City-Vihreät, miksi alapeukutatte asioille jotka ovat todistettu oikeaksi? Teidän pitäisi vastustaa saastuttamista, eikä asioita kuten katumaastureita.
Typerää vastustaa jotain asiaa. Esimerkiksi vastustetaan F1 kisoja kun ihmiset matkustaa sinne, mutta ei Flow-festivaalia vaikka ihmiset matkustaa sinne samalla tavalla. Kaiken toiminnan saastuttamista pitäisi mitata ja pyrkiä vähentämään sitä. Se mitä ihmiset tekee on täysin sivuseikka.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Muikkeliini kirjoitti:
Mun mielestä isoin ympäristöteko olisi painostaa jo kiireesti lentoliikenteessä, rahtilaivojen suhteen ja autoilussa saastuttamattomien polttoaineiden/energialähteiden kehittämisen suuntaan.
Ei tuo isoin ympäristöteko olisi. Kaikki liikenne maailmassa on vastuussa vain 14 % hiilidioksidipäästöistä. Vaikkei mitään liikenteelle ikinä tehtäisikään, voitaisiin ilmastonmuutos voittaa silti suhteellisen helposti.
Isoin ympäristöteko olisi takoa rautalangasta vihreiden idioottien päähän, että lähes 40 % päästöistä aiheutuu hiilivoimasta, ja että siitä pitäisi päästä eroon. Tilalle esimerkiksi ydinvoimaa. Tuuli ja aurinkokin kyllä kelpaavat myös, mutta eivät ne voi korvata kuin noin kolmanneksen siitä määrästä nykyisellään, koska jatkuvasti vaihteleva tuotanto.
Mikä siinä on, että huipputeknologiasta huolimatta edelleen lentsikat pörräävät saastuttavalla kerosiinillä?
Lentoyhtiöillä ei ole insentiiviä hankkiutua konkurssiin vaihtamalla kalliiseen biopolttoaineeseen tai vielä kalliimpaan vetyyn. Jos kerosiinista halutaan eroon, täytyy asia toteuttaa lainsäädännöllä. Lainsäädännöstä vastuussa olevia asia ei kiinnosta, koska äänestäjiä asia ei kiinnosta.
Lentoliikenteen 2-4 % osuus päästöistä on tosin varsin yhdentekevää. Miljardi istutettua puuta vuosittain korvaisi tuon, eikä maksaisi kuin noin miljardi dollaria per vuosi. Vertailun vuoksi kerosiiniin käytetään 44 miljardia dollaria tänä vuonna.
Järkipuhetta!
Itsellä meinas mennä aamukahvit väärään kurkkuun kun kuulin vuosia sitten että Saksa satsaa kivihiileen energianlähteenä. Jäätävä taantumus.
Vihreiden eduksi (vaikka saan näppylöitä nyt heidän kehumisestaan) pitää sanoa, että viimeksi viikolla Emma Kari toitotti kivihiilestä, maakaasusta, turpeesta jne.luopumista.
Ydinvoima on poliittisesti turvaton ja jos tulee isompi ongelma, on tiedossa ekokatastrofi.
Tuulivoimassa ei ole käytössä nykytekniikka: uutisissa oli että jos esim.Suomen alueella olisi paras nykytekniikka käytössä, sillä voisi kattaa jopa ison osan Eurooppaakin.
-se kepulainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä vihaa autourheilua kohtaan, kun ei se saastuta sen enempää kuin muutkaan tapahtumat. Saatuminen tapahtuu yleisön osalta, ei itse tapahtuman.
Hyvänen aika.
Eivätkö ne autot sitten yhtään saastuta ajaessaan rinkiä? Onpa erikoista.Iso matkustajalentokone saastuttaa puolessa tunnissa saman verran kuin F1-autot koko kauden aikana.
F1-kisoja on kaudessa 20.
Eli yksi Jumbojet-lento Tyynen valtameren yli saastuttaa saman verran.
Laittaisitko linkin tähän niin saataisiin tämä tärkeä informaatio matkustusketjuihin, kiitos!
Pitääkö paikkaansa että Flow festivaalien jäljiltä ei synny roskaa niin kuin muiden festareiden loputtua?
Onko kukaan laskenut lisäksi sitä pikaruoan määrää mitä tarjotaan yleisötapahtumissa?
Jos se yleisö söisi ne kotiruoka-aterioina kodeissaan, niin säästyisikö maapalloa?
Toki yleisötapahtumien ruokajärjestäjät on pyrkineet ainakin jollain tapaa ekologisuuteen...
Muikkeliini kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muikkeliini kirjoitti:
Mun mielestä isoin ympäristöteko olisi painostaa jo kiireesti lentoliikenteessä, rahtilaivojen suhteen ja autoilussa saastuttamattomien polttoaineiden/energialähteiden kehittämisen suuntaan.
