Selittäkää mulle, miten ihminen voi "hukata itsensä" parisuhteessa, tai jopa lasten kanssa ollessa?

Vierailija kirjoitti:

Mä hukkasin itseni.

Mies alkoi elää työlleen ja mä perheelle.

Ihana mies ja hyvä isä. Mutta mentiin nopeasti yhteen ja tehtiin lapset kiireesti pötköön. Miehen työuralla tapahtui paljon samaan aikaan kun lapset oli pieniä ja ura meni edelle.

Ero tuli kun en enää jaksanu. Nyt on 8 päivää kuukaudessa omaa aikaa kun lapset on isällään. Ja muutenkin arki helpompaa kun ei tarvi yhtä aikuista enää passata. Oonpa tässä löytäny uuden miehenkin, jonka kans ihana edetä pikkuhiljaa ja uus osaa jopa kokata ja huolehtia omista lapsistaan viikko/viikko systeemillä.

Ihanaa kun saa olla taas oma itseni, nauttia elämästä.

Minkälainen sinä olit kun olit hukassa itseltäsi? Teit koko ajan jotain kotitöitä? Etkä ajatellut muuta kuin niitä kotitöitä? Eikö oikeasti ajatukset harhailleet muualle? Niihin omiin kiinnostuksen kohteisiin?

Jos minä joskus mieheltä kysyn että tuonko sulle tähän jotain syötävää, niin mies vastaa yleensä että ei tarvi, minä osaan itse hakea ruokani, ei tarvi passata. Hänen äitinsä oli sellainen passaajaluonne, mutta toisaalta myös marttyyri. Valitti miten hän teki kaiken huushollissa kun oli mies ja kolme poikaa, mutta mies on sanonut että heillä oli tiskivuorot että kyllä hekin tekivät kotitöitä, eikä niitä nyt niin paljon kerrostalossa ollutkaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan hukkaamisella tarkoitettavan sitä, että vuositolkulla huolehtii muiden tarpeista unohtaen omansa.

Liittyy äitimyyttiin, on äärimmäisen haitallista itselle.

Mä varmaan sitten olen jotenkin tosi laiska ja itsekäs ihminen kun hoidan muiden tarpeita vain osan aikaa, suurin osa aikaa menee kyllä ihan itseni viihdyttämiseen. Lapsetkin on jo niin isoja etteivät paljon apua tarvi, ja jos jotain tarvitsevat siinä ei montaa minuuttia yleensä mene kerralla. 

ap

Syntyivätkö lapsesi isoina vai miten on mahdollista, että et ole pienenäkään heidän tarpeitaan hoitanut lähes 24/7? 

No joo, tottakai nämä kaksoset varsinkin teetti ihan pienenä enemän työtä, mutta kyllähän ne vauvana nukkui aika paljon, ja sitten köllöttelivät keskenään lattialla, ei niillä mitään erikoisia tarpeita koko ajan ollut, neljä kertaa päivässä kun ruokki ja tarvittaessa vaipat vaihtoi. Ja onneksi oli lapsilla isäkin ja isompi sisarus ettei mun nyt tarvinnut niitä kaksosiakaan siinä vahdata 24/7. Kyllä minä luin, katsoin telkkaria, olin tietokoneella tai juttelin puhelimessa samalla kun lapset oli siinä lähistöllä leikkimässä.

ap

Niin, eli kuten jo tuolla aiemmin sanoin, sinun elämäsi olisi "lapsiperhe-elämää" ilman lapsiakin. Nämä itsensä kadottaneet haluavat elämältä muutakin kuin vaipanvaihtoa ja telkkarin ja tietokoneella istumista. 

Kyllä minä olen ollut koko ajan mukana myös politiikassa, ja käynyt kursseilla, hoitanut puutarhaa, tehnyt käsitöitä jne. mitä nyt milloinkin. Ei mun minuus ole ollut sen kummempi koskaan. Vaipanvaihtoon meni ehkä 10 minuuttia vuorokaudessa, eli kyllä mahtuu muutakin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan hukkaamisella tarkoitettavan sitä, että vuositolkulla huolehtii muiden tarpeista unohtaen omansa.

Liittyy äitimyyttiin, on äärimmäisen haitallista itselle.

