Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Jos voisin muuttaa elämässäni yhden asian, se olisi, etten ikinä olisi hankkinut diagnoosia”
05.08.2018 |
”Pitkän jahkailun jälkeen hain apua. Ihan hitonmoinen virhe. Jos voisin muuttaa elämässäni yhden asian, se olisi, etten ikinä olisi hankkinut diagnoosia ja kävellyt sisään terveyskeskuksen ovista.”
Näin kirjoitti 26-vuotias Veera, kun HS kysyi lukijoilta, ovatko he epäröineet avun hakemista mielenterveysongelmiinsa ja miten häiriöt ovat vaikuttaneet heidän kohteluunsa.
VALTAOSA yli 400 vastaajasta kuvailee Veeran tavoin, miten ongelmat ovat hankaloittaneet suhteita erityisesti työelämässä mutta myös terveydenhuollossa ja lähipiirissä. Osa vastaajista kertoo, että mielenterveysongelmat ovat johtaneet irtisanomisiin ja ketjutettujen määräaikaisuuksien katkeamiseen sekä heikentäneet heidän uskottavuuttaan terveydenhuollon asiantuntijoiden silmissä.
Kommentit (255)
Yksi paniikkihäiriödiagnoosi ja kaikki on mennyt pieleen sen jälkeen mitä tulee terveyskeskuslääkärikäynteihin. Välilevyrepeämät-> ohjaus fysioterapiaan ja hierontaan ilman kuvausta
Keuhkokuume->kotiutus ilman antibioottia
Ruokatorventulehdus-> Burana-resepti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järki käteen kirjoitti:
Ei Cipralex ole mikään huume, voi hyvää päivää sentään. Huumeiksi luokitellaan huume5b testauksessa esim bentsodiatsepiinit mutta niitäkin sää käyttää lääkärin määräyksestä ja se tulee mainita kun menee huumausainetestaukseen.
Ihmiset on ihan pihalla tästä aiheesta.
Masennus ja ahdistuneisuus ovat erittän yleisiä sairauksia joihin sairastuvat myös itse lääkärit, psykologit, hoitajat jne. Eivät ne ole mikään merkki hulluudesta. Asia erikseen on psykoosi, skitsofrenia jne.
Työterveyshuolto ei saa luvatta katsoa mitään tietoja Kanta arkistosta ja mitkään terveydentila asiat eivät todellakaan kuulu työnantajalle.
Minusta tämän keskustelin sisältö on erittäin surullista luettavaa. Toivottavasti kukaan ei jätä hakeutumatta hoitoon kun on lukenut tätä keskustelua. Masennus on yleinen sairaus ja hoidettavissa eikä se ole mikään mörkö jota tarvitsee hävetä ja peitellä.Juuri näin! Tämä keskustelu on aivan absurdilta tuntuva. Luin tätä eilen töissä tauolla (joita pidin muuten yhden pikaisen 14,5h työpäivän aikana). Hoidin eilen päivystyksessä kymmeniä potilaita, syitä laidasta laitaan, ikähaitari suuri. Ehkä 1/3 osalla vilahti joku psyk. puolen diagnoosi tai niihin vaivoihin käytetty lääkitys. Mikäli potilaan vaiva ei suoraan koske näitä sairauksia, en noteeraa sitä mitenkään. En myöskään ole huomannut kollegoiden toiminnassa mitään vastaavaa väärinkäytöstä.
Ja olen itse sairastanut masennusta lievästä vaikeaan, yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötö, paniikkihäiriötä ja syömishäiriötä. Yli puolet elämästäni olen ollut tältä osin ”sairas”. Kuitenkin olen opiskellut lääkäriksi ja työskentelen lääkärinä. Ei taustani kenellekään tule julki, ellen siitä itse avaudu. Potilastietoni ovat salaisia.
Ja vielä, älkää hyvät ihmiset uskoko näitä salaliittoteorioita ja salatko Kanta-tietoja. Se hankaloittaa terveydenhoidon ammattilaisten työtä todella paljon. Luuletteko te ihan oikeasti, että jos vaikka tulette päivystykseen infektion tai loukkaantumisen takia, ketään kiinnostaa masennustausta ja psykiatrisen puolen käynnit. Mutta se, että teillä on vaikka diabetes tai joku muu krooninen fyysisen puolen sairaus voi olla tärkeää infoa. Aina potilas ei kykene itse kertomaan tärkeitä potilastietojaan, varsinkaan kun ikää on enemmän.
