Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yliopisto: opinto-oikeus loppumassa, enkä ole vielä edes kandi, mitä tekisitte tilanteessani? Ideoita? Neuvoja? Omia kokemuksia?
13.08.2018 |
Alkuun: jos haluat kertoa, että itse olen mokannut ja nyt ei auta muu kuin ryhtyä risusavottaan, niin olen jo valmiiksi tietoinen siitä, että olen mokannut. Jos sinulla taas on olemassa omia kokemuksia tai hyviä neuvoja tai ajatuksia muuten, niin otan ne kiitollisena vastaan.
Tilanne on se, että aloitettuani yliopisto-opinnot mikään ei mennyt putkeen, eivätkä opinnot ole edistyneet lähes lainkaan. Näihin vuosiin mahtuu niin paljon erilaisia kriisejä ja kun päälle laskee keskittymishäiriöni tilanne on se, että olen opintojeni suhteen edelleen lähtöpisteessä. Keväällä oli viimeinen mahdollisuus anoa lisäaikaa sivuopinnoilleni, mutta sekin jäi. Minulla on kuitenkin edelleen oikeus pääaineeseeni ja mahdollisuus hakea sivuaineisiini opinto-oikeutta uudelleen.
Olen joka vuosi- joskus useamman kerran käynyt setvimässä koululla miten tästä eteenpäin ja yliopistolla ollaan oltu ymmärtäväisiä tilanteeni suhteen. Viimeksi kävin vuosi sitten puhumassa asioista ja miettimässä miten opintojen kanssa edettäisiin, siitä en kuitenkaan edennyt edes ainoallekaan luennolle ja kevät lukukauden ilmoitin suosiolla poissaolevaksi.
Olen jälleen uutta toivoa täynnä ja monet viime syksynä kuormittaneet aiheet ovat nyt- jos eivät täysin korjaantuneet, niin ainakin vähän paremmin. Osa asioista on edelleen auki ja vielä siis edessä päin, mutta koen voivani niin paljon paremmin, että jaksan ehkä selvitä niistäkin paremmin menneisiin vuosiin verrattuna.
Ainoana vain, että olen kokenut samalla tavalla joka vuosi, mennyt toiveikkaana kouluun, yrittänyt valita vähiten kuormittavat kurssit ja "pam" henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut jotakin sellaista, joka on vienyt kaiken huomion ja energian koulun käynniltä.
Olen jälleen ilmoittanut läsnäolevaksi kouluun ja suunnitellut jättäväni aiemmat sivuaineopintoni toistaiseksi rauhaan, ehkä lopullisesti, sivuaineeni kun olivat sellaisia, että yllätyin miten rankkoja ne olivat henkisesti (nosti sellaisia traumoja pintaan, joita en aiemmmin edes tiennyt itselläni olevan), vaikka kokemus rankkuudesta saattoi osaltaan johtua vaikeasta elämäntilanteestakin.
Katsoin alustavasti uudeksi sivuaineeksi sellaisen opintokokonaisuuden, jonka vuoksi alunperin hain ko. kouluun, mutta valitettavasti siihen on oma erillinen hakuprosessinsa, jonka vuoksi ei ole varmaa, että sen saisin.
Minulla olisi rutkasti vanhojen sivuaineiden "viittä vaille valmiita" suorituksia, jotka vielä vuosi sitten luvattiin, että saisin tehdä valmiiksi omassa rauhassa ja saada opintopisteet niistä. Nyt kynnys on kuitenkin kasvanut niin isoksi, että hädin tuskin kehtaan osallistua pääaineeni kursseille, kun siellä vääjämättä ovat samat opettajat joiden kanssa olen joka vuosi käynyt samat keskustelut siitä, miten tilanteessani eteenpäin. Ja sivuaineisiin olen tosiaan opinto-oikeuden menettänyt, eivätkä ne kaikki ole kaikille vapaita. Toisaalta opintopisteitä olisi tulossa kohtalaisesti, jos sitä mahdollisuutta minulle enää edes voidaan suoda ( toisi jonkinlaista toivoa valmistumisesta).
Mutta yritän nyt päästä tästä tajunnanvirrasta varsinaiseen asiaan. Jatkuu..
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Mitä alaa opiskelet? Miten jotkut kurssit voi olla niin kuormittavaa henkisesti ettet kykene hoitamaan niitä keskusteluissa tms kun aihealueet ovat niin rankkoja? Miten ajattelet pystyväsi tekemään ko.työtä jos jo kurssit ovat henkisesti vaikeita - miten ajattelit selvitä työstä yhtä vaikeissa aihealueissa?
Onkohan tuo ala sittenkään sinulle soveltuva jos jo opiskeluaikana koet sen mukaista ahdistusta ja tuskaa - ei kaikista ole joka ammattiin!
