Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Yliopisto: opinto-oikeus loppumassa, enkä ole vielä edes kandi, mitä tekisitte tilanteessani? Ideoita? Neuvoja? Omia kokemuksia?
13.08.2018 |
Alkuun: jos haluat kertoa, että itse olen mokannut ja nyt ei auta muu kuin ryhtyä risusavottaan, niin olen jo valmiiksi tietoinen siitä, että olen mokannut. Jos sinulla taas on olemassa omia kokemuksia tai hyviä neuvoja tai ajatuksia muuten, niin otan ne kiitollisena vastaan.
Tilanne on se, että aloitettuani yliopisto-opinnot mikään ei mennyt putkeen, eivätkä opinnot ole edistyneet lähes lainkaan. Näihin vuosiin mahtuu niin paljon erilaisia kriisejä ja kun päälle laskee keskittymishäiriöni tilanne on se, että olen opintojeni suhteen edelleen lähtöpisteessä. Keväällä oli viimeinen mahdollisuus anoa lisäaikaa sivuopinnoilleni, mutta sekin jäi. Minulla on kuitenkin edelleen oikeus pääaineeseeni ja mahdollisuus hakea sivuaineisiini opinto-oikeutta uudelleen.
Olen joka vuosi- joskus useamman kerran käynyt setvimässä koululla miten tästä eteenpäin ja yliopistolla ollaan oltu ymmärtäväisiä tilanteeni suhteen. Viimeksi kävin vuosi sitten puhumassa asioista ja miettimässä miten opintojen kanssa edettäisiin, siitä en kuitenkaan edennyt edes ainoallekaan luennolle ja kevät lukukauden ilmoitin suosiolla poissaolevaksi.
Olen jälleen uutta toivoa täynnä ja monet viime syksynä kuormittaneet aiheet ovat nyt- jos eivät täysin korjaantuneet, niin ainakin vähän paremmin. Osa asioista on edelleen auki ja vielä siis edessä päin, mutta koen voivani niin paljon paremmin, että jaksan ehkä selvitä niistäkin paremmin menneisiin vuosiin verrattuna.
Ainoana vain, että olen kokenut samalla tavalla joka vuosi, mennyt toiveikkaana kouluun, yrittänyt valita vähiten kuormittavat kurssit ja "pam" henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut jotakin sellaista, joka on vienyt kaiken huomion ja energian koulun käynniltä.
Olen jälleen ilmoittanut läsnäolevaksi kouluun ja suunnitellut jättäväni aiemmat sivuaineopintoni toistaiseksi rauhaan, ehkä lopullisesti, sivuaineeni kun olivat sellaisia, että yllätyin miten rankkoja ne olivat henkisesti (nosti sellaisia traumoja pintaan, joita en aiemmmin edes tiennyt itselläni olevan), vaikka kokemus rankkuudesta saattoi osaltaan johtua vaikeasta elämäntilanteestakin.
Katsoin alustavasti uudeksi sivuaineeksi sellaisen opintokokonaisuuden, jonka vuoksi alunperin hain ko. kouluun, mutta valitettavasti siihen on oma erillinen hakuprosessinsa, jonka vuoksi ei ole varmaa, että sen saisin.
Minulla olisi rutkasti vanhojen sivuaineiden "viittä vaille valmiita" suorituksia, jotka vielä vuosi sitten luvattiin, että saisin tehdä valmiiksi omassa rauhassa ja saada opintopisteet niistä. Nyt kynnys on kuitenkin kasvanut niin isoksi, että hädin tuskin kehtaan osallistua pääaineeni kursseille, kun siellä vääjämättä ovat samat opettajat joiden kanssa olen joka vuosi käynyt samat keskustelut siitä, miten tilanteessani eteenpäin. Ja sivuaineisiin olen tosiaan opinto-oikeuden menettänyt, eivätkä ne kaikki ole kaikille vapaita. Toisaalta opintopisteitä olisi tulossa kohtalaisesti, jos sitä mahdollisuutta minulle enää edes voidaan suoda ( toisi jonkinlaista toivoa valmistumisesta).
Mutta yritän nyt päästä tästä tajunnanvirrasta varsinaiseen asiaan. Jatkuu..
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatko vielä opintotukia? Jossain vaiheessa maksatus loppuu.