No mä taas itse hoitajana ja mt-diagnoosin omaavana en todellakaan allekirjottaisi tuota että tässä nyt jotain salaliittoja nähtäisiin harhaisina. Kyllä tää on ihan oikea ongelma. On ollut työkavereita somaattisella puolella joilla on aivan älyttömiä ennakkoluuloja mt-potilaita kohtaan ja kohtelu sen mukaista ja sitten on työkavereita jotka ottaa sen ihmisen vastaan kokonaisuutena, ei sen mt-diagnoosin edustajana. Itsekin olen törmännyt siihen potilaana että jopa rannemurtuman vuoksi päivystykseen mennessäni ensin käsiteltiin kaikki mahdolliset mt-ongelmat joita mulla on ollut ja kyseenalaistettiin se, että onko se käteni nyt oikeasti niin kipeä, mites kun et oo tuota masennuslääkettä syönyt enää pitkään aikaan, oliskos sille tarvetta. Ja tuohan on täysin asiatonta. Ei toki aina näin, mutta ikävän usein.
Jos siinä masennuksen ohella onkin jokin persoonallisuushäiriö esim. vaativa persoonallisuus mukana niin tulisi tietenkin hoitaa alta pois, terapialla oletan. Altistaa varmasti muuten uupumukselle ja ahdistukselle kun pakko pärjätä ja olla paras. Kai niillä mielialalääkkeillä voidaan pahinta ahdistusta taittaa mutta kyllä siihen pohjimmaiseen häiriöön pitäisi puuttua jotta oma ajattelutapa muuttuisi vähemmän pärjäämistä vaativaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä, älkää hyvät ihmiset uskoko näitä salaliittoteorioita ja salatko Kanta-tietoja. Se hankaloittaa terveydenhoidon ammattilaisten työtä todella paljon. Luuletteko te ihan oikeasti, että jos vaikka tulette päivystykseen infektion tai loukkaantumisen takia, ketään kiinnostaa masennustausta ja psykiatrisen puolen käynnit. Mutta se, että teillä on vaikka diabetes tai joku muu krooninen fyysisen puolen sairaus voi olla tärkeää infoa. Aina potilas ei kykene itse kertomaan tärkeitä potilastietojaan, varsinkaan kun ikää on enemmän.
Niinhän minäkin luulin. Kolonoskopiasta kirjoitettu kertomus alkoi räväkästi xx v. nainen, jolla depressio...
Olennaista tässä lienee, vaikuttiko se anamneesissa mainuttu masennus hoitoon jotenkin? Tuskin. Kyllä potilastiedoissa kulkee mukana tiedot potilaan perussairauksista, tehdyistä isoista toimenpiteistä, sairastetuista aivo/sydäninfarkteista yms. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne tiedot vaikuttaa meneillään olevaan asiaan ja sen hoitoon, paitsi tietenkin jos hoito liippaa läheltä näitä entisiä sairauksia tai tiloja. Jos ei sinulla ole muita todettuja perussairauksia kuin masennus, niin on ihan luonnollista, että se tulee potilastekstissä ensimmäisenä. Se on sairaushistoriaasi ja mainitaan ennen sitä sillä hetkellä meneillään olevaa asiaa. Mikäli olet jo parantunut aikaa sitten masennuksesta, voisit vaikka lääkärillä käydessäsi pyytää, että sen voisi jättää sieltä anamnestisista tiedoista pois. Kertoa, että se häiritsee sua ja koet sen leimaavana. Siis jos se sairaus ei enää ole tätä päivää ja ei vaikuta mitenkään sun tämän hetkiseen elämääsi. Toki se usein pompahtaa vanhoista tiedoista esille, mutta pikku hiljaa jää historiaan.
Vierailija kirjoitti:
Masennus parantuu ottamalla itseä niskasta kiinni.
TÄ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mielenterveyden häiriön takia saatu diagnoosi voi aiheuttaa leimautumista ja erilaisia vaikeuksia ihmisille. Tätä on tutkittukin.
Britannian psykologiliitto vaatii diagnosoinnin lopettamista kokonaan:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15344558/brittipsykologit-haluavat-lakk…
Diagnosoinnin lisäksi psykiatrinen "hoito" itsessään voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tässä Aku Kopakkalan haastattelu masennuslääkkeiden pimeästä puolesta:
https://www.iltalehti.fi/terveys/2014081718579420_tr.shtml
Ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä psyykkisiin häiriöihin tarkoitetusta avusta. Ihmiset ovat kuitenkin edelleen liian hyväuskoisia psykiatrian suhteen. Tässäkin keskustelussa kriittiset näkökulmat ja negatiiviset kokemukset psykiatrisesta järjestelmästä halutaan vaientaa syyttämällä niiden esittäjiä pelottelijoiksi, valehtelijoiksi ja salaliittoteoreetikoiksi. Psykiatria myönteiset kertovat VAIN omasta kokemuksestaan tai muuten esiintyvät asioista tietävinä, vaikka yhdessäkään ko. kommenteissa ei ole esitetty väitteiden tueksi kunnollisia perusteluja, tutkimuksia tai asiantuntijoiden näkemyksiä.
