Onko kKETÄÄN, joka ei olisi inhonnut koulun liikuntatunteja/ saanut traumoja niistä?

Koululiikunta sai vihaamaan hiihtoa ja luistelua, hyvin tehty opet!

Itse rakastin koululiikuntaa.

Mahtavia muistoja..

Mä tykkäsin liikunnasta enimmäkseen. En tietysti joka lajista, mutta useimmista kyllä. Me ei hiihdetty, kun Helsingissä on/oli aika heikosti lunta ja pukkihyppelyä oli max. kerran vuodessa. Juoksemisesta opin kyllä tykkäämään vasta aikuisena.

Minulla on ihan hyvät muistot koululiikunnasta. Ei kaikki tietysti ollut itselle niin mieluisia lajeja mutta kaikkeen osallistuin ja useimmiten ihan mielelläni

En inhonnut, jos en nyt erityisesti rakastanutkaan. Ainoa, mistä en yhtään tykännyt, oli pitkän matkan juoksu. Ei riittänyt kunto. Hiihtämässä käytiin Kaivopuistossa. Sen muutaman kerran vuodessa jaksoi, matkoihinkin meni mukavasti aikaa. Kaikessa muussa olin aika hyvä, joten ei jäänyt traumoja.

Koululiikunta ja opettajat sai tosiaankin aikaan että en harrastanut liikuntaa ennenkuin 50vuotiaana kun huomasin että se voi olla hauskaa..

Rakastin liikuntaa ja liikuin päivittäin vapaa-ajalla. Koululiikunta olikin sitten yhtä helvettiä. Olin se joka valittiin _aina_ viimeiseksi. Ja tarkoitan tätä oikeasti, jopa ne jotka päätyivät vain nojailemaan seinään valittiin ennen minua. Ihanaa istua yksin siinä lattialla ja nieleskellä taas kerran kyyneliä. Pallopeleissä minulle ei syötetty, vaikka osasin pelata ja heti kun hipaisinkaan palloa niin karjuttiin naama punaisena että syötä se tänne. Liikunnasta sain seiskan, joka vuosi. Tein mitä vain niin seiska. Luulisi että koululiikunnan tarkoitus olisi kannustaa eikä päinvastoin... Lukio olikin sitten ihan eri maata ja oikeasti yllätyin kun ensimmäistä kertaa kohdeltiin kuin ihmistä

Kaksijakoista. Ala-asteella oli kamala ope. Yläasteen ope muuten ok, mutta aina sitä iänikuista pesäpalloa ja olisi kuntosalilla saanut opettaa. Kyllä, minä olen palstan pesäpallohullu. Mutta valitettavasti yläasteen ope teki yhden muksun ja sairasteli paljon. Sijainen, opettajaopiskelija, joka useimmiten oli, oli kamala.

Liikunallinen olen ollut aina.

Piti juuri tehdä aloitus, että onko mikään muu kouluaine aiheuttanut niin paljon traumoja kuin liikunta. Ei taida olla.

Mulla on paljon kivoja muistoja kouliliikuntatunneilta, hiihto tosin korpesi niin hitosti.

Liikunta oli lempiaine koulussa. Omaa lajia ei kovin paljoa pelattu mutta olikin mahtavaa pelata muita pelejä ja koittaa muita lajeja.

Minä. Iho vastaan paidat pelit! Aarrgghh! Mulla oli kauhea akne ympäri kehoa ja sit piti ottaa paita pois jos joutui ihojengiin. Hävetti niin että oikeasti itketti välillä. Teini-ikäisenä olo on muutenkin vaikeaa aikaa ja sit tuo nöyryytys päälle. Mulla on nykyäänkin paljon arpia niistä akneista. Vieläkin häpeän kroppaani, vaikka ne arvet ovat aikalailla huomaamattomia. Ilman paitaa en ole koskaan missään, paitsi tietty yksin kotona. 

Tykkäsin liikuntatunneista! Oli kiva kokeilla eri lajeja ja olla samalla tunnilla rinnakkaisluokkalaisten kanssa.