Tämä on oikeastaan tilanteeni paras puoli, opintotukikuukausia on jäljellä reilusti, koska opintotuki oikeus meni heti alkuunsa.
Tähän väliin voin vielä kertoa, jos kun joku ihmettelee kuitenkin, olen tässä välissä ollut myös pitkällä vuoden sairaslomalla, ikävä kyllä olin silloin läsnäolevana koulussa, koska itsepintaisesti uskoin voivani tehdä opintoja myös sairaslomalla, siinä määrin kuin niitä sai tehdä. Minulle on tosin kerrottu, että voin opintojen loppupäässä anoa lisäaikaa sairasloma-ajalta, koska suorituksia ei todistettavasti ole tuolta ajalta tullut, vaikka olinkin ilmoittautunut läsnäolevaksi.Tässä kohtaa osaisiko joku kertoa, että katsotaanko tuo lisäajan hakeminen sairasloman ajalta kuuluvaksi (perusteeksi) siihen kahteen vuoteen, jonka lisäaikaa voi hakea vai voisiko olla niin onnekkaasti, että se olisi itsenäinen peruste lisäajalle, sen kahden vuoden lisäksi?
(Aina saa toivoa)
Uskoisin että sairauden perusteella voidaan myöntää lisäaikaa noitten normaalien kahden vuoden lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko minulla edes mahdollisen lisäajan myötä mahdollisuutta ehtiä lukemaan itseäni edes kandiksi asti. Toisaalta minulla ei ole koulun lisäksi muutakaan yhtään realistisempaa suunnitelmaa. Ammatti on, jolla minun ei kuitenkaan ole realistista työllistyä, en ole päivääkään tehnyt kyseisen alan töitä (eikä niitä oikein tahdo ollakaan koulutuksellani) ja valmistumisestakin alkaa olemaan lähes kymmenen vuotta.
Jos yritän taas opiskella, hukkaanko vain kaikkien aikaa?
Onko täysin typerä idea hakea opinto-oikeutta uuteen (mutta erityisen kiinnostavaan) sivuaineeseen ja samalla lutvia pääaineen opintokokonaisuus kasaan? Sellaista ei-niin-tavoitteellista omaksi iloksi opiskelua?Näettekö tässä tilanteessa enää mitään mahdollisuutta valmistua maisteriksi tai edes kandiksi? (Ja tekeekö kandilla itsessään edes mitään?).
Tiedän, että itse päätökseni teen, mutta haluaisin saada hieman perspektiiviä asiaan ja arvostaisin todella, todella paljon kokemuksia vastaavista tilanteista.
(Lisätään nyt vielä, että en ole kokenut koskaan opiskelua "vaikeaksi", vaikka hidas opiskelija olenkin, mutta aikaansaaminen on ollut vielä tavallistakin vaikeampaa näinä vuosina kun ympärillä on myrskynnyt taukoamatta)
Valmistumisesi kannalta tärkeintä ovat pääaineopinnot joten hyvä ihminen, keskity niihin ja suorita ne alta pois. Henkisesti se tulee antamaan sinulle jo itsessään niin paljon voimavaroja että sivuaineopinnot tulevat soljumaan helposti tämän jälkeen. Älä hanki taas uutta sivuainekokonaisuutta, koska opintooikeutesi perustuu pääaineopintoihin eikä niihin sivuaineopintoihin. Fokusoi oikeisiin kohteisiin.
Lisäksi antaisin hitaana opiskelijana toisen neuvon: älä alkuvuoden hurmiossa lataa kalenteriasi täyteen kaikkea opintoja, vaan ota opiksesi siitä ettei voimavarasi välttämättä riitä, ja aloita vähän leppoisammin. Ota mieluummin vähän hitaampi opiskelutahti, jonka kuitenkin pystyt helposti pitämään, kuin liian korkea jonka mokaat heti aluksi ja lannistut.
Mieti mikä opiskelutyyli sopii sinulle parhaiten: luennoilla istuminen vai kotona opiskelu? Kumpi motivoi sinua paremmin ja toimii parhaiten? Mikäli myöhästelet luennoilta jatkuvasti, voi kotiopinnot toimia helpoiten - selaa siis esim. avoimen yliopiston kurssitarjonta, mikäli voisit suorittaa jotain kursseja sitä kautta. Jos taas uskot kotiopiskelun jäävän lähinnä haaveeksi, niin ehdotan että puret hammasta yhteen ja lähdet luennoille reippaasti.
