Lue keskustelun säännöt.
Oliko 70-80 luvun perheillä ruuhkavuosia?
08.08.2018 |
Kaikilla perheillä tuntuu olevan nykyaikana kamala kiire. Aikaa ei riitä edes seksiin.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Mä muuten liioittelin. Kodinhoiajien määrä ei pudonnut 90-luvun lamassa kolmannekseen. Vaan VIELÄKIN ENEMMÄN ELI NELJÄNNEKSEEN.
Miettikää, mitä siitä seurasi, samalla kumminkin vanhusten määrä on kasvanut kovasti ja laitospaikkoja eli vanhainkoteja on lakkautettu.
Täällä kodinhoitajien määrästä, se putosi siis 90-luvulla 80 tuhannesta 20 tuhanteen.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004149221.html
Laitospaikoista sen verran, että esim. vuonna 1986 yli 75-vuotiaista vanhuksista 15 prosenttia oli vanhainkodeissa tai muissa laitoksissa, vuonna 2013 enää 3,1 prosenttia.
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/126846/tammi.pdf?sequence…
Apua tarvitsevia hoidetaan siis entistä pienemmillä resursseilla koteihinsa entistä lukuisammissa määrin.
Jos joku pitää tätä parnnuksena, niin hohhoijakkaa....
N51
Juu ihan järkyttävän heitteillä on nykyajan vanhukset. Muistan, kuinka omat isovanhempani olivat kunnan vanhainkodissa ja mm. kutoivat, leipoivat, askartelivat, osallistuivat päivätansseihin ja jumppaan jne. Nyt vanhainkotiin ei saa edes vaipoissa olevana, lähes syötettävää, aivan muistamatonta ja pyörätuolilla kuljetettavaa sukulaista, joka hädissään soittelee lapsilleen vähän väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heinätys aikaan oli hirvee kiire. Isäkään ei ehtinyt edes kirkolle kauppaan. Muistan kun äiti ja isä pähkäili myisköhän ne kauppa-autolla minulle, silloiselle 8v tytölle, tupakkaa jos sanoisin että ne on isälle.
Vierailija kirjoitti:
Itse 70-luvun alun lapsena sanoisin että elämä oli 80-luvulla huomattavasti rennompaa kuin nykyisin. Ainakaan omilla vanhemmilla, kuin myös kaverieni vanhemmilla ei ollut sellaista kiirettä, kuin meillä nykyvanhemmilla tuntuu olevan. Toki silloin ei äidit istuneet koneen ääressä päivittelemässä facebookkia, vaan hoidettiin kotityöt. Lapsia ei juuri kuskailtu sinne tänne, vaan menivät itse polkupyörällä. Nykyarki on huomattavasti kiireisempää ja monilla on kovat paineet selviytyä. Jos joku keksisi aikakoneen, olisin ensimmäisenä jonossa kokeilemaan sen toimivuutta, kohteena 80-luku. :)
Samaa olen ajatellut. Omat vanhempani kävivät kumpikin töissä, mutta eipä ollut ainakaan duunareilla palaveria toisensa perään ja jatkuvaa pelkoa irtisanomisesta. Äitini oli perhepäivähoitaja ja hänen työtään tietysti näinkin. Nykymittapuulla lapset kärsivät varmaan jostain deprivaatiosta, koska ei koko ajan loruteltu, laulettu ja askarreltu uusilla, insipiroivilla ohjeilla. Pph saattoi myös käydä kaupassa lasten kanssa. Lapset kyllä olivat ihan tyytyväisiä ja iloisia.
Vanhemmillani harrastukset olivat lukeminen ja käveleminen. Minä kävin kerhoissa, joita silloin järjestettiinkin ihan lähistöllä. Nykyisin kaikki harrastukset ovat liikuntahalleissa ym., joissa on koulutetut ohjaajat ja hinnat sen mukaiset. Vanhemmilla on jatkuva kuskausrumba tai jos ei ole autoa, sitten lapsi ei vain harrasta (tai se tarjonta ainakin supistuu huomattavasti).
