Lue keskustelun säännöt.
14v käyttäytyminen
Väsynyt äitipuoli ja isä
10.08.2018 |
Hei, nyt on pakko avautua kun en keksi enää muutakaan. Ollaan uusioperhe, jossa miehellä kolme lasta ja minulla yksi. Kaikki lapset asuu meillä.
14v pojan kanssa on aina ollut hieman ongelmia, näpistyksiä, tappeluita, kouluongelmia. Yritettiin jo perheen hyvinvoinnin takia neuvotella pojan äidin kanssa, että poika muuttaisi hänen luokseen, mutta äiti ei lasta halua (hänellä ei mahdollisuutta ottaa-mitä se tarkoittaakin).
Nyt selvisi, että poika on käyttänyt nuuskaa vuoden, ja käyttäytyminen on järkyttävän ylimielistä ja mikään kotiintuloaika ei pidä paikkaansa. Asustelee täällä kotona kuin maailmanjohtaja (silloin varsinkin kun isänsä ei ole kotona).
Kyse ei ole siitä, etteikö meillä olisi kuria kotona. Säännöistä kiinnipitämisellä saa kännykkäliittymät ja harrastukset. Nyt tehtiin se päätös, että ko. pojan kohdalla jouduttiin lopettamaan jääkiekkoharrastus, koska käytös ei kotona ole ollut mitenkään hyväksyttävää ja lisäksi tuo nuuskan käyttö selvisi. Hänellä alkaa yhdeksäs luokka ja luultavasti joutuu kympinkin käymään. Kolme muuta lasta on myös aivan väsyneitä tähän tilanteeseen, kun talossa tapellaan koko ajan. Onko kenelläkään kokemuksia, miten tällaisesta tilanteesta selviää järkipäisenä kaikki? Yksi yö jo ovet pidettiin lukossa aamuyön tunneille saakka (kun jälleen jätti tulematta kotiin sovittuun aikaan, eikä vastaa mihinkään puheluihin tai viesteihin)ja poika nukkui pihalla. Tälläkään ei ollut mitän vaikutusta. Jotenkin tuntuu, että jotain apua tarvitaan, mutta mitä?? Onko kenelläkään vertaistukea.. 😓 toisaalta äitinsä ei saa pidettyä kuria senkään vertaa, ja tilanne on taas pahentunut kun poika oli kesälomalla hänen luonaan kuukauden. Tiedostetaan molemmat, että äitin luo meneminenkin olisi ollut lapsen kannalta huono vaihtoehto, mutta me olemme jo molemmat niin väsyneitä, että kohta varmaan tehdään lasu itsestämme, kun ei pärjätä...
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Olen erityisluokanopettaja yläkoulussa ja tämmöisiä tapauksia on tullut paljon vastaan. Yleisimmät vanhempien virheet ovat:
- epäjohdonmukaisuus eli sovitaan jostain, ja vanhempi alkaa jo seuraavana päivänä vesittää sovittua asiaa liian jyrkkänä ja anella helpostusta. Joskus vaan on pakko laittaa se viimeinen seinä ja toteuttaa uhkaukset.
- rakkaudettomuus on vieläkin yleisempää ja pahimmillaan yhdistyy edelliseen. Muutaman pahimman kohdalla on havaittavissa välinpitämättömyyttä. Tekisi mieli kiljasta, että silitä sitä lasta päähän, halaa, yritä ottaa syliin. Osoita rakkautta. Tuntuu, että elämä on loputtomia rankkuja ja moittimista, väliaikoina lapsi on omissa oloissaan ja heitteillä. Hyvänä esimerkkinä lapsi, joka sai hirveät sanktiot, koska myöhästyi koulusta tunnin. Silti siellä kotona oli kaksi aikuista työttömänä nukkumassa. Miksei kumpikaan (vähintään biovanhempi) voinut nousta ylös? Laittaa aamupalaa? Katsoa, että lapsella on ehjät vaatteet? Kyllä itsekin huolehdin yläkouluikäisen lapseni aamulla kouluun, jos olen kotona. Se on niin lohdutonta, kun nuori on 13-14 -vuotiaan jo oman onnensa nojassa.