Ei tuo isoin ympäristöteko olisi. Kaikki liikenne maailmassa on vastuussa vain 14 % hiilidioksidipäästöistä. Vaikkei mitään liikenteelle ikinä tehtäisikään, voitaisiin ilmastonmuutos voittaa silti suhteellisen helposti.
Isoin ympäristöteko olisi takoa rautalangasta vihreiden idioottien päähän, että lähes 40 % päästöistä aiheutuu hiilivoimasta, ja että siitä pitäisi päästä eroon. Tilalle esimerkiksi ydinvoimaa. Tuuli ja aurinkokin kyllä kelpaavat myös, mutta eivät ne voi korvata kuin noin kolmanneksen siitä määrästä nykyisellään, koska jatkuvasti vaihteleva tuotanto.
Mikä siinä on, että huipputeknologiasta huolimatta edelleen lentsikat pörräävät saastuttavalla kerosiinillä?
Lentoyhtiöillä ei ole insentiiviä hankkiutua konkurssiin vaihtamalla kalliiseen biopolttoaineeseen tai vielä kalliimpaan vetyyn. Jos kerosiinista halutaan eroon, täytyy asia toteuttaa lainsäädännöllä. Lainsäädännöstä vastuussa olevia asia ei kiinnosta, koska äänestäjiä asia ei kiinnosta.
Lentoliikenteen 2-4 % osuus päästöistä on tosin varsin yhdentekevää. Miljardi istutettua puuta vuosittain korvaisi tuon, eikä maksaisi kuin noin miljardi dollaria per vuosi. Vertailun vuoksi kerosiiniin käytetään 44 miljardia dollaria tänä vuonna.
Järkipuhetta!
Itsellä meinas mennä aamukahvit väärään kurkkuun kun kuulin vuosia sitten että Saksa satsaa kivihiileen energianlähteenä. Jäätävä taantumus.
Vihreiden eduksi (vaikka saan näppylöitä nyt heidän kehumisestaan) pitää sanoa, että viimeksi viikolla Emma Kari toitotti kivihiilestä, maakaasusta, turpeesta jne.luopumista.
Ydinvoima on poliittisesti turvaton ja jos tulee isompi ongelma, on tiedossa ekokatastrofi.
Tuulivoimassa ei ole käytössä nykytekniikka: uutisissa oli että jos esim.Suomen alueella olisi paras nykytekniikka käytössä, sillä voisi kattaa jopa ison osan Eurooppaakin.-se kepulainen
Vihreät hyväksyivät uusien ydinvoimaloiden rakentamisen Suomeen muutama vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä vihaa autourheilua kohtaan, kun ei se saastuta sen enempää kuin muutkaan tapahtumat. Saatuminen tapahtuu yleisön osalta, ei itse tapahtuman.
Huipulle pyrkivä F1-tiimi -kuten vaikkapa Kimi Räikkösen Lotus- polttaa viikonloppuna yli 30 miljooona euroa, on saksalainen Focus Online –verkkolehti laskenut.
Jo pelkästään moottoribensiiniä formulatalli käyttää kisaviikonloppuna 1600 litraa, mutta ajokilometrejä tulee silti vain noin 2200. Keskivertoautoilija tankkaa1600 litrasta noin 30 kertaa, jolla ajaa suunnilleen kymmenkertaisen matkan F1-kuljettajiin verrattuna.
Renkaita talli kuluttaa loppuun harjoituksissa, aika-ajoissa ja itse sunnuntain kilpailussa noin 70 kappaletta. Sateisella kelillä käytetään pehmeämpiä renkaita ja niitä kuluu vielä enemmän.
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/autot/2013-03-24/Janoista-puuh…
.
Tuo uutinen on vuodelta 2013 ja vanhaa tietoa. Vuonna 2014 Siirryttiin näihin 1.6L V6 moottoreihin ja kersin käyttöön. Nykyään ne eivät kuluta juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan laskenut lisäksi sitä pikaruoan määrää mitä tarjotaan yleisötapahtumissa?
Jos se yleisö söisi ne kotiruoka-aterioina kodeissaan, niin säästyisikö maapalloa?
Toki yleisötapahtumien ruokajärjestäjät on pyrkineet ainakin jollain tapaa ekologisuuteen...
En käy festareilla mutta myydäänkö Flow festivaaleilla tai Maailma kylässä festareilla ollenkaan take away kahveja tai pullovettä?

Festivaaleille odotetaan kolmen päivän aikana lähes 80 000 kävijää, sillä kaikki liput on loppuunmyyty.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/422380-flow-festival-loppuunm…
Kolmen päivänä aikana myytiin 225 000 pääsylippua ja tapahtuma oli loppuunmyyty.
https://www.mtv.fi/sport/f1/f1-fakta/artikkeli/formulafakta-itavallan-g…
Meinaatko, että formulayleisö paastoaa?