Jos ihminen on kokenut epäoikeudenmukaisuutta psykiatriassa tai ylipäänsä viranomaisten kanssa asioidessa, hän yleensä ymmärtää että toisenlaisiakin kokemuksia on. Harvoin se menee toisin päin, vaan asenne on, että "koska minulla on hyviä kokemuksia ja olen tyytyväinen, näin täytyy olla muillakin tai jos ei ole, oma vika". Niinpä keskustelu ei etene, kun ei voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä, eikä kertoa vapaasti valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä.
Järkevä ihminen tajuaa, että totta kai myös psyykkisiin häiriöihin ja vastoinkäymisiin on hyvä saada tarvittaessa apua. Mutta jos/kun järjestelmässä on ongelmia ja epäkohtia, pitäisi ne tuoda esille ja miettiä parannusehdotuksia, jotta HYVÄN AVUN SAAMINEN VOITAISIIN TURVATA! Luuletteko, että esim. pakkohoitoon ja muihin pakkotoimiin alistetut tai psyykenlääkkeistä (huumeista) terveyshaittoja saaneet ihmiset olisivat tyytyväisiä ja olisivat sitä mieltä, että he ovat saaneet apua? Ei, tuolloin puhutaan tuhoamisesta ja väkivallasta. Avuksi voidaan sanoa vain asioita, jotka HELPOTTAVAT OLOA ja asiat järjestyvät jossain vaiheessa parempaan. Apua voi hakea muualtakin kuin viranomaisilta ja apua voi olla mikä tahansa asia mistä on ihmiselle hyötyä. Ihmiset ovat erilaisia ja voivat kohdata monenlaisia vaikeuksia ja ongelmia elämässään, on typerää että kaikille (ainakin samaa ryhmään kuuluville) tarjottaisiin samoja keinoja samoista paikoista. Toki ongelmana on myös se, ettei ole tarpeeksi valinnan varaa, jos ihminen haluaisi jotain muuta kuin virallisesti hyväksyttyjä palveluja. Siksi olisi hyvä kuulla erilaisia kokemuksia, jolloin ymmärrettäisiin paremmin, mitkä ovat avun hakemiseen ja saamiseen liittyviä epäkohtia ja mitkä asiat voivat todella auttaa ihmisiä. Vain tällä tavoin auttamisjärjestelmää voidaan kehittää - jos halutaan. Toivottavasti joskus suunta muuttuu, vaikka hieman skeptinen olen.
En ymmärrä mistä tulee tämä käsitys, että työnantajalla tai yhtään kenellekään olisi oikeutta nähdä ihmisen terveystietoja ja diagnooseja. Sinua hoitavat ammattilaisetkin saavat katsoa tietoja vain rajoitetusti. Lasten kanssa työskentelevien tulee toimittaa todiste siitä, ettei ole tehnyt lapsiin kohdistuvia rikoksia ja työhöntulotarkastuksessa saatetaan kysyä mielialasta, mutta sekin on sinun ja lääkärin välinen asia, joka ei kuulu työnantajalle. Jos tarvitsee mielenterveysongelmien takia sairaslomaa, työnantaja saattaa nähdä dg-koodin, mutta yleensä senkin voi sopia lääkärin kanssa siten, että koodi kirjoitetaan hienovaraisella syyllä.
Tämä ikuinen myytti "hullun papereista", jotka kaikki näkee, sais jo lakata olemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järki käteen kirjoitti:
Ei Cipralex ole mikään huume, voi hyvää päivää sentään. Huumeiksi luokitellaan huume5b testauksessa esim bentsodiatsepiinit mutta niitäkin sää käyttää lääkärin määräyksestä ja se tulee mainita kun menee huumausainetestaukseen.
Ihmiset on ihan pihalla tästä aiheesta.
Masennus ja ahdistuneisuus ovat erittän yleisiä sairauksia joihin sairastuvat myös itse lääkärit, psykologit, hoitajat jne. Eivät ne ole mikään merkki hulluudesta. Asia erikseen on psykoosi, skitsofrenia jne.
Työterveyshuolto ei saa luvatta katsoa mitään tietoja Kanta arkistosta ja mitkään terveydentila asiat eivät todellakaan kuulu työnantajalle.
Minusta tämän keskustelin sisältö on erittäin surullista luettavaa. Toivottavasti kukaan ei jätä hakeutumatta hoitoon kun on lukenut tätä keskustelua. Masennus on yleinen sairaus ja hoidettavissa eikä se ole mikään mörkö jota tarvitsee hävetä ja peitellä.
Nyt on pakko myöntää että meni tunteisiin. Ei se psykoosi tai välttämättä skitsofreniakaan mitään merkki "hulluudesta" ole. Olen itse läpikäynyt psykoosin ja pakkohoitojakson, joka sekunnin muistan ja se tila oli hirveintä ikinä. Olen silti ihan normaali ihminen vaikka näin onkin aikanaan käynyt.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mistä tulee tämä käsitys, että työnantajalla tai yhtään kenellekään olisi oikeutta nähdä ihmisen terveystietoja ja diagnooseja. Sinua hoitavat ammattilaisetkin saavat katsoa tietoja vain rajoitetusti. Lasten kanssa työskentelevien tulee toimittaa todiste siitä, ettei ole tehnyt lapsiin kohdistuvia rikoksia ja työhöntulotarkastuksessa saatetaan kysyä mielialasta, mutta sekin on sinun ja lääkärin välinen asia, joka ei kuulu työnantajalle. Jos tarvitsee mielenterveysongelmien takia sairaslomaa, työnantaja saattaa nähdä dg-koodin, mutta yleensä senkin voi sopia lääkärin kanssa siten, että koodi kirjoitetaan hienovaraisella syyllä.
Tämä ikuinen myytti "hullun papereista", jotka kaikki näkee, sais jo lakata olemasta.
No tämä. Itse oon todnäk just aloittamassa terapiaa, ja nää jutut kuulostaa ihan kaheleilta. Ei mun tietoja joku mahdollinen työnantaja pääse lukemaan. Sitä paitsi itse ruksin vielä Omakannasta pois käyntejä, jotka ei muille kuulu. Silti sekin työ voi olla turhaa, koska voi olla, että ne poissulkeutuu automaattisesti muilta kuin asianomaisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä, älkää hyvät ihmiset uskoko näitä salaliittoteorioita ja salatko Kanta-tietoja. Se hankaloittaa terveydenhoidon ammattilaisten työtä todella paljon. Luuletteko te ihan oikeasti, että jos vaikka tulette päivystykseen infektion tai loukkaantumisen takia, ketään kiinnostaa masennustausta ja psykiatrisen puolen käynnit. Mutta se, että teillä on vaikka diabetes tai joku muu krooninen fyysisen puolen sairaus voi olla tärkeää infoa. Aina potilas ei kykene itse kertomaan tärkeitä potilastietojaan, varsinkaan kun ikää on enemmän.
Niinhän minäkin luulin. Kolonoskopiasta kirjoitettu kertomus alkoi räväkästi xx v. nainen, jolla depressio...
Olennaista tässä lienee, vaikuttiko se anamneesissa mainuttu masennus hoitoon jotenkin? Tuskin. Kyllä potilastiedoissa kulkee mukana tiedot potilaan perussairauksista, tehdyistä isoista toimenpiteistä, sairastetuista aivo/sydäninfarkteista yms. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne tiedot vaikuttaa meneillään olevaan asiaan ja sen hoitoon, paitsi tietenkin jos hoito liippaa läheltä näitä entisiä sairauksia tai tiloja. Jos ei sinulla ole muita todettuja perussairauksia kuin masennus, niin on ihan luonnollista, että se tulee potilastekstissä ensimmäisenä. Se on sairaushistoriaasi ja mainitaan ennen sitä sillä hetkellä meneillään olevaa asiaa. Mikäli olet jo parantunut aikaa sitten masennuksesta, voisit vaikka lääkärillä käydessäsi pyytää, että sen voisi jättää sieltä anamnestisista tiedoista pois. Kertoa, että se häiritsee sua ja koet sen leimaavana. Siis jos se sairaus ei enää ole tätä päivää ja ei vaikuta mitenkään sun tämän hetkiseen elämääsi. Toki se usein pompahtaa vanhoista tiedoista esille, mutta pikku hiljaa jää historiaan.
No mutta kun sehän tässä vähän niinkuin on ongelma että kun ne eivät jää historiaan vaan kerta kerran jälkeen kirjataan ylös että on masennuspotilas (vaikka olisit ollut sitä 15v sitten) ja sitten potilasta kohdellaan masennuspotilaana eikä esim. vatsavaivoista kärsivänä, täysin psyykkisesti terveenä ihmisenä. Miksi ihmisten pitää osata erikseen pyytää että hei, kiltti tohtori, keskityttäisiinkö nyt tähän fyysiseen vaivaan eikä niihin masennusoireisiin joita mulla on ollut vuonna nakki ja makkara ja ethän hei kiltti tohtori nyt taas ekana kirjoita sinne että olen masennuspotilas kun en sitä vuosiin enää ole ollut? Voisihan sen laittaa sinne tietoihin tyyliin "potilaalla depressio vuosina 2001 ja 2002" eikä kirjoittaa joskus 2018 että vastaanotolla on potilas, jolla depressio. Ja vaikka potilas olisi masentunut juuri tälläkin hetkellä niin miksi ihmeessä se tieto on niin tärkeä että se mainitaan ensimmäisenä tekstissä jos käynti ei lainkaan koske psyykenpuolen asioita?
(Ja puhut muuten ristiin, jos se vanha mt-diagnoosi olisi niin tärkeä että on aina kaikkeen kirjattava ensin niin mitäs sitten käy kun potilas pyytää sitä poistamaan, eikös siinä hoito sitten vaarannu?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se raja kulkee? Mitä jos on käynyt vain psykologin vastaanotolla puhumassa asioistaan ja on ollut jonkin aikaa esim. masentunut, mutta ei kuitenkaan ole diagnoosia masennuksesta tai mistään muustakaan. Voiko siitä jo tulla ongelma?
Isompi ongelma tulee hoitamattomasta masennuksesta. Johtas helposti työkyvyttömyyteen.
No ei se avun hakeminenkaan ole mitään ihanaa tuonut elämääni. Lääkkeet aiheuttivat minulle pysyviä haittoja, joiden kanssa joudun taistelemaan joka ikinen päivä. Minua kohdellaan kuin B-luokan kansalaista terveyskeskuskessa käytyäni, mitään sanomaani ei oteta enää tosissaan. Kiusaaminen, häiriköinti, psykologinen terrori ja vähättely laitetaan mielenterveysdiagnoosini piikkiin (lähipiirissä on narsisteja), minulla on suurempi riski joutua tahdonvastaiseen hoitoon ja pakkolääkitetyksi, mahdollisuuteni työelämässä etenemiseen ovat näiden diagnoosien takia kaventuneet huomattavasti.
Avun hakeminen oli elämäni suurin virhe, kirjaimellisesti ja kadun sitä syvästi joka päivä. Kunpa voisin mennä ajassa taaksepäin, ja estää itseäni menemästä psykiatrin vastaanotolle. Nyt olen lääkkeiden aiheuttamien haittojen, kuten kroonistuneen masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Ironista eikö? Minun tulisi olla sairaudestani parantunut, mutta sen sijaan, minusta tehtiin entistä huonovointisempi ja vieläpä rampa. Ei elämä voi tämän paskempaa ollakaan, itsari käy mielessä ihan koko ajan. Psykiatria tuhoaa ihmisen.
Mikä on se hinta, jonka joutuu maksamaan jos menee tällaisen puoskarin vastaanotolle? Koko elämä. Kaikki tämä vain lapsuudenaikaisista traumoista aiheutuneen lievän masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Suomen terveydenhuolto on pettänyt minut, ja tuhannet muut ihmiset. Media valehtelee ja liioittelee mm. psykiatrisen hoidon ja lääkkeiden tasosta. Todellisuus on paljon, paljon karumpi. Olen yksi tuhansista, jotka ovat tällaisessa tilanteessa.
Ratkaisu: pitäisi olla myös diagnoosi TERVE. Näin poistuisi kaikki vanha paska, joka vaikuttaa hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä, älkää hyvät ihmiset uskoko näitä salaliittoteorioita ja salatko Kanta-tietoja. Se hankaloittaa terveydenhoidon ammattilaisten työtä todella paljon. Luuletteko te ihan oikeasti, että jos vaikka tulette päivystykseen infektion tai loukkaantumisen takia, ketään kiinnostaa masennustausta ja psykiatrisen puolen käynnit. Mutta se, että teillä on vaikka diabetes tai joku muu krooninen fyysisen puolen sairaus voi olla tärkeää infoa. Aina potilas ei kykene itse kertomaan tärkeitä potilastietojaan, varsinkaan kun ikää on enemmän.
Niinhän minäkin luulin. Kolonoskopiasta kirjoitettu kertomus alkoi räväkästi xx v. nainen, jolla depressio...
Olennaista tässä lienee, vaikuttiko se anamneesissa mainuttu masennus hoitoon jotenkin? Tuskin. Kyllä potilastiedoissa kulkee mukana tiedot potilaan perussairauksista, tehdyistä isoista toimenpiteistä, sairastetuista aivo/sydäninfarkteista yms. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne tiedot vaikuttaa meneillään olevaan asiaan ja sen hoitoon, paitsi tietenkin jos hoito liippaa läheltä näitä entisiä sairauksia tai tiloja. Jos ei sinulla ole muita todettuja perussairauksia kuin masennus, niin on ihan luonnollista, että se tulee potilastekstissä ensimmäisenä. Se on sairaushistoriaasi ja mainitaan ennen sitä sillä hetkellä meneillään olevaa asiaa. Mikäli olet jo parantunut aikaa sitten masennuksesta, voisit vaikka lääkärillä käydessäsi pyytää, että sen voisi jättää sieltä anamnestisista tiedoista pois. Kertoa, että se häiritsee sua ja koet sen leimaavana. Siis jos se sairaus ei enää ole tätä päivää ja ei vaikuta mitenkään sun tämän hetkiseen elämääsi. Toki se usein pompahtaa vanhoista tiedoista esille, mutta pikku hiljaa jää historiaan.