Kanditutkinnolla tekee paljonkin - suurin osa jenkeistä ja eurooppalaisista ei opiskele ylempää korkeakoulututkintoa lainkaan vaan tyytyvät kanditutkintoon. Vaikkei se riittäisi juuri omalla alallasi työllistymiseen, on se selkeä merkki kaikille siitä että olet "tarpeeksi älykäs ja päättäväinen" saadaksesi opinnot joltain alalta kasaan, sekä kuitenkin ylimääräinen tutkinto ylioppilaaksi pääsyn jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Sinun ehkä kannattaisi joko a.) tehdä työtä, jota varten ei tarvitse opiskella tai b.) mennä johonkin, jossa koulunkäyntiä valvotaan enemmän, esim. ammattikouluun, tai c.) hankkiutua oppisopimuskoulutukseen. En sano tätä piruillakseni. Yliopisto-opiskelu ei sovi niille, jotka eivät ole järjestelmällisiä, oma-aloitteisia ja itseohjautuvia. Hukkaat tuolla meiningillä monta arvokasta vuotta elämästäsi – aikaa, jona voisit valmistua ammattiin tai jo tehdä työtä ja kerryttää eläkettä.
Sanoisin, että tuo yliopisto-opiskelu on sinun kohdallasi jo nähty juttu. Ei toimi, ellei ihmettä tapahdu. Se ei ole häpeä, äläkä laske sitä epäonnistumiseksi.
Mulla taas viivästyi yliopisto-opinnot pahoin...ammattikoulun olin jo käynyt ja töitä tein jo, joten ei ainakaan mua olisi auttanut nuo neuvot.
En viitsi mobiililla kirjoittaa mitään kilometrikommenttia, mutta AP: tutulta kuulostaa. Itse roikuin yliopistolla vuosia ja vuosia, opintopisteitä kasassa hätinä yhden vuoden opintojen verran. ADD-piirteisyyttä, masennusta ja ahdistusta, ja tosi vaikeita asioita henkilökohtaisessa elämässä ja lähipiirissä, huono parisuhde. Jokaisen lukukauden alussa olin toivoa ja tarmoa täynnä, mutta lopulta kurssi toisensa jälkeen jäi aina pois, ja sain suoritettua tuurilla jonkun yksittäisen kurssin silloin tällöin. Suurin ero tilanteeseesi on ehkä se, että kävin tosin koko ajan myös töissä "opintojeni" ohella.
Omalla kohdallani kävi loppujen lopuksi niin, että annoin itselleni luvan luovuttaa. Kaikki opiskelukaverit olivat jo valmistuneet tai vaihtaneet alaa, ja samojen perus-/aineopintojen aloittaminen ja kesken jättäminen vuodesta toiseen ruokki vain sellaista itsesäälin, itseinhon ja huonon itsetunnon kierrettä.
Jossain välissä kysyin itseltäni: onko tämä ala ihan oikeasti ainoa maailmassa, mikä mua kiinnostaa? Voisinko olla tyytyväinen ja jopa onnellinen tehden jotain muuta? Jäin pois yliopistolta, ja aloin käydä töissä kokoaikaisesti (mikä tietty oli helppoa siksi, että se työpaikka oli jo valmiiksi olemassa). Keskityin päivään kerrallaan, hakeuduin hoitoon mielenterveysongelmieni kanssa, säästin rahaa, jätin taakseni sen huonon parisuhteen. Opin ottamaan vastuuta omasta elämästäni, mikä on ollut todella hieno ja silmät avaava kokemus.
Olen nyt 28-vuotias, ja hakemassa AMK:iin ihan eri tyyppiselle alalle. Jos olisin tuntenut entisiin opintoihini OIKEASTI niin syvää mielenkiintoa, niin miksi keksin jatkuvasti itselleni tekosyitä luistaa hommista ja annoin heti periksi?
Moi!
Tarinoita ja ratkaisuja on yhtä monta kuin niiden kirjoittajaa.
Itse olen pomppinut yliopistosta ja aineesta toiseen, joskin varsinaisen kulmakiven muodosti vasta gradu. Sen parissa vatuloin monta vuotta. Sain kuitenkin valmistuttua.