En halua kertoa alaa, siksi näin "mystistä".
En tiedä olisinko kokenut "normaalissa" tilanteessa sivuainetta niin rankaksi kuin koin sen siinä hetkessä, aihealueet eivät itsessään olleet rankkoja, mutta nostivat varmaan joitakin tiedostomattomia traumoja pinnalle, jotka mahdollisesti olisin voinut käsitellä paremmin toisissa olosuhteissa. Unenpuute yhdistettynä muutenkin vähän turhan avoimeen luonteeseen ja keskittymisongelmiin aiheutti paljon hallitsematonta ja outoa (aivan liian henkilökohtaista) avautumista ja itkua ryhmäkeskusteluissa, joita sitten perästä päin tuli hävettyä massiiviseen ahdistukseen asti, joka muuttui nopeasti vaikeaksi sosiaalistentilanteiden peloksi, jota en ollut ikinä aiemmin kokenut.
Ja silloinen olosuhde oli se, että en ollut nukkunut vuosiin kunnolla ja tuossa vaiheessa jo vähän unohtanutkin sen miksi olen aina niin väsynyt.
Syynä oli silloinen ihana työtön avopuolisoni, joka tapasi herättää minut joka ikinen yö tai estää muuten nukkumistani. Kuulostaahan tämä nyt jälkeenpäin omiin korviinkin täysin hullulta ja vajaalta, mutta silloin vielä uskoin, että ongelmamme olisivat selvitettävissä, enkä halunnut nähdä, että minulle rakas ihminen voisi haluta minulle mitään pahaa tarkoituksella. Sitten heräsin ja huomasin, että kaksi vuotta koulusta oli mennyt ohitse siinä paskassa ja että rakas puolisoni ei ole mukava ja hyvää tarkoittava viaton olento, vaan puhdas k******ä.
Se taas miten kurssien sisältö katsottiin parhaaksi toteuttaa poikkeaa ratkaisevasti siitä, millaista itse työ on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisit myös kysyä työkkärin ammatinvalinnanohjaajilta apua. Ei siitä tutkinnosta ole mitään hyötyä, jos huomaat, ettet halua tai kykene alalla toimimaan. Kannattaa myös miettiä, onko osasyy yliopistolla roikkumiseen jokin ulkopuolelta tuleva asia, kuten vanhempien toiveet tai se, että haluaa vaan todistaa itselle/muille, että saa tän homman maaliin. Vai onko vetkuttelussa kyse siitä, että tosiasiassa tämä tutkinto ei nyt vain olekaan sulle niin tärkeä juttu kuin uskottelet sen olevan. Kuka tahansa voi kysellä tämän linkin takaa uraohjausapua: http://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/puhel…
Jos olet vakuuttunut, että haluat tehdä tän tutkinnon loppuun, niin sitten teet sen ja lopetat tekosyyt (vaikka ihan oikeita ikäviä asioita olisivat olleetkin) ja vaan puserrat sen läpi. Jos tahtoa ei siihen ole, niin parempi olisi viheltää peli poikki.
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni yliopisto aikonaan bilettämiseen ja haahuiluun eikä siitä tullut juuri mitään. Mutta onneksi oli vanha ikuisen opinto-oikeuden aika, ja suoritin sitten työn ohessa, 35-vuotiaana maisterintutkinnon loppuun. Harmi kun nykyään ei onnistu enää näin, jos sattuu olemaan näitä jotka aikuistumme vasta vähän myöhemmin eikä vielä 20-25 v onnistunut opiskelu.
Rajattu opinto-oikeus vaikeuttaa töiden ja opiskelujen yhdistämistä huomattavasti... Bilettäminen on vain harvoille isoin ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Moi!
Tarinoita ja ratkaisuja on yhtä monta kuin niiden kirjoittajaa.
Itse olen pomppinut yliopistosta ja aineesta toiseen, joskin varsinaisen kulmakiven muodosti vasta gradu. Sen parissa vatuloin monta vuotta. Sain kuitenkin valmistuttua.
Ehkä nyt vasta jälkiviisaana voisin sanoa, että napanuora olisi pitänyt katkaista kandin jälkeen ja valita kokonaan uusi ala - siksi, että oma alani meni eteenpäin graduaikana, eikä töitä enää löytynytkään. Nyt on siis paperit, mutta ei töitä. Taas saisi ehkä opiskella jotakin, vaikka ikää onkin. Toisaalta jos olisin vain keskeyttänyt opinnot, olisin harmitellut vuosikausia, että gradu jäi tekemättä, olen luuseri, eli omalla kohdallani olisin halunnut maisterin paperit ainakin jostain oppiaineesta. Mutta toisaalta gradun oli jo aloittanut, niin harvempi siinä vaiheessa vaihtaa enää oppilaitosta ja alaa.
