Mikä kirja sulla on kesken juuri nyt?

Vierailija kirjoitti:

Elina Hirvonen, Punainen myrsky

Nopealukuinen ja sujuvasti kirjoitettu tosikertomus kansanedustaja  al-Taeen perheen kohtalosta Irakissa, p@kolaisleirillä, Valkeakoskella ja Vantaalla. Kahdessa illassa luin. Lapsi on aina viaton. Tämä maailma on niin kauhea.

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

Juuri sain luettua Sirpa Kähkösen Graniittimies. Ei ihan täysin uponnut. Henkilöhahmot vaikuttivat niin epärealistisilta, että paikoin oikein ärsytti. Kieli oli lisäksi ajoittain vaikeaselkoista. Myönnän että paremmalla historiantuntemuksella kirjasta olisi ehkä saanut enemmän irti.

Nyt vuorossa Jussi Valtosen Siipien kantamat. Kirja vasta ihan alussa, mutta nyt jo niin koukuttavaa tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kalle Päätalo: Liekkejä laulumailla

Ensimmäinen Päätalo koskaan. Valitsin kirjan, koska siinä soditaan Kiestingin seuduilla ja pappani kuoli juuri siellä jatkosodan aikana.

Aloitit sitten sarjan keskeltä.

Niin aloitin ja olen hankkinut jo seuraavan vuorossa Tuulessa ja tuiskussa. Onko tässä joko ongelma? Tiedostan kyllä, että Iijoki-sarja alkaa paljon aikaisemmin mutta minua ei kiinnosta kuin nuo kaksi kirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Juuri sain luettua Sirpa Kähkösen Graniittimies. Ei ihan täysin uponnut. Henkilöhahmot vaikuttivat niin epärealistisilta, että paikoin oikein ärsytti. Kieli oli lisäksi ajoittain vaikeaselkoista. Myönnän että paremmalla historiantuntemuksella kirjasta olisi ehkä saanut enemmän irti.

Nyt vuorossa Jussi Valtosen Siipien kantamat. Kirja vasta ihan alussa, mutta nyt jo niin koukuttavaa tekstiä.

Nyt on pakko kommentoida! Mulla on hyvä historiantuntemus, ja erityisen hyvin tunnen Neuvostoliiton historian. Silti mun mielestä Graniittimies jäi aika ohueksi. Siinä oli ihan hyviä aineksia, ja aihe on mielenkiintoinen, mutta minusta Kähkönen ei oikein paneutunut henkilöhahmoihin. Mielestäni tämä on suomalaisessa kirjallisuudessa aika yleistä, jostain syystä Suomessa kirjat ovat enimmäkseen melko lyhyitä. (Tämä on tietenkin makuasia, tykkään itse pitkistä romaaneista, ja siksi varmasti venäläinen ja amerikkalainen kirjallisuus uppoaa muhun.)

Ap

Ei mikään kesken, mutta 2 ns. savolaista projektia eli aloittamisesta vaille valmiita. Toinen Tommy Tabermannin runokokoelma ja toinen Koirat tullissa, joka nimensä mukaisesti kertoo juurikin tullikoirista.

Alex Michaelidesin Hiljainen potilas.  Lopetin Wahloorsin epävirallisen elämänkerran ja Marko Lönqvistin Elämäni gansterina. Lisäksi on kesken Range: How Generalists Triumph in a Spezialised World (David Epstein). Ihan mielenkiintoinen kirja, joka lohduttaa kaikkia itsensä etsijöitä, koska on kuulemma tutkittu, että  poikkeuksellisen menestymisen taustalla on usein sarja poikkeavan paljon epäonnistumisia ja irrationaaliselta tuntuvaa riskinottoa, joka opettaa nopeasti ihmiselle, missä on on hyvä ja missä hänellä on mahdollisuuksia. Lisäksi olen oppinut, että onnistuneimmat opettajat ovat useimmiten niitä, joiden opetustulokset ovat lyhyellä aikavälillä arvosanoilla mitattuina huonoja, mutta pidemmällä aikavälillä hyviä. Eli yksittäinen hyvä kurssiarvosana ei välttämättä ennusta, että ihminen on omaksunut mitään oikeasti, vaan usein jopa päin vastoin, koska hyvä kurssiarvosana usein perustuu pinnalliselle ja helpolle oppimiselle. Lisäksi olen oppinut, että modernia tieteellistä maailmaa vaivaa fakki-idiotismin tauti, mutta sen tiesin jo valmiiksi. 

Joel Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen

Vierailija kirjoitti:

Joel Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen

Mitä pidit kirjasta? Minulla on tämä varauksessa, mutta hesarin aika latistavan arvion jälkeen en enää erityisemmin odota tätä. Pidin Dickerin ensimmäisestä romaanista.

Eduard Louis: Ei enää Eddy.

Karu kuvaus -80 -luvun Ranskasta. Nopealukuinen ja lyhyt, mutta piti käydä nukkumaan, joten vähän jäi kesken. Eilen aloitin illalla.

Jos karua kuvausta on vailla niin Unto Parvilahden 'Berijan tarhat' on luettava. Siinä on kaikki melko mittavaa, ensin Parvilahti viettää 5v syyttömänä  Neuvostoliiton vankiloissa sellitovereinaan mitä erikoisimpia henkilöitä kautta maailman. Kun tuomio on viimein istuttu ei koitakaan vapaus vaan alkaa 71vrk kestävä junamatka härkävaunussa Siperiaan, mahtavan Jenisei-joen taakse (ajatelkaapa jokea joka on paikoitellen 20km leveä). Päämääräksi koituu surkea pikkukaupunki Dudinka "Jumalan jääkaapissa" jossa sydäntalven keskilämpö painuu 44 astetta pakkaselle ja voi pahimmillaan olla yli 70 astetta, jossa kaupasta on tavallisesti saatavilla vain mustaa leipää, säilykepurkkeja ja 96% spriitä, jossa ryövärit riehuvat ja jossa kaikki tekevät "tuhtaata" ja kombinatsiojita sekä sosialisoivat valtion omaisuutta minkä pystyvät...