Ehkä nyt vasta jälkiviisaana voisin sanoa, että napanuora olisi pitänyt katkaista kandin jälkeen ja valita kokonaan uusi ala - siksi, että oma alani meni eteenpäin graduaikana, eikä töitä enää löytynytkään. Nyt on siis paperit, mutta ei töitä. Taas saisi ehkä opiskella jotakin, vaikka ikää onkin. Toisaalta jos olisin vain keskeyttänyt opinnot, olisin harmitellut vuosikausia, että gradu jäi tekemättä, olen luuseri, eli omalla kohdallani olisin halunnut maisterin paperit ainakin jostain oppiaineesta. Mutta toisaalta gradun oli jo aloittanut, niin harvempi siinä vaiheessa vaihtaa enää oppilaitosta ja alaa.
Onko sinulla siis kyseessä ala, joka työllistäisi hyvin? Sitä miettisin. Ei tuo nyt myöskään ihan siltä kuulostanut, että se graduvaihe menisi sujuvasti (onhan se aika stressaavaa ja eteenpäin pitäisi työtä saada, vaikka elämässä kävisi mitä), mutta eipä sitä koskaan voi tietää.
Mutta neuvojen kysymiset ei ole ongelma! Assari, amanuenssi, opintokoordinaattori tmv. osaa kyllä auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko minulla edes mahdollisen lisäajan myötä mahdollisuutta ehtiä lukemaan itseäni edes kandiksi asti. Toisaalta minulla ei ole koulun lisäksi muutakaan yhtään realistisempaa suunnitelmaa. Ammatti on, jolla minun ei kuitenkaan ole realistista työllistyä, en ole päivääkään tehnyt kyseisen alan töitä (eikä niitä oikein tahdo ollakaan koulutuksellani) ja valmistumisestakin alkaa olemaan lähes kymmenen vuotta.
Jos yritän taas opiskella, hukkaanko vain kaikkien aikaa?
Onko täysin typerä idea hakea opinto-oikeutta uuteen (mutta erityisen kiinnostavaan) sivuaineeseen ja samalla lutvia pääaineen opintokokonaisuus kasaan? Sellaista ei-niin-tavoitteellista omaksi iloksi opiskelua?Näettekö tässä tilanteessa enää mitään mahdollisuutta valmistua maisteriksi tai edes kandiksi? (Ja tekeekö kandilla itsessään edes mitään?).
Tiedän, että itse päätökseni teen, mutta haluaisin saada hieman perspektiiviä asiaan ja arvostaisin todella, todella paljon kokemuksia vastaavista tilanteista.
(Lisätään nyt vielä, että en ole kokenut koskaan opiskelua "vaikeaksi", vaikka hidas opiskelija olenkin, mutta aikaansaaminen on ollut vielä tavallistakin vaikeampaa näinä vuosina kun ympärillä on myrskynnyt taukoamatta)
Älä hanki taas uutta sivuainekokonaisuutta, koska opintooikeutesi perustuu pääaineopintoihin eikä niihin sivuaineopintoihin. Fokusoi oikeisiin kohteisiin.
Kanditutkinnolla tekee paljonkin - suurin osa jenkeistä ja eurooppalaisista ei opiskele ylempää korkeakoulututkintoa lainkaan vaan tyytyvät kanditutkintoon. Vaikkei se riittäisi juuri omalla alallasi työllistymiseen, on se selkeä merkki kaikille siitä että olet "tarpeeksi älykäs ja päättäväinen" saadaksesi opinnot joltain alalta kasaan, sekä kuitenkin ylimääräinen tutkinto ylioppilaaksi pääsyn jälkeen.
Nämä nyt molemmat ovat mielestäni aika bullshittiä. Sivuaineiden merkitystä korostetaan nykyään tosi paljon. Niillähän pystyy saamaan ihan tietynlaisen suunnan/profiilin itselleen. Joissain tilanteissa on myös välttämätöntä ottaa tietyt aineet sivuaineiksi, jos jotakin ammattia mielii.
Jenkeistä viis, Suomessa maisterin tutkinto on arvossaan. Toki kandin tutkinto on sikäli jotakin nykyisessä 2-portaisessa systeemissä, että sen jälkeen voi miettiä jatkosuunnitelmia uudestaan ja ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä.