Onko sinulla siis kyseessä ala, joka työllistäisi hyvin? Sitä miettisin. Ei tuo nyt myöskään ihan siltä kuulostanut, että se graduvaihe menisi sujuvasti (onhan se aika stressaavaa ja eteenpäin pitäisi työtä saada, vaikka elämässä kävisi mitä), mutta eipä sitä koskaan voi tietää.
Mutta neuvojen kysymiset ei ole ongelma! Assari, amanuenssi, opintokoordinaattori tmv. osaa kyllä auttaa.
Kyseessä oli ala joka työllisti hyvin siihen päivään asti, että sain yliopiston hyväksymiskirjeen kotiin :D
Työnäkymä muuttui jostain syystä sinä vuonna rankasti ja alalla on ainakin toistaiseksi kohtalaisesti työttömyyttä, ei ole minkäänlaista mahdollisuutta arvioida tuleeko tilanne vielä muuttumaan.
Täällä on melko yksiselitteisesti tyrmätty ajatus hakea uutta sivuainetta, mutta ko. Aine on ollut yksi harvoja intohimon kohteitani, eikä sitä valittettavasti ole mahdollisuutta opiskella missään pääaineena. Mitään käytännön hyötyähän siitä ei varsinaisesti ole ja valintakriteerit ovat kovat.
Toisaalta olen tottunut ajatukseen hyödyttömyydestä ja vaikka olen ihan fiksu ja ainakin teoriassa kykenevä moneen työhön , niin persoonassani, motoriikassani yms. On sellaisia puutteita tai/ja ylimääräisiä osia jotka tekevät haastavaksi työllistymisen yhtään mihinkään.
En lukenut kuin pari sivua ketjusta. Tässä yksi työelämässä oleva tyyppi, joka on tehnyt jatkoaikahakemuksia keskeneräisen gradua ainakin neljä kertaa.
Pari geneeristä vinkkiä
Hoida jatkoaikahakemus netissä
- pitäisi onnistua netin kautta ainakin suurimmissa yliopistoissa. Jos koet vaikeaksi kasvotusten tapahtuvan asioinnin yliopiston henkilökunnan kanssa, pyri hoitamaan asiat netin kautta
Aseta tavoitteet tarpeeksi alas
- pelkkä läpipääsy kursseista riittää. Keskity vain pääpointteihin lukiessasi tentteihin. Katso löytyykö ainejärjestön sivuilta vanhojen tenttien kysymyksiä. Työelämässä ei paljon tsekkailla arvosanoja (riippuu toki hieman alasta ja organisaatiosta) Todennäköisesti et varmaan päädy ainakaan yliopistoon hommiin :D
Valitse helppo aihe kandin tutkielmaan
- jälleen kerran, läpipääsy riittää, pyri hoitamaan se mahdollisiman nopeasti alta pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisit myös kysyä työkkärin ammatinvalinnanohjaajilta apua. Ei siitä tutkinnosta ole mitään hyötyä, jos huomaat, ettet halua tai kykene alalla toimimaan. Kannattaa myös miettiä, onko osasyy yliopistolla roikkumiseen jokin ulkopuolelta tuleva asia, kuten vanhempien toiveet tai se, että haluaa vaan todistaa itselle/muille, että saa tän homman maaliin. Vai onko vetkuttelussa kyse siitä, että tosiasiassa tämä tutkinto ei nyt vain olekaan sulle niin tärkeä juttu kuin uskottelet sen olevan. Kuka tahansa voi kysellä tämän linkin takaa uraohjausapua: http://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/puhel…
Jos olet vakuuttunut, että haluat tehdä tän tutkinnon loppuun, niin sitten teet sen ja lopetat tekosyyt (vaikka ihan oikeita ikäviä asioita olisivat olleetkin) ja vaan puserrat sen läpi. Jos tahtoa ei siihen ole, niin parempi olisi viheltää peli poikki.
Pääaineeni ei ole ongelma, se on kiinnostavaa ja muuten vähäinen potentiaalini pääsee siinä eniten edukseen. Siinä sitten ne puolet aikalailla olikin, pääaine itsessään työllistää kehnosti, mutta tietyn opintokokonaisuuden osana se on varsin pätevä, joka ehkä joskus tulevaisuudessa saattaa vielä jälleen työllistää . Olen täällä useimpien kanssa samaa mieltä siitä, että järkevintä olisi- nyt kun päätin koulun joka tapauksessa pusertaa väkisin loppuun tai ainakin taistella karvaaseen loppuun, hakea sivuaineiden opinto-oikeutta uudelleen, jos se mahdollisuus on vielä voimassa, mutta nyt mitä olen täällä omiakin juttujani lukenut ja joitakin ahaa-elämyksiä muiltakin saanut, niin olen alakanut vähitellen vakuuttua siitä, että sivuaineiden opiskeluaikana (mahdollisesti silloisen vakavan univajeen avustamana) on ehkä aiheuttanut vakavan ja ylitsepääsemättömän trauman :,D En ole enää ollenkaan varma, että haluan kokeilla onneani edes pääsykokeiden muodossa vain siksi, että mahdollisesti voisin saada muutaman helpon opintopisteen.