Mä varmaan sitten olen jotenkin tosi laiska ja itsekäs ihminen kun hoidan muiden tarpeita vain osan aikaa, suurin osa aikaa menee kyllä ihan itseni viihdyttämiseen. Lapsetkin on jo niin isoja etteivät paljon apua tarvi, ja jos jotain tarvitsevat siinä ei montaa minuuttia yleensä mene kerralla. 

ap

Syntyivätkö lapsesi isoina vai miten on mahdollista, että et ole pienenäkään heidän tarpeitaan hoitanut lähes 24/7? 

No joo, tottakai nämä kaksoset varsinkin teetti ihan pienenä enemän työtä, mutta kyllähän ne vauvana nukkui aika paljon, ja sitten köllöttelivät keskenään lattialla, ei niillä mitään erikoisia tarpeita koko ajan ollut, neljä kertaa päivässä kun ruokki ja tarvittaessa vaipat vaihtoi. Ja onneksi oli lapsilla isäkin ja isompi sisarus ettei mun nyt tarvinnut niitä kaksosiakaan siinä vahdata 24/7. Kyllä minä luin, katsoin telkkaria, olin tietokoneella tai juttelin puhelimessa samalla kun lapset oli siinä lähistöllä leikkimässä.

ap

Niin, eli kuten jo tuolla aiemmin sanoin, sinun elämäsi olisi "lapsiperhe-elämää" ilman lapsiakin. Nämä itsensä kadottaneet haluavat elämältä muutakin kuin vaipanvaihtoa ja telkkarin ja tietokoneella istumista. 

Kyllä minä olen ollut koko ajan mukana myös politiikassa, ja käynyt kursseilla, hoitanut puutarhaa, tehnyt käsitöitä jne. mitä nyt milloinkin. Ei mun minuus ole ollut sen kummempi koskaan. Vaipanvaihtoon meni ehkä 10 minuuttia vuorokaudessa, eli kyllä mahtuu muutakin.

ap

Kuka niitä sinun lapsiasi on siis hoitanut, jos itse olet tehnyt sitä 10 minuuttia vuotokaudessa ja loppu ajasta on täysin omaa aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Naiset keskimäärin ovat parisuhteissa epätoivoisempia kuin miehet ja haluavat miellyttää. Kun on lapsia ei ole enää ollenkaan omaa aikaa. Monet naiset valitsevat kodinhoitajan roolin mutta kyllästyvät vuosikymmenen jälkeen, kun se ei ollutkaan kuin rakkausnovellista.

Eipä ole mulle vielä tällasia naisia sattunu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hukkasin itseni.

Mies alkoi elää työlleen ja mä perheelle.

Ihana mies ja hyvä isä. Mutta mentiin nopeasti yhteen ja tehtiin lapset kiireesti pötköön. Miehen työuralla tapahtui paljon samaan aikaan kun lapset oli pieniä ja ura meni edelle.

Ero tuli kun en enää jaksanu. Nyt on 8 päivää kuukaudessa omaa aikaa kun lapset on isällään. Ja muutenkin arki helpompaa kun ei tarvi yhtä aikuista enää passata. Oonpa tässä löytäny uuden miehenkin, jonka kans ihana edetä pikkuhiljaa ja uus osaa jopa kokata ja huolehtia omista lapsistaan viikko/viikko systeemillä.

Ihanaa kun saa olla taas oma itseni, nauttia elämästä.

Minkälainen sinä olit kun olit hukassa itseltäsi? Teit koko ajan jotain kotitöitä? Etkä ajatellut muuta kuin niitä kotitöitä? Eikö oikeasti ajatukset harhailleet muualle? Niihin omiin kiinnostuksen kohteisiin?

Jos minä joskus mieheltä kysyn että tuonko sulle tähän jotain syötävää, niin mies vastaa yleensä että ei tarvi, minä osaan itse hakea ruokani, ei tarvi passata. Hänen äitinsä oli sellainen passaajaluonne, mutta toisaalta myös marttyyri. Valitti miten hän teki kaiken huushollissa kun oli mies ja kolme poikaa, mutta mies on sanonut että heillä oli tiskivuorot että kyllä hekin tekivät kotitöitä, eikä niitä nyt niin paljon kerrostalossa ollutkaan.

ap

Oih, miten liikkistä olis tuollaset "kultsi teenkö sulle voikkarit" tilanteet, ei siinä itseään pääse hukkaamaan.

Lähinnä se miehen uraputki oli se ratkaiseva asia, perusti 3 firmaa ja oli innoissaan kaikesta duuniin liittyvistä, oli työmatkoja ulkomaille, jäi vielä duunipaikalle yömyöhään, kotona oli paljon työasiat mielessä. Toki rakasti mua ja lapsia mut tiesi et hoidan kodin ja lapset. Juhlapyhät ja kun oltiin matkoilla niin silloin lähinnä keskitty perheeseensä 100%, se oli juhlaa se.

KAIKKI oli mun vastuulla. Metatyöt se pahin. Ei siinä ajatukset harhaile omaan itseensä, ei todellakaan.

Ja se, että lupauksia oli (joo tuun klo18 et kerkeet 19 jumppaan, joo käyn ruokakaupassa duunin jälkeen, joo vien pojan harkkoihin). Arvaa pitikö lupaukset, no ei kun duunijutut menee ylitöiksi kun on niin kiinnostavia.

Missä välissä mä harrastan? Oli meillä välillä mummia, kummia ja lapsenvahtia. Mutta välillä olin vaan niin väsynyt että nukuin sen oman ajan kun joku oli lasten kanssa.

Eron myötä mieskin tajusi että meni vähän överiksi työasiat. Nyt osaa vähän irrottaa otetta, mut on niin aidosti kiinnostunut työstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan hukkaamisella tarkoitettavan sitä, että vuositolkulla huolehtii muiden tarpeista unohtaen omansa.

Liittyy äitimyyttiin, on äärimmäisen haitallista itselle.

Mä varmaan sitten olen jotenkin tosi laiska ja itsekäs ihminen kun hoidan muiden tarpeita vain osan aikaa, suurin osa aikaa menee kyllä ihan itseni viihdyttämiseen. Lapsetkin on jo niin isoja etteivät paljon apua tarvi, ja jos jotain tarvitsevat siinä ei montaa minuuttia yleensä mene kerralla. 

ap

Syntyivätkö lapsesi isoina vai miten on mahdollista, että et ole pienenäkään heidän tarpeitaan hoitanut lähes 24/7? 

No joo, tottakai nämä kaksoset varsinkin teetti ihan pienenä enemän työtä, mutta kyllähän ne vauvana nukkui aika paljon, ja sitten köllöttelivät keskenään lattialla, ei niillä mitään erikoisia tarpeita koko ajan ollut, neljä kertaa päivässä kun ruokki ja tarvittaessa vaipat vaihtoi. Ja onneksi oli lapsilla isäkin ja isompi sisarus ettei mun nyt tarvinnut niitä kaksosiakaan siinä vahdata 24/7. Kyllä minä luin, katsoin telkkaria, olin tietokoneella tai juttelin puhelimessa samalla kun lapset oli siinä lähistöllä leikkimässä.

ap

Ruokit vastasyntyneet vauvasi kuuden tunnin välein. Ok...

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Vierailija kirjoitti:

No onnea sinulle, hukkaamiseen riittää ihan vain se ettei tunne itseään, sinulla on olleet vanhemmat/joku muu aikuinen, joka on auttanut sinua tunnistamaan omia tunteita ja ajatuksiasi, joten tiedät mitkä ovat ajatuksiasi ja mielipiteitäsi. Kaikilla ei ole sellaisia vanhempia, vaan moni joutuu turruttamaan tunteensa. Ei siis ole kiinni siitä kuinka monen ihmisen kanssa nyt aikuisena juttelee ja mistä.

Miten hyvin sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan hukkaamisella tarkoitettavan sitä, että vuositolkulla huolehtii muiden tarpeista unohtaen omansa.

Liittyy äitimyyttiin, on äärimmäisen haitallista itselle.

Mä varmaan sitten olen jotenkin tosi laiska ja itsekäs ihminen kun hoidan muiden tarpeita vain osan aikaa, suurin osa aikaa menee kyllä ihan itseni viihdyttämiseen. Lapsetkin on jo niin isoja etteivät paljon apua tarvi, ja jos jotain tarvitsevat siinä ei montaa minuuttia yleensä mene kerralla. 

ap

Syntyivätkö lapsesi isoina vai miten on mahdollista, että et ole pienenäkään heidän tarpeitaan hoitanut lähes 24/7? 

