"Ystävät" kaikkosivat, kun jouduin pyörätuoliin. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen itsekin miettinyt. Oma sairauteni ei ole kuolemaan johtava mutta on ollut todella vaikeahoitoinen jo monta vuotta. Ystäviä on rinnalla enää kaksi, loput ovat kadonneet jonnekin ja ovat yhteydessä lähinnä silloin kun tarvitsevat jotain. Näiden kahden Ystävän eteen tekisin itse mitä hyvänsä, menisin vaikka heikoille jäille. Heidän elämässään on ollut kuormittavia tekijöitä myös mutta koen, että kun he jakavat taakkaansa minulle on heidänkin helpompi olla. Enkä minä kuormitu todellisen ystävän taakasta, en todellakaan. Kannan sen hänen apunaan koska hän on auttanut minua.

Vaikka olisin itse kuinka väsynyt ja kivulias niin jaksan aina kuunnella ja lohduttaa koska koen, että se on minun tehtäväni.

Mitä taas tulee näihin jotka eivät sairauttani kestäneet niin heille en uhraa vähäisestä energiastani mitään. Voin puhua pinnallisesti vaikka säästä jos törmätään kaupassa mutta siinä kaikki mitä minusta heille irtoaa. On ollut vaikeaa hyväksyä, että jopa omat perheenjäsenet ovat kääntäneet selkänsä mutta paluuta entiseen ei ole. Ei tarvitse sitten tulla hautajaisiinkaan lässyttämään :)

Juuri näin, sama kokemus. Voimia.

PS. Tuon hautajaisasian olen sanonut päin naamaa, samoin kirjannut viimeiseen tahtooni. Lässyttäjiä ja pelkureita en halua esiintymään kirkkoon.

Tarvitaanko tuohon viimeiseen tahtoon joku todistaja? Miten sillä piti pokka, kun se lueskeli kiukuttelusi mahtavia "määräyksiä" siitä?

Vierailija kirjoitti:

Jouduin muutama vuosi sitten pyörätuoliin ja tässä sitä ollaan loppuelämä. Kuitenkin olen huomannut, että pikkuhiljaa on lähes kaikki ystävät hävinneet elämästä. Nekin pari, joita vielä tapaan, voivat melko harvoin tavata. Muutamien kohdalla olin ihan ällistynyt, kun huomasin että seura ei enää kiinnosta. Kutsuin käymään, yritin sopia treffejä... huomasin että keskenään ovat. Yksi jätti vastaamatta, poisti fb:stä kavereistani.

Onko muille käynyt ystäväpiirin kaventumista jonkunlaisen vammautumisen vuoksi?

Luulen että lähes kaikille kovia kokeneille - kuten ketjusta voimme lukea. Tosi ikävää ja kertoo ihmiskunnan tilasta. Kuten leipäjonotkin.

Ei siinä mitään katkeruutta tarvita kun suunnittelee omia hautajaisiaan. Haluan, että ne ovat minun näköiseni. Jos ei ole ollut rinnallani elämäni aikana niin ei tarvitse tulla hautajaisiinkaan itkemään, että olipa se niin ihana ja onpa nyt ikävä vain sen takia, että saisi puhdistaa omaa omatuntoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Invalidisoiduin vakavan masennuksen vuoksi, jäin pois työelämästä, köyhdyin. Luulen, ettei monellekaan hylkäämisen syy ollut masennus vaan se, että putosin alempaan yhteiskuntaluokkaan. Monille se sosiaalinen status oikeanlaisine ystävineen on tärkeää. Mitäpä arvoa köyhällä mt-eläkeläisellä on sellaisessa.

En halua nyt loukata, vaan kerron oman kokemukseni ystävänä. Se, että ystäväni köyhtyi masentuessaan ei ollut mikään syy sille, että etäännytin välimme. En vain enää jaksanut olla terapeutti ja sylkykuppi. Vuosia jaksoin, sitten alkoi omakin tie näyttää pimeältä. Perheeni takia minun oli pakko kiskaista otseni irti, vaikka kipeää teki.

