Teettekö kesälomallakin lapselle kaksi lämmintä ateriaa?
Mitä yleensä lapset syövät molemmilla aterioilla?
Kohtahan se koulu alkaa niin siellä saavat automaattisesti toisen lämpimän aterian, mikä onneksi helpottaa tätä arjen ruokarumbaa.
Kokoajan pitäisi olla ruokaa laittamassa...
Kommentit (198)
Kyllä. Laitanhan muutenkin viikonloppuisinkin. Ei molempien ruokien tartte olla mitään vaivalloisia, varsinkaan näillä helteillä.
Tietysti. Ei se nälkä ja energiantarve ole kesälomalla.
Kyllä. Muuten puputtaisivat älyttömän määrän välipalaa ja valittaisivat että jotain tekee mieli. Lomalla on erityisen paljon aikaa kokkailla. Usein toinen pääruoka on ollut klo 19 aikoihin.
Ei todellakaan laiteta. Joka päivä syödään lämmin ruoka ja joskus syödään kaksikin lämmintä/päivä, toinen esimerkiksi eilistä ruokaa tms.. Lomalla mennään kuitenkin rennosti.
Meillä iltapalan tilalle tullut lämmin ruoka. Iltapåivät mennyt usein rannalla tai kylässä eväiden ja jätskin voimalla. Illalla ruoka maistuu.
Joka päivä laitetaan ruoka eli yleensä sitä jää vielä seuraavillekin päiville. Syödään niitä sitten miten milloinkin. Ainakin se yksi lämmin ateria.
Monesti syödään myös illemmalla ihan ruoka jolloin ei enää erillistä iltapalaa tarvita.
En tee. Syödään aamupala, sitten lounas joka joskus on lämmin ruoka, edellisen ruuan jämiä yleensä ja sitten iltaruoka. Joskus pyytävät iltapalaa mutta aika harvoin. Eivät ole valitelleet nälkää kesällä(kään). Ja alle kouluikäisiä ovat eli eivät voi itse edes ruokien välissä napostella mitään.
Koitetaan syödä ainakin se 4-5 kertaa päivässä ja yksi lämmin ruoka riittää hyvin lomalla. Monesti illalla kuitenkin grillataan tai tehdään pitsaa/tortilloita tai salaattia. Että hyvin syödään! 😀 Aamiaiseksi jos syönyt vaikka mannapuuroa niin on jo niin ruokaisaa sekin että ei vaadi välttämättä kuin lounaan kunnon ateriaksi.
Hirvittää nämä vastaukset. Tottakai sekä lapset että aikuiset syövät kaksi lämmintä ateriaa päivässä, myös kesällä.
Välipalojako te mutustatte päivät pitkät? Tämänkö takia suomalaiset (lapset) ovat niin läskejä?
Mannapuuro ruokaisaa? Ei kyllä ole ja epäterveellistäkin se on.
Tarhaikäiselle en, koska hän on hereillä 12h ja siihen pitää mahduttaa kaikki ateriat. Monipuolinen aamiainen, kunnon välipala, päivällinen ja iltapala ovat tarpeeksi. Tarhassa ateriat ovat aika kevyitä, aamulla puuroa ja välipalalla kiisseliä tms. Kotona syödään munakkaita, turkkilaiseen jogurttiin tehtyä smoothieta, täyttäviä leipiä (vrt. näkkileipä). Joskus olen kokeillut tarjota kaksi lämmintä ateriaa, mutta aina jäi iltapala lähestulkoon syömättä.
Lomalla nukutaan pitkään ja aamupala syödään siinä kymmenen maissa. Sitten on ruoka kahdelta ja välipala iltapäivällä. Illalla sitten saatetaan vaikka grillata tai laittaa vielä jotain ruokaisampaa. Hyvin on pärjätty ja terveitä normaalipainoisia ollaan.
Kyllä teen. Ja teen talvellakin koska kouluruoka on moskaa.
Vierailija kirjoitti:
Tarhaikäiselle en, koska hän on hereillä 12h ja siihen pitää mahduttaa kaikki ateriat. Monipuolinen aamiainen, kunnon välipala, päivällinen ja iltapala ovat tarpeeksi. Tarhassa ateriat ovat aika kevyitä, aamulla puuroa ja välipalalla kiisseliä tms. Kotona syödään munakkaita, turkkilaiseen jogurttiin tehtyä smoothieta, täyttäviä leipiä (vrt. näkkileipä). Joskus olen kokeillut tarjota kaksi lämmintä ateriaa, mutta aina jäi iltapala lähestulkoon syömättä.
Varsinkin päiväkoti-ikäiset tarvii sen lounaan. Se on tärkein ateria
Ennen päiväunia. Aamulla puuroa. Päiväunen jälkeen välipala. Päivällinen ja iltapala
Isomat pärjää pidempään ilman ruokaa
EI koskaan syödä kahta lämmintä ateriaa vapaalla. Herätään myöhemmin kuin kouluaamuina eikä lapset syö heti aamupalaa herättyään, ei ole mitään järkeä tehdä tunnin päästä lounasta aamupalasta.
Vierailija kirjoitti:
Lomalla nukutaan pitkään ja aamupala syödään siinä kymmenen maissa. Sitten on ruoka kahdelta ja välipala iltapäivällä. Illalla sitten saatetaan vaikka grillata tai laittaa vielä jotain ruokaisampaa. Hyvin on pärjätty ja terveitä normaalipainoisia ollaan.
Mitä ihmettä te grillaatte jos se ei ole "lämmin ateria"?
Ei tehdä enhän mä muuta ehtisikään kun ruokaa laittaa hyvänen aika 😮
Vierailija kirjoitti:
Lomalla nukutaan pitkään ja aamupala syödään siinä kymmenen maissa. Sitten on ruoka kahdelta ja välipala iltapäivällä. Illalla sitten saatetaan vaikka grillata tai laittaa vielä jotain ruokaisampaa. Hyvin on pärjätty ja terveitä normaalipainoisia ollaan.
Aivan liian vähän
Meillä tehdään nykyään niin että teinit herää joskus iltapäivällä ja syödään silloin lounas. Jääkaapissa on aina salaattiainekset ja lämmitettäviä ruokia ja välipaloja. En enää huolehdi kuin sen lounaan pöytään. Muut hoitavat itse
Talvella toki lounaan sijaan huolehdin päivällisen viiden aikaan.
Pikkulapsille katoin viisi kertaa päivässä
Tietenkin tehdään. Energiantarve kesällä on vielä kova. Lapsi liikkuu paljon, joten älytöntä olisi syödä jatkuvasti jotain välipaloja.
Me aikuiset treenataan ja liikutaan lapsen kanssa, ei mekään pärjättäisi vain yhdellä kunnon aterialla ja välipaloilla. Ehkä sitten, jos päivät koostuvat lähinnä istumisesta.
No ei.. pöhkö