Tuo ulos jättäminen kuulosti pöyristyttävältä. En muista edes tässä työssä tullut semmoista sentään vastaan. KYSE ON LAPSESTA, HERRANEN AIKA!
Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta en nyt kyllä ymmärrä miten tuohon ulos "jättämiseen" niin moni takertuu. Jos teini on tiellä tietymättömillä, ei vastaa puhelimeen, on hävittänyt avaimensa eikä yöllä kotiin hiipiessään soita ovikelloa/koputa oveen vaan menee itse nukkumaan jonnekin keinuun josta aikuinen heti hakee teinin sisälle kun hänet siellä huomaa niin miten ihmeessä tämä nyt on jotenkin niin järkyttävän kamala asia? Mitä te, jotka tuota arvostelette että "lapsi on lukittu ulos, kamala hylkäämiskokemus", olisitte tehneet toisin? Kun ikävä kyllä kaikilla alueilla ei sitä ulko-ovea uskalla yöksi jättää auki että teini pääsisi vapaasti kulkemaan, vara-avain ei järjesty käyttöön välittömästi eikä koko yön valvominenkaan vanhemmalta välttämättä onnistu, jos aamulla on töihin meno. Asia olisi eri, jos vanhemmat olisivat tyyliin lukinneet oven turvalukolla/takalukkoon ja näin estäneet lapsen sisällepääsyn mutta tästähän ei ollut kyse vaan lapsi pääsi sisälle heti kun vanhempi hänet huomasi.
Kyllähän se teini on siellä keinussa varmaan miettinyt että kun hänet nyt jätetään ulos eikä näe omaa osuuttaan tapahtumiin, mutta mitä tuossa tilanteessa olisi realistisesti ajateltuna vanhempi voinut tehdä toisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän on pakko olla provo. Joukkueharrastuksen lopettaminen on se viimeinen niitti tuollaisen pojan tulevaisuuteen. En usko, että yksikään isä sallisi.
Jos oma poika sikailisi kotona ja löisi sen harrastuksenkin läskiksi kuten AP:n tapauksessa, niin saisi kyllä itse keksiä itselleen uutta harrastettavaa. Kallis erikoisharrastus ei ole mikään ihmisoikeus.
T. Isä
Isä kuulostaa keskustelevna pojan kanssa vain silloin on jotain moitittavaa.
Isä, äiti ja äitipuoli ei kukaan halua poikaa perheeseen... on karua.
Me kyllä haluamme pojan, missään vaiheessa en kai ole muuta sanonut. Tarvitsemme vain apua, että pojalla ei lähde aivan lapasista tämä homma. Poika itse halusi äidilleen, johon pitkin hampain suostuimme, mutta äidillä ”ei ole mahdollisuutta ottaa poikaa”. On totta, että paljon on ollut ”moitittavaa”, mutta päivittäin myös kehutaan ja tsempataan niistä hyvistä jutuista.
On se kumma ,kun aina syytetään sitä lasta tai nuorta,kun tuee ongelmakäytöstä.Kyllä ne olotilat lapsella kumpuaa sieltä rikkinäisestä ensimäisestä,toisesta tai kolmannesta alku-tai uusperheestä.
Siellä on äiti ja isä näyttänyt tappeluillaan ,ym epäsopivalla käytöksellään pahinta mahdollista esimerkkiä.Koti ja perhe on rikottu uskottomuuden,väkivallan ,päihteiden ym avulla.Riitaa on olut ja paljon.
Jatkossa näin sitten ihmetellään,MITÄ MÄ OIKEIN TEEN/MITEN TUO LAPSI ON NOIN KAMALA..
Kun n 50% liitoista eroaa ja siinä lapset vääjäämättömästi näkevät juuri tätä ongelmakäyttäytymistä vanhempiensa taholta (jota vanhemmat ei myönnä) ,on suuri ihme ,jos lapsista kasvaa taspainoisia ihmisiä.Ongelmat jatkuu sukupolvesta toiseen.
Toki on seassa hyvinkäyttätyviä aikuisiakin,mutta vähemmistönä.