Olisi varmasti ollut muitakin vaihtoehtoja hoitaa asia, kuten tauot ja ohjaus terapiaan/muualle juttelemaan välille. Sairaan hylkääjä tekee aina valintansa oman pelkonsa ja heikkoutensa johdattamana. Sinäkin tiesit, että voit aivan hyvin sairastua itsekin - ihan ilman ystävääsikin. Ehkä se nyt on karmasi. Sitä yleensä elämässä saa mitä ”tilaa” - ja tuo on ihan juuri se tilaus.

Minä ohjasin, ihan konresttisesti vein terveyskeskukseen useasti, kerran jopa sairaalaan. Hain ruokaa, ”pakotin” syömään ja tein kaiken, mitä maallikkona pystyn. Mutta kyn lääkitys ha terapia jätettiin toistuvasti kesken, aloin itsekin väsyä. Ei, en sairastunut lopulta, mutta pakko oli tehdä ratkaisu. Mikä on se määrä, mitä ystävältä voi odottaa?

Mun mielestä teit jo ihan tarpeeksi ja enemmänkin. Vastuu sairauden hoidosta kuuluu ihmisille itselleen ja yhteiskunnalle, ei se voi olla ystävien harteilla. Ei diabeetikkokaan voi jättää insuliiniaan ottamatta ja vaatia sitten ystäviään jotenkin pitämään häntä hengissä kun kunto huononee. Tuo tilanne olisi voinut jatkua vuosikymmeniä, ja sinulla on omakin elämä elettävänä.

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä mitään katkeruutta tarvita kun suunnittelee omia hautajaisiaan. Haluan, että ne ovat minun näköiseni. Jos ei ole ollut rinnallani elämäni aikana niin ei tarvitse tulla hautajaisiinkaan itkemään, että olipa se niin ihana ja onpa nyt ikävä vain sen takia, että saisi puhdistaa omaa omatuntoaan.

Ehkei ketään kiinnosta, jos sinä olet heidät jo heidän eläessään haukkunut sellaisiksi, jouta eivät sinun huolesi kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä mitään katkeruutta tarvita kun suunnittelee omia hautajaisiaan. Haluan, että ne ovat minun näköiseni. Jos ei ole ollut rinnallani elämäni aikana niin ei tarvitse tulla hautajaisiinkaan itkemään, että olipa se niin ihana ja onpa nyt ikävä vain sen takia, että saisi puhdistaa omaa omatuntoaan.

Kertoo lisää vain sinusta, että kuvittelet kenellääkäön olevan suhteesi huonoa omaatuntoa. Tuollainen lapsellinen kiukuttelija, et ole maailman napa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä mitään katkeruutta tarvita kun suunnittelee omia hautajaisiaan. Haluan, että ne ovat minun näköiseni. Jos ei ole ollut rinnallani elämäni aikana niin ei tarvitse tulla hautajaisiinkaan itkemään, että olipa se niin ihana ja onpa nyt ikävä vain sen takia, että saisi puhdistaa omaa omatuntoaan.

Ehkei ketään kiinnosta, jos sinä olet heidät jo heidän eläessään haukkunut sellaisiksi, jouta eivät sinun huolesi kiinnosta.

Kyllä ystäviä kiinnostaa, muilla ei ole väliä. Edes välinpitämättömillä sukulaisilla. Veriside ei takaa ihmisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä mitään katkeruutta tarvita kun suunnittelee omia hautajaisiaan. Haluan, että ne ovat minun näköiseni. Jos ei ole ollut rinnallani elämäni aikana niin ei tarvitse tulla hautajaisiinkaan itkemään, että olipa se niin ihana ja onpa nyt ikävä vain sen takia, että saisi puhdistaa omaa omatuntoaan.

Ehkei ketään kiinnosta, jos sinä olet heidät jo heidän eläessään haukkunut sellaisiksi, jouta eivät sinun huolesi kiinnosta.

Kyllä ystäviä kiinnostaa, muilla ei ole väliä. Edes välinpitämättömillä sukulaisilla. Veriside ei takaa ihmisyyttä.