No mutta kun sehän tässä vähän niinkuin on ongelma että kun ne eivät jää historiaan vaan kerta kerran jälkeen kirjataan ylös että on masennuspotilas (vaikka olisit ollut sitä 15v sitten) ja sitten potilasta kohdellaan masennuspotilaana eikä esim. vatsavaivoista kärsivänä, täysin psyykkisesti terveenä ihmisenä. Miksi ihmisten pitää osata erikseen pyytää että hei, kiltti tohtori, keskityttäisiinkö nyt tähän fyysiseen vaivaan eikä niihin masennusoireisiin joita mulla on ollut vuonna nakki ja makkara ja ethän hei kiltti tohtori nyt taas ekana kirjoita sinne että olen masennuspotilas kun en sitä vuosiin enää ole ollut? Voisihan sen laittaa sinne tietoihin tyyliin "potilaalla depressio vuosina 2001 ja 2002" eikä kirjoittaa joskus 2018 että vastaanotolla on potilas, jolla depressio. Ja vaikka potilas olisi masentunut juuri tälläkin hetkellä niin miksi ihmeessä se tieto on niin tärkeä että se mainitaan ensimmäisenä tekstissä jos käynti ei lainkaan koske psyykenpuolen asioita?
(Ja puhut muuten ristiin, jos se vanha mt-diagnoosi olisi niin tärkeä että on aina kaikkeen kirjattava ensin niin mitäs sitten käy kun potilas pyytää sitä poistamaan, eikös siinä hoito sitten vaarannu?)
Ongelma siis on se, että koet vanhan (jo parantuneen) masennuksen häiritsevän tämän hetkistä ja aivan muista syistä johtuvaa hoitoasi. Ymmärsinkö oikein? No se on tosi ikävä juttu, eikä mielestäni ollenkaan asiaankuuluvaa. Eikä sen pitäisi tokikaan mennä niin. Mutta miten mainitsemassasi esimerkissä kolonoskopia-epikriisistä se tekstissä mainittu anamnestinen tieto vaikutti toimenpiteeseesi? Tai siitä saatavaan tietoon sairaudesta ja sen hoitamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mielenterveyden häiriön takia saatu diagnoosi voi aiheuttaa leimautumista ja erilaisia vaikeuksia ihmisille. Tätä on tutkittukin.
Britannian psykologiliitto vaatii diagnosoinnin lopettamista kokonaan:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15344558/brittipsykologit-haluavat-lakk…
Diagnosoinnin lisäksi psykiatrinen "hoito" itsessään voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tässä Aku Kopakkalan haastattelu masennuslääkkeiden pimeästä puolesta:
https://www.iltalehti.fi/terveys/2014081718579420_tr.shtml
Ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä psyykkisiin häiriöihin tarkoitetusta avusta. Ihmiset ovat kuitenkin edelleen liian hyväuskoisia psykiatrian suhteen. Tässäkin keskustelussa kriittiset näkökulmat ja negatiiviset kokemukset psykiatrisesta järjestelmästä halutaan vaientaa syyttämällä niiden esittäjiä pelottelijoiksi, valehtelijoiksi ja salaliittoteoreetikoiksi. Psykiatria myönteiset kertovat VAIN omasta kokemuksestaan tai muuten esiintyvät asioista tietävinä, vaikka yhdessäkään ko. kommenteissa ei ole esitetty väitteiden tueksi kunnollisia perusteluja, tutkimuksia tai asiantuntijoiden näkemyksiä.
Jos ihminen on kokenut epäoikeudenmukaisuutta psykiatriassa tai ylipäänsä viranomaisten kanssa asioidessa, hän yleensä ymmärtää että toisenlaisiakin kokemuksia on. Harvoin se menee toisin päin, vaan asenne on, että "koska minulla on hyviä kokemuksia ja olen tyytyväinen, näin täytyy olla muillakin tai jos ei ole, oma vika". Niinpä keskustelu ei etene, kun ei voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä, eikä kertoa vapaasti valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä.
