Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Ystävät" kaikkosivat, kun jouduin pyörätuoliin. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
21.07.2018 |
Jouduin muutama vuosi sitten pyörätuoliin ja tässä sitä ollaan loppuelämä. Kuitenkin olen huomannut, että pikkuhiljaa on lähes kaikki ystävät hävinneet elämästä. Nekin pari, joita vielä tapaan, voivat melko harvoin tavata. Muutamien kohdalla olin ihan ällistynyt, kun huomasin että seura ei enää kiinnosta. Kutsuin käymään, yritin sopia treffejä... huomasin että keskenään ovat. Yksi jätti vastaamatta, poisti fb:stä kavereistani.
Onko muille käynyt ystäväpiirin kaventumista jonkunlaisen vammautumisen vuoksi?
Kommentit (275)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!
Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.
Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.
Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.
Sinulla ei taida edes olla ystäviä. Kuka haluaisi olla ihmsen kanssa joka on noin järjettömän itsekäs kuin sinä.
Ja vielä tuo haukkuu omaa kestämättömyyttään puolustaakseen muita 'lapsellisiksi' !!
Kaiken huippu!
Se, ettei kestä enää enempää huolia, kuin mitä itsellä on ei liity lapsellisuuteen mitenkään. Vaan siihen, miten paljon itsellä on huolia yms ikävää.
Eikös kuitenkin toisaalta se ,kun näkee että muillakin on elämässään vaikeuksia, huolia ja murheita (ehkä jopa pysyviä sellaisia ) ne omat, (ehkä kuitenkin luonteeltaan tilapäiset ja voitettavissa olevat) näyttäydy jo ihan toisessa valossa ?
Tätä juuri tarkoitetaan sillä 'jakamisella'.
Tunnetko sen ystävyyskäsitteen ?
Sairastunut jos taas käpertyy itseensä, niin oh god, ei vaan jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!
Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.
Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.
Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.
Sinulla ei taida edes olla ystäviä. Kuka haluaisi olla ihmsen kanssa joka on noin järjettömän itsekäs kuin sinä.
Ja vielä tuo haukkuu omaa kestämättömyyttään puolustaakseen muita 'lapsellisiksi' !!
Kaiken huippu!
Se, ettei kestä enää enempää huolia, kuin mitä itsellä on ei liity lapsellisuuteen mitenkään. Vaan siihen, miten paljon itsellä on huolia yms ikävää.
Eikös kuitenkin toisaalta se ,kun näkee että muillakin on elämässään vaikeuksia, huolia ja murheita (ehkä jopa pysyviä sellaisia ) ne omat, (ehkä kuitenkin luonteeltaan tilapäiset ja voitettavissa olevat) näyttäydy jo ihan toisessa valossa ?
Tätä juuri tarkoitetaan sillä 'jakamisella'.
Tunnetko sen ystävyyskäsitteen ?
Mulla oli jo niin itseensä käpertynyt äiti, joka siirsi vihaansa minuun, että enää en katsele ketään toista samanlaista.
Minut hylkäsi paras ystävä ja aviomies sairastuttuani. Sanomattakin selvää, etten heidän peräänsä moisen tempun jälkeen itke.
Hankin uusia ystäviä ja uuden miehen. En kuitenkaan enää parisuhdetta, sillä tykkään päättää itse asumisestani. Koti pysyy siistinä ja pyykit, tiskit, jääkaappi hallinnassa. Ja rakastaja piipahtelee mielellään.
Hei,
oon pahoillani että oot joutunut pyörätuoliin. En osaa varmasti nyt sanoa mitään oikein mutta itellä vähän "samantyylistä" kokemusta. Pitkäaikaissairaana ja dialyysipotilaana lähes 100% ihmiset katkasi välit. Muutama kamu jäi. Sain sitten elinsiirron eli "parannuin". (en tosin täysin) mut eipä niitä muita oo enää sen jälkee näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
Minut hylkäsi paras ystävä ja aviomies sairastuttuani. Sanomattakin selvää, etten heidän peräänsä moisen tempun jälkeen itke.