Sanoilla luodaan maailmaa. Voit ohjata lasta suuntaan tai toiseen määrittelemällä häntä puheessasi. Jos toteat jatkuvasti miten hankala ja kamala hän on, hän omaksuu sen identiteetikseen ja alkaa toimia sen mukaan. Jos taas puhut siitä, miten kiva ja toiset huomioon ottava hän on, tapahtuu muutos toiseen suuntaan. Oman teinini kanssa yritin aina korostaa ja kehua hänen hyviä päätöksiään ja ajatuksiaan ja vahvistaa ajatusta, että hän on ajattelevainen ja reilu tyyppi. Ja ylläri ylläri, hän alkoi käyttäytyä sen mukaisesti. Tosi yksinkertaista ja tosi tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erityisluokanopettaja yläkoulussa ja tämmöisiä tapauksia on tullut paljon vastaan. Yleisimmät vanhempien virheet ovat:
- epäjohdonmukaisuus eli sovitaan jostain, ja vanhempi alkaa jo seuraavana päivänä vesittää sovittua asiaa liian jyrkkänä ja anella helpostusta. Joskus vaan on pakko laittaa se viimeinen seinä ja toteuttaa uhkaukset.
- rakkaudettomuus on vieläkin yleisempää ja pahimmillaan yhdistyy edelliseen. Muutaman pahimman kohdalla on havaittavissa välinpitämättömyyttä. Tekisi mieli kiljasta, että silitä sitä lasta päähän, halaa, yritä ottaa syliin. Osoita rakkautta. Tuntuu, että elämä on loputtomia rankkuja ja moittimista, väliaikoina lapsi on omissa oloissaan ja heitteillä. Hyvänä esimerkkinä lapsi, joka sai hirveät sanktiot, koska myöhästyi koulusta tunnin. Silti siellä kotona oli kaksi aikuista työttömänä nukkumassa. Miksei kumpikaan (vähintään biovanhempi) voinut nousta ylös? Laittaa aamupalaa? Katsoa, että lapsella on ehjät vaatteet? Kyllä itsekin huolehdin yläkouluikäisen lapseni aamulla kouluun, jos olen kotona. Se on niin lohdutonta, kun nuori on 13-14 -vuotiaan jo oman onnensa nojassa.
Tuo ulos jättäminen kuulosti pöyristyttävältä. En muista edes tässä työssä tullut semmoista sentään vastaan. KYSE ON LAPSESTA, HERRANEN AIKA!
Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta en nyt kyllä ymmärrä miten tuohon ulos "jättämiseen" niin moni takertuu. Jos teini on tiellä tietymättömillä, ei vastaa puhelimeen, on hävittänyt avaimensa eikä yöllä kotiin hiipiessään soita ovikelloa/koputa oveen vaan menee itse nukkumaan jonnekin keinuun josta aikuinen heti hakee teinin sisälle kun hänet siellä huomaa niin miten ihmeessä tämä nyt on jotenkin niin järkyttävän kamala asia? Mitä te, jotka tuota arvostelette että "lapsi on lukittu ulos, kamala hylkäämiskokemus", olisitte tehneet toisin? Kun ikävä kyllä kaikilla alueilla ei sitä ulko-ovea uskalla yöksi jättää auki että teini pääsisi vapaasti kulkemaan, vara-avain ei järjesty käyttöön välittömästi eikä koko yön valvominenkaan vanhemmalta välttämättä onnistu, jos aamulla on töihin meno. Asia olisi eri, jos vanhemmat olisivat tyyliin lukinneet oven turvalukolla/takalukkoon ja näin estäneet lapsen sisällepääsyn mutta tästähän ei ollut kyse vaan lapsi pääsi sisälle heti kun vanhempi hänet huomasi.
Kyllähän se teini on siellä keinussa varmaan miettinyt että kun hänet nyt jätetään ulos eikä näe omaa osuuttaan tapahtumiin, mutta mitä tuossa tilanteessa olisi realistisesti ajateltuna vanhempi voinut tehdä toisin?
Samaa mietin minäkin.
Eikä oikein selviä MIKSI ei äitinsä halua lastaan luokseen. Ap ja mies ovat kaikkensa tehneet.
Paras olisi -vaikka moni vastustaakin- on hakea lapselle laitospaikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkitys ja laitokseen mokoma joutaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain vikaa pojassahan on kun äitinsäkään ei häntä luokseen halua 🤔
Vikaa?