Järkevä ihminen tajuaa, että totta kai myös psyykkisiin häiriöihin ja vastoinkäymisiin on hyvä saada tarvittaessa apua. Mutta jos/kun järjestelmässä on ongelmia ja epäkohtia, pitäisi ne tuoda esille ja miettiä parannusehdotuksia, jotta HYVÄN AVUN SAAMINEN VOITAISIIN TURVATA! Luuletteko, että esim. pakkohoitoon ja muihin pakkotoimiin alistetut tai psyykenlääkkeistä (huumeista) terveyshaittoja saaneet ihmiset olisivat tyytyväisiä ja olisivat sitä mieltä, että he ovat saaneet apua? Ei, tuolloin puhutaan tuhoamisesta ja väkivallasta. Avuksi voidaan sanoa vain asioita, jotka HELPOTTAVAT OLOA ja asiat järjestyvät jossain vaiheessa parempaan. Apua voi hakea muualtakin kuin viranomaisilta ja apua voi olla mikä tahansa asia mistä on ihmiselle hyötyä. Ihmiset ovat erilaisia ja voivat kohdata monenlaisia vaikeuksia ja ongelmia elämässään, on typerää että kaikille (ainakin samaa ryhmään kuuluville) tarjottaisiin samoja keinoja samoista paikoista. Toki ongelmana on myös se, ettei ole tarpeeksi valinnan varaa, jos ihminen haluaisi jotain muuta kuin virallisesti hyväksyttyjä palveluja. Siksi olisi hyvä kuulla erilaisia kokemuksia, jolloin ymmärrettäisiin paremmin, mitkä ovat avun hakemiseen ja saamiseen liittyviä epäkohtia ja mitkä asiat voivat todella auttaa ihmisiä. Vain tällä tavoin auttamisjärjestelmää voidaan kehittää - jos halutaan. Toivottavasti joskus suunta muuttuu, vaikka hieman skeptinen olen.
Juurikin näin, erittäin hyvin tiivistetty kaikki oleellinen. Olen lopen kyllästynyt kuulemaan noita syyttelyjä lääkemyönteisiltä Big Pharman aivopesemiltä ihmisiltä. Jos he olisivat oikeasti tietoisia mm. lääkkeiden haitoista, jopa pysyvistä, eivät he kirjoittelisi tuollaista sontaa. Lukuisat kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet että psykotrooppisilla lääkkeillä on lukuisia haittavaikutuksia, joista vakavimmat ovat aivovaurio, sydänviat, erilaiset elimelliset sairaudet kuten diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta ja erilaiset liikehäiriöt kuten dystonia, akatisia, tardiivi dyskinesia ja ekstrapyramidaalioireet.
Lopulta ihmiset lakkaavat hakemasta (virallista) apua ja luottavat sairauksien hoidossa taikoihin sekä luontaishoitoihin, niin kuin luonnonkansat konsanaan. Toisaalta ylipäätään lääkäriin pääseminenkin on ihme...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta on se, että iso osa masennuksesta ja ahdistuksesta lähtee suolistosta ja suoliston bakteereista (toki voi olla myös joku traumakokemus mikä pitää käsitellä terapiass yms) mutta vieläkin lääkärit uskottelevat kyseessä olevan "aivojen välittäjäaineiden häiriötila" ja määrävät esim.ssri myrkkyjä .
Suurin osa välittäjäaineista muodostuu suolistossa, ja nykyajan maito~ liha~ sokeri~ teollinen moska~ ruokavaliolla ei ole ihme, että niin monia masentaa ja ahdistaa. Länsimainen ruokavalio kun ei tue suoliston hyvää bakteeristoa, ei sitten millään.
Se ongelma ei millään kalaöljyllä parane.Olen raakaruokaa suosiva vegaani ja mulla on masennus
Masennus ym. psyykkiset häiriöt ovat yleensä aivosairauksia, vaikka muuta väitetään.
Jo 80-luvulla kumottiin lääketehtaiden itsensä kyhäilemät väitteet aivojen kemiallisesta epätasapainosta syynä mm. masennukselle, mutta kiitos valemedian ja psykiatrian alalla muhivan korruption, ihmiset vieläkin uskovat lääketehtaiden valheellisia tutkimuksia. Ainoa tieteellisesti todistettu kemiallinen epätasapaino aivoissa kyetään mittaamaan ainoastaan silloin, kun henkilö on alkanut käyttämään psykiatrisia lääkkeitä. Ultimaattinen ironia on se, että nämä neurotoksiineiksi luokitellut lääkkeet aiheuttavat sen kemiallisen epätasapainon, ei se itse sairaus. Tutkimuksissa ainoastaan joillakin masennuspotilailla todettiin serotoniinivaje aivoissa, ei lähimainkaan kaikilla. Toinen juttu on se, että serotoniinivajetta ei voi edes luotettavasti mitata, sen selvittämiseen ei tiede ole keksinyt keinoa tähän päivään mennessä. Serotoniinitasot aivoissa ovat vaihtelevia, joten niiden jatkuva mittaaminen olisi todellakin hyödytöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta on se, että iso osa masennuksesta ja ahdistuksesta lähtee suolistosta ja suoliston bakteereista (toki voi olla myös joku traumakokemus mikä pitää käsitellä terapiass yms) mutta vieläkin lääkärit uskottelevat kyseessä olevan "aivojen välittäjäaineiden häiriötila" ja määrävät esim.ssri myrkkyjä .