Hankin uusia ystäviä ja uuden miehen. En kuitenkaan enää parisuhdetta, sillä tykkään päättää itse asumisestani. Koti pysyy siistinä ja pyykit, tiskit, jääkaappi hallinnassa. Ja rakastaja piipahtelee mielellään.
Mitä sairastat? Vaikutat varsin hyvinvoivalta - terveeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei,
oon pahoillani että oot joutunut pyörätuoliin. En osaa varmasti nyt sanoa mitään oikein mutta itellä vähän "samantyylistä" kokemusta. Pitkäaikaissairaana ja dialyysipotilaana lähes 100% ihmiset katkasi välit. Muutama kamu jäi. Sain sitten elinsiirron eli "parannuin". (en tosin täysin) mut eipä niitä muita oo enää sen jälkee näkynyt.
Olen pahoillani. Ihmiset ovat käsittämättömän pinnallisia ja typeriä.
Minun yksi ystäväni syytti aina muita, ettei näitä kiinnosta hänen asiansa tarpeeksi, eivät siis olleet hyviä ystäviä. En itse ole tottunut kanniskelemaan muiden kuormia, vaan minulle ystävä on tärkein seurana, jokainen voi itse miettiä, millaista on hyvä seura.
En pitänyt hänen tavastaan syyllistää "ystäviään", varmaan toivoi heiltä sitä tätä tai tuota, mutta esim. itsellänikin oli valtavasti kaikkia patoutumia lapsuudestani, en niistä osannut kellekään puhua, pidin niitä omina vikoinani (vaikka sittemmin on ilmennytkin, etteivät ne olekaan itseni syy). Tämän takia seurani rajoittui seuraksi, en ole kenenkään huolien hoitaja. Niin ilmeisesti tämä oikeutti tätä ihmistä katsomaan minua alaspäin ja antoi ymmärtää, etten ollut hänelle "oikea ystävä".
On se kumma juttu, että melkein aina tällaisilla ihmisillä on joitain vikoja elimistössä. Minäkin sain jälkikäteen kuulla, että tämä lapsista pitävä henkilö, joka löysi miehen 26-vuotiaana sai esikoisensa vasta 41-vuotiaana, kaksoset, varmaan hedelmöityshoidoista siis. Eli häntäpä sitten vaivasikin lapsettomuus, en tosin ollut ollut enää yhteyksissä. En säälinyt yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole mitään fyysisiä kremppoja ja pidän hyvää seuraa ystävänäni, huonoa seuraa en.
Eli teidän pitäisi saada olla huonona seuranakin muiden risteinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan huomannut miten nämä ystävien hylkäämät muuttuvat itse luonteeltaan täysin eri ihmisiksi jonkin elämänmuutoksen vuoksi?
Mikä toki on ihan ymmärrettävää mikäli esimerkiksi joutuu pyörätuoliin, onhan kyseessä niin valtava muutos entiseen.Mutta miten ystävyys voisi säilyä samanlaisena, jos et enää tunnista ystävääsi samaksi ihmiseksi?
Sano että olet trolli? Ei kukaan voi ajatella noin?
Ei hän välttämättä ole trolli - hän on empatiakyvytön nykyihminen hattaramaailmasta, kutsutaan myös kermaperseeksi. Ihminen on siitä typerä elukka, ettei osoita myötätuntoa ennen kuin napsahtaa omalle kohdalle. Onneksi kaikille napsahtaa: joka kolmas saa syövän ja jokainen kuolee.
Ei, en ole trolli. Lähinnä oli ajatuksena herättää keskustelua siitä, että asioilla tosiaan aina kaksi puolta. Mutta mitäpä sitä odottaa mammoilta kun heti menee tunteisiin, eikä järkevää keskustelua voida käydä eri näkökulmista ilman toisten haukkumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan huomannut miten nämä ystävien hylkäämät muuttuvat itse luonteeltaan täysin eri ihmisiksi jonkin elämänmuutoksen vuoksi?