No jotain vikaa on oltava kun äitinsäkään ei tätä halua kattonsa alle. Ehkä syynä juuri noi aloittajan kuvailemat temput?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo olisi jo poliisiasia, jos 14-vuotiaan jätätte ulos nukkumaan, ettekä päästä kotiinsa.
Ei se lapsi itsestään ala käyttäytyä tosi huonosti. Kertoo paljon, että voitte olla noin julmia. Näkyy varmaan muissakin jutuissa.
Lisäksi poika takuusti kokee itsensä aivan hylätyksi. Te yritätte päästä eroon ja äiti ei huoli luoksensa.
Kaikki sympatia pojan puolella.
Kyllä tässä on peiliin katsottu monen monta kertaa, ja kyllä, hylätty lapsi on kyseessä. Äitinsä on hylännyt lapset kun he ovat olleet 3-5v. vanhoja. Jos poliisi olisi tullut pihallemme silloin, niin luultavasti poika olisi vain sanonut, että ihan itsekseni tässä nukun. Kuten sanoin aiemmin, tämä ei hänen mielestä ollut mikään rangaistus vaan ihan mielellään nukkui pihalla, jos se mahdollisti sen, että pystyi hillumaan kaupungilla miten tahtoo. Hän sai jälleen yliotteen, tässäkin tapauksessa. Kyse ei ole tosiaankaan lapsesta, joka olisi oven takana itkenyt vaan nuoresta joka naureskelee ”meidän yrityksille” pitää hänet poissa pahasta.
Totta kai naureskelee, eihän teini koskaan näytä tunteitaan että olisi loukkaantunut tai surullinen. Kyllä se silti on todella kuuluva viesti siitä että kotona ollaan valmiita hylkäämään. Ajattele itse jos tulisit illanvietosta kotiin ja lukot on vaihdettu. Varmasti jää mieleen ja vahvasti.
Miksei pojalla ole avainta??? Ulos ei voi jättää.
Ensin yrittäkää yksityistä perheterapiaa. Sitten vasta lasu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyykö sen kanssa keskustelemaan ns. vakavasti?
Hei,
Ikävä kyllä ei ainakaan minun kanssa suostu puhumaan. Nuuska-asiasta yritin hänen kanssa keskustella, niin keskustelu loppui siihen, että hän vastasi, ”en mä käytä”. Ja vaikka sanoisinkin siihen, että höpöhöpö nyt, että sinähän jo kerroit käyttäneesi, niin vastaus oli silti: ”en käytä”. Kaikki vakavat keskustelualoitukset kuuntelee naurunvirne naamallaan, eikä mitään oikein tosissaan. Isänsä ja äitinsä kanssa puhuu kyllä, mutta kun ei puhu totta. Niin hankalaa on.Eikö isällä ole mitään yhteyttä omaan poikaansa? Miksi hän ei hoida keskusteluja, ole yhdessä?
Kyllä hän keskustelee, yrittää neuvotella ja sopia. Tilanteet menevät yleensä niin, että poika lupailee ja uskottelee asioita, että keskustelu loppuisi nopeasti. Aikaa hänen kanssaan on vietetty suhteessa muihin lapsiin erittäin paljon.
Mitä poika on sanonut, kun sopimukset eivät pidä. Menkää koulun terveydenhoitajan kautta perheneuvolaan, siellä on oma tukihenkilö pojalle ja oma vanhemmille.
Ei sano mitään, seuraamuksille on ihan sama kunhan voi tehdä just silloin kun haluaa, mitä haluaa.. 😓
Kun se 14v. käytös ei ole yhtäkkiä putkahtanut päivässä. Hän oli 11v. kun alkoi oireilla ja siihen oireiluun on silloin todella ollut jokin syy. Avioero, itsensä ei toivotuksi kokeminen, rakkaudettomuus? Jos kukaan ei huomaa lasta ja hänen tunnetilojaan, on hän silloin alttiimpi kaikenlaiselle ulkopuoliselle huonolle seuralle ja houkutuksille. Ja jos ei oma tietotaito riitä, niin hakemaan apua heti, kun konflikteja on paljon ja usein. Eipä täällä isät juuri kirjoittele, kuinka ei lasten kanssa pärjätä. Joko he eivät huomaa tai välitä tai pakenevat vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Lopetetaan harrastus ja lukitaan ovet?? Juuri harrastukset pitävät nuoret pois pahanteosta.
