"Ystävät" kaikkosivat, kun jouduin pyörätuoliin. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Minulla on omat taakkani, mutta ystävälläni oli kuolemaan johtava syöpä ja saattohoidin häntä. En kokenut rasitteeksi vaan kunniaksi että kelpasin viimeiseen hetkiin ihmiseksi rinnalle.

Tätähän se ihmisyys ja ystävyys parhaimmillaan on. Jakamista ja jaksamista - sillä viimeiselläkin hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Minulla on omat taakkani, mutta ystävälläni oli kuolemaan johtava syöpä ja saattohoidin häntä. En kokenut rasitteeksi vaan kunniaksi että kelpasin viimeiseen hetkiin ihmiseksi rinnalle.

Tätähän se ihmisyys ja ystävyys parhaimmillaan on. Jakamista ja jaksamista - sillä viimeiselläkin hetkellä.

Niin, muistaen, että sillä syöpään kuolevalla on logiikkanne mukaan oikeus VAATIA, että ystävä saattohoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Sinulla ei taida edes olla ystäviä. Kuka haluaisi olla ihmsen kanssa joka on noin järjettömän itsekäs kuin sinä.

Tuollaiset henkilöt eivät osaa asettua toisen asemaan.Heille on tärkeintä että on hauskaa eikä heidän elämäänsä saa pilata sairaudet eikä toisten ajatteleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Minulla on omat taakkani, mutta ystävälläni oli kuolemaan johtava syöpä ja saattohoidin häntä. En kokenut rasitteeksi vaan kunniaksi että kelpasin viimeiseen hetkiin ihmiseksi rinnalle.

Tätähän se ihmisyys ja ystävyys parhaimmillaan on. Jakamista ja jaksamista - sillä viimeiselläkin hetkellä.

Niin, muistaen, että sillä syöpään kuolevalla on logiikkanne mukaan oikeus VAATIA, että ystävä saattohoitaa.

Ei se yhteiskunnankkaan tehtävä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimoni sairastui vakavasti ja eräs hänen "ystävistään" lopetti kaiken yhteydenpidon kuin seinään. Vähän myöhemmin tälle naiselle tuli avioero ja hän syyllisti vaimoani siitä, ettei tämä ollut hänelle tukena elämän vaikeina aikoina. Niin, miksiköhän ei?

Syyllistikö "tyhjästä" vai vaimosi riideltyä siitä, ettei itse saanut kuormittaa häntä asioillaan? Miettikää nyt hiuka niitä ystäviännekin. Ehkei kaikilla ole voimia teidän huolillenne.

Ihminen jolla ei ole muka voimia auttaa ystävää ei voi koskaan vaatia apua keneltäkään. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan.

Tässä sen näkee, miksi sinä sitä "ystävyyttä" niin "arvostat" ja suutut, ellet saa VAATIA muilta. Et ole itsenäinen, ja kuvittelet, että sinulla on oikeus vaatia "ystäviltäsi", mitä sinä haluat. Hyi en halua tuollaisia ystävikseni. Minulta ei vaadita yhtään mitään, se ei ole ystäväni enää sellainen henkilö.

Mene trollaamaan muualle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse joutuisin vastaavaaan tilanteeseen, miksi olettaisin, että ystävät eivät kaikkoa? Eli en odottaisi. Suurimman osan kanssa halutaan kuitenkin tehdä asioita ja pitää hauskaa, ei mietitä sitä, että miten kenelläkin nyt menee elämänvaikeuksiensa kanssa. Itselläkin ollut elämässä tilanteita, että ystävät kaikonneet, mitä sitten? Olen löytänyt uusia, samantyyppisessä tilanteessa olevia.

Hieno pinnallinen ajatusmaailma sinulla. Tosi syvällisiä ihmissuhteita.

Miten niin pinnallinen? Olen syvällinen ihminen kyllä, mutta väitätkö jotenkin vastaan, ettei ihmiset halua pitää hauskaa ystävien kanssa? Ketä nyt niin paljon kiinnostaa elää sitä toisen elämää? Ei, jokainen elää omaansa, eikö niin.

Entä miten olisi, jos sitten vain eläisitkin sitten  sitä ihan vain omaa elämääsi, ihan vaan  itsesi seurassa ja aivan  omassa rauhassasi ja tykönäsi ?

What a perfect solution for you !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Invalidisoiduin vakavan masennuksen vuoksi, jäin pois työelämästä, köyhdyin. Luulen, ettei monellekaan hylkäämisen syy ollut masennus vaan se, että putosin alempaan yhteiskuntaluokkaan. Monille se sosiaalinen status oikeanlaisine ystävineen on tärkeää. Mitäpä arvoa köyhällä mt-eläkeläisellä on sellaisessa.