Mikä toki on ihan ymmärrettävää mikäli esimerkiksi joutuu pyörätuoliin, onhan kyseessä niin valtava muutos entiseen.Mutta miten ystävyys voisi säilyä samanlaisena, jos et enää tunnista ystävääsi samaksi ihmiseksi?
Sano että olet trolli? Ei kukaan voi ajatella noin?
Ei hän välttämättä ole trolli - hän on empatiakyvytön nykyihminen hattaramaailmasta, kutsutaan myös kermaperseeksi. Ihminen on siitä typerä elukka, ettei osoita myötätuntoa ennen kuin napsahtaa omalle kohdalle. Onneksi kaikille napsahtaa: joka kolmas saa syövän ja jokainen kuolee.
Ei, en ole trolli. Lähinnä oli ajatuksena herättää keskustelua siitä, että asioilla tosiaan aina kaksi puolta. Mutta mitäpä sitä odottaa mammoilta kun heti menee tunteisiin, eikä järkevää keskustelua voida käydä eri näkökulmista ilman toisten haukkumista.
Nämä keskustelijat ovat itsekkäitä, he näkevät vain itsensä ja oman kohtansa asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan huomannut miten nämä ystävien hylkäämät muuttuvat itse luonteeltaan täysin eri ihmisiksi jonkin elämänmuutoksen vuoksi?
Mikä toki on ihan ymmärrettävää mikäli esimerkiksi joutuu pyörätuoliin, onhan kyseessä niin valtava muutos entiseen.Mutta miten ystävyys voisi säilyä samanlaisena, jos et enää tunnista ystävääsi samaksi ihmiseksi?
Sano että olet trolli? Ei kukaan voi ajatella noin?
Ei hän välttämättä ole trolli - hän on empatiakyvytön nykyihminen hattaramaailmasta, kutsutaan myös kermaperseeksi. Ihminen on siitä typerä elukka, ettei osoita myötätuntoa ennen kuin napsahtaa omalle kohdalle. Onneksi kaikille napsahtaa: joka kolmas saa syövän ja jokainen kuolee.
Ei, en ole trolli. Lähinnä oli ajatuksena herättää keskustelua siitä, että asioilla tosiaan aina kaksi puolta. Mutta mitäpä sitä odottaa mammoilta kun heti menee tunteisiin, eikä järkevää keskustelua voida käydä eri näkökulmista ilman toisten haukkumista.
Nämä keskustelijat ovat itsekkäitä, he näkevät vain itsensä ja oman kohtansa asiassa.
Tai siis hieman itsekkäitä, mutta kun joutuu ystävänä tuollaisen katkeran ihmisen syytösten kohteeksi, niin tekisi mieli antaa takaisin. Mutta soo soo, kunnheillä on NIIN vaikeaa, ei saa pahoittaa HEIDÄN mieltään. Uargh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan huomannut miten nämä ystävien hylkäämät muuttuvat itse luonteeltaan täysin eri ihmisiksi jonkin elämänmuutoksen vuoksi?
Mikä toki on ihan ymmärrettävää mikäli esimerkiksi joutuu pyörätuoliin, onhan kyseessä niin valtava muutos entiseen.Mutta miten ystävyys voisi säilyä samanlaisena, jos et enää tunnista ystävääsi samaksi ihmiseksi?
Sano että olet trolli? Ei kukaan voi ajatella noin?
Ei hän välttämättä ole trolli - hän on empatiakyvytön nykyihminen hattaramaailmasta, kutsutaan myös kermaperseeksi. Ihminen on siitä typerä elukka, ettei osoita myötätuntoa ennen kuin napsahtaa omalle kohdalle. Onneksi kaikille napsahtaa: joka kolmas saa syövän ja jokainen kuolee.
Ei, en ole trolli. Lähinnä oli ajatuksena herättää keskustelua siitä, että asioilla tosiaan aina kaksi puolta. Mutta mitäpä sitä odottaa mammoilta kun heti menee tunteisiin, eikä järkevää keskustelua voida käydä eri näkökulmista ilman toisten haukkumista.
Ilmoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Invalidisoiduin vakavan masennuksen vuoksi, jäin pois työelämästä, köyhdyin. Luulen, ettei monellekaan hylkäämisen syy ollut masennus vaan se, että putosin alempaan yhteiskuntaluokkaan. Monille se sosiaalinen status oikeanlaisine ystävineen on tärkeää. Mitäpä arvoa köyhällä mt-eläkeläisellä on sellaisessa.
En halua nyt loukata, vaan kerron oman kokemukseni ystävänä. Se, että ystäväni köyhtyi masentuessaan ei ollut mikään syy sille, että etäännytin välimme. En vain enää jaksanut olla terapeutti ja sylkykuppi. Vuosia jaksoin, sitten alkoi omakin tie näyttää pimeältä. Perheeni takia minun oli pakko kiskaista otseni irti, vaikka kipeää teki.
Olisi varmasti ollut muitakin vaihtoehtoja hoitaa asia, kuten tauot ja ohjaus terapiaan/muualle juttelemaan välille. Sairaan hylkääjä tekee aina valintansa oman pelkonsa ja heikkoutensa johdattamana. Sinäkin tiesit, että voit aivan hyvin sairastua itsekin - ihan ilman ystävääsikin. Ehkä se nyt on karmasi. Sitä yleensä elämässä saa mitä ”tilaa” - ja tuo on ihan juuri se tilaus.
Minä ohjasin, ihan konresttisesti vein terveyskeskukseen useasti, kerran jopa sairaalaan. Hain ruokaa, ”pakotin” syömään ja tein kaiken, mitä maallikkona pystyn. Mutta kyn lääkitys ha terapia jätettiin toistuvasti kesken, aloin itsekin väsyä. Ei, en sairastunut lopulta, mutta pakko oli tehdä ratkaisu. Mikä on se määrä, mitä ystävältä voi odottaa?
Mun mielestä teit jo ihan tarpeeksi ja enemmänkin. Vastuu sairauden hoidosta kuuluu ihmisille itselleen ja yhteiskunnalle, ei se voi olla ystävien harteilla. Ei diabeetikkokaan voi jättää insuliiniaan ottamatta ja vaatia sitten ystäviään jotenkin pitämään häntä hengissä kun kunto huononee. Tuo tilanne olisi voinut jatkua vuosikymmeniä, ja sinulla on omakin elämä elettävänä.
Yhteiskunnalle se nyt kuuluu kaikista vähiten.
Toisen ihmisen tragediaan on vaikeaa suhtautua. Alkuun voi tulla hämmentävänkin paljon yhteydenottoja, löytyä ihmisiä, jotka eivät ole ennen vaikuttaneet edes kiinnostuneilta ystävyydestä, kaikki kuulostavat olevan apuna, jos vain ikinä tarvitsee jotakin. Mutta sitten suuri ellei suurin osa näistä ihmisistä katoaa. Etenkin pyörätuoli, amputaatio tai pienempikin näkyvä vamma voi olla ihmisille vaikeaa käsitellä - he haluaisivat kyllä olla tekemisissä ihmisen kanssa, mutta heistä tuntuu vaikealta, kun katse etsiytyy koko ajan pyörätuoliin tai silmälappuun, eikä oikein tiedä, mitä puhua.
Itse olen aina koettanut pitää sairasteluni itselläni mahdollisimman pitkään, mutta aina se ei ole mahdollista, koska jotkin vammat näkyvät. Sitä ikään kuin koettaa säästää toisia ihmisiä ja omia ihmissuhteitaan siltä taakalta, vaikka varsinaisesti sairastelu itsessään ei muuttaisi ystävyyttä millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan huomannut miten nämä ystävien hylkäämät muuttuvat itse luonteeltaan täysin eri ihmisiksi jonkin elämänmuutoksen vuoksi?
Mikä toki on ihan ymmärrettävää mikäli esimerkiksi joutuu pyörätuoliin, onhan kyseessä niin valtava muutos entiseen.Mutta miten ystävyys voisi säilyä samanlaisena, jos et enää tunnista ystävääsi samaksi ihmiseksi?
Sano että olet trolli? Ei kukaan voi ajatella noin?
