Lue keskustelun säännöt.
Tietoisuus ja kuolema
17.08.2018 |
Minusta on ahdistava ajatus, että kun kuolee, niin ei koskaan enään mitään. Ikuisuus ei mitään. Kaikki kehitys, tieto, seuraavien sukupolvien eteen ponnistelu, ja näistä ei enää ikinä saa tietää mitään. Rakkaimmat ihmiset; ei enää ikinä saa kohdata heitä. Eihän tuo tila kuollutta haitaa enää, mutta etukäteen se surettaa minua kovin. Tästä ahdistuksesta kai uskonnotkin saa polttoaineensa ja minussakin joku osa huutaa, että täytyy olla jotain muuta kuin tämä. Näin toki ei ole, vaan ei täydy olla mitään. Universumi ei liene velvollineen olemaan jotain.
Kommentit (122)
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä ja kovin tavallisia ajatuksia. Kuolemanpelko on hyvin yleistä. Mietin tässä itsekin että mitä mä täällä maanpalolla teen? Teenkö jotain oikein? Autanko muita? Onko elämä pelkkää puurtamista? Ja mite sitten kuoleman jälkeen. Ei mitään? Kovin uskovainen en ole mutta voisin kuvitella että sen vanhemmaksi tulen sen enemmän näitä ajatuksia tulee ja voi olla että jossain vaiheessa uskoon on nojattava lohtua saamaan.
Mua ahdistaa ajatus kun jotkut sanoo kuolleista "tuolta pilven reunalta se meidän Pentti meitä katselee".
Jos elämä jatkuu kuoleman jälkeen jossain toisessa maailmassa niin en minä ainakaan halua nähdä mitä täällä maassa tapahtuu.
Jos ajatus kuolemasta kauhistuttaa, voi miettiä sitä, että ilmeisesti nukkuminen on vähän saman tapainen asia. Joka yö kuolet joksikin aikaa pois, tavallaan. Ei sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin on lyhyt ihmisen elämä vaikka tuntuukin pitkältä joskus. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän alkaa tuntua siltä, että tässäkö tämä nyt oli. Miljardit ovat kuolleet ennen minua ja minäkin vuorollani, se on luonnon laki. Minuakin surettaa, etten ole näkemässä tulevaisuutta, sitä miten ihmiskunta tulee kehittymään. Itse kuolema ei pelota, eihän olemattomuudessa ole mitään pelottavaa, siitähän on jo kokemusta ajalta ennen syntymää. Tietysti hetki ennen kuolemaa kyllä pelottaa, kuinka kivulias ja vaikea se on. Mutta ennen kaikkea elämän loppuminen surettaa, mutta toisaalta se saa myös tajuamaan kuinka onnekas on ollut kun on saanut nähdä tämän maailman. Kaikista murheista huolimatta onhan tämä ollut ihan näkemisen arvoinen paikka.
Ole huoleti. Pääset osaksi hiilenkiertoa. Kun mätänet tai sinut poltetaan, CO2 menee kasveille, jotka yhteyttävät sinusta taas sokereita, joita eläimet ja lopulta me ihmiset lopulta käytämme. Tavallaan meissä kaikissa on pieni pala Einsteiniakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^ Mutta miksi unessa ja jopa valveilla saa ennemerkkejä kuolemasta? Mistä ne tulee? Eikös se kerro, että on jotain meidän tietoisuuden ulottumattomuudessa?
Vierailija kirjoitti:
Ole huoleti. Pääset osaksi hiilenkiertoa. Kun mätänet tai sinut poltetaan, CO2 menee kasveille, jotka yhteyttävät sinusta taas sokereita, joita eläimet ja lopulta me ihmiset lopulta käytämme. Tavallaan meissä kaikissa on pieni pala Einsteiniakin.
Eipä tämä paljon lohduta. Minulla ainakin ahdistus on oman tietoisuuden loppuminen, se on ihan yksi ja sama mitä tämän kehon aineelle tapahtuu ja minkä muiden tietoisten olentojen osana se on myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole huoleti. Pääset osaksi hiilenkiertoa. Kun mätänet tai sinut poltetaan, CO2 menee kasveille, jotka yhteyttävät sinusta taas sokereita, joita eläimet ja lopulta me ihmiset lopulta käytämme. Tavallaan meissä kaikissa on pieni pala Einsteiniakin.
Eipä tämä paljon lohduta. Minulla ainakin ahdistus on oman tietoisuuden loppuminen, se on ihan yksi ja sama mitä tämän kehon aineelle tapahtuu ja minkä muiden tietoisten olentojen osana se on myöhemmin.
