Lue keskustelun säännöt.
Hei kasari/ysärien lapset! Miten selvisitte, kun kukaan ei ollut aamuisin laittamassa puuroa ja
01.08.2018 |
muistuttamassa miten kouluun lähdetään. Kännyköitä ei ollut jolla ilmottaa joka kerta "Pääsin kouluun" tai "Äiti pääsen nytten", "Äiti unohdin liiksakamat, kun et soittanut niistä". Hiukset piti harata itse, vaatteet pukea ja muistaa ottaa jopa ylimääräiset tarvikkeet joita on.
Muistan itse, että äiti oli lähtenyt jo siinä vaiheessa kun ylipäätään heräsimme. Keittelimme rauhassa puurot ja kahvit kahdestaan sisareni kanssa, joimme ja söimme ne, harjasimme hiukset ja hampaat ja katsoimme lukujärjestyksestä päivän aineet mikä määräsi repunpakkaamisjärjestyksen. Katsoimme sukat, kynät ja terottimet ja lähdimme tasan puolelta, vaikka kouluun kesti 20 min kävellä.
Hämmästyin kun työkavereitten lapset soittavat joka käänteessä, koska heidät on ohjeistettu kotona siihen. Joka ikinen hetki soi puhelin kun nassikat ilmoittavat mitä ottavat mukaansa, minne ovat menossa ja mitä tekevät aamuisin. Vaikuttaa mun mielestä jotenkin raskaalta yhtälöltä soitella koko aamu jokaisen lapsen kohdalla et onhan kaikki hoitaneet itsensä ajoissa kouluun. Miksi ei saman tien jää vapaalle töistä siiheksi kun lapset ovat rämpineet alakoulun alaluokat eikä yritä olla kotona ja töissä tavallaan yhtä aikaa? Joka tapauksessa tätä nyt odotellessa kun uusi lukuvuosi alkaa taas.
Kommentit (67)
Oman vanhemman hemmottelemana oleminen on hoivan saamisen kokemus, joka monilta puuttuu. Sitä ei voi mikään muu korvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin teini-ikäisille vanhemmat soitteli töistä aamulla, koska tiesivät ettei herätyskello riitä herättämään.
Vierailija kirjoitti:
Oman vanhemman hemmottelemana oleminen on hoivan saamisen kokemus, joka monilta puuttuu. Sitä ei voi mikään muu korvata.
Se on niin kovin suhteellista, missä iässä lapsen katsotaan mitenkin paljon tuollaista tarvitsevan. Nykyään tunnutaan ajattelevan että tosi pitkään tarvitsee, ennen ajateltiin että pikkulapsia hemmotellaan mutta koululainen on jo iso ja alkaa opetella itsenäistymään. En kyllä itse oikein osaa siinä mitään pahaa nähdä, kunhan yksilöllisyys huomioidaan: osa ei ehkä ole valmiita vielä 7-vuotiaana, ja silloin pitää vanhempien hoitaa enemmän.
Tämän asian suhteellisuus herätti kun juttelin ulkomaalaisen mieheni isoisän kanssa. Hän asuu seudulla jossa oltiin paimentolaisia, ja oli erikseen talvi- ja kesälaitumet, kesällä lähdettiin vuorille ylänköniityille. Paitsi että lapset ei imeväisiä lukuun ottamatta lähteneet vaan jäivät kotiin. Mieheni isoisäkin oli ollut 5-vuotiaana ensimmäisen kerran yksin koko kesälaidunkauden heidän tilallaan. Ei siinä kuulemma mitään kummallista ollut. Kuivattuja papuja, viljaa, hedelmiä, riitti ja niitä söi. Susia josksu iltaisin pelkäsi jos ne ulvoi mutta muuten oli kuulemma mukavaa eikä koskaan ajatellut että hänet olisi hylätty. Ihan tasapainoisen oloinen ihminen tuostakin on tullut, vaikka nykyaikana toki tuollaista ei voi ajatellakaan.
Aamupalat jäi syömättä. Olin usein koulussa niin nälkäinen että maha kurisi. Opettaja ihmetteli sitä joskus ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman vanhemman hemmottelemana oleminen on hoivan saamisen kokemus, joka monilta puuttuu. Sitä ei voi mikään muu korvata.
