Ruokavalio pistettiin uusiksi, ostettiin trampoliini mutta lapsi vain lihoo entisestänän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee psykologista apua. Onko yksinäinen, koulustressiä? Olin itse tuon kokoinen 8-vuotiaana ja 12-vuotiaana sitten 160/85. Ahmin hulluja määriä, lihoin lihomistani. Syynä perheolot. Äidilläni oli myös ahmimishäiriö sekä masennus, ja sain herkkuja usein. Ei äidin ostamilla herkuilla olisi kyllä lihonut, mutta sen jälkeen menin vielä kauppaan, keräsin pulloja, 20e päivässä herkkuihin oli vähän.

Olen edelleen lähes 100kg vaikka voin paremmin henkisesti.

Niin ja tähän liittyi sitten vielä sairaita laihdutusyrityksiä, viiltelyä ja muita ongelmia. Nälkiinnytin itseäni päiviä voidakseni sitten herkutella, skippasin koululounaan syödäkseni illalla. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä putosi puolessa vuodessa näännyttämällä 40kg (lähtöpaino joku 125) ja olin totaalisen sairas koko ajan. Päässä pyöri koko kouluajan vain ruoka, joko se kuinka sitä ei pitäisi syödä tai sitten se hulluus että pakko saada ruokaa, lisää.

Minulla vähän sama juttu, välttelin lämmintä ruokaa ja kaikkea koska "laihdutin". Yritin elää hedelmillä ja kokeilin mm. vesipaastoa, banaanidieettiä jne mutta en pystynyt pitämään niitä yllä ja sorruin ahmimaan. Tavallaan lihoin lopulta yli 40 kg laihduttamalla. Aikuisiällä olen saanut pudotettua painoa, vieläkin on 10 kg ylipainoa jäljellä mutta olen kohtalaisen tyytyväinen itseeni ja olo on parempi. Ahmimishäiriö on suunnilleen kurissa, syön herkkuja kohtuudella. Jos haluan sipsejä ostan 30-40 gramman pussin enkä syö niitä nälkään, todella harvoin sipsejä edes tulee ostettua.

Onko ap sanonut että lapsi syö salaa, vai oliko se jonkun muun kommentti?

Kannattaisi varmaan pitää salavihkaa ruokapäiväkirjaa siitä mitä lapsi syö kotona, esim. jossain sovelluksessa joka laskee kalorit ja muut, että tietäisi oikeasti kuinka paljon niistä kertyy, eikä luottaa vain siihen, että kotiruoka ja salaatti kyljessä ei voi olla liikaa.

Itse en lihavana lapsena kokenut masennusta, yksinäisyyttä, stressiä tms. Oli kavereita ja leikin samassa porukassa. Olin vaan yksinkertaisesti perso makealle. Henkiset ongelmat on tulleet myöhemmin, ja siis myös ahdistukseen syöminen. Eli ei lapsilla aina liity sellaiseen, vaan herkut on opittu tapa/riippuvuus.

"Tyttö on siis 10v ja 146/52."

Painoindeksi on 24,4. Normaali paino.

Vierailija kirjoitti:

Onko ap sanonut että lapsi syö salaa, vai oliko se jonkun muun kommentti?

Kannattaisi varmaan pitää salavihkaa ruokapäiväkirjaa siitä mitä lapsi syö kotona, esim. jossain sovelluksessa joka laskee kalorit ja muut, että tietäisi oikeasti kuinka paljon niistä kertyy, eikä luottaa vain siihen, että kotiruoka ja salaatti kyljessä ei voi olla liikaa.

Totta. Jos normiruokaa syö kuin aikuinen, on se liikaa kaloreja lapselle.

Liikasyömisestä on tosi lyhyt matka salasyömiseen ja ahmimiseen. Helvetti repeää irti viimeistään teini-iässä ja silloin lasta ei voi enää kontrolloida samoin kun nyt. Kierre tulee katkaista heti ja mahd. mt-ongelmat saada hoitoon.

Tsekatkaa ainakin seuraavat asiat:

- Kun lisää kasviksia, jotain pitää samalla myös vähentyä. Kasviset korvaavat jotain muuta aterialta, eivät tule lisäksi. Itse erehdyn usein ottamaan saman määrän ruokaa kuin ennen ja siihen lisäksi iso kasa kasviksia, ja lopputuloksena annoskoko on kasvanut.

- Ruokajuomana vesi, ei maitoa. Maito on turhia kaloreita eikä mitenkään olennaista minkään kannalta.

- Sokeriset, maustetut jogurtit ja rahkat pois ja tilalle luonnonjogurttia ym. Sama murojen kanssa.

Ja olkaa yhdessä aktiivisia! Menkää pyöräilemään, pelaileman, lenkille. Sulkapallo on kivaa ja helppoa, samoin esim. sähly. Hulavanne voisi myös innostaa. Tärkeää olisi, että vanhemmat liikkuvat lapsen kanssa yhdessä ja yhdessäolo on muutakin kuin syömistä sohvanpohjalla. Itse en koskaan liikkunut yhdessä vanhempien kanssa ja koen sen huonona juttuna, en oppinut siihen että liikunta olisi osa arkea.