No joo, tottakai nämä kaksoset varsinkin teetti ihan pienenä enemän työtä, mutta kyllähän ne vauvana nukkui aika paljon, ja sitten köllöttelivät keskenään lattialla, ei niillä mitään erikoisia tarpeita koko ajan ollut, neljä kertaa päivässä kun ruokki ja tarvittaessa vaipat vaihtoi. Ja onneksi oli lapsilla isäkin ja isompi sisarus ettei mun nyt tarvinnut niitä kaksosiakaan siinä vahdata 24/7. Kyllä minä luin, katsoin telkkaria, olin tietokoneella tai juttelin puhelimessa samalla kun lapset oli siinä lähistöllä leikkimässä.

ap

Niin, eli kuten jo tuolla aiemmin sanoin, sinun elämäsi olisi "lapsiperhe-elämää" ilman lapsiakin. Nämä itsensä kadottaneet haluavat elämältä muutakin kuin vaipanvaihtoa ja telkkarin ja tietokoneella istumista. 

Kyllä minä olen ollut koko ajan mukana myös politiikassa, ja käynyt kursseilla, hoitanut puutarhaa, tehnyt käsitöitä jne. mitä nyt milloinkin. Ei mun minuus ole ollut sen kummempi koskaan. Vaipanvaihtoon meni ehkä 10 minuuttia vuorokaudessa, eli kyllä mahtuu muutakin.

ap

Kuka niitä sinun lapsiasi on siis hoitanut, jos itse olet tehnyt sitä 10 minuuttia vuotokaudessa ja loppu ajasta on täysin omaa aikaa?

No tottakai minä ne syötinkin ja seurustelin, mutta kyllä heillä oli ihan isäkin joka on myös halunnut heidän kanssaan viettää aikaa, syöttää ja vaihtaa vaippaa. Ja bonuksena kaksosten kanssa oli esikoinen joka auttoi myös.

Ei lapset tarvitse aikuista siihen häsämään ympärille 24/7 sehän olisi kauhean häiritsevää. 

Hoitaako joku oikeasti lastaan koko vuorokauden? Se lapsihan tulee hulluksi jos sille joku on ilmeilemässä ja puhumassa jokainen sekuntti kun hän on hereillä eikä saa olla rauhassa ja katsella maailman menoa yhtään. Ei ihme että adhd lisääntyy...

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hukkasin itseni.

Mies alkoi elää työlleen ja mä perheelle.

Ihana mies ja hyvä isä. Mutta mentiin nopeasti yhteen ja tehtiin lapset kiireesti pötköön. Miehen työuralla tapahtui paljon samaan aikaan kun lapset oli pieniä ja ura meni edelle.

Ero tuli kun en enää jaksanu. Nyt on 8 päivää kuukaudessa omaa aikaa kun lapset on isällään. Ja muutenkin arki helpompaa kun ei tarvi yhtä aikuista enää passata. Oonpa tässä löytäny uuden miehenkin, jonka kans ihana edetä pikkuhiljaa ja uus osaa jopa kokata ja huolehtia omista lapsistaan viikko/viikko systeemillä.

Ihanaa kun saa olla taas oma itseni, nauttia elämästä.

Minkälainen sinä olit kun olit hukassa itseltäsi? Teit koko ajan jotain kotitöitä? Etkä ajatellut muuta kuin niitä kotitöitä? Eikö oikeasti ajatukset harhailleet muualle? Niihin omiin kiinnostuksen kohteisiin?

Jos minä joskus mieheltä kysyn että tuonko sulle tähän jotain syötävää, niin mies vastaa yleensä että ei tarvi, minä osaan itse hakea ruokani, ei tarvi passata. Hänen äitinsä oli sellainen passaajaluonne, mutta toisaalta myös marttyyri. Valitti miten hän teki kaiken huushollissa kun oli mies ja kolme poikaa, mutta mies on sanonut että heillä oli tiskivuorot että kyllä hekin tekivät kotitöitä, eikä niitä nyt niin paljon kerrostalossa ollutkaan.

ap

  :D Jos haluan treenata maratonille tai oppia soittamaan pianoa tai opiskella uuden ammatin, niin miten ajatuksen karkailu kotitöiden ohessa edesauttaa asiaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan hukkaamisella tarkoitettavan sitä, että vuositolkulla huolehtii muiden tarpeista unohtaen omansa.