Se joka pelkää kuolemaa, ajaa sitä takaa. Muista elää, sillä eläminen on osa kuoleman prosessia. Kuolemaa et voi välttää. Kuolemalla pelottelu on myös todella hyvä business, kun vähän asiaa pohdit.
mua kanssa ahdistaa kuolema, se etteï näe koskaan enää rakkaitaan. Ahdistaa ajatuskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuollessa olemus muuttuu. Eletyn elämän jälki tallentuu eroon ruumiista joihinkin tiedostoihin. Elämä ei siis mennyt hukkaan. Vähän kuoleman jälkeen voi ainakin omata energiaa, jonka välityksellä voi kommunikoida elossa olevien kanssa. Kuollut on kuitenkin päästettävä matkaan. Elävät tekevät viisaasti, kun tukevat tätä poistumista. Kun lisää ihmisiä kuolee, he pääsevät yhteyteen aikaisemmin kuolleiden kanssa.
Mun tietoisuudessa ei ole mitään säilyttämisen arvoista. Se on rikkinäinen, tuskainen ja sairas. Joutaakin vaipua kadoksiin ja unohduksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on ruvennyt valvottamaan öisin sen tosiasian tajuaminen, että kuolen jonain päivänä. Lapseni kuolevat. Ystäväni kuolevat. Se on luonnonlaki, mutta tuntuu epäreilulta! Olen 39-vuotias ja eläisin vielä 200-vuotta jos vain voisin, ahdistaa ajatus että minulla on jäljellä enää vain noin 40-vuotta! Olettaen, siis että kuolen vanhuuden vaivoihin. Lähtölaskenta on alkanut.
Voisikohan 14. joutua elämään vieä monia elämiä, ennenkuin hän saisi parsittua sielunsa kasaan? Oletko nuori sielu?
Ahdistaa, ärsyttää ja vi""aa olla keski-ikäinen, joka tietää parasta ennen- päiväyksensä olevan umpeutumassa, kunpa pääsin takaisin nuoruuden huolettomuuteen ja tunteeseen, että elää ikuisesti! Tämä on kuulkaa perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan 14. joutua elämään vieä monia elämiä, ennenkuin hän saisi parsittua sielunsa kasaan? Oletko nuori sielu?
Olen. Itsekäs, pinnallinen, aineellinen, epäkypsä, lyhytjänteinen, kapeakatseinen, ahdasmielinen, jne. Tämä on ihan ensimmäinen elämäni ihmisenä. Edellinen elämäni oli kusiaispesän ryhmäsielu, se sujui huomattavasti paremmin. Ehkä sontasittiäisenä voisi ens kerralla yrittää uusiksi?
Vierailija kirjoitti:
Tietoisuus ei katoa mihinkään, sulla on sielu/henki. Näin minä uskon.
Uskoa tietysti sopii, mutta mites kun se tietoisuus on kiinteästi yhteydessä siihen mitä aistinelimet ja aivosolut tuottavat. Tietoisuus myös häviää myös jo vaikka nukutettuna, pyörtyneenä jne. Miten se tietoisuus toimii, kun tietoa ympäristöstä hankkivia ja tietoa käsitteleviä elimiä ei ole. Millä sielu näkee, kuulee ja tuntee ja missä se aistihavainnot tapahtuvat.
Jos taas "sielu" ei mitään fyysistä tarvitse, niin miksi se eläessään fyysisen ruumiin tarvitsee? Voiko "sielu" muuten olla likinäköinen? Vai näkeekö se kahdella silmällä yilipäätään. Ja miten on kuulon laita? Paleleeko sielu kylmässä ja hikoileeko saunassa?
Vai onko "sielu" mielikuvitusta ja toiveunta?
Riippuu kuolleen sielun voimista, että miten paljon hän kykenee kommunikoimaan. Jotkut pystyvät näyttäytymään entisessä kehossaan ja välittämään viestejä. Täytyy olla joku tietoisuus talletettuna eletystä elämästä, jotta tähän kykenee?
Hyvin puit sanoiksi tuon, miksi ihmisiä pelottaa tai vieroksuttaa kuolema. Tuo se syy tuntuu olevan.
Itselläni on sen verran hankala masennus ja ahdistuneisuus, että lapsesta saakka olen toivonut kuolevani pois kitumasta - eli minulle tuo ajatus katoamisesta olemattomaksi on lohdullinen. Tottakai minuakin hiukan jännittää se, kun kuolema on kuitenkin sillä tavalla tutkimaton ja tuntematon, ainakin tietyllä tapaa. Ja pelottaa ajatus kivuliaasta ja kauhun täyttämästä kuolemasta - sitähän se voi joskus olla, onneksi ei läheskään aina.
Mutta tosiaan, luulenpa minäkin että uskonnot ovat siksi ihmisille niin tärkeitä, että tuo kuoleminen kauhistuttaa. Eniten yleensä oma kuolema ja sitten läheisten kuolema myös.