Hei kasari/ysärien lapset! Miten selvisitte, kun kukaan ei ollut aamuisin laittamassa puuroa ja

Mulla oli kyllä alaluokilla isä tai äiti kotona laittamassa mua kouluun. Ekaluokalla olin iltapäivähoidossa, ja samaan hoitopaikkaan menin aamulla, jos oli myöhäisempiä aamuja, eikä kotona ollut ketään. Isällä oli liukuva työaika (mutta tiettyinä päivinä pakollisia menoja/työmatkoja) ja äiti oli vuorotöissä.

Olen syntynyt v. 1980.

Vierailija kirjoitti:

. Miksi ei saman tien jää vapaalle töistä siiheksi kun lapset ovat rämpineet alakoulun alaluokat eikä yritä olla kotona ja töissä tavallaan yhtä aikaa?

Tähän vielä vastaus: enpä oikein usko, että monellakaan on varaa olla kotona tuohon asti (saati intoa=.

Olen syntynyt -91. Kännykkä minulla kyllä oli, kun koulun aloitin. Ei ollut ketään aamulla eikä iltapäivällä kotona yleensä. Itse tein itselleni aamu- ja välipalan, pakkasin reppuni, tein läksyt yms. Usein unohdin jotain kotiin, mutta asuimme lähellä koulua, joten kävin välitunnilla hakemassa unohtuneet jutut. Eli ehkä olisi vanhempien pitänyt katsoa perään vähän enemmän. Mutta opinpa lopulta huolehtimaan itse omista asioistani.

90-luvulla oli lama ja ihmisiä paljon työttömänä eli olivat kyllä kotona. Sitä en tiedä, keittivätkö puuroa.

ÄLÄ YLEISTÄ. T: 83 SYNTYNYT, JOLLE ÄITI TOI AINAKIN VIIKONLOPPUISIN AAMIAISEN SÄNKYYN, PETASI SÄNKYNI JA TEKI MUUTENKIN KAIKKI PUOLESTANI. 

OLI VÄHN VAIKEA OPETELLA TEKEMÄÄN KAIKKEA ITSE, KUN ÄITI HEITTI 18-VUOTIAANA PIHALLE ASUNNOSTA (KÄYTÖKSENI TAKIA). 

MUTTA EI SIIS KAIKKI 80-90-LUVULLA SYNTYNEET OLE ELÄNEET MITÄÄN ASKEETTISTA TODELLISUUTTA. 

Olin seitkytlukulainen lapsi. Herätyskello oli olemassa. En syö(nyt) aamiaista. En ole koskaan kokenut sitä tarpeellisena. Koko ala-asteen kouluni olivat melkeinpä 100 metrin päässä kotoa.

Oli 90- luvulla älä-aste ikäinen ja äiti oli työttömänä kotona. Ei ne silti mistään mun kouluasiasta huolehtineet. Aina oli kirjat ja liikkavehkeet kotona ja kaikki alusta asti päin vittua. Ei se koulunkäynti ikinä lähtenyt kunnolla liikkeelle. Olisin kaivannut apua ja tukea.

Olen siitä ikuisesti katkera, enkä ikinä tee samaa omilleni, vaan tuen 100%.

Työni järjestän niin, ettei kenenkään tarvi yksin lähteä pienistä koululaisista, kun sinne töihin palaan.

Olen 70-luvun lapsi. On harhaluulo, että olisi jokin sukupolvikokemus, jonka kaikki jakavat. Meillä meni näin:

Äiti laittoi joka aamu aamupalaa ja herätti kouluun. Myös yläasteella ja lukiossa, paitsi niinä aamuina kun meniin kymmeneksi. Saatoin jopa saada autokyydin.

Kun olin ekaluokalla, äiti saattoi bussille ja kulki osan matkaa kanssani. Koulun jälkeen menin perhepäivähoitajalle. Äiti tai isä hakivat sieltä klo 17-17.30. Tokaluokasta lähtien kuljin bussilla kotiin. Tokaluokan hiihtolomalla oli tylsää, olin yksin kotona kaikki päivät. Äiti teki leivät valmiiksi ja laittoi teetä termariin. Koulun lomien aikana (alle 9v) menin leikkipuistoon hoitoon ja osallistuin puistoruokailuun. Äiti vei ja haki.