Nykyisille pienistä valittaville muistutukseksi Parvilahden diagnoosi hänen jouduttuaan sairaalaan tultuaan lopulta heikkouttaan työkyvyttömäksi: kroonillinen punatauti, hemoglobiini 28, sydänvika, dystrophia, keripukki, molemminpuolinen keuhkotuberkuloosi, verenpaine 180-210, paino 39kg (normaali 73kg) jne..

Todellisuus on tarua ihmeellisempi. Parvilahden kirja on aarre sille joka haluaa ymmärtää Venäjän historiaa ja myös sitä miksi maa on nykyään sellainen kuin se on.

Robin Hobb: Assassin's Apprentice

Minulla on vuosia ollut se viimeinen trilogia ostettuna, alkuperäisiä ei vain ole ollut jäljellä kiitos joskus maailmassa tapahtuneen laajan kirjatkin nielleen katastrofin. Nyt on kaikki ja vihdoin viimein voin lukea uusiksi koko hela homman ja uusimmat päälle.

Voi, kun tämä on minun makuuni aivan yhtä hyvä kun muistinkin.

Tästä ekasta on ilmestymässä uusi kuvitettu juhlapainos, jos täällä on kiinnostuneita faneja paikalla, jotka eivät tietäisi.

Vierailija kirjoitti:

Jos karua kuvausta on vailla niin Unto Parvilahden 'Berijan tarhat' on luettava. Siinä on kaikki melko mittavaa, ensin Parvilahti viettää 5v syyttömänä  Neuvostoliiton vankiloissa sellitovereinaan mitä erikoisimpia henkilöitä kautta maailman. Kun tuomio on viimein istuttu ei koitakaan vapaus vaan alkaa 71vrk kestävä junamatka härkävaunussa Siperiaan, mahtavan Jenisei-joen taakse (ajatelkaapa jokea joka on paikoitellen 20km leveä). Päämääräksi koituu surkea pikkukaupunki Dudinka "Jumalan jääkaapissa" jossa sydäntalven keskilämpö painuu 44 astetta pakkaselle ja voi pahimmillaan olla yli 70 astetta, jossa kaupasta on tavallisesti saatavilla vain mustaa leipää, säilykepurkkeja ja 96% spriitä, jossa ryövärit riehuvat ja jossa kaikki tekevät "tuhtaata" ja kombinatsiojita sekä sosialisoivat valtion omaisuutta minkä pystyvät...

Nykyisille pienistä valittaville muistutukseksi Parvilahden diagnoosi hänen jouduttuaan sairaalaan tultuaan lopulta heikkouttaan työkyvyttömäksi: kroonillinen punatauti, hemoglobiini 28, sydänvika, dystrophia, keripukki, molemminpuolinen keuhkotuberkuloosi, verenpaine 180-210, paino 39kg (normaali 73kg) jne..

Todellisuus on tarua ihmeellisempi. Parvilahden kirja on aarre sille joka haluaa ymmärtää Venäjän historiaa ja myös sitä miksi maa on nykyään sellainen kuin se on.

Olen lukenut melko paljon gulagista, mutta tuo Parvilahden kirja kyllä kiinnostaa. Luin siitä otteen jostakin toisesta kirjasta. Oletko lukenut Vankileirien saaristoa? Mä olen lukenut osat 1 ja 2, on tarkoitus jatkaa. Harmillisesti kirjastossamme ei ole niitä uusia painoksia, muistaakseni ne suomennettiinkin uudelleen.

Ap

Puhelinluettelo. Helppo juoni, mutta ihan liikaa henkilöitä.

Rob Jovanovic: Richey Edwardsin jäljillä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joel Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen

Mitä pidit kirjasta? Minulla on tämä varauksessa, mutta hesarin aika latistavan arvion jälkeen en enää erityisemmin odota tätä. Pidin Dickerin ensimmäisestä romaanista.

Mulla jäi kesken;  henkilöhahmot jotenkin paperinmakuisia ja ohuita. Kerronta kökköä ja juoni ei nappaa mukaansa.

Vierailija kirjoitti:

Margaret Atwood: Noidan sikiö. Shakespearen Myrsky omin sanoin.

Sinnittelin loppuun. Vaikka olen himolukija, tähän en saanut hurmiota päälle. Atwood on iäkäs kirjailija ja Shakespeare on klassikko, joten odotin ehkä liikaa.  Vanha teatteriohjaaja erotetaan ja hän päättää kostaa ohjaamalla Myrskyn vankilateatterissa. Kosto, lapsen kuolema, vanhuus ja yksinäisyys ovat teemoina.

Ehkä joku syttyy tälle, minä valitettavasti en.

Kuuluuko tämä siihen sarjaan, jossa tunnetut kirjailijat versioivat Shakespearen klassikoita? Minulla jäi sarjasta kesken Edward St Aubynin Mediamoguli, Kuningas Lear -mukaelma. Jotenkin se klassikkotausta kahlitsee, vaikka tarina on modernissa ajassa aika vapaasti liikkuva. Ehkä pelkkä vallanhimo teeemana olisi vapauttanut kirjailijan omaäänisempään menoon.

Vickypedia, Virve Rostin tarina.

Kevyttä lukemista, vitosella ostin ale-laarista.

Raakel lignell älä sano että rakastat hyvä kirja kaameita kokenut

Agnès Martin-Lugandin Huolet pois, elämä on helppoa. Jatkoa kirjalle Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia.