Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko, mitä tilanteita pelkäät/välttelet?
07.08.2018 |
Itse välttelen mm. elokuvateattereita, konsertteja, teattereita, kaupassa käyntiä pahimpaan ruuhka-aikaan, töissä kokouksissa käymistä, missään virastoissa esim pankissa tms käymistä ja soittamista (hoidan kaiken mahdollisen netistä jos vain voi), kadulla kävellessäni vaihdan toiselle puolelle tietä/kokonaan suuntaa jos vastassa on esim iso ihmisjoukko, talvisin piiloudun hupun/huivin taa ja kesäisin aurinkolasien. Töissä en koskaan puhu mitään oma-alotteisesti, vain jos multa kysytään jotain ja senkin teen mahdollisimman lyhyesti koska haluan että tilanne on äkkiä ohi. Linja-autossa en istu kenenkään viereen jos bussi on täynnä, mielummin sitten seison. Ahdistun jos joku istuu viereeni. Lentokoneessa varaan aina reunapaikan. Kaupan jonossa ahdistun jos perässäni on pitkä jono. Mitähän muuta mä vielä pelkään... No treffeillä en ole käynyt koskaan. Ikää 30 v. Jos tuntematon ihminen puhuu mulle, lähden pois tilanteesta enkä uskalla sanoa mitään. Mites te muut?
Kommentit (86)
Mielenkiinnosta mikä elokuvissa ahdistaa? Koska se on taas itselleni sellainen paikka, joka ei jännitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmeessä voit matkustaa ulkomaille, jos sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko?
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta mikä elokuvissa ahdistaa? Koska se on taas itselleni sellainen paikka, joka ei jännitä.
Mahdolliset hiljaiset hetket, paljon ihmisiä ja se, jos joudun vieraan ihmisen viereen. Jos käyn leffassa (tyyliin kerran viidessä vuodessa) varaan aina reunapaikan. ap
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä voit matkustaa ulkomaille, jos sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko?
Isäni kysyy lähes samaa "miten voit matkustaa jos olet ujo?" Jaa-a. Olen matkustanut koko elämäni pienestä lähtien. Ainoa mikä siinä ahdistaa ja pelottaa on tuo lentomatka ja se, että joudun mahdollisesti istumaan vieraan ihmisen vieressä monta tuntia. Matkalla en juuri edes puhu paikallisille paitsi hotelliin sisään kirjautuessa. ap
Tuon kaikenhan täytyy haitata arkeasi paljon! Voitko saada apua jostakin, etteivät ihan jokapäiväiset tilanteet kaupassa, töissä, bussissa, kadulla olisi sinulle niin hankalia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Tuon kaikenhan täytyy haitata arkeasi paljon! Voitko saada apua jostakin, etteivät ihan jokapäiväiset tilanteet kaupassa, töissä, bussissa, kadulla olisi sinulle niin hankalia?
Käyn terapiassa, aloitin sen pari vuotta sitten. Syön myös lääkettä joka helpottaa ahdistukseen, tuosta jonkin verran apua mutta vanhoja, vuosikausia kestäneitä tapoja on vaikea muuttaa. Olen jännittänyt ala-asteelta lähtien ja vuosi vuodelta se on vain pahentunut. Töissä olen silti käynyt 18-vuotiaasta asti (työ ei onneksi sisällä lainkaan asiakaspalvelua vaan toimin työssäni yksin). Silti työkaverit ahdistavat vaikka olisin ollut heidän kanssaan tekemisissä vuosikausia. Samoin työpaikan taukohuoneessa en pysty ruokailemaan. Ap
Puhelimella soittamista, myös vastaaminen on vähän epämiellyttävää. Asun pikkukylällä ja inhoan mennä esim kauppaan koska siellä tulee väistämättä tuttuja vastaan joita pitää tervehtiä ja pahimmassa tapauksessa jutella jotain järjetöntä small talkia. Puoliso hoitaakin ruokaostokset yleensä. Sen sijaan mulla ei ole mitään ongelmia liikkua vieraissa kaupungeissa, joissa ei tuttuja tule vastaan, jopa nautin siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika lailla samat kuin sinulla ap, paitsi että en ole töissä. Elokuvissa ei ahdista itse elokuvan katsominen vaan saapuminen, lipun ostaminen ja poistuminen.
En pidä massatapahtumista. Sellaiseen ihmistungokseen käveleminen on kamala ajatus, samoin kahviloissa istuskelu tai ravintoloissa syöminen.
Monesta muusta olen opetellut pois, joten muutos on ihan mahdollinen.
