Uskotko että asiat vain järjestyvät, vai onko omalla toiminnalla suurempi merkitys?

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi se, että suurin osa ihmisistä saa lapsia noin kolmekymppisenä viimeistään. Asiat vain järjestyvät ja rullaavat eteenpäin luonnollisesti. Tunnen katkeruutta ja surua tahattomasta lapsettomuudesta, minun miessuhteeni ovat aina kariutuneet. En ikinä ole päässyt asumaan yhdessä ja perustamaan perhettä. Onko tämä kohtalo vain hyväksyttävä?

Sillä ei taida olla merkitystä hyväksyykö asian vai ei. Aina kaikki ei ole pelkästään itsestä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen viimeiset viisi vuotta ollut lamaantunut henkisesti. Ihan jumissa. Ulkoisesti asiat ovat kunnossa, perhe ja koti. Mutta ei työtä. Olen pitkäaikaistyötön. En kertakaikkiaan tiedä, miten pitäisi toimia että saisin työtä. Olen aivan lukossa.

Niin lukossa kuin vain voi ihminen olla. Henkinen pystyynkuoleminen on tapahtunut, en tunne eläväni, vaikka elossa olen. Ja kaiken aikaa olen toivonut, että "asiat järjestyvät", niinkuin minulle on sanottu.

Eivät ne järjesty. Minulla ei ole voimia minkäänlaiseen toimintaan. Voisiko joku auttaa?

Odotan ihmettä saapuvaksi. Odotan myönteistä muutosta jo viidettä, kuudetta vuotta.

Olen yrittänyt manifestoida universumia, olen pyytänyt ja rukoillut työtä. Olen rukoillut Jumalaa ja Jeesusta auttamaan. Kukaan ei kuule.

Elämässäni ei ole valoa eikä toivoa. Eikä tulevaisuutta. On vain yksinäisyyttä ja ahdistusta vatsakipuineen.

Minulla on vastaavia ajatuksia. Yritin ja yritin, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta. Uuvuin ja putosin masennukseen. En ole vielä päässyt täältä pois.

Rukous on ihan ok, mutta mitä ihan konkreettisesti olette tehneet asioiden eteen? Tätä tämä teksti ei kerro. Vertaa tuo ylempi, lottovoittokin tulee, mutta ensin pitää jättää veikkaus. Oletko käynyt kursseilla, oletko tehnyt työhakemuksia, oletko kouluttanut itseäsi esim. kesäyliopiston kursseilla, oletko tehnyt vapaaehtoistyötä josta voisi saada krediittiä työnhaussa? Jos voimat on niin vähissä, ettei kerta kaikkiaan kykene ajattelemaankaan tekevänsä jotain, niin silloin osoite on lääkäri ja mielenterveyshoito. On totta, että uupuneena ja masentuneena asiat on aivan ylivoimaisia alkaa itse hoitaa. Olisiko ketään avuksi että saa varattua ajan lääkäriin ja mielenterveyshoitajalle?

Asioilla on taipumus hoitua sen jälkeen, kun itse aloittaa tekemään jotain. Vanha afrikkalainen sananlasku sanoo, että norsu syödään yksi pala kerrallaan.

Miksi luulet, etten olisi mielenterveyspalvelujen piirissä?

En luule mitään. Olin sen tiedon varassa, mitä kerroit, se, mitä et kertonut, ei ollut tiedossa. Yleensäkään en luule tai oleta mitään. Arvostan kommunikointia. Ja haluan luottaa siihen, että asiat on niin kuin ne sanotaan ja sanotaan niin kuin ne on. Ajatuksia en osaa lukea enkä edes yritä.

Jos ja kun saa masennusdiagnoosin, on se viimeinen niitti 50 vuotiaalle naismaisterille (opettaja) saada mitään työtä tältä paikkakunnalta. Tieto on pidettävä visusti omanaan, ja kenellekään ei voi kertoa, että syö ssri-lääkkeitä.  Koskaan ei voi kertoa mitään.

Jos vähänkin työkkärissä vihjaisee mielenterveysongelmista, niin TYP-palveluun pakotetaan ja suojatyöpaikkoihin. Hups, leima otsassa.

Opiskeluaikoihin kaikki oli selvää ja minulla oli selkeä urakehitys yliopiston jälkeen.