En halua nyt loukata, vaan kerron oman kokemukseni ystävänä. Se, että ystäväni köyhtyi masentuessaan ei ollut mikään syy sille, että etäännytin välimme. En vain enää jaksanut olla terapeutti ja sylkykuppi. Vuosia jaksoin, sitten alkoi omakin tie näyttää pimeältä. Perheeni takia minun oli pakko kiskaista otseni irti, vaikka kipeää teki.

Olisi varmasti ollut muitakin vaihtoehtoja hoitaa asia, kuten tauot ja ohjaus terapiaan/muualle juttelemaan välille. Sairaan hylkääjä tekee aina valintansa oman pelkonsa ja heikkoutensa johdattamana. Sinäkin tiesit, että voit aivan hyvin sairastua itsekin - ihan ilman ystävääsikin. Ehkä se nyt on karmasi. Sitä yleensä elämässä saa mitä ”tilaa” - ja tuo on ihan juuri se tilaus.

Minä muun muassa tein niin, että kerroin lapsuudenystävälleni, kuinka pahalta on alkanut itsestänikin tuntumaan pelkkänä kuuntelijana oleminen. Hän pyysi anteeksi, minä autoin häntä etsimään hyvän terapeutin ja välimme jälleen normalisoituivat. Kävin hänen kanssaan jopa ensimmäisellä käynnillä, jotta hän sai voimaa kertoa asioistaan vieraalle. En ikinä, ikinä olisi hylännyt häntä sen kaiken keskellä mitä hän kävi jo toista vuotta läpi. Ja tämä tapahtui, kun ystäväni oli 21-vuotias ja minä 23-vuotias - eli "ihan kakaroita" monien silmissä. Mutta ilmeisesti ikä ei kulje käsi kädessä viisauden kanssa tietyissä asioissa...

-N26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Sinulla ei taida edes olla ystäviä. Kuka haluaisi olla ihmsen kanssa joka on noin järjettömän itsekäs kuin sinä.

On minulla, sellaisia, joilla ei ole tarvetta kuvitella, että muut ottaisivat huolia heidän murheistaan.

Tässä se on ! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse joutuisin vastaavaaan tilanteeseen, miksi olettaisin, että ystävät eivät kaikkoa? Eli en odottaisi. Suurimman osan kanssa halutaan kuitenkin tehdä asioita ja pitää hauskaa, ei mietitä sitä, että miten kenelläkin nyt menee elämänvaikeuksiensa kanssa. Itselläkin ollut elämässä tilanteita, että ystävät kaikonneet, mitä sitten? Olen löytänyt uusia, samantyyppisessä tilanteessa olevia.

Hieno pinnallinen ajatusmaailma sinulla. Tosi syvällisiä ihmissuhteita.

Miten niin pinnallinen? Olen syvällinen ihminen kyllä, mutta väitätkö jotenkin vastaan, ettei ihmiset halua pitää hauskaa ystävien kanssa? Ketä nyt niin paljon kiinnostaa elää sitä toisen elämää? Ei, jokainen elää omaansa, eikö niin.

 

Entä miten olisi, jos sitten vain eläisitkin sitten  sitä ihan vain omaa elämääsi, ihan vaan  itsesi seurassa ja aivan  omassa rauhassasi ja tykönäsi ?

What a perfect solution for you !

Kyllä minua toisen kanssa ajan viettäminen kiinnostaa, ja hänen elämänsä, mutta en ota siitä huolia itselleni. Ei ole kapsiteettia. Jokainen vähänkään fiksu ihminen ymmärtää tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Sinulla ei taida edes olla ystäviä. Kuka haluaisi olla ihmsen kanssa joka on noin järjettömän itsekäs kuin sinä.

Ja vielä tuo haukkuu omaa kestämättömyyttään puolustaakseen muita 'lapsellisiksi' !!

Kaiken huippu!

Ihmiset eivät halua nähdä sairautta, köyhyyttä, kuolemaa, kärsimystä. Anoppini sairastui nuorena skitsofreniaan. Koko hänen lapsuudenperheensä ja sukunsa hylkäsi hänet, vaikka hän on hyväntahtoinen ihminen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Nyt hän asuu hoitokodissa, jossa hän on käytännössä ainoa, jota käydään katsomassa. Edes ihmisten sisarukset tai aikuiset lapset eivät käy saati sitten ystävät.

Luin kerran leskeksi jääneestä kampaajasta. Hän joutui taloudelliseen ahdinkoon, koska menetti suuren osan asiakkaista. He eivät halunneet kohdata puolisonsa menettänyttä.