Ap, kuinka monta vuotta opinto-oikeutta olet käyttänyt ja kuinka monta vuotta vielä pystyt hakemaan pidennystä opintoaikaan? Entä kuinka paljon opintopisteitäsinun vielä pitäisi saada jatketulla ajalla suoritettua?
Jos olet hakenut vaan kandin opintoihin (3 vuotta), niin ilmeisesti pystyt saamaan yhden vuoden jatkoaikaa. Jos taas olet hakenut kandi + maisteri opintoihin (5 vuotta), pystyt saamaan 2 vuotta jatkoaikaa.
Se kuinka mahdollista on saada opinnot kasaan (kandi) jäljellä olevassa ajassa riippuu siitä kuinka paljon opintoja sinun pitäisi suorittaa ja millaisessa ajassa. Jos sinun pitää saada lähes koko kandin opinnot kasaan vuodessa, sanoisin että se on sinulle mahdotonta. Jos taas aikaa on kaksi vuotta ja todella panostat opintoihin (mahdollidimman tarkat kuukausi / lukuvuosi tavoitteet) mahdollisuuksia on. Sitä ennen sinun kuitenkin pitää hoiyaa ne ongelmat pois alta, mitä ovat estäneet opiskelusi viimeisien vuosien aikana. Jos tarvittavien kurssien suorittaminen per kuukausi menee mahdottomaksi, ei kannata ajaa itseään piippuun sen takia. Yliopistotutkinto ei ole pakollinen, ja se ei ole koskaan tärkeämpi kuin oman mielenterveys. Eli mieti realistisesti onko sinusta suorittamaan opintoja siinä tahdissa, että voit valmistua. Jos ei, mieti uusi suunnitelma miten voisit päästä sille uralle mistä haaveilet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni sanoo, että jos itseohjautuvuus on ainoa ongelma ja opinnot itsessään tuntuvat helpoilta, niin kannattaa jatkaa.
Itse taas mietin siltä kantilta, että mites jos valmistut ja työssä käy samoin? Siellä kun ei vaan enää voi jättää hommiaan hoitamatta ja vedota siihen, että on ollut yksityiselämässä raskasta.
Eli täytyy myös suhteuttaa se oma luonne ja kyvyt siihen tulevaan työhön.
Tämä. En halua dissata ap:ta, varsinkin jos opiskelu on ollut hänen haaveensa, mutta opinto-oikeuksien rajaamisen tarkoitus oli juuri karsia pois ikiopiskelijat jotka a) ovat siirtyneet työelämään eivätkä realistisesti ottaen palaa suorittamaan opintoja loppuun b) joilla ei syystä tai toisesta ole valmiuksia suorittaa tutkintoa.
Tällä hetkellä Suomessa on jo niin paljon korkeakoulutettuja nuorissa ikäluokissa, että jokainen ns. apuköysillä tutkintorajan yli heijattu laskee tutkinnon arvostusta ja mielikuvaa ko. tutkinnon suorittaneiden osaamistasosta.
Aivan naurettava kommentti! Jokainen apua saanut pääsee potentiaalisesti veronmaksajaksi joka on se tavoite, eikä syrjäytyneeksi joka vasta tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Kuinka älykäs ja pätevä henkilö vaan voi kokea vaikeuksia jotka laskevat suorituskykyä. Pointti on saada niihin apua. Tai voidaanhan ihmiset vaan työntää putkessa sairauseläkkeelle, mutta se tulee hemmetin kalliiksi.
Mä olen ollut samankaltaisessa tilanteessa. Väkisin olin yrittänyt vääntää opintopisteitä kasaan kandia varten, 60 op onnistuin kokoamaan - viidessä vuodessa... Lopulta päätin ettei tässä ole mitään järkeä, yliopisto-opiskelu ei ollut motivoivaa, pääaineeni kurssit vaativat paljon läsnäoloa, tein siivousduunia opintojen ohella, töiden jälkeen oli pakko mennä luennoille tai kurssit jäivät kesken ja en vain jaksanut enää, ala ei aidosti kiinnostanut ja työllistyminen epäilytti.