Voisitko järjestää tapaamisen opintoneuvojan kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuinka monta vuotta opinto-oikeutta olet käyttänyt ja kuinka monta vuotta vielä pystyt hakemaan pidennystä opintoaikaan? Entä kuinka paljon opintopisteitäsinun vielä pitäisi saada jatketulla ajalla suoritettua?
Jos olet hakenut vaan kandin opintoihin (3 vuotta), niin ilmeisesti pystyt saamaan yhden vuoden jatkoaikaa. Jos taas olet hakenut kandi + maisteri opintoihin (5 vuotta), pystyt saamaan 2 vuotta jatkoaikaa.
Se kuinka mahdollista on saada opinnot kasaan (kandi) jäljellä olevassa ajassa riippuu siitä kuinka paljon opintoja sinun pitäisi suorittaa ja millaisessa ajassa. Jos sinun pitää saada lähes koko kandin opinnot kasaan vuodessa, sanoisin että se on sinulle mahdotonta. Jos taas aikaa on kaksi vuotta ja todella panostat opintoihin (mahdollidimman tarkat kuukausi / lukuvuosi tavoitteet) mahdollisuuksia on. Sitä ennen sinun kuitenkin pitää hoiyaa ne ongelmat pois alta, mitä ovat estäneet opiskelusi viimeisien vuosien aikana. Jos tarvittavien kurssien suorittaminen per kuukausi menee mahdottomaksi, ei kannata ajaa itseään piippuun sen takia. Yliopistotutkinto ei ole pakollinen, ja se ei ole koskaan tärkeämpi kuin oman mielenterveys. Eli mieti realistisesti onko sinusta suorittamaan opintoja siinä tahdissa, että voit valmistua. Jos ei, mieti uusi suunnitelma miten voisit päästä sille uralle mistä haaveilet.
Oikeastaan kysyit juuri sitä mitä aiemmissa kommenteissa yritin huhuilla. Lisäaikaa on mahdollisuus saada ainakin se kaksi vuotta, mutta minulle jäi hieman epäselväksi, että sisällytetäänkö pitkä sairaslomani tuohon mahdolliseen kahden vuoden lisäaikaan vai voidaanko se "hyvittää" itsessään lisäajaksi?
Osaisiko joku kertoa?
Tilannehan oli se, että olin pitkällä sairauslomalla, mutta läsnäolevana koulussa, koska opintopisteitä en tuolta ajalta kuitenkaan suorittanut, niin koulun mukaan voin hakea opintoajan loppupäässä lisäaikaa opintoihin sairasloman verran. Epäselväksi jäi kuitenkin, tuo aiemmin esitetty kysymys siitä onko se vain peruste hakea tuota mahdolista kahden vuoden lisäaikaa (tarvitseeko sitä edes pystyä perustelemaan millään virallisella syyllä?) Vai voinko hakea lisäaikaa siitä sen kahden vuoden lisäksi..?
Aikaa suorittaa tutkinto lisäaika mukaan lukien olisi kolme vuotta, eli kandi nyt ainakin tarkemmin ajatellen aivan mahdollinen, eli käytännössä juuri se sama aika, joka siihen on muutenkin varattu.. Olen myös pohtinut vaihtoehtona (mikäli opiskelu tuntuu onnistuvan ja aika on tarpeen) ilmoittautua poissaolevaksi aina toisen puolen lukuvuodesta ja tehdä poissaolevana itsenäisenä opiskeluna suoritettavia kursseja, jolloin voisin nostaa opintopisteet seuraavaana lukukautena.. Osa ongelmaani onkin ollut se, että en yhtä kertaa lukuunottamatta ymmärtänyt ajoissa käyttää poissaolo-mahdollisuutta koulusta kun päätin vakaasti uskoa siihen, että olisin kykenevä raahautumaan koululle. En ollut.
Mutta elämäntilanteeni on nyt muuten parempi, tällä kertaa olen siitä varma ts. Kaikki konkreettiset keskittymistä entisestään vaikeuttavat häiriöt ovat tulleet ratkaisuunsa tai olen ne saanut aikaan ratkaista.
Joitakin vaikeita asioita on edelleen odotettavissa ennemmin kuin myöhemmin, mutta vointini on ylipäätään niin paljon aiempaa parempi, etteivät sellaiset asiat joihin en voi vaikuttaa (eivätkä hankaloita omaa elämää) kuormita enää kohtuuttomasti.