Se on niin kovin suhteellista, missä iässä lapsen katsotaan mitenkin paljon tuollaista tarvitsevan. Nykyään tunnutaan ajattelevan että tosi pitkään tarvitsee, ennen ajateltiin että pikkulapsia hemmotellaan mutta koululainen on jo iso ja alkaa opetella itsenäistymään. En kyllä itse oikein osaa siinä mitään pahaa nähdä, kunhan yksilöllisyys huomioidaan: osa ei ehkä ole valmiita vielä 7-vuotiaana, ja silloin pitää vanhempien hoitaa enemmän.
Tämän asian suhteellisuus herätti kun juttelin ulkomaalaisen mieheni isoisän kanssa. Hän asuu seudulla jossa oltiin paimentolaisia, ja oli erikseen talvi- ja kesälaitumet, kesällä lähdettiin vuorille ylänköniityille. Paitsi että lapset ei imeväisiä lukuun ottamatta lähteneet vaan jäivät kotiin. Mieheni isoisäkin oli ollut 5-vuotiaana ensimmäisen kerran yksin koko kesälaidunkauden heidän tilallaan. Ei siinä kuulemma mitään kummallista ollut. Kuivattuja papuja, viljaa, hedelmiä, riitti ja niitä söi. Susia josksu iltaisin pelkäsi jos ne ulvoi mutta muuten oli kuulemma mukavaa eikä koskaan ajatellut että hänet olisi hylätty. Ihan tasapainoisen oloinen ihminen tuostakin on tullut, vaikka nykyaikana toki tuollaista ei voi ajatellakaan.
Mä en kyllä ajattele, että 5-vuotiaan lapsen jättäminen pärjäämään omillaan on missään tilanteessa ok. Ihan varmasti se on jättänyt jälkensä, vaikka sinä et niitä huomaisikaan. Esim. mulla on täti, joka on joutunut aivan liian pienestä huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan (ja isommastakin, joka oli kehitysvammainen), ja kyllä se on jättänyt häneen selvät jäljet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan hyvin selvittiin.Ihme kysymys.
Kyllä lapset ennen pärjäsivät, ja pärjäisivät ihan yhtä hyvin nykyäänkin. Lapset voi kyllä opettaa pärjäämään ihan itsenäisesti. Eikö se ole kaikille helpompaa, ettei koko ajan tarvitse varmistella ja kysellä vanhemmilta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole syönyt aamupalaa ikinä.
Koulusta myöhästelin ja lintsasin.
Läksyjä en tehnyt koskaan.
Joka hampaassa on reikä ja pari juurihoitoa.
Tukkaa en kammannut koskaan.
Lapsuus oli turvaton ja huono muisto siitä kuinka yksin oli. Parasta arjessa oli se kun äiti laittoi tiskejä ja itse torkuin sohvalla, silloin tuntui turvalliselta.
Todella toivoisin että minusta ja varsinkin hampaistani olisi pidetty huolta.
Nyt omien lasten kanssa opetan ja kasvatan heitä toimimaan itse, ne asiat mitkä ei onnistu yksin tehdään yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapset ennen pärjäsivät, ja pärjäisivät ihan yhtä hyvin nykyäänkin. Lapset voi kyllä opettaa pärjäämään ihan itsenäisesti. Eikö se ole kaikille helpompaa, ettei koko ajan tarvitse varmistella ja kysellä vanhemmilta?
Se, että lapsi oppii pärjäämään, ei ole tae siitä, että asiat ovat hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei me lähdetty yksin.
Oli kodinhoitaja laittamassa kouluun ja iltapäivällä odotti kiisselit ym.
Tosin oltiin vasta yläkoulussa. Tai yläastehan se silloin oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapset ennen pärjäsivät, ja pärjäisivät ihan yhtä hyvin nykyäänkin. Lapset voi kyllä opettaa pärjäämään ihan itsenäisesti. Eikö se ole kaikille helpompaa, ettei koko ajan tarvitse varmistella ja kysellä vanhemmilta?
Se, että lapsi oppii pärjäämään, ei ole tae siitä, että asiat ovat hyvin.