Miksi heitä pitää sitten kieltää tulemasta? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme argumentti tuo on, ettei kyseinen henkilö ollutkaan ystäväsi? Miten sen on tarkoitus lohduttaa?!

Tarkoitus ei ollut lohduttaa vaan kertoa totuus. Se että kyseinen ihminen ei syytä itseään vaan tajuaa että "ystävä" ei koskaan hänestä välittänytkään joten hänen menettämistään ei kannata surra.

Ei siinä mistään itsen syyttämisestä olekaann kysymys! ??? :D Vaan suree, kun menettei sen ihmisen, haloo.

Miksi tähän alapeukkuja? Ai niin, koska tehän jouduttekin kokemaan, että vika oli teissä, koska te kuvittelitte, että saisitte VAATIA toisilta jotain. Niin sitten kun vaatiminen ei onnistunutkaan, niinnhihhih, se toinen ei vain ollut YSTÄVÄ. pyrsk, kasvakaa isoiksi jo.

Siksi että kuulostat typerältä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät halua nähdä sairautta, köyhyyttä, kuolemaa, kärsimystä. Anoppini sairastui nuorena skitsofreniaan. Koko hänen lapsuudenperheensä ja sukunsa hylkäsi hänet, vaikka hän on hyväntahtoinen ihminen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Nyt hän asuu hoitokodissa, jossa hän on käytännössä ainoa, jota käydään katsomassa. Edes ihmisten sisarukset tai aikuiset lapset eivät käy saati sitten ystävät.

Luin kerran leskeksi jääneestä kampaajasta. Hän joutui taloudelliseen ahdinkoon, koska menetti suuren osan asiakkaista. He eivät halunneet kohdata puolisonsa menettänyttä.

Minä en usko, että on kyse siitä, että onnettomuuden kohdannut ihminen olisi niin muuttunut tai edes siitä, etteivät muut tietäisi, mitä sanoa tms. Me vain emme halua kohdata vaikeita asioita. Haluamme olla ajattelematta sairautta ja kuolemaa. Se ei onnistu, jos vietämme aikaa tyypin kanssa, joka on elävä muistutus elämän varjopuolista ja kohtaloista, joita pelkäämme.

Varjot on meillä jokaisella - ja jokainen sen tietää. Toisessa niiden pinnalle puhkeaminen ja ilmentymä saa alitajuntamme sekasortoon: minäkin olen tuollainen. Kieltäminen on hurjaa. Aiheuttaa ”jaksamattomuutta” ja ”omaa elämää”, ”perhekin kärsii”.

Vierailija kirjoitti:

Jos itse joutuisin vastaavaaan tilanteeseen, miksi olettaisin, että ystävät eivät kaikkoa? Eli en odottaisi. Suurimman osan kanssa halutaan kuitenkin tehdä asioita ja pitää hauskaa, ei mietitä sitä, että miten kenelläkin nyt menee elämänvaikeuksiensa kanssa. Itselläkin ollut elämässä tilanteita, että ystävät kaikonneet, mitä sitten? Olen löytänyt uusia, samantyyppisessä tilanteessa olevia.

Tää on just tätä, kertakäyttöyhteiskuntaa. Kaikki mulle heti, nopeasti ja helposti, kierrättämättä käytön jälkeen roskiin roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Invalidisoiduin vakavan masennuksen vuoksi, jäin pois työelämästä, köyhdyin. Luulen, ettei monellekaan hylkäämisen syy ollut masennus vaan se, että putosin alempaan yhteiskuntaluokkaan. Monille se sosiaalinen status oikeanlaisine ystävineen on tärkeää. Mitäpä arvoa köyhällä mt-eläkeläisellä on sellaisessa.

En halua nyt loukata, vaan kerron oman kokemukseni ystävänä. Se, että ystäväni köyhtyi masentuessaan ei ollut mikään syy sille, että etäännytin välimme. En vain enää jaksanut olla terapeutti ja sylkykuppi. Vuosia jaksoin, sitten alkoi omakin tie näyttää pimeältä. Perheeni takia minun oli pakko kiskaista otseni irti, vaikka kipeää teki.