Se sitten, että pääsenkö nyt opiskeluihin edes jotenkin kiinni jää vielä nähtäväksi. Ainakin tekosyyt on roimasti vähentynyt ):(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuinka monta vuotta opinto-oikeutta olet käyttänyt ja kuinka monta vuotta vielä pystyt hakemaan pidennystä opintoaikaan? Entä kuinka paljon opintopisteitäsinun vielä pitäisi saada jatketulla ajalla suoritettua?
Jos olet hakenut vaan kandin opintoihin (3 vuotta), niin ilmeisesti pystyt saamaan yhden vuoden jatkoaikaa. Jos taas olet hakenut kandi + maisteri opintoihin (5 vuotta), pystyt saamaan 2 vuotta jatkoaikaa.
Se kuinka mahdollista on saada opinnot kasaan (kandi) jäljellä olevassa ajassa riippuu siitä kuinka paljon opintoja sinun pitäisi suorittaa ja millaisessa ajassa. Jos sinun pitää saada lähes koko kandin opinnot kasaan vuodessa, sanoisin että se on sinulle mahdotonta. Jos taas aikaa on kaksi vuotta ja todella panostat opintoihin (mahdollidimman tarkat kuukausi / lukuvuosi tavoitteet) mahdollisuuksia on. Sitä ennen sinun kuitenkin pitää hoiyaa ne ongelmat pois alta, mitä ovat estäneet opiskelusi viimeisien vuosien aikana. Jos tarvittavien kurssien suorittaminen per kuukausi menee mahdottomaksi, ei kannata ajaa itseään piippuun sen takia. Yliopistotutkinto ei ole pakollinen, ja se ei ole koskaan tärkeämpi kuin oman mielenterveys. Eli mieti realistisesti onko sinusta suorittamaan opintoja siinä tahdissa, että voit valmistua. Jos ei, mieti uusi suunnitelma miten voisit päästä sille uralle mistä haaveilet.
Oikeastaan kysyit juuri sitä mitä aiemmissa kommenteissa yritin huhuilla. Lisäaikaa on mahdollisuus saada ainakin se kaksi vuotta, mutta minulle jäi hieman epäselväksi, että sisällytetäänkö pitkä sairaslomani tuohon mahdolliseen kahden vuoden lisäaikaan vai voidaanko se "hyvittää" itsessään lisäajaksi?
Osaisiko joku kertoa?(
Minun mielestäni sitä on turha av:lta kysyä. Yliopisto voi tehdä halutessaan vaikka mitä myönnytyksiä, kuten on minun kanssani tehnyt (kirjoitin kommentin 60). Joskus se vaatii kirjallisen pyynnön joltain ylemmältä taholta, joskus laitos itse voi luvan antaa. Kuitenkin siellä halutaan sinun valmistuvan. Siksi ennen kaikkea sinun pitää uskaltautua taas sinne laitokselle juttelemaan asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinulla on sivuaineista opintopisteitä koossa, niin raavi niistä kokoon henkilökohtainen sivuaine. Näitä saa kyllä hyväksyttyä. Ei ole tilanteessasi järkeä aloittaa taas uutta sivuainetta eri aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuinka monta vuotta opinto-oikeutta olet käyttänyt ja kuinka monta vuotta vielä pystyt hakemaan pidennystä opintoaikaan? Entä kuinka paljon opintopisteitäsinun vielä pitäisi saada jatketulla ajalla suoritettua?
Jos olet hakenut vaan kandin opintoihin (3 vuotta), niin ilmeisesti pystyt saamaan yhden vuoden jatkoaikaa. Jos taas olet hakenut kandi + maisteri opintoihin (5 vuotta), pystyt saamaan 2 vuotta jatkoaikaa.
Se kuinka mahdollista on saada opinnot kasaan (kandi) jäljellä olevassa ajassa riippuu siitä kuinka paljon opintoja sinun pitäisi suorittaa ja millaisessa ajassa. Jos sinun pitää saada lähes koko kandin opinnot kasaan vuodessa, sanoisin että se on sinulle mahdotonta. Jos taas aikaa on kaksi vuotta ja todella panostat opintoihin (mahdollidimman tarkat kuukausi / lukuvuosi tavoitteet) mahdollisuuksia on. Sitä ennen sinun kuitenkin pitää hoiyaa ne ongelmat pois alta, mitä ovat estäneet opiskelusi viimeisien vuosien aikana. Jos tarvittavien kurssien suorittaminen per kuukausi menee mahdottomaksi, ei kannata ajaa itseään piippuun sen takia. Yliopistotutkinto ei ole pakollinen, ja se ei ole koskaan tärkeämpi kuin oman mielenterveys. Eli mieti realistisesti onko sinusta suorittamaan opintoja siinä tahdissa, että voit valmistua. Jos ei, mieti uusi suunnitelma miten voisit päästä sille uralle mistä haaveilet.