Aina pitää olla kodin ovi tuon ikäiselle auki.Kunnon keskustelua kehiin. Poikaa selvästi painaa joku asia. Nuo uusperhekuviot voi olla rankkoja.
On heikoissa kantimissa nuoren elämä, jos harrastus pitää poissa ongelmista. Niinhän te jotkut säälittävästi uskotte.
Meidän perheessä ei ollut kenelläkään mitään harrastusta. Kaikki ollaan ihan normi ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksei pojalla ole avainta??? Ulos ei voi jättää.
Lukutaitoa kehiin. Monta kertaa vastattu, että a) poika oli itse hävittänyt avaimensa ja b) ei soittanut ovikelloa, kun ei huvittanut tulla sisään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erityisluokanopettaja yläkoulussa ja tämmöisiä tapauksia on tullut paljon vastaan. Yleisimmät vanhempien virheet ovat:
- epäjohdonmukaisuus eli sovitaan jostain, ja vanhempi alkaa jo seuraavana päivänä vesittää sovittua asiaa liian jyrkkänä ja anella helpostusta. Joskus vaan on pakko laittaa se viimeinen seinä ja toteuttaa uhkaukset.
- rakkaudettomuus on vieläkin yleisempää ja pahimmillaan yhdistyy edelliseen. Muutaman pahimman kohdalla on havaittavissa välinpitämättömyyttä. Tekisi mieli kiljasta, että silitä sitä lasta päähän, halaa, yritä ottaa syliin. Osoita rakkautta. Tuntuu, että elämä on loputtomia rankkuja ja moittimista, väliaikoina lapsi on omissa oloissaan ja heitteillä. Hyvänä esimerkkinä lapsi, joka sai hirveät sanktiot, koska myöhästyi koulusta tunnin. Silti siellä kotona oli kaksi aikuista työttömänä nukkumassa. Miksei kumpikaan (vähintään biovanhempi) voinut nousta ylös? Laittaa aamupalaa? Katsoa, että lapsella on ehjät vaatteet? Kyllä itsekin huolehdin yläkouluikäisen lapseni aamulla kouluun, jos olen kotona. Se on niin lohdutonta, kun nuori on 13-14 -vuotiaan jo oman onnensa nojassa.
Tuo ulos jättäminen kuulosti pöyristyttävältä. En muista edes tässä työssä tullut semmoista sentään vastaan. KYSE ON LAPSESTA, HERRANEN AIKA!
Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta en nyt kyllä ymmärrä miten tuohon ulos "jättämiseen" niin moni takertuu. Jos teini on tiellä tietymättömillä, ei vastaa puhelimeen, on hävittänyt avaimensa eikä yöllä kotiin hiipiessään soita ovikelloa/koputa oveen vaan menee itse nukkumaan jonnekin keinuun josta aikuinen heti hakee teinin sisälle kun hänet siellä huomaa niin miten ihmeessä tämä nyt on jotenkin niin järkyttävän kamala asia? Mitä te, jotka tuota arvostelette että "lapsi on lukittu ulos, kamala hylkäämiskokemus", olisitte tehneet toisin? Kun ikävä kyllä kaikilla alueilla ei sitä ulko-ovea uskalla yöksi jättää auki että teini pääsisi vapaasti kulkemaan, vara-avain ei järjesty käyttöön välittömästi eikä koko yön valvominenkaan vanhemmalta välttämättä onnistu, jos aamulla on töihin meno. Asia olisi eri, jos vanhemmat olisivat tyyliin lukinneet oven turvalukolla/takalukkoon ja näin estäneet lapsen sisällepääsyn mutta tästähän ei ollut kyse vaan lapsi pääsi sisälle heti kun vanhempi hänet huomasi.
Kyllähän se teini on siellä keinussa varmaan miettinyt että kun hänet nyt jätetään ulos eikä näe omaa osuuttaan tapahtumiin, mutta mitä tuossa tilanteessa olisi realistisesti ajateltuna vanhempi voinut tehdä toisin?