Isommat sisarukseni ovat syntyneet -61 ja -62. Heidän ollessaan kansakoulussa, meillä kotona oli kotiapulainen. Hän huolehti sisaruksistani, laittoi ruokaa ja oli ylipäätään kotona, kun vanhemmat olivat töissä. Äitini mielestä olisi ollut heitteillejättö, jos olisi pienen kansakoululaisen lapsen jättänyt laittelemaan itse aterioita.

Sekä minulla että sisaruksillani oli monen luokkakaverin äiti yksinkertaisesti vielä kotiäitinä. Varsinkin suurituloisempien miesten vaimojen ei ns tarvinnut mennä töihin, elleivät he itse halunneet. Mitään korvauksia valtiolta he eivät tästä kotona olosta saaneet, vaan mies maksoi kaiken.

JA 90-LUVUN ALUSSA SYNTYNEELLÄ ENT. OPISKELUKAVERILLA OLI SAMOJA KOKEMUKSIA. VANHEMMAT TEKI KAIKKI PUOLESTA, ILMEISESTI JUURIKIN ÄITI, JA SITTEN EI OSANNUT OMILLEEN MUUTTAESSAAN YHTÄÄN MITÄÄN. 

ET EI TÄÄ OO MIKÄÄN UUS JUTTU, JA JUST 80-90-LUVULLA SYNTYNEILLÄ VOI OLLA ENEMMÄNKIN TÄLLAISIA KOKEMUKSIA, KOSKA 80-LUVUN JUPPIAIKA OLI TALOUSNOUSUN AIKAA JA 90-LUVUN NOKIAN SIIVITTÄMÄ TALOUSNOUSU MYÖS, JA HUOLETTOMINA AIKOINA VANHEMMILLA ON TAPANA HEMMOTELLA LAPSIAAN. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 70-luvun lapsi. On harhaluulo, että olisi jokin sukupolvikokemus, jonka kaikki jakavat. Meillä meni näin:

Äiti laittoi joka aamu aamupalaa ja herätti kouluun. Myös yläasteella ja lukiossa, paitsi niinä aamuina kun meniin kymmeneksi. Saatoin jopa saada autokyydin.

Kun olin ekaluokalla, äiti saattoi bussille ja kulki osan matkaa kanssani. Koulun jälkeen menin perhepäivähoitajalle. Äiti tai isä hakivat sieltä klo 17-17.30. Tokaluokasta lähtien kuljin bussilla kotiin. Tokaluokan hiihtolomalla oli tylsää, olin yksin kotona kaikki päivät. Äiti teki leivät valmiiksi ja laittoi teetä termariin. Koulun lomien aikana (alle 9v) menin leikkipuistoon hoitoon ja osallistuin puistoruokailuun. Äiti vei ja haki.

Isommat sisarukseni ovat syntyneet -61 ja -62. Heidän ollessaan kansakoulussa, meillä kotona oli kotiapulainen. Hän huolehti sisaruksistani, laittoi ruokaa ja oli ylipäätään kotona, kun vanhemmat olivat töissä. Äitini mielestä olisi ollut heitteillejättö, jos olisi pienen kansakoululaisen lapsen jättänyt laittelemaan itse aterioita.

Sekä minulla että sisaruksillani oli monen luokkakaverin äiti yksinkertaisesti vielä kotiäitinä. Varsinkin suurituloisempien miesten vaimojen ei ns tarvinnut mennä töihin, elleivät he itse halunneet. Mitään korvauksia valtiolta he eivät tästä kotona olosta saaneet, vaan mies maksoi kaiken.

Vaikka mä osasin kyllä tehdä aamupalaa itselleni (ja ihan ruokaakin, laitoin ala-asteikäisestä mielelläni ruokaa, esim. kun me oltiin kesälomalla, tein isällekin ruokaa, kun hän tuli ruokatunnille syömään), mulla on tällainen hauska muisto yläasteelta: äiti teki mulle illalla puuron, jonka sain sitten aamulla lämmittää. Mulle ei meinannut maistua ruoka aamulla jossain vaiheessa, mutta puuro upposi. Tuntui kivalta, kun äiti teki sen valmiiksi.