Minä en usko, että on kyse siitä, että onnettomuuden kohdannut ihminen olisi niin muuttunut tai edes siitä, etteivät muut tietäisi, mitä sanoa tms. Me vain emme halua kohdata vaikeita asioita. Haluamme olla ajattelematta sairautta ja kuolemaa. Se ei onnistu, jos vietämme aikaa tyypin kanssa, joka on elävä muistutus elämän varjopuolista ja kohtaloista, joita pelkäämme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimoni sairastui vakavasti ja eräs hänen "ystävistään" lopetti kaiken yhteydenpidon kuin seinään. Vähän myöhemmin tälle naiselle tuli avioero ja hän syyllisti vaimoani siitä, ettei tämä ollut hänelle tukena elämän vaikeina aikoina. Niin, miksiköhän ei?

Syyllistikö "tyhjästä" vai vaimosi riideltyä siitä, ettei itse saanut kuormittaa häntä asioillaan? Miettikää nyt hiuka niitä ystäviännekin. Ehkei kaikilla ole voimia teidän huolillenne.

Ihminen jolla ei ole muka voimia auttaa ystävää ei voi koskaan vaatia apua keneltäkään. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan.

Tässä sen näkee, miksi sinä sitä "ystävyyttä" niin "arvostat" ja suutut, ellet saa VAATIA muilta. Et ole itsenäinen, ja kuvittelet, että sinulla on oikeus vaatia "ystäviltäsi", mitä sinä haluat. Hyi en halua tuollaisia ystävikseni. Minulta ei vaadita yhtään mitään, se ei ole ystäväni enää sellainen henkilö.

Mene trollaamaan muualle.

Tuo on ihan totta, vaatiminen ei kuulu ystävyyssuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Minulla on omat taakkani, mutta ystävälläni oli kuolemaan johtava syöpä ja saattohoidin häntä. En kokenut rasitteeksi vaan kunniaksi että kelpasin viimeiseen hetkiin ihmiseksi rinnalle.

Tätähän se ihmisyys ja ystävyys parhaimmillaan on. Jakamista ja jaksamista - sillä viimeiselläkin hetkellä.

Niin, muistaen, että sillä syöpään kuolevalla on logiikkanne mukaan oikeus VAATIA, että ystävä saattohoitaa.

Ei se yhteiskunnankkaan tehtävä ole.

No nimenomaan on, ja perheen. Jos henkilö on yksin se ei silti oikeuta vaatimaan keneltäkään yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Minulla on omat taakkani, mutta ystävälläni oli kuolemaan johtava syöpä ja saattohoidin häntä. En kokenut rasitteeksi vaan kunniaksi että kelpasin viimeiseen hetkiin ihmiseksi rinnalle.

Tätähän se ihmisyys ja ystävyys parhaimmillaan on. Jakamista ja jaksamista - sillä viimeiselläkin hetkellä.

Niin, muistaen, että sillä syöpään kuolevalla on logiikkanne mukaan oikeus VAATIA, että ystävä saattohoitaa.

Ei se yhteiskunnankkaan tehtävä ole.

No nimenomaan on, ja perheen. Jos henkilö on yksin se ei silti oikeuta vaatimaan keneltäkään yhtään mitään.

Pelottaako?

Muutuinhan mä, munuaispotilaana. Alkoholi loppui seinään kun muutenkin oli krapuloita omasta takaa. Samoin väsyneempi ja kotiin päin klo 1800 aikoiin että pääsi nukkumaan siinä 19.30 aikoihin jne. Enkä vahingossakaan harkinnu lähteväni minnekkään missä matkat ois yli 20min koska krooninen matkapahoinvointi.

Kun ei enää päässy olemaan läsnä oikein missään ei sitä oikein lopulta enää puhunu kenenkään kanssa tai tavannu mitään ihmisiä hotohenkilökunnan ja perheen ulkopuolella.

Ei nää sinäänsä mitään suhteita laittanu poikki sen enempään kuin minäkään. Alkaa olemaan 3v siitä ku viimeksi kävin tapaamassa ketään tai puhumassa muiden ihmisten kanssa. Taidan olla erakko.

Tätä olen itsekin miettinyt. Oma sairauteni ei ole kuolemaan johtava mutta on ollut todella vaikeahoitoinen jo monta vuotta. Ystäviä on rinnalla enää kaksi, loput ovat kadonneet jonnekin ja ovat yhteydessä lähinnä silloin kun tarvitsevat jotain. Näiden kahden Ystävän eteen tekisin itse mitä hyvänsä, menisin vaikka heikoille jäille. Heidän elämässään on ollut kuormittavia tekijöitä myös mutta koen, että kun he jakavat taakkaansa minulle on heidänkin helpompi olla. Enkä minä kuormitu todellisen ystävän taakasta, en todellakaan. Kannan sen hänen apunaan koska hän on auttanut minua.