Ei hän välttämättä ole trolli - hän on empatiakyvytön nykyihminen hattaramaailmasta, kutsutaan myös kermaperseeksi. Ihminen on siitä typerä elukka, ettei osoita myötätuntoa ennen kuin napsahtaa omalle kohdalle. Onneksi kaikille napsahtaa: joka kolmas saa syövän ja jokainen kuolee.
Ei, en ole trolli. Lähinnä oli ajatuksena herättää keskustelua siitä, että asioilla tosiaan aina kaksi puolta. Mutta mitäpä sitä odottaa mammoilta kun heti menee tunteisiin, eikä järkevää keskustelua voida käydä eri näkökulmista ilman toisten haukkumista.
Nämä keskustelijat ovat itsekkäitä, he näkevät vain itsensä ja oman kohtansa asiassa.
Tai siis hieman itsekkäitä, mutta kun joutuu ystävänä tuollaisen katkeran ihmisen syytösten kohteeksi, niin tekisi mieli antaa takaisin. Mutta soo soo, kunnheillä on NIIN vaikeaa, ei saa pahoittaa HEIDÄN mieltään. Uargh.
Ja siis nykyään, jos vielä tulee vastaavaa, niin annan takaisin. Mikään oma vaikeus ei oikeuta vaatimaan muilta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Invalidisoiduin vakavan masennuksen vuoksi, jäin pois työelämästä, köyhdyin. Luulen, ettei monellekaan hylkäämisen syy ollut masennus vaan se, että putosin alempaan yhteiskuntaluokkaan. Monille se sosiaalinen status oikeanlaisine ystävineen on tärkeää. Mitäpä arvoa köyhällä mt-eläkeläisellä on sellaisessa.
En halua nyt loukata, vaan kerron oman kokemukseni ystävänä. Se, että ystäväni köyhtyi masentuessaan ei ollut mikään syy sille, että etäännytin välimme. En vain enää jaksanut olla terapeutti ja sylkykuppi. Vuosia jaksoin, sitten alkoi omakin tie näyttää pimeältä. Perheeni takia minun oli pakko kiskaista otseni irti, vaikka kipeää teki.
Olisi varmasti ollut muitakin vaihtoehtoja hoitaa asia, kuten tauot ja ohjaus terapiaan/muualle juttelemaan välille. Sairaan hylkääjä tekee aina valintansa oman pelkonsa ja heikkoutensa johdattamana. Sinäkin tiesit, että voit aivan hyvin sairastua itsekin - ihan ilman ystävääsikin. Ehkä se nyt on karmasi. Sitä yleensä elämässä saa mitä ”tilaa” - ja tuo on ihan juuri se tilaus.
Minä ohjasin, ihan konresttisesti vein terveyskeskukseen useasti, kerran jopa sairaalaan. Hain ruokaa, ”pakotin” syömään ja tein kaiken, mitä maallikkona pystyn. Mutta kyn lääkitys ha terapia jätettiin toistuvasti kesken, aloin itsekin väsyä. Ei, en sairastunut lopulta, mutta pakko oli tehdä ratkaisu. Mikä on se määrä, mitä ystävältä voi odottaa?
Mun mielestä teit jo ihan tarpeeksi ja enemmänkin. Vastuu sairauden hoidosta kuuluu ihmisille itselleen ja yhteiskunnalle, ei se voi olla ystävien harteilla. Ei diabeetikkokaan voi jättää insuliiniaan ottamatta ja vaatia sitten ystäviään jotenkin pitämään häntä hengissä kun kunto huononee. Tuo tilanne olisi voinut jatkua vuosikymmeniä, ja sinulla on omakin elämä elettävänä.
Yhteiskunnalle se nyt kuuluu kaikista vähiten.
Täh? Yhteiskunnan vastuullahan se on, ei ole kenenkään muun. Ellei henkilö itse hoida itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan huomannut miten nämä ystävien hylkäämät muuttuvat itse luonteeltaan täysin eri ihmisiksi jonkin elämänmuutoksen vuoksi?