Eka vastaaja

Mä menin kouluun 1986, ja isä oli kotona (työtön) ensimmäisen kouluvuoteni. Söin koko vuoden joka aamu puuroa, ennen kuin sain sanotuksi, etten tykkää siitä. (Sen jälkeen menikin 25 vuotta, ennen kuin söin puuroa uudelleen.) Mutta muuten meni ihan mukavasti, ja nyt oman teinin kasvatettuani järkevähköön 17 vuoden ikään ihmettelen, kuinka silloiset vanhemmat pärjäsivät, kun oli vain pakko odottaa ja luottaa, eikä ollu kännyköitä, joilla soitella viipottajan perään.

Itse hoidettiin asiat, kuten on omakin lapseni hoitanut ekaluokasta lähtien. Hoiti herätykset, aamupalat, vaatteet ja kaiken muun. Kerran muistan että soitti, kun oli unohtanut ottaa vaniljalaten mukaan ja pyysi tuomaan. Nauratti, en vienyt...

Selvisin hengissä ja osaan laittaa itse edelleen aamupalani ja lähteä töihin ajoissa kaikki tavarat mukanani.

Kiitos äidille ettei passannut ja ylihuolehtinut minua pilalle.

Aion opettaa omat lapset myös omatoimisiksi, saatan ehkä tehdä aamupalan valmiiksi jääkaappiin illalla pari ekaa luokkaa, mutta muuten saavat pärjätä itse ja muistaa tavarat ym.

Koulutie opetellaan etukäteen kuten minäkin olen tehnyt äidin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-LUVUN TASOLLE EI OLLA KOSKAAN PÄÄSTY SEN JÄLKEEN.

Höpöhöpö.

NO ESIM. TYÖTTÖMYYS ON 80-LUVULLA JOSSAIN VAIHEESSA OLLUT VAIN 1-3%. SE, ETTÄ VAURAIN KANSANOSA ON VAURASTUNUT ENTISESTÄÄN, EI TARKOITA, ETTÄ KANSALLA MENISI NIIN HYVIN. TUKIEN TASO SUHTEESSA HINTOIHIN ON LASKENUT MERKITTÄVÄSTI JNE. 

Ei ollut mitään ongelmia. Äidilläni oli pienleipomoyritys joten hän lähti jo aamuyöstä leipomaan aamuksi tuotteita myyntiin. Isäni oli Nokialla insinöörinä ja meni töihin yleensä kahdeksaksi, lähti siis ennen kuin meidän koululaisten piti herätä. 

Ihan perinteinen herätyskello herätti riittävästi ennen kouluun lähtöä. Äiti oli illalla katsonut lasten huoneeseen valmiiksi vaatteet, jotka pitäisi laittaa kouluun päälle. Jääkaapissa oli jogurtteja, hedelmäkoreissa banaaneja ja appelsiineja. Yleensä en syönyt kuitenkaan aamuisin mitään, että sain nukkua pidempään, ei ollut nälkäkään (en vieläkään syö mitään ennen puoltapäivää). Peseydyin, pukeuduin, pakkasin repun ja lähdin kouluun. Muistaakseni vain ihan pari yksittäistä kertaa myöhästyin vähän, ei ollut yleistä. Toisinaan repusta oli uhohtunut jotain, mutta eipä sekään vakavaa ollut.

En kyllä omille lapsillekaan ole hössännyt kuten jotkut nykyäidit. Ihan yhtä itsenäisiä ovat olleet kuin minä 1970-luvun lapsena.

Olen 80-luvulla syntynyt. Minulla oli herätyskello piippaamassa että koska pitää lähteä kouluun ja muistaakseni äiti oli tehnyt aamiaisen/tarjoili sen nenän eteen ja lähti töihin. Muistan myös että kun tulin koulusta oli vakio lämmittää Saarioisen pitsa ja lukea Aku Ankkaa :D 

Koulukirjat ja liikka vaatteet piti huolehtia itse oikena päivinä. Nykyään passaan vm.08 lastani, huolehdin että on kaikki mukana ja oikeanlaiset vaatteet päällä. Pientä uusavuttomotta on jo havaittavissa joissakin asioissa hänellä ja saan vain syyttää siitä itesäni...