Olisi varmasti ollut muitakin vaihtoehtoja hoitaa asia, kuten tauot ja ohjaus terapiaan/muualle juttelemaan välille. Sairaan hylkääjä tekee aina valintansa oman pelkonsa ja heikkoutensa johdattamana. Sinäkin tiesit, että voit aivan hyvin sairastua itsekin - ihan ilman ystävääsikin. Ehkä se nyt on karmasi. Sitä yleensä elämässä saa mitä ”tilaa” - ja tuo on ihan juuri se tilaus.

Minä muun muassa tein niin, että kerroin lapsuudenystävälleni, kuinka pahalta on alkanut itsestänikin tuntumaan pelkkänä kuuntelijana oleminen. Hän pyysi anteeksi, minä autoin häntä etsimään hyvän terapeutin ja välimme jälleen normalisoituivat. Kävin hänen kanssaan jopa ensimmäisellä käynnillä, jotta hän sai voimaa kertoa asioistaan vieraalle. En ikinä, ikinä olisi hylännyt häntä sen kaiken keskellä mitä hän kävi jo toista vuotta läpi. Ja tämä tapahtui, kun ystäväni oli 21-vuotias ja minä 23-vuotias - eli "ihan kakaroita" monien silmissä. Mutta ilmeisesti ikä ei kulje käsi kädessä viisauden kanssa tietyissä asioissa...

-N26

Olet hyvä ihminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse joutuisin vastaavaaan tilanteeseen, miksi olettaisin, että ystävät eivät kaikkoa? Eli en odottaisi. Suurimman osan kanssa halutaan kuitenkin tehdä asioita ja pitää hauskaa, ei mietitä sitä, että miten kenelläkin nyt menee elämänvaikeuksiensa kanssa. Itselläkin ollut elämässä tilanteita, että ystävät kaikonneet, mitä sitten? Olen löytänyt uusia, samantyyppisessä tilanteessa olevia.

Tää on just tätä, kertakäyttöyhteiskuntaa. Kaikki mulle heti, nopeasti ja helposti, kierrättämättä käytön jälkeen roskiin roskiin.

Kyse on myös siitä, etten minä oleta, että kukaan huonontaisi elämäänsä minun vaikeuksillani. Saa toki tarjoutua ensin siihen, niin katsotaan, miten revin sitten voimia hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse joutuisin vastaavaaan tilanteeseen, miksi olettaisin, että ystävät eivät kaikkoa? Eli en odottaisi. Suurimman osan kanssa halutaan kuitenkin tehdä asioita ja pitää hauskaa, ei mietitä sitä, että miten kenelläkin nyt menee elämänvaikeuksiensa kanssa. Itselläkin ollut elämässä tilanteita, että ystävät kaikonneet, mitä sitten? Olen löytänyt uusia, samantyyppisessä tilanteessa olevia.

Tää on just tätä, kertakäyttöyhteiskuntaa. Kaikki mulle heti, nopeasti ja helposti, kierrättämättä käytön jälkeen roskiin roskiin.

Niinpä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät halua nähdä sairautta, köyhyyttä, kuolemaa, kärsimystä. Anoppini sairastui nuorena skitsofreniaan. Koko hänen lapsuudenperheensä ja sukunsa hylkäsi hänet, vaikka hän on hyväntahtoinen ihminen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Nyt hän asuu hoitokodissa, jossa hän on käytännössä ainoa, jota käydään katsomassa. Edes ihmisten sisarukset tai aikuiset lapset eivät käy saati sitten ystävät.

Luin kerran leskeksi jääneestä kampaajasta. Hän joutui taloudelliseen ahdinkoon, koska menetti suuren osan asiakkaista. He eivät halunneet kohdata puolisonsa menettänyttä.