Nyt 10-vuoden jälkeen työelämässä homma on polkenut paikallaan viimeiset 5-vuotta ja mitään "edistymistä" ei enää tapahdu.

Pomoni ylensi itsensä tuplatittelille paikalle, jota odotin ja motivaatio on aika nollassa. Liityin työttömyyskassaan ja ehkä hyppään kyydistä joskus puolen vuoden päästä.

Joku onnenkantamoinen toisen työpaikan muodossa voi toki tulla. Eväsin yhden ylemmän tehtävän työpaikan alkuvuodesta odottaessani uutta tehtävää, mutta pomoni ylensikin itsensä.

-m34

Vierailija kirjoitti:

Paljon voi tehdä asioiden eteen. Todella paljon. Mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa. Jos parisuhdetta etsii epätoivoisesti se ei yleensä palkitse.

Miksei ole olemassa Tinderiä jossa perheenperustamisesta haaveilevat voisivat tutustua?

Etsiä voi muutenkin kuin epätoivoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olen viimeiset viisi vuotta ollut lamaantunut henkisesti. Ihan jumissa. Ulkoisesti asiat ovat kunnossa, perhe ja koti. Mutta ei työtä. Olen pitkäaikaistyötön. En kertakaikkiaan tiedä, miten pitäisi toimia että saisin työtä. Olen aivan lukossa.

Niin lukossa kuin vain voi ihminen olla. Henkinen pystyynkuoleminen on tapahtunut, en tunne eläväni, vaikka elossa olen. Ja kaiken aikaa olen toivonut, että "asiat järjestyvät", niinkuin minulle on sanottu.

Eivät ne järjesty. Minulla ei ole voimia minkäänlaiseen toimintaan. Voisiko joku auttaa?

Odotan ihmettä saapuvaksi. Odotan myönteistä muutosta jo viidettä, kuudetta vuotta.

Olen yrittänyt manifestoida universumia, olen pyytänyt ja rukoillut työtä. Olen rukoillut Jumalaa ja Jeesusta auttamaan. Kukaan ei kuule.

Elämässäni ei ole valoa eikä toivoa. Eikä tulevaisuutta. On vain yksinäisyyttä ja ahdistusta vatsakipuineen.

Sinun elämäsi tulee järjestymään. Elämä on yllätyksiä täynnä. Siihen voi mennä vielä toisetkin kuusi vuotta, mutta jossain vaiheessa löydät oman tiesi.  Nyt olet masentunut ja tilanne saattaa näyttää toivottomalta, mutta älä luovuta.

Vierailija kirjoitti:

Opiskeluaikoihin kaikki oli selvää ja minulla oli selkeä urakehitys yliopiston jälkeen.

Nyt 10-vuoden jälkeen työelämässä homma on polkenut paikallaan viimeiset 5-vuotta ja mitään "edistymistä" ei enää tapahdu.

Pomoni ylensi itsensä tuplatittelille paikalle, jota odotin ja motivaatio on aika nollassa. Liityin työttömyyskassaan ja ehkä hyppään kyydistä joskus puolen vuoden päästä.

Joku onnenkantamoinen toisen työpaikan muodossa voi toki tulla. Eväsin yhden ylemmän tehtävän työpaikan alkuvuodesta odottaessani uutta tehtävää, mutta pomoni ylensikin itsensä.

-m34

Ihminen on näköjään perusluonteeltaan ahne. Ja joillekin jotka saavat tavallaan liikaa ja liian helposti, mikään ei tunnu missään. On vain kyräilyä, kilpailua ja halua saada jotain lisää.  Sitten kuvitellaan, että kun saavutan sitä ja tätä, olen onnellinen. Ei. Elämä on tässä ja nyt.

Tavallisissa ongelmissa/vastoinkäymisissä ajattelen, että asioilla on taipumus järjestyä ja näin on aina käynytkin. Sitten taas nuo mies, parempi työpaikka, parempi asunto tms. täytyy itse toimia, että järjestyy. Muissa asioissa, paitsi tuossa miesjutussa olenkin onnistunut toimimaan, mutta jotenkin tuota sopivaa miestä ei ole vastaan tullut (pitkiä suhteita takana), joten siinä parantamisen varaa. En vaan jaksa mitään Tinder/deittipalsta-keskustelua, joka on sitä:

Moi

Moi

Mitä kuuluu?

Ihan hyvää, entä itsellesi?

Ihan hyvää

Jne.

Jne.