No jos nyt ajatellaan ihan "perusperhettä", missä kaikki asiat ovat hyvin, on rakastavat vanhemmat ja sillä lailla. Kyllä mielestäni alakouluikäinen (8-9v ja ylöspäin) osaa ja pystyy pärjäämään itsenäisesti vaikka juuri kouluaamut. Ei ole vaikea tehtävä katsoa lukujärjestyksestä että mitä kirjoja otetaan mukaan ja tarvitaanko liikuntavaatteet. Tuon ikäinen lapsi osaa vallan hyvin myös tehdä aamupalan itselleen. Ei ollenkaan liikaa vaadittu tuon ikäiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi yllättää, mutta puhelin oli kyllä keksitty jo jonkin aikaa ennen kännyköiden tuloa. Joten kun -88 syntynyt veljeni aloitti koulutaipaleensa äitini soitti hänelle töistä LANKAPUHELIMESTA kotiin LANKAPUHELIMEEN, että lähde kouluun.
Koko sen ajan kun olin itse ala-asteella 80-luvulla, paikalla oli aamuisin aina jompikumpi vanhemmista. Vanhempien työpaikka oli koulumatkan varrella, joten usein koulun jälkeen kävelin sinne tekemään läksyt ja sitten mentiin koko perhe yhdessä vanhempien työpäivän päätyttyä kotiin.
Oma 2008 syntynyt lapseni huolehtii hienosti oma-aloitteisesti liikkavarusteet mukaan ja tarkistaa repun sisällön ennen kouluun lähtöä. Itse myös aikoinaan ilmoitti, ettei tarvitse enää soittaa kun pitää lähteä kouluun, vaan hän osaa kyllä itse. Emme siis onnistuneet häntä hemmottelemaan ja huolehtimaan pilalle. Saattaapi siis olla lapsen persoonastakin kiinni, koska on valmis itsenäistymään ja kuinka hyvin osaa huolehtia omista asioistaan.
Voisitteko te kertoa sitten, että minkä ikäiseltä voi jo odottaa aamutoimien ja kouluunlähtemisen onnistuvan ihan itsenäisesti? 10v? 12v? 15v? 20v?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman vanhemman hemmottelemana oleminen on hoivan saamisen kokemus, joka monilta puuttuu. Sitä ei voi mikään muu korvata.
Se on niin kovin suhteellista, missä iässä lapsen katsotaan mitenkin paljon tuollaista tarvitsevan. Nykyään tunnutaan ajattelevan että tosi pitkään tarvitsee, ennen ajateltiin että pikkulapsia hemmotellaan mutta koululainen on jo iso ja alkaa opetella itsenäistymään. En kyllä itse oikein osaa siinä mitään pahaa nähdä, kunhan yksilöllisyys huomioidaan: osa ei ehkä ole valmiita vielä 7-vuotiaana, ja silloin pitää vanhempien hoitaa enemmän.
Tämän asian suhteellisuus herätti kun juttelin ulkomaalaisen mieheni isoisän kanssa. Hän asuu seudulla jossa oltiin paimentolaisia, ja oli erikseen talvi- ja kesälaitumet, kesällä lähdettiin vuorille ylänköniityille. Paitsi että lapset ei imeväisiä lukuun ottamatta lähteneet vaan jäivät kotiin. Mieheni isoisäkin oli ollut 5-vuotiaana ensimmäisen kerran yksin koko kesälaidunkauden heidän tilallaan. Ei siinä kuulemma mitään kummallista ollut. Kuivattuja papuja, viljaa, hedelmiä, riitti ja niitä söi. Susia josksu iltaisin pelkäsi jos ne ulvoi mutta muuten oli kuulemma mukavaa eikä koskaan ajatellut että hänet olisi hylätty. Ihan tasapainoisen oloinen ihminen tuostakin on tullut, vaikka nykyaikana toki tuollaista ei voi ajatellakaan.
Mä en kyllä ajattele, että 5-vuotiaan lapsen jättäminen pärjäämään omillaan on missään tilanteessa ok. Ihan varmasti se on jättänyt jälkensä, vaikka sinä et niitä huomaisikaan. Esim. mulla on täti, joka on joutunut aivan liian pienestä huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan (ja isommastakin, joka oli kehitysvammainen), ja kyllä se on jättänyt häneen selvät jäljet.
Olen minäkin toki sitä mieltä että on hyvä että nykyään on lait ettei tuollaista voi tehdä että jättäisi noin pienen. Onhan siinä valtavat vaarat jo ihan fyysisestikin, esim. mitä jos loukkaantuu, sairastuu, tapahtuu jotain muuta pahaa. Henkiset jäljet, niitä on usein vaikeampi arvioida kun riippuu niin paljon yksilön luonteestakin. Joku menisi ihan "rikki" tuollaisesta, joku pärjää varsin hyvin niin ettei se asia aikuisena enää selvästi vaikuta.