Liittyy äitimyyttiin, on äärimmäisen haitallista itselle.

Mä varmaan sitten olen jotenkin tosi laiska ja itsekäs ihminen kun hoidan muiden tarpeita vain osan aikaa, suurin osa aikaa menee kyllä ihan itseni viihdyttämiseen. Lapsetkin on jo niin isoja etteivät paljon apua tarvi, ja jos jotain tarvitsevat siinä ei montaa minuuttia yleensä mene kerralla. 

ap

Syntyivätkö lapsesi isoina vai miten on mahdollista, että et ole pienenäkään heidän tarpeitaan hoitanut lähes 24/7? 

No joo, tottakai nämä kaksoset varsinkin teetti ihan pienenä enemän työtä, mutta kyllähän ne vauvana nukkui aika paljon, ja sitten köllöttelivät keskenään lattialla, ei niillä mitään erikoisia tarpeita koko ajan ollut, neljä kertaa päivässä kun ruokki ja tarvittaessa vaipat vaihtoi. Ja onneksi oli lapsilla isäkin ja isompi sisarus ettei mun nyt tarvinnut niitä kaksosiakaan siinä vahdata 24/7. Kyllä minä luin, katsoin telkkaria, olin tietokoneella tai juttelin puhelimessa samalla kun lapset oli siinä lähistöllä leikkimässä.

ap

Niin, eli kuten jo tuolla aiemmin sanoin, sinun elämäsi olisi "lapsiperhe-elämää" ilman lapsiakin. Nämä itsensä kadottaneet haluavat elämältä muutakin kuin vaipanvaihtoa ja telkkarin ja tietokoneella istumista. 

Kyllä minä olen ollut koko ajan mukana myös politiikassa, ja käynyt kursseilla, hoitanut puutarhaa, tehnyt käsitöitä jne. mitä nyt milloinkin. Ei mun minuus ole ollut sen kummempi koskaan. Vaipanvaihtoon meni ehkä 10 minuuttia vuorokaudessa, eli kyllä mahtuu muutakin.

ap

Kuka niitä sinun lapsiasi on siis hoitanut, jos itse olet tehnyt sitä 10 minuuttia vuotokaudessa ja loppu ajasta on täysin omaa aikaa?

No tottakai minä ne syötinkin ja seurustelin, mutta kyllä heillä oli ihan isäkin joka on myös halunnut heidän kanssaan viettää aikaa, syöttää ja vaihtaa vaippaa. Ja bonuksena kaksosten kanssa oli esikoinen joka auttoi myös.

Ei lapset tarvitse aikuista siihen häsämään ympärille 24/7 sehän olisi kauhean häiritsevää. 

Hoitaako joku oikeasti lastaan koko vuorokauden? Se lapsihan tulee hulluksi jos sille joku on ilmeilemässä ja puhumassa jokainen sekuntti kun hän on hereillä eikä saa olla rauhassa ja katsella maailman menoa yhtään. Ei ihme että adhd lisääntyy...

ap

Usko tai älä, lapsilla pitää olla hoitaja 24/7. Ne ajat, kun lapsi nukkuu tai puuhaa omiaan, vanhemmat nukkuvat tai tekevät kotitöitä. Et voi lähteä politiikkaan tai kursseille ja jättää lasta yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan hukkaamisella tarkoitettavan sitä, että vuositolkulla huolehtii muiden tarpeista unohtaen omansa.

Liittyy äitimyyttiin, on äärimmäisen haitallista itselle.

Mä varmaan sitten olen jotenkin tosi laiska ja itsekäs ihminen kun hoidan muiden tarpeita vain osan aikaa, suurin osa aikaa menee kyllä ihan itseni viihdyttämiseen. Lapsetkin on jo niin isoja etteivät paljon apua tarvi, ja jos jotain tarvitsevat siinä ei montaa minuuttia yleensä mene kerralla. 

ap

Syntyivätkö lapsesi isoina vai miten on mahdollista, että et ole pienenäkään heidän tarpeitaan hoitanut lähes 24/7? 