Ujo ihminen usein ajattelee, että kaikki tarkkailevat häntä ja se ahdistaa. Oikeasti ihmiset miettivät itseään ja pelkäävät kuka mitäkin asiaa. Kun ujona uskaltaa alkaa katsella niitä ihmisiä niin näkee miten he hermoilevat ja säpsyvät ja ovat ajatuksissaan. Siitä seuraa valaistuminen: he eivät koko ajan katselekaan minua! En olekaan maailman napa ja hirveän mielenkiintoinen.
Kokeile ap tuota joskus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pidä massatapahtumista. Sellaiseen ihmistungokseen käveleminen on kamala ajatus, samoin kahviloissa istuskelu tai ravintoloissa syöminen.
Monesta muusta olen opetellut pois, joten muutos on ihan mahdollinen.
Ujo ihminen usein ajattelee, että kaikki tarkkailevat häntä ja se ahdistaa. Oikeasti ihmiset miettivät itseään ja pelkäävät kuka mitäkin asiaa. Kun ujona uskaltaa alkaa katsella niitä ihmisiä niin näkee miten he hermoilevat ja säpsyvät ja ovat ajatuksissaan. Siitä seuraa valaistuminen: he eivät koko ajan katselekaan minua! En olekaan maailman napa ja hirveän mielenkiintoinen.
Kokeile ap tuota joskus?
Joo kahviloissa/ravintoloissa syömistä välttelen myös. Pystyn kyllä ulkomailla pakon edestä syömään ravintolassa mutta haluan nurkkapöydän ja mielellään mahdollisimman tyhjän ravintolan. Suomessa en käy koskaan ravintolassa vaan pikaruokapaikoissa ja otan AINA ruoan mukaan. 11 v työhistoriani aikana olen kerran käynyt työpaikan ruokalassa syömässä ja toiste en mene. Kokemus oli todella epämukava ja ahdistava. Ap
Pelkään sosiaalisia tilanteita, joissa ei ole muodollista kontekstia. Nuorena pelkäsin muitakin, mutta nykyään esim. asiointi virastossa, esiintyminen työkuvioissa, asian hoitaminen kasvotusten ei pelota. Mutta sellaiset missä ei ole selkeää juttua minkä takia kohdataan, selkeitä sosiaalisia "sääntöjä" miten toimitaan ahdistaa kovin. Esim. pelkään kovasti että joku tulisi taloyhtiön roskakatokseen samaan aikaan kuin minä roskia viemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko käynyt terapiassa? Siedättänyt itseäsi noihin tilanteisiin menemällä epämukavuusalueelle?
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Tuon kaikenhan täytyy haitata arkeasi paljon! Voitko saada apua jostakin, etteivät ihan jokapäiväiset tilanteet kaupassa, töissä, bussissa, kadulla olisi sinulle niin hankalia?
Käyn terapiassa, aloitin sen pari vuotta sitten. Syön myös lääkettä joka helpottaa ahdistukseen, tuosta jonkin verran apua mutta vanhoja, vuosikausia kestäneitä tapoja on vaikea muuttaa. Olen jännittänyt ala-asteelta lähtien ja vuosi vuodelta se on vain pahentunut. Töissä olen silti käynyt 18-vuotiaasta asti (työ ei onneksi sisällä lainkaan asiakaspalvelua vaan toimin työssäni yksin). Silti työkaverit ahdistavat vaikka olisin ollut heidän kanssaan tekemisissä vuosikausia. Samoin työpaikan taukohuoneessa en pysty ruokailemaan. Ap
Minkä ikäisenä aloitit terapian? Saitko apua jo esim. yläasteella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt terapiassa? Siedättänyt itseäsi noihin tilanteisiin menemällä epämukavuusalueelle?
Kyllä ja kyllä. Pystyn kyllä tekemään noita asioita, mutta en halua koska ahdistus ja epämukava tunne ovat todella voimakkaat. Pahimmillaan ahdistus kasvaa niin isoksi että saan paniikkikohtauksen ja noita kohtauksia pelkään todella paljon. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Tuon kaikenhan täytyy haitata arkeasi paljon! Voitko saada apua jostakin, etteivät ihan jokapäiväiset tilanteet kaupassa, töissä, bussissa, kadulla olisi sinulle niin hankalia?
Käyn terapiassa, aloitin sen pari vuotta sitten. Syön myös lääkettä joka helpottaa ahdistukseen, tuosta jonkin verran apua mutta vanhoja, vuosikausia kestäneitä tapoja on vaikea muuttaa. Olen jännittänyt ala-asteelta lähtien ja vuosi vuodelta se on vain pahentunut. Töissä olen silti käynyt 18-vuotiaasta asti (työ ei onneksi sisällä lainkaan asiakaspalvelua vaan toimin työssäni yksin). Silti työkaverit ahdistavat vaikka olisin ollut heidän kanssaan tekemisissä vuosikausia. Samoin työpaikan taukohuoneessa en pysty ruokailemaan. Ap
Minkä ikäisenä aloitit terapian? Saitko apua jo esim. yläasteella?
