä ja siellähän esikoispoika pakotettiin opiskelemaan yo-merkonomiksi ja sitä kautta muka finanssialalle. Hän on työskennellyt teollisuusalan myyntitehtävissä koko työikänsä ja on ollut puhkipalanut ja vittuuntunut varmaan viimeiset 15 vuotta. Olin onnellinen kun muutin pois kotoa, en jaksanut sitä jokapäiväistä mököttämistä.

Yhä elossa oleva äidin äitini myös halveksuu minua sekä serkkuani, joka on rekkakuski ja lapseton sinkkunainen. Hoitajia meidän kuulemma pitäisi olla ja lapsia pitäisi alkaa väkertää jo 18-vuotiaana niinkuin hän teki. Mummokin on varmasti vain kateellinen, koska hänen ainoa roolinsa aikanaan oli olla synnytyskone ja miehenpassaaja. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Mietin, miksi minusta on tullut näin myrkyllinen, negativiinen ihminen. Minulla on kova ahdistus työttömyydestäni. Ja olen yksinäinen. Ja kyllä, kotona istuminen kapea-alaistaa ajattelua.

Tunnen olevani pelkkä taakka muille ja yhteiskunnalle, koska en ole työssä.

Aikaisemmin olen ollut iloinen ja onnellinen äiti. Ja lapsellani on ollut ihan tavallinen, hyvä lapsuus. Teimme mieheni kanssa kaikemme, että lapsella (ja toisellakin) olisi kaikkea mitä muillakin. (Olen ehkä katkeroinut tästä, sillä sysäsimme omat tarpeemme kokonaan syrjään, että rahat riittäisivät kielikursseihin ja kalliisiin harrastuksiin).

Olen tehnyt paljon virheitä. Ja nyt tuntuu kauhealta, että salaa olen kateellinen - vaikka pitää iloita menestyksestä.

Minulla ei ole tulevaisuutta, ei näköaloja. Kiitän kaikkia.

Totta kai sinulla on tulevaisuus ja rakas lapsi.

Mielestäni sinä vaikutat masentuneelta.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat mulle todella kateellisia. Ei rahan, vaan rohkeuden takia. Olen köyhyysrajalla kituuttava freelancer-graafikko joka elää unelmaansa: ei 8-16 työtä ja kyttääviä pomoja ja kahviparlamentteja, ei velkaa (vaikka asunkin vuokralla), ei lapsia ja komea mies. Suorastaan vittuilivat mulle kun pääsin opiskelemaan taidetta ja vielä silloinkin kun pääsin lyömään läpi alalla. Vanhempani tekivät mitä yhteisö määräsi: opiskelivat heille täysin sopimattomia, tylsiä aloja. Sanovat mulle kärsineensä koko 40-vuotisen työuran ajan ja kadehtivansa minun rohkeuttani, vapaata työtä ja sitä kautta vapaata elämää. Yrittivät itsekin aikanaan painostaa mua opiskelemaan ns. varmoja aloja, eli toistivat vanhempiensa metodit. 

Äitini haaveili aikanaan omasta ompelimosta, mutta ei vaan uskaltanut maalaisyhteisön painostuksen vuoksi lähteä alalle. Sanoivat siellä p-reiässä, että opiskele keittiö- tai hoiva-alaa koska se on naisten työtä. Isäni on rikkaasta perheestä ja siellähän esikoispoika pakotettiin opiskelemaan yo-merkonomiksi ja sitä kautta muka finanssialalle. Hän on työskennellyt teollisuusalan myyntitehtävissä koko työikänsä ja on ollut puhkipalanut ja vittuuntunut varmaan viimeiset 15 vuotta. Olin onnellinen kun muutin pois kotoa, en jaksanut sitä jokapäiväistä mököttämistä.

Yhä elossa oleva äidin äitini myös halveksuu minua sekä serkkuani, joka on rekkakuski ja lapseton sinkkunainen. Hoitajia meidän kuulemma pitäisi olla ja lapsia pitäisi alkaa väkertää jo 18-vuotiaana niinkuin hän teki. Mummokin on varmasti vain kateellinen, koska hänen ainoa roolinsa aikanaan oli olla synnytyskone ja miehenpassaaja. 

Menisipä itselläkin työelämä noin , että saisi tehdä mitä haluaa ja olisi velaton. Kuvasit oikeastaan täysin minun toiveeni mutta nyt olen juurikin sillä "varmalla" alalla ja opiskelu mataa. Velkaakin jo on. 26 olen.

Mä oon perustallaaja, mutta broidin vois sanoa, että hän on menestynyt. Hän maksaa vanhemmille kaikenlaista. En ihmettele yhtään. Hän ei olisi ikinä siellä missä on nyt ellei mun vanhemmat olis tukenut häntä niin paljon ja mahdollistaneet hänen unelmiaan. Ja kyllä ne mullekki mahdollisti, en vaan ollut niin intohimoisesti mistään kiinnostunut.