Sosiaalisten tilanteiden pelko, mitä tilanteita pelkäät/välttelet?

Itse kärsin vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta pelkoa on lievittänyt todella paljon itsensä pakottaminen niihin vaikeisiin tilanteisiin. Ennen jopa kodin ulkopuolelle poistuminen oli vaikeaa, nykyään käyn ruokakaupassa ja shoppailemassa yksin. :) Toki vielä tietyt asiat jännittää, mutta uskon että tulevaisuudessa pystyn niihinkin. :)

Huutelijat ja kyttääjät on kyllä kaukana rentoudesta, kireitä kuin viulunkieli, naurukin akuankkamaista käkätystä. Käsi alkaa heti vippasta sijaistoimintoihin päin, kun joku vilkaseekin. Että sellasia muiden heikkouksien etsiskelijöitä (arvatkaa, miks).

Vierailija kirjoitti:

Ja teillä kaikilla on kuitenkin mies ja runsas ystäväpiiri?

Minä kuulun niihin joilla ei ole ketään läheisiä vanhempieni lisäksi. Ystäviä ei ole jäänyt ja ne vähät tutut ovat jo aikoja sitten muuttaneet ja tavallaan he olivat seuraa vain  koulussa ja vapaa-ajan kavereita ei ole oikein lapsuuden jälkeen ollut. Minua ollaan myös kiusattu ja olin monesti yksin koulussa. Vanhemmat eivät ymmärrä lainkaan näitä ongelmiani, kun he ovat itse sellaisia, jotka eivät reagoi mihinkään eli tekevät mitä vaan eivätkä koskaan tunne "heikkoutta" tai jännitä mitään. Äitini aina ihmetteli sitä kuinka jännitin esiintymistä koulussa ja sanoikin joskus opettajan tapaamisessa, kun asiasta puhuttiin, ettei hänellä ainakaan ole samaa ongelmaa kuin minulla. Silloin se tuntui pahalta, kun tämä jännitys johtui paljon myös siitä kuinka luokallani oli ikäviä tyyppejä kommentteineen ja aikaisemmin jopa tykkäsin välillä esiintyä. Olisi helpompaa jos pystyisi asiasta edes vanhemmille puhumaan. 

Ystäviä tahtoisin saada, mutta en tavallaan uskalla tutustua ja ajattelen ettei kukaan kuitenkaan tahdo minun seuraani. En osaa olla rento ja muutenkin aina  tarkkailen itseäni sekä tulee usein tunne, että joku sosiaalinen tilanne ahdistaa niin paljon etten kestä sitä ja tämän vuoksi on vaikeaa lähestyä ihmisiä ja tavallaan on jopa helpottunut että on yksin. Silti tämä on myös surullinen asia minulle ja kaipaisin seuraa. Minullakin on joskus ollut paniikkikohtauksia ja epätodellinen olo usein. Silloin on pahinta se kun ei enää pysy tässä hetkessä ja tavallaan kaikki menee kuin sumussa. Silloin tuntee varsinkin eniten sitä pelkoa ja pelkää ettei pääse esim kaupasta enää ulos asti. Jotain "vaurioita" on kyllä jäänyt aiemmista kouluvuosista. Muistan, kun joskus äidilleni koitin selittää, että on epätodellinen olo kun menimme johonkin liikkeeseen, mutta ei hän ymmärtänyt mitään. Tästä on jo aikaa ja sen vuoksi tämä olotila on jo liiankin tuttu. Ajantaju on myös vaikeaa minulle, kun tuntuu jotkut päivät vaan menevän etten saa mitään aikaan. Pää usein "sumussa". Onneksi olen vielä pysynyt aika hyvässä kunnossa. Pelkäänkin eniten sitä miten kestän jotain vaikeuksia ja tavallaan minulla on jo kokemusta kuinka en meinannut päästä yhdestä ikävästä asiasta enää yli. Sen vuoksi on tavallaan pakko suojella itseään, kun en haluaisi enää sitä ahdistusta takaisin. Toisaalta pitäisi vaan lisätä "vauhtia" ja päästä elämässään eteenpäin, mutta voimat aika rajalliset. 

Vierailija kirjoitti:

Itse kärsin vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta pelkoa on lievittänyt todella paljon itsensä pakottaminen niihin vaikeisiin tilanteisiin. Ennen jopa kodin ulkopuolelle poistuminen oli vaikeaa, nykyään käyn ruokakaupassa ja shoppailemassa yksin. :) Toki vielä tietyt asiat jännittää, mutta uskon että tulevaisuudessa pystyn niihinkin. :)

Mulla ei vaan toimi, monesti olen vaatteet päällä menossa jo ulos mutta sitten en pääse siis uskalla. Ja romahdan.

En uskalla hakea apua kun en tiedä edes mihin mennä.

Upppp

Ruokailu muiden,kuin perheenjäsenteni kanssa.Sain paniikkikohtauksen ammattikoulun ruokalassa yli 20v.sitten ja menin ihan kirkuvan punaiseksi poskista ja kaula meni hirveille läikille.Pakotin itseni silti aina ruokalaan,vaikka sain hirveitä kommentteja ja naureskelua.Siitähän se noidankehä alkoi,enkä ole päässyt siitä vieläkään eroon.Ssri-lääke ei auttanut,propral jonkin verran auttaa.En tajua,miten syöminen saa punan nousemaan rintakehästä kaulaa pitkin poskiin.Eli kaikki viralliset syömiset esim.työpaikan virkistyspäivät ym.joissa yhteisruokailuja olen jättänyt väliin.Omien eväiden esim.leipää ja jugurttia ei ole niin paha,mutta jos pitää syödä "oikeaa"lämmintä ruokaa,niin varmasti helotan punaisena...ja se puna ei sitten hetkessä laskekkaan.