Ovea ei uskalla jättää auki, mutta vanhempi kyllä uskaltaa mennä nukkumaan, vaikka melko pieni lapsi (14!!!!) on kadoksissa. Eiköhän tuo kerro jo riittävästi. Vanhempi olisi voinut tehdä toisin esim lähtemällä etsimään lasta, soittamalla kaikkien tuttujen lasten vanhemmille jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikoinaan, kun lapset oli murkkuja, niin emme koskaan menneet nukkumaan ennenkuin lapsi oli ovien sisäpuolella ja hyvät yöt toivotettu.
Meidän lapsi/ lapset jotka hetki sitten oli vielä täysin kiinni meissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erityisluokanopettaja yläkoulussa ja tämmöisiä tapauksia on tullut paljon vastaan. Yleisimmät vanhempien virheet ovat:
- epäjohdonmukaisuus eli sovitaan jostain, ja vanhempi alkaa jo seuraavana päivänä vesittää sovittua asiaa liian jyrkkänä ja anella helpostusta. Joskus vaan on pakko laittaa se viimeinen seinä ja toteuttaa uhkaukset.
- rakkaudettomuus on vieläkin yleisempää ja pahimmillaan yhdistyy edelliseen. Muutaman pahimman kohdalla on havaittavissa välinpitämättömyyttä. Tekisi mieli kiljasta, että silitä sitä lasta päähän, halaa, yritä ottaa syliin. Osoita rakkautta. Tuntuu, että elämä on loputtomia rankkuja ja moittimista, väliaikoina lapsi on omissa oloissaan ja heitteillä. Hyvänä esimerkkinä lapsi, joka sai hirveät sanktiot, koska myöhästyi koulusta tunnin. Silti siellä kotona oli kaksi aikuista työttömänä nukkumassa. Miksei kumpikaan (vähintään biovanhempi) voinut nousta ylös? Laittaa aamupalaa? Katsoa, että lapsella on ehjät vaatteet? Kyllä itsekin huolehdin yläkouluikäisen lapseni aamulla kouluun, jos olen kotona. Se on niin lohdutonta, kun nuori on 13-14 -vuotiaan jo oman onnensa nojassa.
Tuo ulos jättäminen kuulosti pöyristyttävältä. En muista edes tässä työssä tullut semmoista sentään vastaan. KYSE ON LAPSESTA, HERRANEN AIKA!
Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta en nyt kyllä ymmärrä miten tuohon ulos "jättämiseen" niin moni takertuu. Jos teini on tiellä tietymättömillä, ei vastaa puhelimeen, on hävittänyt avaimensa eikä yöllä kotiin hiipiessään soita ovikelloa/koputa oveen vaan menee itse nukkumaan jonnekin keinuun josta aikuinen heti hakee teinin sisälle kun hänet siellä huomaa niin miten ihmeessä tämä nyt on jotenkin niin järkyttävän kamala asia? Mitä te, jotka tuota arvostelette että "lapsi on lukittu ulos, kamala hylkäämiskokemus", olisitte tehneet toisin? Kun ikävä kyllä kaikilla alueilla ei sitä ulko-ovea uskalla yöksi jättää auki että teini pääsisi vapaasti kulkemaan, vara-avain ei järjesty käyttöön välittömästi eikä koko yön valvominenkaan vanhemmalta välttämättä onnistu, jos aamulla on töihin meno. Asia olisi eri, jos vanhemmat olisivat tyyliin lukinneet oven turvalukolla/takalukkoon ja näin estäneet lapsen sisällepääsyn mutta tästähän ei ollut kyse vaan lapsi pääsi sisälle heti kun vanhempi hänet huomasi.
Kyllähän se teini on siellä keinussa varmaan miettinyt että kun hänet nyt jätetään ulos eikä näe omaa osuuttaan tapahtumiin, mutta mitä tuossa tilanteessa olisi realistisesti ajateltuna vanhempi voinut tehdä toisin?
Ovea ei uskalla jättää auki, mutta vanhempi kyllä uskaltaa mennä nukkumaan, vaikka melko pieni lapsi (14!!!!) on kadoksissa. Eiköhän tuo kerro jo riittävästi. Vanhempi olisi voinut tehdä toisin esim lähtemällä etsimään lasta, soittamalla kaikkien tuttujen lasten vanhemmille jne.