Oikeastaan kysyit juuri sitä mitä aiemmissa kommenteissa yritin huhuilla. Lisäaikaa on mahdollisuus saada ainakin se kaksi vuotta, mutta minulle jäi hieman epäselväksi, että sisällytetäänkö pitkä sairaslomani tuohon mahdolliseen kahden vuoden lisäaikaan vai voidaanko se "hyvittää" itsessään lisäajaksi?
Osaisiko joku kertoa?(
Minun mielestäni sitä on turha av:lta kysyä. Yliopisto voi tehdä halutessaan vaikka mitä myönnytyksiä, kuten on minun kanssani tehnyt (kirjoitin kommentin 60). Joskus se vaatii kirjallisen pyynnön joltain ylemmältä taholta, joskus laitos itse voi luvan antaa. Kuitenkin siellä halutaan sinun valmistuvan. Siksi ennen kaikkea sinun pitää uskaltautua taas sinne laitokselle juttelemaan asiasta.
Kiitos, helpotti hieman :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisit myös kysyä työkkärin ammatinvalinnanohjaajilta apua. Ei siitä tutkinnosta ole mitään hyötyä, jos huomaat, ettet halua tai kykene alalla toimimaan. Kannattaa myös miettiä, onko osasyy yliopistolla roikkumiseen jokin ulkopuolelta tuleva asia, kuten vanhempien toiveet tai se, että haluaa vaan todistaa itselle/muille, että saa tän homman maaliin. Vai onko vetkuttelussa kyse siitä, että tosiasiassa tämä tutkinto ei nyt vain olekaan sulle niin tärkeä juttu kuin uskottelet sen olevan. Kuka tahansa voi kysellä tämän linkin takaa uraohjausapua: http://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/puhel…
Jos olet vakuuttunut, että haluat tehdä tän tutkinnon loppuun, niin sitten teet sen ja lopetat tekosyyt (vaikka ihan oikeita ikäviä asioita olisivat olleetkin) ja vaan puserrat sen läpi. Jos tahtoa ei siihen ole, niin parempi olisi viheltää peli poikki.
Aloittajalla on kuitenkin kandi ilmeisesti aika valmis. Silloin se kannattaa ainakin tehdä. Kandi toimii myös pohjana myöhemmille opinnoille. Jos aloittaja esim. haluaa joskus tehdä vielä maisteriopinnotkin, niin hän voi hakea suoraan maisteriopintoihin.
Ja varmaan siitä kandista on hyötyä myös, jos aloittaja menee amkhon.
Nyt vaan kandi valmiiksi. Tsemppiä! Kyllä tutkinto on aina arvokas. Ihan ilman tutkintoa on työmarkkinoilla vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vähemmän puhetta, enemmän tekoja.
Mieti ensin pidätkö vielä syksynkin poissaoloa eli oletko oikeasti valmis aloittamaan koulun nyt?
Jos aloitat, niin sitten lista avoinna olevista opintojaksoista ja kunkin jakson tehtävästä ja aikataulutus ja sitoutuminen siihen. Syksylle oma ja keväälle toinen. Ei mitään uusia opintokokonaisuuksia, haet oikeutta jatkaa edelliset valmiiksi ja teet ne viittä vaille valmiit. Jos et saa oikeutta niin sitten haet uutta kokonaisuutta.
Välitavoitteet ja palkinnot. Lopetat surkuttelun ja miettimisen ja vain teet ne tehtävät. Viiva yli sitä mukaa.
Ei ole aina kivaa mutta nyt on tapahduttava. Olet jo vatuloinut ja miettinyt monta vuotta eikä se ole johtanut mihinkään. Jos et ole saanut vuodessa ensi kevääseen mennessä 30op kasaan ni lopeta opiskelu.
Ainakin uskon olevani valmis.
Nythän sen sitten näkee, että onko opiskeluvalmiuksia ylipäätään, kun ei voi oikein sanoa yhtä yksittäistä asiaa mistä ongelmat voisivat olla lähtöisin.
Toisaalta harvalla yliopistossa olevalla on taustallaan niin huonoja opiskeluvalmiuksia kuin itselläni, että siihen pitäisi keksiä jokin ratkaisu, vaikka muuten olen kokenut, että taustastani on ollut yliopistossa hyötyäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma suositukseni: jos alle puolet vaadittavista opintopisteistä puuttuu, koita saada kandi raavittua kasaan. Sitten voit lopettaa ainakin tältä erää siihen, jos haluat. Tuolla kanditutkinnollasi voit myöhemmin mahdollisesti hakea maisteriopintoihin mihin tahansa oppiainetta tarjoavaan yliopistoon, jos tältä erää menetät opinto-oikeutesi.