No joo, tottakai nämä kaksoset varsinkin teetti ihan pienenä enemän työtä, mutta kyllähän ne vauvana nukkui aika paljon, ja sitten köllöttelivät keskenään lattialla, ei niillä mitään erikoisia tarpeita koko ajan ollut, neljä kertaa päivässä kun ruokki ja tarvittaessa vaipat vaihtoi. Ja onneksi oli lapsilla isäkin ja isompi sisarus ettei mun nyt tarvinnut niitä kaksosiakaan siinä vahdata 24/7. Kyllä minä luin, katsoin telkkaria, olin tietokoneella tai juttelin puhelimessa samalla kun lapset oli siinä lähistöllä leikkimässä.

ap

Niin, eli kuten jo tuolla aiemmin sanoin, sinun elämäsi olisi "lapsiperhe-elämää" ilman lapsiakin. Nämä itsensä kadottaneet haluavat elämältä muutakin kuin vaipanvaihtoa ja telkkarin ja tietokoneella istumista. 

Kyllä minä olen ollut koko ajan mukana myös politiikassa, ja käynyt kursseilla, hoitanut puutarhaa, tehnyt käsitöitä jne. mitä nyt milloinkin. Ei mun minuus ole ollut sen kummempi koskaan. Vaipanvaihtoon meni ehkä 10 minuuttia vuorokaudessa, eli kyllä mahtuu muutakin.

ap

Kuka niitä sinun lapsiasi on siis hoitanut, jos itse olet tehnyt sitä 10 minuuttia vuotokaudessa ja loppu ajasta on täysin omaa aikaa?

No tottakai minä ne syötinkin ja seurustelin, mutta kyllä heillä oli ihan isäkin joka on myös halunnut heidän kanssaan viettää aikaa, syöttää ja vaihtaa vaippaa. Ja bonuksena kaksosten kanssa oli esikoinen joka auttoi myös.

Ei lapset tarvitse aikuista siihen häsämään ympärille 24/7 sehän olisi kauhean häiritsevää. 

Hoitaako joku oikeasti lastaan koko vuorokauden? Se lapsihan tulee hulluksi jos sille joku on ilmeilemässä ja puhumassa jokainen sekuntti kun hän on hereillä eikä saa olla rauhassa ja katsella maailman menoa yhtään. Ei ihme että adhd lisääntyy...

ap

Ap, taidat olla lapseton provo. Niin moni asia jutuissasi saa minun silmäni pyörimään.

Viimeiseen epäuskottavaan kommenttiisi vastaan: oma kaksivuotiaani puhua pulputtaa ja liikkuu lähes koko valveillaoloaikansa. Ei minun tarvitse "ilmeillä" ja höpöttää ollenkaan. Olen muutenkin aika asiallinen äiti. Huokaisen kyllä helpotuksesta aina, kun taapero nukahtaa. Vihdoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

Vaikuttaa siltä, että kaikki ajatuksesi pyörivät vain sinussa itsessäsi. Kuulostat aika rasittavalta ihmiseltä minun mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

Koko ajanhan sinä tuossakin viihdytät niitä lapsiasi. Vai etkö se ollut juuri sinä, joka puhui netissä esikoisen kanssa, kävi laittamassa muroja lautaselle, kävi uimassa monena päivänä ja kuskasi harrastuksiin? Mikä tuossa nyt oli sitä sinun politiikkaasi ja kursseja? Sinulla on nyt vähän ristiriitaisia nämä kommentit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan hukkaamisella tarkoitettavan sitä, että vuositolkulla huolehtii muiden tarpeista unohtaen omansa.

Liittyy äitimyyttiin, on äärimmäisen haitallista itselle.

Mä varmaan sitten olen jotenkin tosi laiska ja itsekäs ihminen kun hoidan muiden tarpeita vain osan aikaa, suurin osa aikaa menee kyllä ihan itseni viihdyttämiseen. Lapsetkin on jo niin isoja etteivät paljon apua tarvi, ja jos jotain tarvitsevat siinä ei montaa minuuttia yleensä mene kerralla. 

ap

Syntyivätkö lapsesi isoina vai miten on mahdollista, että et ole pienenäkään heidän tarpeitaan hoitanut lähes 24/7? 