Ei ollut sellaisia paineita ulkonäöstä kuin nykyisin on jo ihan lapsilla. Ja ristiriitaista kyllä, silloin oltiin paljon hoikempia, kun ei ollut supermättöpurilaisia. Syötiin tavallista kotiruokaa, jonka valmistamiseen meni aikaa, mutta toisaalta ei ollut "paineita" kokeilla uusia innovatiivisia Kauko-Idän reseptejä vaan hommat hoituivat aika rutiinilla, eikä kyllä ollut kiirettäkään mihinkään. Iltauutiset ehkä katsottiin TV:stä ja Spede Show tai Bill Cosby Show, siinä viihde. Lukeminen ja sanaristikot hoitivat aivojumpan, ei tarvinnut kehittää itseään kursseilla.
-63 syntynyt ja kyllä meilläkin käytiin päivittäin suihkussa/kylvyssä. Alusvaatteet ja sukat vaihdettiin päivittäin, muita sitten sen mukaan miten tuntu. Kerran viikossa (vähintään) äiti pesi pyykkiä pulsaattorikoneella, ja taloyhtiön kuivaushuoneessa kuivattiin ja mankeloitiin esim. lakanat ja pöytäliinat. Eli taisi olla vähän perheestäkin kiinni tuo hygienian.
Lapset eli paljon vapaammin. Harrastuksia oli vähemmän niin lapsilla ja aikuisilla.
Ei oltu nenä kiinni kännykässä, tietokoneessa tai televisiossa.
Yöllä nukuttiin niin oli joskus voimia harrastaa sitä seksiäkin.
Minä-minä-ihmisiä oli vähemmän ja omaa aikaa ja henkilökohtaista tilaa ei vaadittu jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut ruuhkavuosia ainakaan 70-ja 80-luvuilla. Parhaan ystäväni äiti oli ruokakaupassa töissä, ja se meni arkisin kiinni klo 17 ja lauantaisin klo 13. Sunnuntaisin kauppa ei ollut auki. Millaiset ovat esim. kauppojen aukiolot ja niihin liittyvät lastenhoidon järjestelyt nykyisin? Oma äitini teki samaa työtä kuin minä nyt, ja hän tuli aina kotiin klo 14 tai 15 arkisin, ruoka meillä syötiin aina kun isä tuli töistä klo 16. Itse laitan väsyneenä joka ilta ruoan valmiiksi perheelleni, jotta he voivat syödä sen, ennen kuin tulen töistä klo 18 maissa. Minusta tuntuu, että työelämä on aiheuttanut ne suurimmat ruuhkat ihmisten elämään, omassa lapsuudessani olimme koko perhe rauhassa klo 17 jälkeen aina kotona, eikä juuri kukaan kavereiden vanhemmista ollut esim. sunnuntaisin töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oli! Ainoa helpotus ehkä oli että monet ei sellaista lasten harrastusrumbaa pyörittänyt kuin nykyisin. Mutta toisaalta ei ollut välttämättä lapsille iltapäiväkerhoja, iäkkäille vanhemmille kunnallista kotihoitoa, jne.
Itse olen 1970-luvulla syntynyt ja kyllä muistan että oli melko ruuhkavuodet siinä kun olin itse ehkä 5-15 vuotias. Molemmat vanhemmat insinöörejä suuryrityksessä, isällä paljon matkustelua töissä vielä. Lisäksi molempien vanhemmat alkoi vanheta ja tarvita apua, ja asuivat vielä keskenään eri paikkakunnilla, toinen 120 ja toinen 300 km päässä. Joka viikonloppu siis sinne "maille" huolehtimaan vanhemmista ja heitä tapaamaan.
Mutta tosiaan, ei meitä harrastuksiin kärrätty vaan sitä sai harrastaa, mihin voi itse kävellä. Eikä siihen aikaan oltu niin paapovia kuin nykyisin, esim. suurin osa oli "avainkaulalapsia" jotka tultiin tyhjään kotiin koulu jälkeen eikä kukaan nähnyt siinä mitään pahaa. Samoin ei tullut kuuloonkaan että esim. meidän lasten koulun terveystarkastuksiin tai hammaslääkäreihin olisi vanhemmat tulleet mukaan, ihan itse piti hoitaa.
Kuule, olet kyllä todella pahasti väärässä, kun kuvittelet vanhustenhoidon menneen parempaan suuntaan.
Vielä ennen 1990-luvun lamaa Suomessa oli KOLME kertaa enemmän kotihoidossa työntekijöitä kuin nyt. Heitä sai myös lapsiperheisiin apuun, jos vanhempi sairastui. Vanhuksia hoidettiin kotiin, samoin pitkäaikaissairaita.