Polttoaineen kulutusta rajoitetaan lisää tulevina kausina F1:ssä. Tämä tarkoittaa, että autojen taloudellisuus tulee paranemaan entisestään. Tämä tekniikka tulee sitten lopulta meidän käyttöön uusissa autoissa.
F1 on ympäristölle hyvä asia.

Miksei tätä teknologiaa voida ottaa suoraan käyttöön yksityisautoiluun?
Mikä siinä ydinvoimassa on niin pahaa? Olipa Suomessa millainen reaktori tahansa, realiteetti on se, että Venäjän lähin ydinvoimala on Kannaksella, luovutetussa Karjalassa. Siinäpä miettimistä, kun vouhottaa suomalaisten voimaloiden riskeistä.
Shitty-Vihreä kirjoitti:
Mun lentäminen on parempaa kuin sun lentäminen.
Vihervasemmistolainen väkivalta on myös valtavan hyvää. Nam.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ydinvoimassa on niin pahaa? Olipa Suomessa millainen reaktori tahansa, realiteetti on se, että Venäjän lähin ydinvoimala on Kannaksella, luovutetussa Karjalassa. Siinäpä miettimistä, kun vouhottaa suomalaisten voimaloiden riskeistä.
Me ei voida sille mitään mitä Venäjä tekee, mutta sille voidaan mitä rakennetaan Suomessa.
Muualla maailmassa ollaan luopumassa ydinvoimasta, mutta Suomessa vaan jatketaan...
-se kepulainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Polttoaineen kulutusta rajoitetaan lisää tulevina kausina F1:ssä. Tämä tarkoittaa, että autojen taloudellisuus tulee paranemaan entisestään. Tämä tekniikka tulee sitten lopulta meidän käyttöön uusissa autoissa.
F1 on ympäristölle hyvä asia.
Miksei tätä teknologiaa voida ottaa suoraan käyttöön yksityisautoiluun?
Tuon teknologian kehittäminen on kallista, joten kehitystyö on maksatettava F1 yleisöllä. Lopulta se sitten tulee yksityisautoilijoiden käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan laskenut lisäksi sitä pikaruoan määrää mitä tarjotaan yleisötapahtumissa?
Jos se yleisö söisi ne kotiruoka-aterioina kodeissaan, niin säästyisikö maapalloa?
Toki yleisötapahtumien ruokajärjestäjät on pyrkineet ainakin jollain tapaa ekologisuuteen...
En käy festareilla mutta myydäänkö Flow festivaaleilla tai Maailma kylässä festareilla ollenkaan take away kahveja tai pullovettä?
Festivaaleille odotetaan kolmen päivän aikana lähes 80 000 kävijää, sillä kaikki liput on loppuunmyyty.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/422380-flow-festival-loppuunm…
Kolmen päivänä aikana myytiin 225 000 pääsylippua ja tapahtuma oli loppuunmyyty.
https://www.mtv.fi/sport/f1/f1-fakta/artikkeli/formulafakta-itavallan-g…
Meinaatko, että formulayleisö paastoaa?
Oletan että formulayleisöön ei lähtökohtaisesti kuulu ekohippejä ja luonnonsuojelijoita toisin kuin Flow festareiden yleisöön.
Flow festareilla käy samoja Dubain lomailijoita kuin muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ydinvoimassa on niin pahaa? Olipa Suomessa millainen reaktori tahansa, realiteetti on se, että Venäjän lähin ydinvoimala on Kannaksella, luovutetussa Karjalassa. Siinäpä miettimistä, kun vouhottaa suomalaisten voimaloiden riskeistä.
Me ei voida sille mitään mitä Venäjä tekee, mutta sille voidaan mitä rakennetaan Suomessa.
Muualla maailmassa ollaan luopumassa ydinvoimasta, mutta Suomessa vaan jatketaan...
-se kepulainen
Miksi et vastaa kysymykseen? Mikä siinä ydinvoimassa on niin pahaa?

Vaikuttaa siltä, että fossiiliset polttoaineet ovat pahempia kuin ydinvoima. Sitä paitsi Venäjällä oleva ydinvoimala aiheuttaa ongelman täysin varmasti ennemmin kuin suomalaisten hoitama. Ydinvoiman vastustaminen on 70-lukulainen jäänne, jolle ei ole perusteita.
F1:n saastuttaminen ei ole mitään verrattuna kaikenmaailman potkupallopeleihin. Kisoja ajetaan parikymmentä vuodessa, otteluita tuhansittain ja väki kulkee niihin laajalta alueelta.