No joo, tottakai nämä kaksoset varsinkin teetti ihan pienenä enemän työtä, mutta kyllähän ne vauvana nukkui aika paljon, ja sitten köllöttelivät keskenään lattialla, ei niillä mitään erikoisia tarpeita koko ajan ollut, neljä kertaa päivässä kun ruokki ja tarvittaessa vaipat vaihtoi. Ja onneksi oli lapsilla isäkin ja isompi sisarus ettei mun nyt tarvinnut niitä kaksosiakaan siinä vahdata 24/7. Kyllä minä luin, katsoin telkkaria, olin tietokoneella tai juttelin puhelimessa samalla kun lapset oli siinä lähistöllä leikkimässä.

ap

Niin, eli kuten jo tuolla aiemmin sanoin, sinun elämäsi olisi "lapsiperhe-elämää" ilman lapsiakin. Nämä itsensä kadottaneet haluavat elämältä muutakin kuin vaipanvaihtoa ja telkkarin ja tietokoneella istumista. 

Kyllä minä olen ollut koko ajan mukana myös politiikassa, ja käynyt kursseilla, hoitanut puutarhaa, tehnyt käsitöitä jne. mitä nyt milloinkin. Ei mun minuus ole ollut sen kummempi koskaan. Vaipanvaihtoon meni ehkä 10 minuuttia vuorokaudessa, eli kyllä mahtuu muutakin.

ap

Kuka niitä sinun lapsiasi on siis hoitanut, jos itse olet tehnyt sitä 10 minuuttia vuotokaudessa ja loppu ajasta on täysin omaa aikaa?

No tottakai minä ne syötinkin ja seurustelin, mutta kyllä heillä oli ihan isäkin joka on myös halunnut heidän kanssaan viettää aikaa, syöttää ja vaihtaa vaippaa. Ja bonuksena kaksosten kanssa oli esikoinen joka auttoi myös.

Ei lapset tarvitse aikuista siihen häsämään ympärille 24/7 sehän olisi kauhean häiritsevää. 

Hoitaako joku oikeasti lastaan koko vuorokauden? Se lapsihan tulee hulluksi jos sille joku on ilmeilemässä ja puhumassa jokainen sekuntti kun hän on hereillä eikä saa olla rauhassa ja katsella maailman menoa yhtään. Ei ihme että adhd lisääntyy...

ap

Ap, taidat olla lapseton provo. Niin moni asia jutuissasi saa minun silmäni pyörimään.

Viimeiseen epäuskottavaan kommenttiisi vastaan: oma kaksivuotiaani puhua pulputtaa ja liikkuu lähes koko valveillaoloaikansa. Ei minun tarvitse "ilmeillä" ja höpöttää ollenkaan. Olen muutenkin aika asiallinen äiti. Huokaisen kyllä helpotuksesta aina, kun taapero nukahtaa. Vihdoin.

Minä taas luulen, että ap on teinien äitipuoli, joka ei tiedä pikkulapsiarjesta yhtään mitään ja taivastelee, miten lapsipuolien oikea äiti on aikanaan ollut lapsiperhearjessa ihan poikki. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

No, joskus elämä on sellaista, että tarjolla on vain monta eri tavalla huonoa vaihtoehtoa eikä yhtään hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

Koko ajanhan sinä tuossakin viihdytät niitä lapsiasi. Vai etkö se ollut juuri sinä, joka puhui netissä esikoisen kanssa, kävi laittamassa muroja lautaselle, kävi uimassa monena päivänä ja kuskasi harrastuksiin? Mikä tuossa nyt oli sitä sinun politiikkaasi ja kursseja? Sinulla on nyt vähän ristiriitaisia nämä kommentit. 

Nyt on heinäkuu eikä kokouksia ole. Ensi kuussa sitten taas on. Viime kesänä en vienyt harrastuksiin enkä uimaan kertaakaan. Eivät olleet vielä alkaneet harrastaa eikä uimakelejä ollut kertaakaan, asiat vaihtelee, joskus mun omiin juttuihin menee enemmän aikaa joskus ei. 

ap