Tai jos löydät joskus jonkun itseäsi vielä enemmän kiinnostavan alan, saat nykyisistä opinnoistasi hyväksiluettua opintopisteitä. AMK:ssakin saat ainakin vapaasti valittavat ja kieliopintoja kuitattua.
Itselläni on ollut myös sama ongelma, että yliopisto-opinnot takkuavat. Minua on auttanut se, että olen asettanut pienempiä välitavoitteita - kuten kandin suorittaminen, kun opinnot matelivat monta vuotta. Päätin, että rytkäisen kandin nyt äkkiä pois alta ja katson sitten, huvittaako jatkaa. Ajatus edessä olevasta monien vuosien matelevasta opiskelusta tuntuu lamaavalta, jos sellaista on takana jo useita vuosia. Älä murehdi tässä vaiheessa maisteritutkintoa, vaan tee itsellesi lyhyemmän aikavälin suunnitelma, miten saat rytkäistyä kandin kasaan mahdollisimman nopeasti. Tunne on aivan mieletön, kun se onnistuu, vaikka kyseessä on "vain" kandi.
Mikä sivuaine yliopistossa on sellainen, jonka kursseilla edellytetään jakamaan henkilökohtaisen elämän asioita jopa niin, että ne nostavat vanhoja traumoja pintaan? Oletkohan käsittänyt kurssien sisällön väärin? Akateemisessa maailmassa ja akateemisessa kirjoittamisessa periaatteena tulisi olla, että asioita käsitellään tietyllä tapaa neutraalisti ja etäännyttäen sekä aikaisempaan tutkimuksiin perustuen (esim. "X:n mukaan pitkäaikaiset rahahuolet heikensivät tutkimukseen osallistuneiden kokemusta elämän mielekkyydestä) ja esseissä/tenteissä/verkkokeskusteluissa nimenomaan tulisi välttää pelkkään omaan kokemukseen perustuvaa keskustelua ("eläessäni toimeentulotuella mietin joka päivä itsemurhaa"). Eli ei sinun "tarvitse" kertoa niillä kursseilla mitään henkilökohtaista itsestäsi, ellei nyt sitten ole jostain aivan ihme oppiaineesta kysymys.
Itselläni meni 10 vuotta maisteriksi valmistumiseen, ja noihin vuosiin mahtui paljon onnistumista ja iloakin, mutta myös paljon takkuamista, epäonnistumista, keskittymishäiriötä ja epäolennaisuutta, kuten opintojen ohessa kaupassa työskentelyä. Itselläni meni oikeastaan loput kolme vuotta vain gradun kanssa jumittaessa, ja tuona aikana tein myös kaksi työharjoittelua. Jossain viheessa kai luovutinkin hetkeksi, mutta sitten gradusta ja valmistumisesta tuli jonkinlainen pakkomielle, jonka ajattelin ratkaisevan kaikki ongelmani ja jumittamiseni.
No nyt pari kuukautta valmistumisen jälkeen on alkanut tuntua, että en enää haluakaan alalle ja että silmäni jotenkin avautuivat sem suhteen mitä tuli tehtyä ja mitä on tekemättä. Tilanteeni ja historiani ei ole kovin mairitteleva esim työnantajien silmissä tai moniin muihin opiskelutovereihini verrattuna. 10 vuotta opintoja, työkokemusta vain pari harjoittelua. Siinä missä muut ovat tehneet jo vakkarina töitä vuosia harjoitteluiden lisäksi. Lisäksi on alkanut nyppiä tämä elämäntilanne, kun ei ole varaa mihinkään, ei ole säästöjä, ei autoa yms normaaleja 30-vuotiaiden juttuja. Tuntuu, että tämä pitkittynyt elämänvaihe vei minusta mehut ja elämänilon, ja että ehkä pitäisi vaan jättää tämä taakse ja etsiä joku täysiaikainen ”hanttihomma”. Tällä hetkellä joku pienikin 1500 e kuussa palkka, säännölliset työ- ja loma-ajat, rytmi ja jonkinlainen sujnnitelmallisuus tuntuu hyvältä ja houkuttelevalta. En jaksa enää kilpailla ja nousta uraportaita siten kuten asiantuntija-aloilla pitäisi.
Neuvoni siis on, että harkitse tarkkaan onko opinnot ja vuosien hukkaaminen vielä järkevää, riskeeraatko ehkä tapauksessasi taas yhdev epäonnistumisen tai mielenterveytesi. Onko töitä tulevaisuudessa? Haluatko edes oikeasti ammattiisi? Kilpailu on kovaa ja aina on nuorempia, jotka ovat menneet ohitsesi vuosien kuluessa. Maisterintutkintoa en sinulle enää suosittele.