Aloitin sitten monimuoto-opiskelut täysin eri alalla AMK:ssa, lähipäiviä vain muutamia vuodessa ja itsenäinen opiskelu painottuu iltaan - tämä sopii minulle paljon paremmin, voin tehdä töitä samalla ja aikatauluttaa kouluhommat pitkälti itse.
Toivon että löydät itsellesi toimivan suunnan elämässä, ei tarvitse hävetä. Meitä muihin kuvioihin päätyneitä ex-yliopisto-opiskelijoita on runsaasti. ;) Suosittelen ainakin vilkaisemaan noita monimuoto-opiskeluvaihtoehtoja, niitä tarjotaan useissa ammattikorkeakouluissa. Ehkä löydät jotain kiinnostavampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähemmän puhetta, enemmän tekoja.
Mieti ensin pidätkö vielä syksynkin poissaoloa eli oletko oikeasti valmis aloittamaan koulun nyt?
Jos aloitat, niin sitten lista avoinna olevista opintojaksoista ja kunkin jakson tehtävästä ja aikataulutus ja sitoutuminen siihen. Syksylle oma ja keväälle toinen. Ei mitään uusia opintokokonaisuuksia, haet oikeutta jatkaa edelliset valmiiksi ja teet ne viittä vaille valmiit. Jos et saa oikeutta niin sitten haet uutta kokonaisuutta.
Välitavoitteet ja palkinnot. Lopetat surkuttelun ja miettimisen ja vain teet ne tehtävät. Viiva yli sitä mukaa.
Ei ole aina kivaa mutta nyt on tapahduttava. Olet jo vatuloinut ja miettinyt monta vuotta eikä se ole johtanut mihinkään. Jos et ole saanut vuodessa ensi kevääseen mennessä 30op kasaan ni lopeta opiskelu.
Jos opiskelet valtiotieteitä niin lopeta jo tähän - ei ole työpaikkoja ja/tai palkalla edes elä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä alaa opiskelet? Miten jotkut kurssit voi olla niin kuormittavaa henkisesti ettet kykene hoitamaan niitä keskusteluissa tms kun aihealueet ovat niin rankkoja? Miten ajattelet pystyväsi tekemään ko.työtä jos jo kurssit ovat henkisesti vaikeita - miten ajattelit selvitä työstä yhtä vaikeissa aihealueissa?
Onkohan tuo ala sittenkään sinulle soveltuva jos jo opiskeluaikana koet sen mukaista ahdistusta ja tuskaa - ei kaikista ole joka ammattiin!
Onpa täällä negatiivisia kommentteja. Itse sanoisin että tarvitset ehdottomasti tukea eli terapiaa tuohon opintojen suorittamiseen avuksi. Kannattaa tähdätä kandiin ainakin aluksi. Unohda nolouden tunteet on kyse sinun elämästäsi ei muiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomioipa voimaan tuleva uudistus, joka rajaa kauanko mitkäkin opintopisteet/kurssit ovat enää voimassa kunnes vanhenevat jos opinnot venyvät. Nyt on todellakin aika tehdä pitävät suunnitelmat ja pysyä niissä!
Olen itsekin monipuolisesti mt-ongelmainen ja muutenkin sairas, minkä vuoksi minulla on pahoja ongelmia keskittymisen kanssa. Nyt alkaa kuudes vuosi äherrystä kandin tutkinnon kanssa, jonka saan kyllä kohta valmiiksi. Tästä näkökulmasta sanoisin ap:lle, että luovuta. Et ole oppinut selvittämään itsellesi kunnolla mihin olet motivoitunut etkä ole oppinut opiskelemaan, tarvisit tähän paljon tukea. Vaikka minullakin on keskittymisongelmia, olen huomannut, että eroan joiltain osin ihan ratkaisevasti tuttavapiirini adhd-ihmisistä. Heidän vaikuttaa olevan helppo innostua asioista (päinvastoin kuin minun) mutta vaikea sitoutua (päinvastoin kuin minun). On toki niitäkin adhd-tyyppejä, jotka ovat menestyneet urallaan ja akateemisessakin maailmassa, mutta tällöin heidän alansa on ollut heille se elämän intohimo, johon ovat alusta asti jaksaneet (yli)keskittyä. Sinä taas sanot itse olevasi kunnianhimoton ja opiskelu olisi ei-niin-tavoitteellista ja omaksi iloksi, vai miten sinä sen asian nyt ilmaisitkaan. Tuo ei lupaa hyvää, näitä tarkkaavaisuushäiriöisten "muuten vaan"-ikuisuusprojekteja on kyllä nähty. Kriisit eivät tuota asetelmaa selitä.