Vierailija kirjoitti:

Itse en lihavana lapsena kokenut masennusta, yksinäisyyttä, stressiä tms. Oli kavereita ja leikin samassa porukassa. Olin vaan yksinkertaisesti perso makealle. Henkiset ongelmat on tulleet myöhemmin, ja siis myös ahdistukseen syöminen. Eli ei lapsilla aina liity sellaiseen, vaan herkut on opittu tapa/riippuvuus.

Ei minullakaan aluksi. Olin vain vähän pyöreä ja söin herkkuja koska ne oli nannaa ja äiti osti. Sitten kun koulussa alkoi tölviminen painosta ja mummukin huomautti että voisi katsoa vähän ruokavaliota, aloin vihata kehoani ja sairastuin.

Itsekin ylipainoisena lapsena voin todeta, että oli kaikkein nöyryyttävintä mennä ravintoterapeutille yms. missä painoa katsottiin ja käyriä tuijoteltiin ja juurikin puhuttiin että "sinulle tulee diabetes ja sydänvaivoja! saattaa nyt jo tulla diabetes!" ja kauheaa paasausta. Itselle se aiheutti ainakin ennemminkin kapinan ja ärsytyksen koko asiaan ja söin vaan enemmän. Ei noilla sairauksilla pelottelu siinä (10-13v) iässä auta.

Pitäisi kannustaa liikkumaan, YHDESSÄ. Itsellä liikunta oli pitkään painajaista, kiitos liikuntatuntien ja sen ylipainon. Jos olisi ollut mukava ja kannustava liikkumisympäristö, jossa kaikki ei ole vain tuloksista kiinni niin varmaan olisi laihtunut tai ainakin ollut terveempi. Ja sitten mitä te muut kotona syötte? Se vaikuttaa ihan hirveästi, koska ei tuon ikäinen osaa itse tehdä terveellisiä valintoja ruuan suhteen. Koulussa todennäköisesti syö paljon kouluruokaa, tuskin salaattia, ehkä useamman leivän jne. Sitten kavereiden kanssa käy ostamassa karkkeja tai muita herkkuja, tai koulun jälkeen syömässä. Kotoa pitäisi tulla se terveellisen syömisen malli -tai olisi jo pitänyt ilmeisesti tulla. Itse vasta nyt, reilussa 25 vuoden iässä olen saanut tiputettua 50kg painoa ja ymmärtänyt oikeaoppisen syömisen ja sen kuinka se asia lähtee ITSESTÄ. Muiden huomauttelu yms- EI AUTA.  On ihan todennäköistä, että lapsesi ei tule laihtumaankaan, vaikka kuinka yrittäisitte. Kauheinta on kuitenkin se, että painoa voivotellaan ja paheksutaan ja annetaan ymmärtää että olisi parempi pienempänä.

Pitäisi ehkä myös selvittää, että kiusaako paino lasta, kiusataanko häntä koulussa, onko stressiä, hyviä kavereita jne. eli onko jotain psyykkistä vaivaa jonka hän sitten turruttaa vaikkapa syömällä. Itse olin ja olen edelleen laihdutuksesta huolimatta, aika suuri tunne syöjä. Tutkikaa myös omia käytösmalleja vaikka olisittekin ns. normaalikokoisai itse. Juhlitteko syömälllä? Jos jotain ikävää käy, syöttekö?

Meillä ainakin oli kaikkea tähän tyyliin: "Vika koulupäivä, mennäänpäs mäkkäriin sen kunniaksi" "kissan ristiäiset X, sen kunniaksi voitas mennä vaikka ulos syömään" jne. Itkettää ja surettaa asia  X, mitä tekee äiti? Tarjoaa karkkia ja pullaa :( ! aina jotain kissanristiäisiä juhlittiin niin kakut ja muut oltava. Vaikka ois vaan jonkun nimipäivä. Muuna aikana tietysti nämä muut ihmiset kuluttivat herkkuhetker ja söivät terveellisesti, mut pienelle lapselle sama ei tullut mieleen.

Ongelma on tosi monisyinen, mut musitakaa rakastaa siltä lasta ja kertoa että on silti hyvä ja kelpaava. ja niikuin joku aiemmin sanoikin niin voisi koittaa välttää tuota painosta voivottelua esim. lääkärissä käydessä lapsen kuullen ja painon noteeraamista ja käppyröitten tutkimista.

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Mitä tarkoittaa "kasvisten lisääminen" ruokavalioon? Toivottavasti ei sitä, että grillillä tirisee kabanossien vieressä pekoniin käärittyjä herkkusieniä ja tuorejuustolla täytettyjä paprikoita. Mitä mansikoiden ja muiden marjojen ja hedelmien kanssa tarjolla? Muutakin kuin jäätelöä, vaikka maustamatonta jugurttia tai ei mitään? 

Onko fillaria? Jotenkin kuvittelisi, että fillarointi on tehokkaampaa kuin pomppiminen, sitä paitsi fillarilla pääsee jonnekin, esim. uimaan tai metsään tarpomaan (vaikka marjaan). 