Tekisit sen kandidaatin tutkinnon valmiiksi. Voisit sitten myöhemmin anoa uudestaan kouluhun maisterihaussa. Mä tein amk tutkinnon huonolla arvosanalla ja pääsin yliopistoon maisterilinjalle. Nyt 5. vuosi menossa maisterilinjalla ja oon pro gradu -tutkielmaa vaille valmis maisteri. Ikää 35v ja amk:n aloitin 18 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Tekisit sen kandidaatin tutkinnon valmiiksi. Voisit sitten myöhemmin anoa uudestaan kouluhun maisterihaussa. Mä tein amk tutkinnon huonolla arvosanalla ja pääsin yliopistoon maisterilinjalle. Nyt 5. vuosi menossa maisterilinjalla ja oon pro gradu -tutkielmaa vaille valmis maisteri. Ikää 35v ja amk:n aloitin 18 vuotiaana.
5 vuotta kaksivuotisissa opinnoissa? Ei ole tainnut nämäkään opinnot mennä ihan käsikirjoituksen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sivuaine yliopistossa on sellainen, jonka kursseilla edellytetään jakamaan henkilökohtaisen elämän asioita jopa niin, että ne nostavat vanhoja traumoja pintaan? Oletkohan käsittänyt kurssien sisällön väärin? Akateemisessa maailmassa ja akateemisessa kirjoittamisessa periaatteena tulisi olla, että asioita käsitellään tietyllä tapaa neutraalisti ja etäännyttäen sekä aikaisempaan tutkimuksiin perustuen (esim. "X:n mukaan pitkäaikaiset rahahuolet heikensivät tutkimukseen osallistuneiden kokemusta elämän mielekkyydestä) ja esseissä/tenteissä/verkkokeskusteluissa nimenomaan tulisi välttää pelkkään omaan kokemukseen perustuvaa keskustelua ("eläessäni toimeentulotuella mietin joka päivä itsemurhaa"). Eli ei sinun "tarvitse" kertoa niillä kursseilla mitään henkilökohtaista itsestäsi, ellei nyt sitten ole jostain aivan ihme oppiaineesta kysymys.
Ei tietenkään edellytetty tai edes voida edellyttää jakamaan yhtään mitään henkilökohtaista, mutta omaa kokemusperäistä tietoa oli mahdollista ja täysin sallittua käyttää aiheita pohtiessa. En usko kuitenkaan, että useimmilla oli samanlaisia vaikeuksia vetää rajoja omiin avautumisiinsa kuin itselläni silloin.
Ongelmani kun ei tullut ilmi ainoastaan koulussa, vaan saatoin vaikka hammaslääkärillä käydessä vetää aasinsillan ihan mistä tahansa hammaslääkärin sanomisista omiin kriiseihini ja saada aikaan oudon lähes hallitsemattoman vuodatuksen.
Alue: Aihe vapaa
Koulun suhteen ajattelin, että nyt voisin tehdä asiat hieman toisin. Ajattelin alustavasti yksinkertaisesti ensin suorittaa oleelliset kurssit(katsoin että tekemistä on hetkeksi tarpeeksi)ja vasta kun jotain saan aikaiseksi katson loppuja opon kanssa. Tässä kirjoittaessani kun tajusin, ettei avautuminen
ole tähänkään mennessä tuottanut tulosta vaan osaltaan jopa tukenut alisuorittamista kun olen "hyväksyttänyt" sen jollain opella/opolla etukäteen ja toisaalta huono paineensietokykyni lisää riskiä luovuttaa pienen epäonnistumisen jälkeen, ettei tarvitse mahdollisesti kohdata ( tosin epätodennäköistä) kritiikkiä siltä joltakin tai tule tarvetta selitellä.
Voi olla sekin, että vaikka ennen en määrittänyt itseäni adhd:n kautta/ sysännyt käytöstäni sen piikkiin tai ylipäätään paljoa miettinyt asiaa, ennen kuin aloitin yliopiston ja perustelin sillä opettajille (ehkä teko)syynä saamattomuutta, enkä vain adhd:lla vaan kaikella. Olen liiankin avoin, mutta kummallisen tajunnanvirran estoton tilitys opettajille tai kenelle vain ei kyllä ollut edes minulta normaalia käytöstä (av on eri). Pitkään eron jälkeen ei ollut mitään mielikuvia olinko aina ollut sama vajakkiadhdavautuja tai mitä nyt olin ennen exää. Nyt ajatellen näen aiemman käytökseni seurauksena epäterveestä suhteesta, enkä minulle ominaisena käytöksenä, vaikka adhd tai ihan vaan persoona on vaikuttanut pahoinvoinnin ilmenemistapaan. Vaikka miten näitä oikeasti erottaa.