Se mikä erosi, oli että vanhukset pääsivät 70-80-luvulla helposti laitoshoitoon. Vanhainkotipaikkoja oli halukkaille, mutta ilmeisesti sun isovanhempasi eivät vaan HALUNNEET vanhainkotiin. Ja halusivat siksi vanhempiesi auttavan.
Se ei silti kerro koko järjestelmän tilasta. Se oli paljon parempi jo siksikin, että vanhuksia oli 80-luvullakin avun tarpeessa puolet vähemmän kuin nyt. Suuret ikäluokat olivat silloin vielä täysillä työelämässä, sodan läpieläneet taas kuolivat huomattavasti nuorempina.
Harrastuksista sen verran, että se kyllä riippui täysin perheestä. Itse esimerkiksi soitin, kävin kuvataidekoulua ja ratsastin. Ja ihan olin keskiluokkaisesta perheestä Salosta eli pikkukaupungista.
Joten ei kannata nyt yleistää omia lapsuusmuistojaan sellaisenaan.
N51 eli syntynyt 1967
Samasta kaupungista olen kotoisin, ja olen siis tuo jolle vastasit, minä syntynyt 1972 :) Kyllä minä ja sisaruksenikin harrastettiin, mutta vain sellaista jonne voi itse kävellä. Salossa tarkoitti että ihan minne tahansa, koska siihen aikaan vaikka 5-6 km kävely ei ollut yhtään mitään. Itsekin kävin tallilla toisella puolen kaupunkia, ihan itsekseni kävellen. Ja baletissa, yleisurheilukerhossa lähikoululla (Ollikkalan koulu), pianonsoittoa opetti naapurin eläkeläinen. Vanhemmat tosiaan olivat valmiita maksamaan harrastuksista, mutta ei yhtään osallistumaan, kuskaamaan tms, eikä tarvinnutkaan.
Joo isovanhemmat tosiaan ihan kammosivat "vaivaistaloja", jollaisiksi se ikäpolvi nimitti vanhainkoteja. Viimeiseen asti kotona pienissä maataloissa, kunnes oli pakko pakolla sulkea vanhainkotiin kun esim. kaatuili ja mursi paikkojaan tai dementikko alkoi olla vaaraksi paitsi itselleen, myös muille. Surullista kuulla ettei tuo vieläkään toimi tuo vanhustenhoito, olen kuvitellut että tänä päivänä niin paljon ei olisi lasten vastuulla vaan kunnalta voisi saada palveluita sinne omaan kotiin sitten kun tarvitsee. Tosin omien isovanhempien tapauksessa, luultavasti eivät olisi edes hyväksyneet vieraita ihmisiä nurkkiinsa, sen verran omaan elämään tottuneita maalaisia olivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut edes ajatusta, että vanhempien pitäisi harrastaa tai tavata ystäviään ilman perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oli! Ainoa helpotus ehkä oli että monet ei sellaista lasten harrastusrumbaa pyörittänyt kuin nykyisin. Mutta toisaalta ei ollut välttämättä lapsille iltapäiväkerhoja, iäkkäille vanhemmille kunnallista kotihoitoa, jne.
Itse olen 1970-luvulla syntynyt ja kyllä muistan että oli melko ruuhkavuodet siinä kun olin itse ehkä 5-15 vuotias. Molemmat vanhemmat insinöörejä suuryrityksessä, isällä paljon matkustelua töissä vielä. Lisäksi molempien vanhemmat alkoi vanheta ja tarvita apua, ja asuivat vielä keskenään eri paikkakunnilla, toinen 120 ja toinen 300 km päässä. Joka viikonloppu siis sinne "maille" huolehtimaan vanhemmista ja heitä tapaamaan.
Mutta tosiaan, ei meitä harrastuksiin kärrätty vaan sitä sai harrastaa, mihin voi itse kävellä. Eikä siihen aikaan oltu niin paapovia kuin nykyisin, esim. suurin osa oli "avainkaulalapsia" jotka tultiin tyhjään kotiin koulu jälkeen eikä kukaan nähnyt siinä mitään pahaa. Samoin ei tullut kuuloonkaan että esim. meidän lasten koulun terveystarkastuksiin tai hammaslääkäreihin olisi vanhemmat tulleet mukaan, ihan itse piti hoitaa.
Kuule, olet kyllä todella pahasti väärässä, kun kuvittelet vanhustenhoidon menneen parempaan suuntaan.