Menin kouluun 1984 ja itse tein aamupalan ja menin kouluun. En tehnyt mitään puuroa vaan pari voileipää ja maitoa. Yläasteella lopetin aamupalan syömisen jotta voisin nukkua pidempään.

Vierailija kirjoitti:

Olen 70-luvun lapsi. On harhaluulo, että olisi jokin sukupolvikokemus, jonka kaikki jakavat. Meillä meni näin:

Äiti laittoi joka aamu aamupalaa ja herätti kouluun. Myös yläasteella ja lukiossa, paitsi niinä aamuina kun meniin kymmeneksi. Saatoin jopa saada autokyydin.

Kun olin ekaluokalla, äiti saattoi bussille ja kulki osan matkaa kanssani. Koulun jälkeen menin perhepäivähoitajalle. Äiti tai isä hakivat sieltä klo 17-17.30. Tokaluokasta lähtien kuljin bussilla kotiin. Tokaluokan hiihtolomalla oli tylsää, olin yksin kotona kaikki päivät. Äiti teki leivät valmiiksi ja laittoi teetä termariin. Koulun lomien aikana (alle 9v) menin leikkipuistoon hoitoon ja osallistuin puistoruokailuun. Äiti vei ja haki.

Isommat sisarukseni ovat syntyneet -61 ja -62. Heidän ollessaan kansakoulussa, meillä kotona oli kotiapulainen. Hän huolehti sisaruksistani, laittoi ruokaa ja oli ylipäätään kotona, kun vanhemmat olivat töissä. Äitini mielestä olisi ollut heitteillejättö, jos olisi pienen kansakoululaisen lapsen jättänyt laittelemaan itse aterioita.

Sekä minulla että sisaruksillani oli monen luokkakaverin äiti yksinkertaisesti vielä kotiäitinä. Varsinkin suurituloisempien miesten vaimojen ei ns tarvinnut mennä töihin, elleivät he itse halunneet. Mitään korvauksia valtiolta he eivät tästä kotona olosta saaneet, vaan mies maksoi kaiken.

Sama ikäluokka ja muutenkin samoin. 

Äiti oli kotona, vaikka olin nuorin lapsi. Isä yleensä heitti autolla kouluun. 

Silloin lasten elämät olivat eriytyneempiä sosioekonomisen taustan perusteella. Jos kaverieni äitikin kävi töissä, oli heillä kotiapulainen. 

En tuntenut ketään, jolla olisi ollut toisin. Kävin yksityistä koulua ja asuin ns. paremmalla alueella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-LUVUN TASOLLE EI OLLA KOSKAAN PÄÄSTY SEN JÄLKEEN.

Höpöhöpö.

NO ESIM. TYÖTTÖMYYS ON 80-LUVULLA JOSSAIN VAIHEESSA OLLUT VAIN 1-3%. SE, ETTÄ VAURAIN KANSANOSA ON VAURASTUNUT ENTISESTÄÄN, EI TARKOITA, ETTÄ KANSALLA MENISI NIIN HYVIN. TUKIEN TASO SUHTEESSA HINTOIHIN ON LASKENUT MERKITTÄVÄSTI JNE. 

Olen (taas) työtön. Vaikkei tämä mitään herkkua ole, niin verrattuna 80-luvun kultaisiin aikoihin on parempi. Ehdin nimittäin olla juuri ja juuri olla työttömänä 80-luvulla. Meinasivat laittaa minut silloin työkkärissä maatalouslomittajaksi, josta ei minulla kyllä ole mitään opintoja eikä kokemusta. Joten jos tällainen oli yleistä, niin ei se työ mitään herkkua ollut. Opiskelut rahoitettiin pääosin lainalla, opintoraha oli ihan naurettava. Onneksi systeemi muuttui opiskelujeni aikana (90-luvulla), mutta lainaa kertyi kuitenkin jonkun verran sitä ennen. En muistele hyvällä. Tavara oli älyttömän kallista, tietokoneet alkeellisia yms.. Tässä nyt jotain alustusta siitä, että asiat ovat yleisesti ottaen menneet (paljon) paremmiksi.

Äiti ei keittänyt ysärillä aamupuuroa, koska en semmoista pula-ajan ruokaa suostunut syömään. Nykyään syön sitä kyllä.