Hiihdosta en erityisemmin tykännyt, mutta kyllä senkin kesti. Olin monessa lajissa viimeisten joukkueeseen valittujen joukossa, mutta ei se haitannut. Meillä oli huippuopettaja, joka opetti myös tanssia ja voimistelua.

Tykkään liikkua yhä ja olen ikuisesti kiitollinen hyvästä peruskunnosta ja oman kropan hallinnasta koululiikunnalle.

Mulla oli Salossa semmoinen liikkaope, joka piirteli ruutuvihkoon miinuksia, puolikasmiinuksia ja neljäsosamiinuksia. Tai sitten vastaavia plussia. Mitään se ei koskaan opettanut, vaan pönötti toppatakissa ja -housuissa kentän laidalla.

Todellisuudessa se silti aina antoi saman numeron kuin ennenkin.

Lukion alussa (sama liikkaope siis oli yläasteella ja lukiossa) se kysyi muista kouluista tulleilta liikkanumeron ja mun hyvä kaveri hoksasi valehdella sen paremmaksi. Ja siinä se pysyi, vaikka kaveri lintsasi tunneilta.

Mä oikeesti vihasin sitä opea.

Mutta ei se onneksi mun liikkumiseeni ole vaikuttanut. Ok, en ole luistellut lukion jälkeen eli 33 vuoteen muuta kuin jokusen kerran lasten kanssa. Mutta muuten liikun aika paljon ja mielelläni.

Koululiikunnasta inhosin eniten pikajuoksua, korkeushyppyä, sählyä, korista ja jalkapalloa. Luistelu oli tosi kivaa.  Me ei edes päästy hiihtämään, koska eihän täällä Etelä-Suomessa ollut koskaan tarpeeksi lunta. Muuten olisin tykännyt hiihdosta.

Mä kyllä oikeastaan tykkäsin liikunnasta, mutta hiihdon koulu kyllä multa pilas.

Mä tykkäsin telinevoimistelusta, yleensäkin salijutuista ja peleistä: koris, pesis.. Suunnistusta rakastin. Syksyt olivat liikunnassa parasta aikaa.

Mut valittiin lähes aina viimeisten joukossa, mutten mä sen antanut häiritä.

Koko peruskoulun mun liikunnan numero oli seiska. :)

Minä tykkäsin liikuntatunneista. Hiihto jätti vähän hampaan koloon, mutta siinä en ollut hyvä. Siksi se harmitti.

Inhosin kaikkia kilpailuja sekä yksin että joukkueina. Kaikki sisälajit oli perseestä ja valtaosa ulkolajeistakin. Suunnistus ja kävely oli ok, mikään muu ei. Ja pukuhuoneet, varsinainen villi länsi kiusatulle... :(

Ala-asteen liikunta oli ok, mutta ylä-aste! 

- Kaveri pakotettiin hiihtämään kuumeessa, muistan miten jätin kaverin tärisemään kannon nokkaan ja hiihdin etsimään opettajan että " Minttu on ihan kuuma ja sitä pyörryttää!" tms, en muista enää sanatarkasti.  Kaveri sai sitten poistua koululle ja minä mukaan saattajan ominaisuudessa.

- Suihkussa käymistä opettaja vahti haukkana. Me tytöt opimmekin aukomaan suihkuja että kohina kuului ja kostuttamaan hiuksia hiukan. Kadehtimme luokan atoopikkoa, jolla oli lääkärin lappu ettå ei suihkuun ! Oli karmeaa meikata uudestaan ja olla märillä hiuksilla loppupäivä..

- Pesäpallo oli lähinnä seisoskelua tylsistyneenä

En saanut traumoja. Harrastin lentopalloa, minkä turvin liikkanumero oli aina kymppi. En ollut häävi voimistelussa, hiihdossa ja muissa yksilölajeissa pitkän matkan juoksua lukuunottamatta, mutta hyvä joukkuelajeissa. Sekä yläasteen että lukion opet harrastivat lentopalloa, joten siitä tuo hyvä numero johtui. Tajusin jo silloin, kuinka epäreilu tuo numeroni oli muiden kannalta, mutta ei kai siitä valittaa voinut :) Nyt harrastan liikuntaa, mutta en enää joukkuelajeja.