Mikä toki on ihan ymmärrettävää mikäli esimerkiksi joutuu pyörätuoliin, onhan kyseessä niin valtava muutos entiseen.Mutta miten ystävyys voisi säilyä samanlaisena, jos et enää tunnista ystävääsi samaksi ihmiseksi?
Sano että olet trolli? Ei kukaan voi ajatella noin?
Ei hän välttämättä ole trolli - hän on empatiakyvytön nykyihminen hattaramaailmasta, kutsutaan myös kermaperseeksi. Ihminen on siitä typerä elukka, ettei osoita myötätuntoa ennen kuin napsahtaa omalle kohdalle. Onneksi kaikille napsahtaa: joka kolmas saa syövän ja jokainen kuolee.
Ei, en ole trolli. Lähinnä oli ajatuksena herättää keskustelua siitä, että asioilla tosiaan aina kaksi puolta. Mutta mitäpä sitä odottaa mammoilta kun heti menee tunteisiin, eikä järkevää keskustelua voida käydä eri näkökulmista ilman toisten haukkumista.
Ilmoitettu.
Että oikein noin koville otti? 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Invalidisoiduin vakavan masennuksen vuoksi, jäin pois työelämästä, köyhdyin. Luulen, ettei monellekaan hylkäämisen syy ollut masennus vaan se, että putosin alempaan yhteiskuntaluokkaan. Monille se sosiaalinen status oikeanlaisine ystävineen on tärkeää. Mitäpä arvoa köyhällä mt-eläkeläisellä on sellaisessa.
En halua nyt loukata, vaan kerron oman kokemukseni ystävänä. Se, että ystäväni köyhtyi masentuessaan ei ollut mikään syy sille, että etäännytin välimme. En vain enää jaksanut olla terapeutti ja sylkykuppi. Vuosia jaksoin, sitten alkoi omakin tie näyttää pimeältä. Perheeni takia minun oli pakko kiskaista otseni irti, vaikka kipeää teki.
Olisi varmasti ollut muitakin vaihtoehtoja hoitaa asia, kuten tauot ja ohjaus terapiaan/muualle juttelemaan välille. Sairaan hylkääjä tekee aina valintansa oman pelkonsa ja heikkoutensa johdattamana. Sinäkin tiesit, että voit aivan hyvin sairastua itsekin - ihan ilman ystävääsikin. Ehkä se nyt on karmasi. Sitä yleensä elämässä saa mitä ”tilaa” - ja tuo on ihan juuri se tilaus.
Minä ohjasin, ihan konresttisesti vein terveyskeskukseen useasti, kerran jopa sairaalaan. Hain ruokaa, ”pakotin” syömään ja tein kaiken, mitä maallikkona pystyn. Mutta kyn lääkitys ha terapia jätettiin toistuvasti kesken, aloin itsekin väsyä. Ei, en sairastunut lopulta, mutta pakko oli tehdä ratkaisu. Mikä on se määrä, mitä ystävältä voi odottaa?
Mun mielestä teit jo ihan tarpeeksi ja enemmänkin. Vastuu sairauden hoidosta kuuluu ihmisille itselleen ja yhteiskunnalle, ei se voi olla ystävien harteilla. Ei diabeetikkokaan voi jättää insuliiniaan ottamatta ja vaatia sitten ystäviään jotenkin pitämään häntä hengissä kun kunto huononee. Tuo tilanne olisi voinut jatkua vuosikymmeniä, ja sinulla on omakin elämä elettävänä.
Yhteiskunnalle se nyt kuuluu kaikista vähiten.
Täh? Yhteiskunnan vastuullahan se on, ei ole kenenkään muun. Ellei henkilö itse hoida itseään.
Saatohoito itse suoritettuna? Siihen harvempi pystyykään - vain ehkä narsisti harhakuvitelmissaan 😁
Voi ihmistä elämänsä voimassa - ja mielensä heikkoudessa.
Alue: Aihe vapaa
No joo joo, mutta usein ne ovat seurausta henkilön omasta tyhmyydestä, ahneudesta tms. Ei paljoa kiinnosta siinä sitten olkapäänä tueskella, kun ei itse ikinä olisi moista edes valinnut.