Miksei kodissasi ole mitään tuulettimia tai jäähdyttimiä?
Näillä ilmoilla kaikki asunnot ovat kuumia ja kosteita, jos siellä ei ole viilentimiä. Ymmärrän ettei jokainen voi ilmalämpöpumppua hankkia, mutta miksei teillä ole edes tuulettimia? Kävin juuri kahvilla yhden sukulaiseni luona, joka vain makaa apaattisena kotona kun ei kuumuuden ja seisovan ilman vuoksi kykene mitään tekemään. Hänellä ei ollut yhtään mitään tuulettimenkaltaistakaan värkkiä. Meillä on ilp ja lisäksi tuulettimet jokaisessa huoneessa ja sisällä on varsin mukavaa. Ulos ei viitsisi mennäkään muuta kuin ilmastoituun autoon.
Kommentit (50)
Helle alkoi jo viikkoja sitten. VIIME viikolla oli kaupoissa tuulettimia.
No mutta, evoluutio karsii. Paistukaa hikisiin koppeihinne.
Ei niitä tarvita, jos on hyvinsuunniteltu talo.
Meillä 2-kerroksinen kivitalo, johon saa 4 ikkunaa (ja sisäovet) aukaisemalla läpivedon keittiöön, olkkarin ja makuuhuoneisiin. Lämpötila ei ikinä nouse edes yläkerrassa yli 26 asteen. Kuumimpina ja/tai tuulettomina päivinä ikkunat kiinni ja verhot eteen klo 17-18 saakka.
Ja asutaan siis Välimerellä, saarella jossa päivittäiset hellelukemat on sääntö eikä poikkeus toukokuun alusta lokakuun puoleenväliin. Pahimmillaan yli 40 astetta ja kova etelätuuli suoraan Saharasta (ja aina todella kosteaa meren läheisyydestä johtuen).
Tuulettimesta tulee helposti paha olo, sen käytön kanssa pitää olla varovainen. Sellainen tukkoinen, päänsärkyinen olo tulee helposti, ja silmät kuivuvat vedosta. Silti käytän sitä välillä, kun kuumuus on sietämätöntä. Tuuletin on ostettu joskus 2000-luvun alun hellekesänä, enkä sitä joka kesä ole tarvinnut. Ilmalämpöpumppu olisi pelastus, mutta ei niihin köyhillä ole varaa, eikä kerrostaloasuntoon saa asentaa. Odotan syksyä myös.
Vierailija kirjoitti:
Helle alkoi jo viikkoja sitten. VIIME viikolla oli kaupoissa tuulettimia.
No mutta, evoluutio karsii. Paistukaa hikisiin koppeihinne.
Mä näin tuota ystävääni 15. päivä, ja he olivat jo jonkin aikaa yrittäneet metsästää jotain tuuletinta tai viilennintä, mutta joka paikasta myytiin eioota.
Terv. 41 (kai)
Meillä 4 isoa tuuletinta päällä 24/7, yläkerrassa 2 ja alakerrassa 2. YÖllä lisäksi läpiveto, ja kyllä pärjää.
Niin tehokkat tuulettimet että ihan kylmä tulee, eikä hintakaan ollut kuin 20 €/kpl.
Ja nämä ostettu vuosia sitten!
Juuri tänään ihmettelin samaa kuin ap; miksei ihmiset panosta viilennykseen ja tuulettimiin helteillä, vaan valittavat vain kuumuudessa? Ei kukaan halua käristyä sisälläkin!
Vierailija kirjoitti:
Tuulettimet kaupoista loppu. Sinä varmaan tarjosit lainaksi omaa ylimääräistä tuuletintasi, sinulla on myös ilp. Kieltäytyikö sukulainen?
Nyt niitä taas saa. Prismassa oli iso pino.
Minulla on useampikin. Tornimallinen, sitten pöytätuuletin ja jalallinen lattiapropelli.
No koska kesä on niin lyhyt. Kyllä sitä jaksaa muutaman kuukauden.
On täälläkin kuuma, mutta en jaksa oikein ostaa tuuletinta tms. koska lämmintä on loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa vuodesta, eikä tällainen toistu joka vuosi. Ok, 3 viikkoa +30, mutta 49 viikkoa en sitä tuuletinta tarvitse. Olen jo aika hyvin tottunut, aluksi hikoilin kuin pieni sika mutta nyt pärjää jo paljon paremmin kun käy välillä pikasuihkuttamassa itseään.
No jopa oli urpo viesti. (Ja mistä tuo "naiset" tuohon tuli?) Sähköä käytetään ympäri vuorokauden (varmasti jopa sinä ymmärrät, että esim. jääkaappi kaipaa sähköä myös yöllä), mutta tällaisia helteitä ei mahdu edes jokaiseen vuosikymmeneen. Ei ihan kaikkea voi ostaa "siltä varalta, että joskus tarvitsee". Esim. ystäväni on asunut asunnossaan kymmenisen vuotta, mutta ei se koskaan ole kuumentunut sellaiseksi, millainen se nyt on.