Oikeasti luulet että kymmenen vuotias suunnattomasti nauttii siitä että fillaroi metsään marjastamaan..........?

AnnaLapsienOllaLapsia kirjoitti:

"Tyttö on siis 10v ja 146/52."

Painoindeksi on 24,4. Normaali paino.

Lapsilla painoindeksi on erilainen kuin aikuisilla:

"  Suunta antava painoindeksi on on 24,39, joka voidaan tulkita huomattavaksi ylipainoksi."

Ihan ekana pitää selvittää miksi lapsi syö liikaa. Siihen on aina syy.

Vierailija kirjoitti:

Ai, onko tuo sitten lihava? Ei kuulosta paljolta.
Viekää se harrastamaan jotain ihan oikeaa. Liikuntakeskuksen sivuilta löytyy lapsille harrastus.

Ai ei kuulosta paljonta tuon mittaiselta kymmenvuotiaalta??

Mulla poika harrastaa jalkapallo 5-6krt viikossa. Pituutta hänelle 158cm ja painoa 42kg, tosi hoikka on, muttei liian laiha.

Koko perheen voimin hauskaa liikuntaa, en kannata paasaamista tai liikaa laihdutukseen keskittymistä puheessa, teot on tärkeämpiä. Uiminen on ilmaista, järvet nyt lämpösiä. Tyttöä voi kannustaa vaikka ottamaan kaverin mukaan niin saavat leikkiä yhdessä vedessä. :) Pyörä voisi olla myös hyvä hankinta, ehkä sillä voisi kulkea koulumatkat syksyllä?

Toivottavasti asialle saadaan tehtyä jotakin. Tunnen henkilökohtaisesti kaksi reilusti ylipainoista aikuista, jotka molemmat toivovat, että lihomiseen olisi puututtu jo lapsena. Nyt aikuisena elämänmuutos tuntuu ylivoimaiselta. Heistä ei kuulemma välitetty tarpeeksi. Jospa tästä lapsesta välitettäisiin.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa on jo lapsilla ja se lihottaa. Käykää verikokeissa ensin, myös verensokeri kannattaa mittauttaa ja varastorauta. Varastoraudan puute saa myös ahmimaan. Pelkkä hb ei kerro veren todellista tilannetta.

Sitten juomat uusiksi, vettä paljon, ruisleipää leiväksi, marjoja ja kasviksia, mutta annoskoot pieniksi. Yhdessä liikuntaa ja tarpeeksi unta. Valvominenkin lihottaa.

Tekee pahaa, miten rumasti jotkut täällä kirjoittavat 10-vuotiaasta pikkutytöstä!

kyllä tuon ikäinen voi olla jo murrosiässä. ja kasvupyrähdys on vielä edessä.

Ehdotan, että käytte joka ilta kävelemässä viiden kilometrin lenkin eli totutatte lasta liikkumaan.

Ja sitten sellainen asia, että kasvavan lapsen pitää saada TARPEEKSI energiaa, että kasvaa ja pysyy terveenä. Minä olin lihava lapsi jota aikuiset yritti laihduttaa keventämällä ruokavaliota, tuloksena oli, että olin jatkuvasti nälkäinen ja väsynyt. Ja siinä sitten salaa ostelin herkkuja ja yöllä muiden nukkuessa kolusin jääkaapilla, että mitähän sieltä voisi ottaa vaivihkaa, ettei kukaan huomaa. Viipaloin itselleni juustoa ja otin leikkeleitä. Söin suoraan kattiloista kylmiä keittoja, leikkelin ohuita annoksia makaronilaatikosta, lusikallinen raejuustoa, vähäsen maksamakkaraa, jne. Margariinia suoraan rasiasta. Pelko ja häpeä persiissä, että jos joku huomaakin. Koulussahan sosiaalinen paine piti huolen siitä, että ruokaa otetaan lautaselle vaan vähän ja sen kanssa nyrpistellään ja nirsoillaan. Salaa ihailin sitä urheilijapoikaa, joka otti 4 perunaa ja ison kasan näkkäreitä annokseensa, ja söi hyvillä mielin.

Mulla on nykyään BED-tyyppistä oireilua. Oksennellut en ole koskaan. Ja olen edelleen lihava. Nykyään sentään yritän kiinnittää huomiota ravintoarvoihin, itseasiassa karppaaminen on se, millä BED pysyy kurissa. Tarpeeksi keholle välttämättömiä ravintoaineita rasvasta ja proteiinista. Väsymys ja nälkäkiukku on jäänyt kanssa. Ahmiminen on osittain psyykkistä, mutta ei ihmekään kun ikävuodet 7-15 (noin) sai elää nälässä. Kyllä, nälässä, hyvinvointivaltiossa, vanhempien valvonnan alla ja kouluterveydenhuollon siunaamana.

^Lisään vielä, että liikunta, niinpä niin. Opin sitäkin vihaamaan, kun vajaalla energialla olisi pitänyt jaksaa vielä urheilla... Liikuntatunnilla, ja vanhempien "kannustaessa" (kuolet läskeihisi jos et nyt urheile) vapaa-ajalla.