Vielä ennen 1990-luvun lamaa Suomessa oli KOLME kertaa enemmän kotihoidossa työntekijöitä kuin nyt. Heitä sai myös lapsiperheisiin apuun, jos vanhempi sairastui. Vanhuksia hoidettiin kotiin, samoin pitkäaikaissairaita.
Se mikä erosi, oli että vanhukset pääsivät 70-80-luvulla helposti laitoshoitoon. Vanhainkotipaikkoja oli halukkaille, mutta ilmeisesti sun isovanhempasi eivät vaan HALUNNEET vanhainkotiin. Ja halusivat siksi vanhempiesi auttavan.
Se ei silti kerro koko järjestelmän tilasta. Se oli paljon parempi jo siksikin, että vanhuksia oli 80-luvullakin avun tarpeessa puolet vähemmän kuin nyt. Suuret ikäluokat olivat silloin vielä täysillä työelämässä, sodan läpieläneet taas kuolivat huomattavasti nuorempina.
Harrastuksista sen verran, että se kyllä riippui täysin perheestä. Itse esimerkiksi soitin, kävin kuvataidekoulua ja ratsastin. Ja ihan olin keskiluokkaisesta perheestä Salosta eli pikkukaupungista.
Joten ei kannata nyt yleistää omia lapsuusmuistojaan sellaisenaan.
N51 eli syntynyt 1967
Samasta kaupungista olen kotoisin, ja olen siis tuo jolle vastasit, minä syntynyt 1972 :) Kyllä minä ja sisaruksenikin harrastettiin, mutta vain sellaista jonne voi itse kävellä. Salossa tarkoitti että ihan minne tahansa, koska siihen aikaan vaikka 5-6 km kävely ei ollut yhtään mitään. Itsekin kävin tallilla toisella puolen kaupunkia, ihan itsekseni kävellen. Ja baletissa, yleisurheilukerhossa lähikoululla (Ollikkalan koulu), pianonsoittoa opetti naapurin eläkeläinen. Vanhemmat tosiaan olivat valmiita maksamaan harrastuksista, mutta ei yhtään osallistumaan, kuskaamaan tms, eikä tarvinnutkaan.
Joo isovanhemmat tosiaan ihan kammosivat "vaivaistaloja", jollaisiksi se ikäpolvi nimitti vanhainkoteja. Viimeiseen asti kotona pienissä maataloissa, kunnes oli pakko pakolla sulkea vanhainkotiin kun esim. kaatuili ja mursi paikkojaan tai dementikko alkoi olla vaaraksi paitsi itselleen, myös muille. Surullista kuulla ettei tuo vieläkään toimi tuo vanhustenhoito, olen kuvitellut että tänä päivänä niin paljon ei olisi lasten vastuulla vaan kunnalta voisi saada palveluita sinne omaan kotiin sitten kun tarvitsee. Tosin omien isovanhempien tapauksessa, luultavasti eivät olisi edes hyväksyneet vieraita ihmisiä nurkkiinsa, sen verran omaan elämään tottuneita maalaisia olivat.
Kappas vain! ;-)
Joo, se oli se pärjäämisen ihanne. Ei sillä, nyt omat vanhempani ovat jo yl 80 ja ihan pakolla on pitänyt työntää äiti laitokseen, koska ei enää dementikkona kykene ollenkaan hoitamaan perustarpeitaan, eikä yhdeksänkymppisestä isästä tietenkään ole enää omaishoitajaksi, nostelemaan kaatuilevaa äitiä, vaihtamaan vaippoja ja pesemään takapuolta.
Onneksi he asuvat nyt sellaisessa kunnassa, jossa palvelukotiin pääsee. Täällä stadissa esimerkiksi ei millään meinaa päästä, just tuttava kertoi isästään, joka komennettiin pois palvelutalosta, kun vaimo (siis tuttavan äiti) kuoli. Isä ei ole kuulemma tarpeeksi huonossa kunnossa, kun on "vain" Altzheimer, Diabetes ja liikuntakyvytön! Siis haloo!
N51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sitä kiirettä riitti. Perheemme oli köyhä (asuntolainasta pystyttiin maksamaan vain korot 16% = äidin palkka) joten esim kakkosautoa ei todellakaan ollut.