Suurin osa välittäjäaineista muodostuu suolistossa, ja nykyajan maito~ liha~ sokeri~ teollinen moska~ ruokavaliolla ei ole ihme, että niin monia masentaa ja ahdistaa. Länsimainen ruokavalio kun ei tue suoliston hyvää bakteeristoa, ei sitten millään.
Se ongelma ei millään kalaöljyllä parane.Olen raakaruokaa suosiva vegaani ja mulla on masennus
Masennus ym. psyykkiset häiriöt ovat yleensä aivosairauksia, vaikka muuta väitetään.
Jo 80-luvulla kumottiin lääketehtaiden itsensä kyhäilemät väitteet aivojen kemiallisesta epätasapainosta syynä mm. masennukselle, mutta kiitos valemedian ja psykiatrian alalla muhivan korruption, ihmiset vieläkin uskovat lääketehtaiden valheellisia tutkimuksia. Ainoa tieteellisesti todistettu kemiallinen epätasapaino aivoissa kyetään mittaamaan ainoastaan silloin, kun henkilö on alkanut käyttämään psykiatrisia lääkkeitä. Ultimaattinen ironia on se, että nämä neurotoksiineiksi luokitellut lääkkeet aiheuttavat sen kemiallisen epätasapainon, ei se itse sairaus. Tutkimuksissa ainoastaan joillakin masennuspotilailla todettiin serotoniinivaje aivoissa, ei lähimainkaan kaikilla. Toinen juttu on se, että serotoniinivajetta ei voi edes luotettavasti mitata, sen selvittämiseen ei tiede ole keksinyt keinoa tähän päivään mennessä. Serotoniinitasot aivoissa ovat vaihtelevia, joten niiden jatkuva mittaaminen olisi todellakin hyödytöntä.
Tärkeintä on tajuta se, ettei ole olemassa ainuttakaan tutkimusta, jossa masennus on todettu vähentävän serotoniinin vaikutusaikaa (määrää). Kyse on aina korrelaatioista, jossa vaikutus voi olla juuri toisinpäin, eli masennus voi vähentää serotoniinin vaikutusaikaa (määrää), eikä masennus johdu serotoniinin vaikutusajan vähenemisestä siten kuin ihmiset ovat aivopesty. Oudointa vieläpä se, että meillä väitetään olevan huippuhyvä koulutus, mutta vaikuttaa siltä, että juuri huippukoulutetut ovat idiootteja, jotka eivät välitä edes tuon vertaa ottaa asioista selvää. Esimerkiksi kirjassa Psykiatria asia on täysin selvästi kirjoitettu auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei siis tule mieleen, että ehkäpä ongelmia työssä ja ihmissuhteissa aiheuttaa se mielisairaus itsessään eikä tieto diagnoosista?
No huomaat varmaan itsekin millaisia pöpipäitä täällä keskustelee. Se on vaikeaa hakea apua ongelmiinsa, jos sairaudemtunto puuttuu.
Sinä vittumaisella asenteellasi sairaita kohtaan juuri demonstroit sen pääsyyn, miksi apua ei haluta hakea. Onneksi olkoon, vuoden pässi palkinto menee sinulle.
Itse käyttäydyn aina melko samoin lääkärissä; muhun on lapsena iskostettu tietty kunnioitus lääkäreitä kohtaan ja se pitää yhä, olen asiallinen, rauhallinen, selitän asiani selkeästi ym. Silti välillä törmään siihen että kertomani fyysisestä ongelmasta sivuutetaan ja aletaan vaan läpikäymään mt-historiaa. Usein suhtautuminen muuttuu selkeästi huonommaksi kun mt-puolen diagnoosin lääkäri tiedoistani bongaa.
Toiset lääkärit sitten jossain sivulauseessa kysäisevät että mites tää sun bipo, ootko pärjäillyt sen kanssa hyvin viime aikoina. Kun vastaan että joo, aika lailla oireeton oon ollut kohta 10v niin siihen todetaan ok/kiva ja jatketaan sen varsinaisen asian käsittelyä. Asia tarkastetaan mutta kun sillä puolella ei ole ongelmaa, ei siitä yritetäkään väkipakolla saada käynnin syytä.
Että ainakin omalla kohdallani uskallan väittää että "vika" on välillä hoitohenkilökunnan asenteissa, ei omassa käyttäytymisessäni. Toki osa mt-potilaista voi olla hyökkääviä, huonokäytöksisiä, valehdella tilanteestaan ym. mutta kyllä niin käyttäytyy myös potilaat jolla ei sitä mt-puolen diagnoosia ole.