Olen pahoillani puolestasi enkä osaa sanoa, mitä sinun kannattaisi jatkossa tehdä. Ainakin avoimessa yliopistossa voi aina suorittaa myöhemmin jotain, jos tuntuu että jäit sitä kaipaamaan. Työhönhän meitä kumpaakaan ei enää tällä taustalla ja terveydellä oteta, joten sitä on jo vähän turha tässä vaiheessa murehtia. Täytyy vaan koittaa luovia jotenkin, löytää itselle tärkeimmät jutut, ja kehittää yhteiskuntaa sellaiseksi että meillekin löytyisi joku paikka ja tarkoitus... siis joku muu kuin joku työkkärin puuhapaja.
Vierailija kirjoitti:
92 jatkaa:
Sinuna ottaisin nyt työn alle pääaineen opinnot enkä haalisi mitään uutta tilalle. Päivitä HOPS ajantasalle, katso milloin kursseja on tarjolla ja laita nämä tiedot ylös. Suosi kirjatenttejä ja verkkokursseja, joilla saat helpommin ja nopeammin opintoja eteenpäin - paitsi jos ne jäävät helposti tekemättä, niin valitse luentokursseja. Tee mahdollisimman paljon tarkkoja listoja päivämäärineen opintojen tueksi ja listaa tärkeät deadlinet ylös aina kurssin alkaessa. Itse olen pitänyt digitaalista ja helposti päivitettävää tehtävälistaa kaikista kursseista.
Ota pieniä tavoitteita ja saa niitä valmiiksi. Onnistumisen tunne ja pienten tavoitteiden selättäminen ovat ADHD-ihmiselle parasta lääkettä, joka luo uskoa siihen, että pärjäät jatkossakin. Joskus tekeminen tuntuu tervanjuonnilta mutta hei, niin se tuntuu monista normaaleistakin ihmisistä. Esimerkiksi Pomodoro-tekniikka tai joku muu systeemi voi auttaa pääsemään alkuun silloin, kun on vaikeaa.
Käytännössä neuvoisin siis tekemään pääaineen opinnot sekä pakolliset kandiin kuuluvat (esim. kieli- ja viestintäopinnot) nyt ja murehtimaan sivuaineita myöhemmin. Tein itse myös tässä järjestyksessä ja onnistuin lopulta paukuttamaan 100 opintopistettä lukuvuodessa puuttuvia sivuaineopintoja, kun olin päässyt opintoihin takaisin kiinni pääaineessa pärjäämisen myötä (niitä ADD:n hyviä puolia). Sinäkin olet mahdollisesti taipuvainen ylikeskittymiseen, joten kannattaa kanavoida kykysi keskittyä oman alasi opintoihin (sanoit niiden olevan sinulle helppoja) rakentavalla tavalla.
Lisäksi: hoida elämäntavat ja muu elämäntilanne kuntoon. Pyri opiskelemaan 6-8 tuntia yhtäjaksoisesti päivittäin ja ylläpitämään normaalia arkirytmiä. Syö terveellisesti ja liiku (molemmat ovat äärimmäisen tärkeitä ADHD/ADD-ihmisille!). Nuku riittävästi. Keksi mieluisia tapoja rentoutua vapaalla ollessasi, mutta vältä ADHD-sudenkuoppia kuten Vauva-palsta (guilty as charged), uhkapelit, päihteet ym. addiktoiva toiminta. Harkitse joogan, meditoinnin tai tietoisen läsnäolon kaltaisia harjoitteita, jotka toimivat itsehoitona ja auttavat kehittämään keskittymiskykyä.
Tsemppiä! Lopuksi vielä voisin todeta, että yllä kuvattujen keinojen ansiosta olen nyt itse jatko-opiskelijana ja viimeistelen väitöskirjaani, vaikka opinnot meinasivat jäädä vitkastelun takia kokonaan kesken.
Paljon hyviä pointteja!
Osalta jäi ehkä huomaamatta, että nyt koen oloni hyväksi ja päässeeni pitkälle lähtötilanteesta, jos ei oleellisinta- koulua lasketa.