14 vuotias pieni lapsi??? Tuon ikäisenä kokeilin ensimmäisen kerran tupakkia!!! 😂
Tämä siis vuonna 1998 🙄
Kyllä on maailma mennyt malliinsa ja kaikki elää jossain pumpulissa päätä silitellen 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erityisluokanopettaja yläkoulussa ja tämmöisiä tapauksia on tullut paljon vastaan. Yleisimmät vanhempien virheet ovat:
- epäjohdonmukaisuus eli sovitaan jostain, ja vanhempi alkaa jo seuraavana päivänä vesittää sovittua asiaa liian jyrkkänä ja anella helpostusta. Joskus vaan on pakko laittaa se viimeinen seinä ja toteuttaa uhkaukset.
- rakkaudettomuus on vieläkin yleisempää ja pahimmillaan yhdistyy edelliseen. Muutaman pahimman kohdalla on havaittavissa välinpitämättömyyttä. Tekisi mieli kiljasta, että silitä sitä lasta päähän, halaa, yritä ottaa syliin. Osoita rakkautta. Tuntuu, että elämä on loputtomia rankkuja ja moittimista, väliaikoina lapsi on omissa oloissaan ja heitteillä. Hyvänä esimerkkinä lapsi, joka sai hirveät sanktiot, koska myöhästyi koulusta tunnin. Silti siellä kotona oli kaksi aikuista työttömänä nukkumassa. Miksei kumpikaan (vähintään biovanhempi) voinut nousta ylös? Laittaa aamupalaa? Katsoa, että lapsella on ehjät vaatteet? Kyllä itsekin huolehdin yläkouluikäisen lapseni aamulla kouluun, jos olen kotona. Se on niin lohdutonta, kun nuori on 13-14 -vuotiaan jo oman onnensa nojassa.
Tuo ulos jättäminen kuulosti pöyristyttävältä. En muista edes tässä työssä tullut semmoista sentään vastaan. KYSE ON LAPSESTA, HERRANEN AIKA!
Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta en nyt kyllä ymmärrä miten tuohon ulos "jättämiseen" niin moni takertuu. Jos teini on tiellä tietymättömillä, ei vastaa puhelimeen, on hävittänyt avaimensa eikä yöllä kotiin hiipiessään soita ovikelloa/koputa oveen vaan menee itse nukkumaan jonnekin keinuun josta aikuinen heti hakee teinin sisälle kun hänet siellä huomaa niin miten ihmeessä tämä nyt on jotenkin niin järkyttävän kamala asia? Mitä te, jotka tuota arvostelette että "lapsi on lukittu ulos, kamala hylkäämiskokemus", olisitte tehneet toisin? Kun ikävä kyllä kaikilla alueilla ei sitä ulko-ovea uskalla yöksi jättää auki että teini pääsisi vapaasti kulkemaan, vara-avain ei järjesty käyttöön välittömästi eikä koko yön valvominenkaan vanhemmalta välttämättä onnistu, jos aamulla on töihin meno. Asia olisi eri, jos vanhemmat olisivat tyyliin lukinneet oven turvalukolla/takalukkoon ja näin estäneet lapsen sisällepääsyn mutta tästähän ei ollut kyse vaan lapsi pääsi sisälle heti kun vanhempi hänet huomasi.
Kyllähän se teini on siellä keinussa varmaan miettinyt että kun hänet nyt jätetään ulos eikä näe omaa osuuttaan tapahtumiin, mutta mitä tuossa tilanteessa olisi realistisesti ajateltuna vanhempi voinut tehdä toisin?
Ovea ei uskalla jättää auki, mutta vanhempi kyllä uskaltaa mennä nukkumaan, vaikka melko pieni lapsi (14!!!!) on kadoksissa. Eiköhän tuo kerro jo riittävästi. Vanhempi olisi voinut tehdä toisin esim lähtemällä etsimään lasta, soittamalla kaikkien tuttujen lasten vanhemmille jne.