27-v aloitin terapian. Apua en kehdannut/osannut hakea tuota ennen. Luulin että kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja jännittävät kuten minä. Nyt vasta tajuan ettei asioiden tarvitse olla näin eivätkä normaalit ihmiset todellakaan ole niin kuin minä. Harmittaa että odotin noinkin kauan että hain apua :( Elämäni voisi olla todella erilaista nyt jos asiaan olisi saanut apua jo vuosia sitten. Ap
Minua jännittää eniten kahvipöytätilanteet vieraiden tai puolituttujen seurassa. Sellaisissa seurustelu on usein näennäisen vapaamuotoista, mutta kuitenkin small talk -tapojen sääntelemää.
On olemassa sanontakin, "tämä ei ole sellainen asia, josta voi puhua kahvipöydässä". Ihmiset yleensä noudattavat tätä "viisautta" vieraiden / puolituttujen seurassa, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää ja teen niin itsekin, mutta sen takia keskustelu on small talk -tyylistä.
Kun keskustelu on small talkia, huomio kiinnittyy enemmän puhujaan kuin hänen puheensa sisältöön (jota ei siis välttämättä edes ole tai se on ennalta-arvattavaa), minkä pahentaa jännitystäni. En pysy vireänä ja alan olla hajamielinen ja tehdä virheitä (ainakin omasta mielestäni).
Toisaalta joskus kahvipöytäkeskustelu on yllättäen ollutkin sisällökästä ja hauskaa ja olen viihtynyt. Riippuu siis ihmisistä, tilanteista jne.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minua jännittää tilanteet, joiden kulkua en tiedä etukäteen. Esim. kaupan kassalle menemistä en sinällään jännitä, mutta pelottaa, alkaako myyjä small talkaamaan. Silloin menee pää ihan jumiin, enkä osaa vastata mitään. Onneksi he harvoin alkavat jutella niitä näitä. Paikat, joissa tiedän saavani olla rauhassa, ovat mukavia, vaikka niissä olisi paljon porukkaa. Esim. kaupungissa tykkään olla, koska tuttuihin törmäämisen mahdollisuus on häviävän pieni.
Usein nuo small talk kahvipöytäkeskustelut ovat vielä niin tylsiä, että alkaa nukuttaa. En tiedä miten on mahdollista ahdistua ja väsyä yhtäaikaa, mutta niinkin on käynyt.
En voi sietää yhteistä ruokailua, ja jos se on pakko tehdä en nauti ruuasta ollenkaan.
Avokonttorit ovat myös kamalia, ja niitä on nykyään kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Tuon kaikenhan täytyy haitata arkeasi paljon! Voitko saada apua jostakin, etteivät ihan jokapäiväiset tilanteet kaupassa, töissä, bussissa, kadulla olisi sinulle niin hankalia?
Käyn terapiassa, aloitin sen pari vuotta sitten. Syön myös lääkettä joka helpottaa ahdistukseen, tuosta jonkin verran apua mutta vanhoja, vuosikausia kestäneitä tapoja on vaikea muuttaa. Olen jännittänyt ala-asteelta lähtien ja vuosi vuodelta se on vain pahentunut. Töissä olen silti käynyt 18-vuotiaasta asti (työ ei onneksi sisällä lainkaan asiakaspalvelua vaan toimin työssäni yksin). Silti työkaverit ahdistavat vaikka olisin ollut heidän kanssaan tekemisissä vuosikausia. Samoin työpaikan taukohuoneessa en pysty ruokailemaan. Ap
Minkä ikäisenä aloitit terapian? Saitko apua jo esim. yläasteella?
27-v aloitin terapian. Apua en kehdannut/osannut hakea tuota ennen. Luulin että kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja jännittävät kuten minä. Nyt vasta tajuan ettei asioiden tarvitse olla näin eivätkä normaalit ihmiset todellakaan ole niin kuin minä. Harmittaa että odotin noinkin kauan että hain apua :( Elämäni voisi olla todella erilaista nyt jos asiaan olisi saanut apua jo vuosia sitten. Ap
Hyvä, että olet terapiassa ja lääkityksellä. Kun vaikeudet ovat kasautuneet noin pitkän ajan kuluessa, niiden purkaminenkin vie aikaa. Älä luovuta!
Luulen, että "kaikki" jännittävät jotain tilanteita, kokevat isot väkijoukot epämiellyttäviksi yms. Mutta ne eivät haittaa arkea samalla tavalla kuin ihmisillä, jotka sinun laillasi kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta. Käyt töissä ja olet oppinut luovimaan arjessa, se on hyvä asia.
6
Alue: Aihe vapaa
Aikalailla samat.