Aloitus oli ehkä myös siksi, että vastaavia toiveita opintoihin tarttumisesta on herännyt joka syksy ja kuollut samoin tein, joka saa vähän epäilemään eroaako tämäkään aiemmista.
Toisaalta elämäni kyllä on helpottunut Isosti vielä viimeaikoinaki. En osaa suhteuttaa miten kuormittavana tilanteeni useimmat oikeasti kokisivat, ei sillä tietenkään ole väliä, mutta tavallaan kiinnostaa miten muut jaksavat ja pystyvät. Tässä vaiheessa kun on vielä itselle hieman epäselvää edes se, mikä varsinaisesti edes on ongelmana kun asioita on ollut kasaantuneena niin paljon, vaikka selkeää edistystä on tapahtunut.
mm. Sain vihdoin itsestäni irti muuttaa asuntoon, jossa ei ole jatkuvaa äkkilähdön uhkaa (aiemmassa oli loputonta remonttia ja paljon kysymysmerkkejä).
On myös jo pitkään jatkunut(ehkä ensimmäinen) terve ja turvallinen ihmissuhde, jossa olen taas oppinut mikä on "normaalia" pitkän häiriintyneen suhteen jälkeen. Olen oppinut ymmärtämään ja suhteuttamaan omia pinttymiäni ja reaktioitani ja päästänyt ainakin vähän irti tietyistä haitallisista rutiineista ja epämääräisestä syyllisyydestä.
Kesä ei sujunut mutkitta ja jouduin lähes kenelle tahansa vaikean asian eteen persoonasta toki riippuen, mutta huomasin suhtautumisessani selkeän, positiivisen muutoksen aiemmasta. Olin itselleni kiltimpi kuin vuosiin, en ruoskinut itseäni siitä etten tilanteeni vuoksi kokenut kykeneväni kaikkeen siihen mihin ajattelin, että pitäisi pystyä, mutta mikä tärkeintä en jäänyt vatvomaan asiaa(saati kokenut tarvetta) vuosiksi eteenpäin, eikä "kaikki ollut pilalla" .
Kehitys on tapahtunut hiljalleen eron jälkeen ja tuntuu koko ajan vakaammalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, ikävää että sinulla on ongelmia, mutta silti mua ärsytti lukea tämä sinun kirjoituksesi. Monet opiskelijat eivät meinaa millään päästä sisään yliopistoon vaikka kuinka olisi motivaatiota, ja sitten sinunlaisesi ihmiset vievät niitä paikkoja eri linjoilla. Kuten joku kirjoittikin, kannattaisi varmaan miettiä ihan oikeasti mitä haluat tehdä ja mihin olet kykeneväinen.
Jos ei pääse edes sisään yliopistoon, ei ole edellytyksiä opiskeluunkaan. Sori vaan itsellesi. Itellänikin on 3 pääsykokein hankittya paikkaa roikkumassa... jotka ihan omin avuin olen ansainnut, toisin kuin rannalle jäänyt heikompi materiaali.
Ja höpöhöpö. Kyllä se lopullinen yliopistokypsyys mitataan siinä saako opintonsa määräaikana valmiiksi vai ei. Ei suinkaan siinä pääseekö sisään vai ei. Pääsykokeet on lopulta ihan pelkkää tuuripeliä. Ei se ekana pudonnut, joka sai ehkä pisteen tai puolipistettä vähemmän ole sen huonompi opiskelija kuin se viimeisenä sisäänpäässyt. Ero on marginaalinen. Se kykeneekö hoitamaan opintonsa vai roikottaako paikkoja ikuisuuteen erottaa jyvät akanoista. Ne roikottajat on just sitä heikompaa ainesta. Kyvyt riittää tuurilla tai perselihaksilla tasan siihen opiskelupaikkaan, mutta siihen ne paukut sitten menikin. Itse opiskelu ei luista, ei sitten millään. Siellä olis rannalle jääneissä ollut monta sellaista, joka olis jo valmistunut ajat sitten ja maksellut veroja valtiolle.
Alue: Aihe vapaa
Hae kansanedustajaksi, nussi puolueen puheenjohtajan kanssa ja pääse ministeriksi ja sitten jäät sopeutumiseläkkeelle !