14 vuotias pieni lapsi??? Tuon ikäisenä kokeilin ensimmäisen kerran tupakkia!!! 😂
Tämä siis vuonna 1998 🙄Kyllä on maailma mennyt malliinsa ja kaikki elää jossain pumpulissa päätä silitellen 🤣
Poika täyttää kuukauden päästä 15v. On tätä etsitty ja perään soiteltu aiemmin. Tällä viikolla on viimeksi autolla etsitty. Joka kerta on löytynyt, sitten kun on halunnut tulla löydetyksi. Snäpin kartasta saadaan katsottua kuitenkin, että hengissä on. Ja suurinpiirtein että missä menee. Vanhin lapsista ymmärtää meidän tuskan ja antaa väliaikatietoja milloin on ollut ja missä.
Vierailija kirjoitti:
Uhmakkaihin teineihin puree ehdoton rakkaus. Poika voi huonosti ja siitä rajaton käytös kumpuaa. Ehdottomasti nuorisoneuvolaan!
Olen erityisopettajana yläkoulussa ja olen huomannut, että mitä autoritäärisempi olen ja mitä pikkutarkempia sääntöjä pidän yllä, sitä suurempi vastustus teineiltä tulee. Kun suhtaudun heihin rakkaudella, olen kiinnostunut siitä, mitä heille kuuluu ja mitä enemmän puhun oman vastuun merkityksestä, sitä enemmän he ovat yhteistyöhaluisia. Kaikilla rajattomilla on taustalla vaikeita tunteita ja perheeseen liittyviä kipuiluja. Sisällä kuitenkin sykkii rakkautta kaipaava sydän.
JUURI NÄIN! Ehdin jo miettiä, että kirjoitinko tuon ja alzheimer vaivaa, kun en muista kirjoittaneeni... :)
Olen siis myös erkka yläkoulussa ja nuorten kanssa rakkaus ja välittäminen on tärkeintä. Toki joskus tarvitaan rajojakin, mutta ennen kaikkea nuori haluaa tuntea olevansa pidetty ja kiinnostava. Enkä saarnaa. Joskus saatan sanoa mielipiteeni nuoren juttuihin, mutta en ala ladella typeriä, kasvatuksellisia latteuksia. Hyvin nuo tottelevat. Kunnolla huumoria, aitoa välittämistä ja ripasu äidillisiä otteita -> teinien kanssa pärjää, eikä tarvi tapella tai kuunnella nimittelyä. Eihän se aina yhtä auvoa ole, mutta komentaakin voi ilman tilanteen kärjistymistä, kun perussuhde on kunnossa.
Uusperhekuviot on raskaita lapsille, etenkin teini-iässä. Vaikka lapsi olisi kuinka vanha, hänet on pystyttävä välillä näkemään/kohtaamaan sinä pienenä lapsena, joka hän oli. Kotona lapsen pitää voida luottaa siihen, että vaikka olisi ihan karmea, vanhemmat rakastaa silti. Omien teinien kanssa olen huomannut, että viime kädessä vanhemnalta kaivataan sitä turvallista syliä. Uusperheessä on varmaan vaikeaa siksi, että toisen lapsia ei ole ehkä tunnettu vauvasta asti. Vieras teini voi tuntua vaan hankalalta.
Ap:n kengissä pysähtyisin kuuntelemaan teiniä ja koettaisin saada yhteyden häneen. Tämä on biologisen vanhemman tehtävä. Teini ei saa jäädä pienten sisarusten varjoon mustaksi lampaaksi.
Minä en menisi nukkumaan ennen kuin kateissa oleva 15-vuotiaani olisi löytynyt ja vanhempien huolesta keskusteltu niin, että tämä ymmärtää.
Ihmetyttää nämä moitteet kasvatuksesta. Kuulostaa sille, että poika pitää itseään maailmannapana ja pompottaa koko perhettä. Meillä oli samantapaista 14v pojan kanssa, mutta ei onneksi ihan yhtä vaikeaa. Lopulta meni hermot ja annoin aika suoraa sanallista palautetta. Kuukauden murjotti, mutta sen jälkeen on käyttäytynyt paremmin. Seuraavaa konfliktia odotellessa.
Voi olla, että tässä tapauksessa ei mikään puhe auta. Pelasta muu perheesi.
Miehelläsi on hyvä naismaku :D tosin isätaidot hukassa.