Lue keskustelun säännöt.
Kauan aikaa sitten eronneet perheelliset tai ainakin
10.08.2018 |
Jonkin aikaa sitten eronneet. Te jotka olette päässeet erosta yli ja eläneet rilluttelu/laastarivaiheen ohi. Te joilla on lapsia jotka ovat viikko viikko systeemillä.
Kannattiko ero? Olisiko ollut helpompi jatkaa ehjänä perheenä? Miten lapset sopeutuneet viikko viikko systeemiin?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kannatti. Lapset olivat 4-13v. Isän luona kävivät 1-2vrk 2x kuukaudessa, parina ekana vuonna myös viikon kesälomalla. Isä ei koskaan hakenut eikä tuonut, menivät 3 bussilla ellen minä hoitanut kuljetuksia. Miten loistavasta isästä tulikin niin huono etäisä??
Onneksi sitten 3v kuluttua perustimme uusperheen ja nuo vierailut isän luo vähenivät entisestään lasten toiveesta. Enemmän isäpuoli on kustantanut lasten elämästä kuin bioisä ikinä, tämä tietty on vääryys miestäni kohtaan mutta eipä aikuista voi pakottaa mihinkään ellei itse halua. Minä en eron jälkeen puhunut exän kanssa ennen kuin esikoisen ylppäreissä, ei ollut mitään kaunaa (pettämisestä tms huolimata) mutta ei mitään sanottavaakaan. Sen jälkeen on tavattu yhteisen kuopuksen ylppäreissä, esikoisen häissä ja 3x nimiäisissä. Lapset olivat katkeria isälleen pitkään mutta fiksuina ihmisinä päässeet yli tästä. Nyt tapaavat isäänsä muutaman kerran vuodessa. Nyt tälle kelpaisi vaarin pesti...
Onneksi saimme elää huolettomia vuosia lasten kanssa keskenämme ja vielä nämä kuluneet yli 20v tässä uusperheessä. Vaikka vanhimmat lapset ovat aikuisia he ovat meille kovin läheisiä ja piipahtavat tuon tuostakin tässä meillä "kesälomaa" viettämässä nyt kun 2 on vielä äitiyslomallakin.
Tässäpä ei ole ongelmana tuo lasten puoliksi jakaminen. Mielelläni minäkin olisin läsnä lasteni arjessa täysipäiväisesti ja vierailisivat isänsä luona. Tässä tapauksessa ei vaan tule semmoinen vaihtoehto kysymykseen. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viikko-viikko systeemi on silkkaa vanhempien narsistista itsekkyyttä. Ei mitään tekemistä lasten hyvinvoinnin kanssa, mutta tuolla tavoin vanhemmat varmstaa itselleen pidemmän yksinolojakson, saavat elää ja harrastaa vain itselleen kokonaisen viikon. Lapsilla sen sijaan on juureton olo, kummankaan luona ei ole pysyvä koti. Pask iaiset!
Juuri tämä. Samat ajatukset. Ja nyt minua ollaan pakottamassa tähän paskaan. Ja lapsia.
Meillä viikko-viikko systeemiin siirryttiin vasta kun lapsi itse ehdotti sitä. Sitä ennen hän oli meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla pitempään, välimatka on lyhyt. Tämä on ihana systeemi, ei ehdi tulla niin kova ikävä, kuin aikaisemmin. Oma huone ja tavarat on molemmissa, pitovaatteet kulkevat mukana. Minä pakkasin ja purin kassin meillä, kun hän oli pienempi, nykyään hoitaa itse on jo lukiolainen, ei siinä kauaa mene, iso jääkiekkokassi helpottaa. Autolla kuskaamme. Koulu on lähempänä meiltä katsoen, pyörällä kulkee toisestakin kodista, matka n. 2 km.
On rauhallinen tyyppi tämä meidän ihanuus, ja selvästi erittäin kotona meillä, kuten varmasti äitinsäkin luona. Kyllä, minä olen se bonusäiti, minulla ei ole biologisia lapsia. Meillä on parempi taloudellinen asema, joten hankimme tytölle harrastustarvikkeita, pyörät jne., haluamme, että ne ovat laadukkaita. Minä käyn ostoksilla "tyttöni" kanssa, meillä on aina hauskaa yhdessä ja minulle ei ole ongelma käyttää rahojani hänen hyväkseen, päin vastoin. Äitinsä luona on pikkusisarus ja äidin kumppanin lapset, joten tyttö saa meillä olla perheemme "tähti".
Hyvin on mennyt, pienen paikkakunnan etu on, että kaveripiiri pysyy samana, vaikka koti vaihtuu. Tytön yksi parhaista ystävistä on perhetuttujemme tytär, lomailemme paljon tuon perheen kanssa. Tytär uskaltaa myös äksyillä minulle, joten arvelisin, että minustakin tykkää. Minä, käytännön ihmisenä, huolehdin tyttären tarpeista isäänsä enemmän, ja se on ihan ok. Meillä on aina hauskaa kolmistaan, tytär lähtee innokkaasti myös mökille kanssamme. Sinne on toki varmistettu hyvät nettiyhteydet. 😊
Kannatti, en ole hetkeäkään katunut. Yritimme pitkään parantaa parisuhdetta, käytiin läpi intensiiviset pariterapiat ja kaikki mahdollinen. Jossain vaiheessa oli luovutettava. Kävin kyllä itse läpi helvetin kun pelkäsin miten lapset reagoivat, mutta kaikki meni ihan käsittämättömän hyvin (erosta noin vuosi aikaa). MUTTA, se vaatii vanhemmilta paljon. Lasta ei tule missään vaiheessa laittaa millään tavalla kiistakapulaksi, haukkua puolisoa heidän kuullen tai muutakaan. Meillä meni niinkin hyvin että asutaan yhä lähekkäin ja pystyttiin hirmu hyvin mennä lasten ehdoilla. Vieläkään ei olla viikko-viikko systeemissä vaan noin puolet viikosta toisella, puolet toisella. Ja molemmat ovat läsnä lasten elämässä ihan täysillä.
Tuntuu että ennen eroa olin vaan äiti. Eron jälkeen olen tutustunut myös itseeni. Miestä en (vielä) kaipaa vaan omistan aikani ensisijaisesti lapsilleni, sitten työlle ja nyt olen alkanut haaveilemaan opiskelusta. Olo on parempi kuin vuosikausiin ja uskon että se näkyy lapsillekin ihan eri tavalla.
Kyllä sen tietää kun on aika erota. Toki lasten takia kannattaa yrittää, jopa ihan hemmetisti, mutta lapset selviävät kyllä. Kunhan vanhemmat käyttäytyvät kuten aikuiset.
Viikko-viikko systeemi on silkkaa vanhempien narsistista itsekkyyttä. Ei mitään tekemistä lasten hyvinvoinnin kanssa, mutta tuolla tavoin vanhemmat varmstaa itselleen pidemmän yksinolojakson, saavat elää ja harrastaa vain itselleen kokonaisen viikon. Lapsilla sen sijaan on juureton olo, kummankaan luona ei ole pysyvä koti. Pask iaiset!