Klo 6 herätys, 6.30 lähdin kävellen ja bussilla viemään 2 lasta tarhaan 7 kilometrin päähän (en kyllä tiedä miksei silloinen mieheni voinut sitä tehdä?), siitä bussilla 35km päähän Helsingin keskustaan töihin klo kahdeksaksi. Sama rumba takaisinpäin, tarhalla piti olla ennen klo 17, siitä kauppaan lasten kanssa ja bussilla kotiin. Ruuanlaittoa, siivousta jne kuten tänäänkin. Kaiken muun lisäksi opiskelin yöt.
Lapset harrastivat vuorotellen koska ei ollut varaa tai aikaa kahden harrastuksiin sitten kun olivat kouluikäisiä. Tässä vaiheessa perheeseen syntyi vielä 3. lapsi. Oli ihana vuosi kun pikkukakkonen meni kouluun ja saatoin olla vauvan kanssa kotona koulukkaita saattamassa ja hakemassa (kävellen tietty 2,5km). Se oli suorastaan luksusvuosi
Vierailija kirjoitti:
Ei minun vanhemmillani ainakaan ollut 1970-luvulla. Kunnalliseen hoitoon ei päässyt, joten moni perhe järjesti lastenhoidon joko niin, että äiti jäi kotiin, mummo hoiti tai sukulaistyttö tuli kotiin hoitamaan. Minua hoiti mummo, ei tarvinnut kiireellä raahata lapsia päikkyyn ja hakea kiireellä. Mummo tuli meille. Myös koulun jälkeen menin mummolle syömään.
Minua ei koskaan kuskattu harrastuksiin. Ihan itse sai kävellä tai pyöräillä kaupungin toiselle puolelle. Ei ollut kiirettä tulla töistä kotiin ja kuskaamaan lasta. Löytyi myös harrastuksia, joissa käydään kerran viikossa. Esim. harrastin telinevoimistelua seurassa. Nykyisin harkkoja on lähes joka päivä saman ikäisillä.
Vanhempien ei tarvinnut osallistua koulun tai harrastusten toimintaan juuri mitenkään. Kunhan nimmarin veti kokeisiin. Lasten kanssa ei touhuttu, lapset touhusivat keskenään pihalla (wisään ei saanut tulla).
Arkeen tuli myös lisäaikaa sillä, että ei syöty "lämmintä ruokaa" arkena. Ranskanleipää ja lauantaimakkaraa kului. Myös pesulla käytiin vain kerran viikossa. Vaatteeita pestiin harvoin.
Lapset laitettiin vielä yläasteellakin nukkumaan klo 20.30/21. Sen jälkeen oli vanhempien omaa aikaa.
Kun isovanhemmat tarvitsivat hoitoa, heidät sai kunnalliseen vanhainkotiin. Ihan kävelevänä ja puhuvana muutettiin sinne. Nykyisin ei vanhainkotiin pääse vaikka on lähes petipotilas ja pahasti dementoitunut.
No kyllä todellakin 70-80 -l. normaaleissa perheissä peseydyttiin useammin kuin kerran viikossa. Ihan tavallisia työssä käyviä ihmisiä silloinkin oli, johan sitä olisi kiinnitetty huomiota jos vanhemmat olisi menneet töihin ja kokouksiin haisevana yms. Myöskin kouluun pidettiin yhteyttä, oli reissuvihko ja vanhempainiltoja. Wilmaa ei tietenkään, onneksi.
Ja ulkona leikittiin paljon, mutta kyllä sisään saivat lapset aina tulla kun halusivat, ja myös kavereiden kotiin. Ei se nyt NIIIIN erilaista aikaa ollut, vaikkei niitä älykännyköitä ja nettiä vielä ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet asiat ovat muuttuneet. Meilläpäin monen luokkakaverin isovanhemmat asuivat samassa pihapiirissä, niin ei tarvinnut kiitää töiden jälkeen naapurikaupunkiin mummolle ruokaa viemään. Tunnettiin naapuriapu, mummot hoiti lapsenlapsiaan ja työelämä oli erilaista. Nyt yksi hoitaa töissä 2-4 ihmisen työt, ei ihme jos pinna on kireellä.
Joo, toki. Mies on pientilallisen poika, ja hekin hankkivat sisäsuihkun vasta 1986.
Mutta kovin yleistä nuo mainitsemasi olot eivät kyllä olleet enää 70-80-luvuilla, silloin jo suomalaisten enemmistö asui kaupungeissa.
Meilläkin oli omakotitalo, kuten monilla pikkukaupungin luokkakavereillakin, mutta kyllä niissä oli kylppärit. Siis jo 70-luvulla.
N51