Minä en usko, että on kyse siitä, että onnettomuuden kohdannut ihminen olisi niin muuttunut tai edes siitä, etteivät muut tietäisi, mitä sanoa tms. Me vain emme halua kohdata vaikeita asioita. Haluamme olla ajattelematta sairautta ja kuolemaa. Se ei onnistu, jos vietämme aikaa tyypin kanssa, joka on elävä muistutus elämän varjopuolista ja kohtaloista, joita pelkäämme.

Varjot on meillä jokaisella - ja jokainen sen tietää. Toisessa niiden pinnalle puhkeaminen ja ilmentymä saa alitajuntamme sekasortoon: minäkin olen tuollainen. Kieltäminen on hurjaa. Aiheuttaa ”jaksamattomuutta” ja ”omaa elämää”, ”perhekin kärsii”.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse joutuisin vastaavaaan tilanteeseen, miksi olettaisin, että ystävät eivät kaikkoa? Eli en odottaisi. Suurimman osan kanssa halutaan kuitenkin tehdä asioita ja pitää hauskaa, ei mietitä sitä, että miten kenelläkin nyt menee elämänvaikeuksiensa kanssa. Itselläkin ollut elämässä tilanteita, että ystävät kaikonneet, mitä sitten? Olen löytänyt uusia, samantyyppisessä tilanteessa olevia.

Tää on just tätä, kertakäyttöyhteiskuntaa. Kaikki mulle heti, nopeasti ja helposti, kierrättämättä käytön jälkeen roskiin roskiin.

Myöskin se, jos joku auttaa minua voidakseen itse sitten VAATIA aikanaan apua ei ole minun käsitykseni ystävyydestä. Jos joku teki niin HÄN ei ole ystävä, ei aito sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Sinulla ei taida edes olla ystäviä. Kuka haluaisi olla ihmsen kanssa joka on noin järjettömän itsekäs kuin sinä.

Ja vielä tuo haukkuu omaa kestämättömyyttään puolustaakseen muita 'lapsellisiksi' !!

Kaiken huippu!

Se, ettei kestä enää enempää huolia, kuin mitä itsellä on ei liity lapsellisuuteen mitenkään. Vaan siihen, miten paljon itsellä on huolia yms ikävää.

Eikös kuitenkin toisaalta se ,kun näkee että muillakin on elämässään vaikeuksia, huolia ja murheita (ehkä jopa pysyviä sellaisia ) ne omat, (ehkä kuitenkin luonteeltaan tilapäiset ja voitettavissa olevat) näyttäydy jo ihan toisessa valossa ?

Tätä juuri tarkoitetaan sillä 'jakamisella'.

Tunnetko sen ystävyyskäsitteen ?

Sairastuin 10 vuotta sitten Chronin tautiin. Kaikki kaverit hävisivät aikaa myöten. 

Tämä on itsekkäiden ihmisten ketju, sori vaan. Ystävä auttaa pyyteettä, ei siksi, että voi itsekin vaatia toiselta jotain, ja SUUTTUA, jos ei saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme argumentti tuo on, ettei kyseinen henkilö ollutkaan ystäväsi? Miten sen on tarkoitus lohduttaa?!

Tarkoitus ei ollut lohduttaa vaan kertoa totuus. Se että kyseinen ihminen ei syytä itseään vaan tajuaa että "ystävä" ei koskaan hänestä välittänytkään joten hänen menettämistään ei kannata surra.

Ei siinä mistään itsen syyttämisestä olekaann kysymys! ??? :D Vaan suree, kun menettei sen ihmisen, haloo.

Miksi tähän alapeukkuja? Ai niin, koska tehän jouduttekin kokemaan, että vika oli teissä, koska te kuvittelitte, että saisitte VAATIA toisilta jotain. Niin sitten kun vaatiminen ei onnistunutkaan, niinnhihhih, se toinen ei vain ollut YSTÄVÄ. pyrsk, kasvakaa isoiksi jo.

Siksi että kuulostat typerältä.

Mutta sinä olet.

Kysyit kysymyksen ja oletin, että vastaus kiinnosti. Omasta typeryydestäni olen lähes varma.