Mutta omalla tavallaan ihailen kovista ajoista ja elämästä selvinneiden ihmisten, tai siis ihmislajin yleensä, resilienssiä, vaikka pidänkin hyvänä ettei täällä Suomessa nyt tarvitse selvitä äärijutuista. Esim. itselleni, jos töissä stressi vaivaa, ja meinaan panikoida, muistutan itseäni, että kuules nyt, tuo on ihan first world problem, älä dramatisoi. Muistutan itseäni isäni äidistä, joka jäi leskeksi syrjäiselle maatilalle hoitamaan 12 lapsen lapsikatrasta yksin. Oli menetyksen suru ja elannon huoli, kova fyysinen työ saada pientilasta elanto ennen sosiaalituen aikaa. Ja silti tämä nainen selvisi, omien sanojensa mukaan "kun oli pakko". Kun ei lapsia voinut nälkäänkään kuolemaan jättää siksi että itse potee jotain surujaan. niinpä minä omissa pikku ongelmissani muistutan itseäni tästä, että ihmiset selviää tuollaisestakin, joten minäkin selviän tästä omasta pikku jutustani.
Täällä taas lapsettomat neuvoo lasten kasvatusta.
Minulle laitettiin kyllä aamupuuro ja katsottiin että lähden ajoissa kouluun, kun olin ala-asteella ( 85-vuodesta). Äitini hoiti tuolloin veljeäni vielä kotona ja samalla huolehti minun syömisistä ja lähtemisestä aamuisin.
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko te kertoa sitten, että minkä ikäiseltä voi jo odottaa aamutoimien ja kouluunlähtemisen onnistuvan ihan itsenäisesti? 10v? 12v? 15v? 20v?
Tästäpä tuli mieleen että työpaikkaruokalassa kuulin, että erään kollegan 16-vuotias ei vielä selviä noista itsenäisesti. Oli kyllä uskomaton yllätys. Opiskelee ammattikoulussa, mutta kuulemma ei kahteen herätykseenkään herää eikä pääse ajoissa kouluun, ellei äiti tai isi valvo. Eikä ole kuulemma kyse tahallisesta kouluhaluttomuudesta tai laiskuudesta vaan ei vaan herää. Eikä saa aamupalaa itse eteensä tms. Tähänkö tämä "hemmottelu" johtaa - toivottavasti ei, ehkä se vaan on jotenkin tavallista hitaampi yksilö tuo poika joka ei 16-vuotiaanakaan saa itseään kouluun hoidettua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapset ennen pärjäsivät, ja pärjäisivät ihan yhtä hyvin nykyäänkin. Lapset voi kyllä opettaa pärjäämään ihan itsenäisesti. Eikö se ole kaikille helpompaa, ettei koko ajan tarvitse varmistella ja kysellä vanhemmilta?
Se, että lapsi oppii pärjäämään, ei ole tae siitä, että asiat ovat hyvin.
Ei toki ole tae. Mutta usein ne asiat oikeasti OLI hyvin meillä "avainkaulalapsilla". Oli ihan hyvä koti, saimme rakkautta, hellyyttä, kaikkea tarvittavaa. Mutta tiettyjä asioita odotettiin pienempänä kuin nykyään on tapana. Ja luulen että kuten minä, monet meistä NAUTIMME siitä. Nautimme itse pärjäämisestä, itse oppimisesta, siitä että oli iso tyttö tai poika. Siitä että sai välillä olla ihan yksin koko talossa ja tehdä mitä haluaa, vaikka laulaa ääneen jos huvitti tai pimputtaa pianoa täysilloä. Ei se tuntunut miltään hylkäämiseltä tai karulta vaan ihanalta.
Vierailija kirjoitti:
Oman vanhemman hemmottelemana oleminen on hoivan saamisen kokemus, joka monilta puuttuu. Sitä ei voi mikään muu korvata.
Puppua. Sen voi kätevästi korvata sitten hoivaosastolla, jos ei saa aikaan edes etsiä hemmottelevaa miestä, vaikka kymmeniä vuosia on aikaa.
Miksi ap luulee, että kaikki elivät kuten hän? Useimmat luokkakaverini saivat äidin tekemän aamupalan. Useimmat myös soittelivat äidille tai isälle töihin koulun jälkeen ja kertoivat, jos lähtivät ulos tai oli kavereita kylässä.
Terveisiä 70-luvulla syntyneeltä