Vaikka olisin itse kuinka väsynyt ja kivulias niin jaksan aina kuunnella ja lohduttaa koska koen, että se on minun tehtäväni.

Mitä taas tulee näihin jotka eivät sairauttani kestäneet niin heille en uhraa vähäisestä energiastani mitään. Voin puhua pinnallisesti vaikka säästä jos törmätään kaupassa mutta siinä kaikki mitä minusta heille irtoaa. On ollut vaikeaa hyväksyä, että jopa omat perheenjäsenet ovat kääntäneet selkänsä mutta paluuta entiseen ei ole. Ei tarvitse sitten tulla hautajaisiinkaan lässyttämään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä psykopaatteja täälläkin. Heikkoja muka-ystäviä. Hävetkää elämäänne!

Niin, nämä, joiden mielestä heillä on oikeus rasittaa muita huolillaan. Siis oikeus.

Tietysti on. Ja tosiystävä myös kantaa sen taakan. Minulle se on (ystävänä) itsestäänselvyys. En etsi helppoa elämää.

Entä jos ei ystävänä van jaksa kantaa SUN taakkojasi? Suutut? Lapsellinen.

Sinulla ei taida edes olla ystäviä. Kuka haluaisi olla ihmsen kanssa joka on noin järjettömän itsekäs kuin sinä.

Ja vielä tuo haukkuu omaa kestämättömyyttään puolustaakseen muita 'lapsellisiksi' !!

Kaiken huippu!

Se, ettei kestä enää enempää huolia, kuin mitä itsellä on ei liity lapsellisuuteen mitenkään. Vaan siihen, miten paljon itsellä on huolia yms ikävää.

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen itsekin miettinyt. Oma sairauteni ei ole kuolemaan johtava mutta on ollut todella vaikeahoitoinen jo monta vuotta. Ystäviä on rinnalla enää kaksi, loput ovat kadonneet jonnekin ja ovat yhteydessä lähinnä silloin kun tarvitsevat jotain. Näiden kahden Ystävän eteen tekisin itse mitä hyvänsä, menisin vaikka heikoille jäille. Heidän elämässään on ollut kuormittavia tekijöitä myös mutta koen, että kun he jakavat taakkaansa minulle on heidänkin helpompi olla. Enkä minä kuormitu todellisen ystävän taakasta, en todellakaan. Kannan sen hänen apunaan koska hän on auttanut minua.

Vaikka olisin itse kuinka väsynyt ja kivulias niin jaksan aina kuunnella ja lohduttaa koska koen, että se on minun tehtäväni.

Mitä taas tulee näihin jotka eivät sairauttani kestäneet niin heille en uhraa vähäisestä energiastani mitään. Voin puhua pinnallisesti vaikka säästä jos törmätään kaupassa mutta siinä kaikki mitä minusta heille irtoaa. On ollut vaikeaa hyväksyä, että jopa omat perheenjäsenet ovat kääntäneet selkänsä mutta paluuta entiseen ei ole. Ei tarvitse sitten tulla hautajaisiinkaan lässyttämään :)

Kivaa olla noin katkera :D

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen itsekin miettinyt. Oma sairauteni ei ole kuolemaan johtava mutta on ollut todella vaikeahoitoinen jo monta vuotta. Ystäviä on rinnalla enää kaksi, loput ovat kadonneet jonnekin ja ovat yhteydessä lähinnä silloin kun tarvitsevat jotain. Näiden kahden Ystävän eteen tekisin itse mitä hyvänsä, menisin vaikka heikoille jäille. Heidän elämässään on ollut kuormittavia tekijöitä myös mutta koen, että kun he jakavat taakkaansa minulle on heidänkin helpompi olla. Enkä minä kuormitu todellisen ystävän taakasta, en todellakaan. Kannan sen hänen apunaan koska hän on auttanut minua.

Vaikka olisin itse kuinka väsynyt ja kivulias niin jaksan aina kuunnella ja lohduttaa koska koen, että se on minun tehtäväni.

Mitä taas tulee näihin jotka eivät sairauttani kestäneet niin heille en uhraa vähäisestä energiastani mitään. Voin puhua pinnallisesti vaikka säästä jos törmätään kaupassa mutta siinä kaikki mitä minusta heille irtoaa. On ollut vaikeaa hyväksyä, että jopa omat perheenjäsenet ovat kääntäneet selkänsä mutta paluuta entiseen ei ole. Ei tarvitse sitten tulla hautajaisiinkaan lässyttämään :)

Juuri näin, sama kokemus. Voimia.

PS. Tuon hautajaisasian olen sanonut päin naamaa, samoin kirjannut viimeiseen tahtooni. Lässyttäjiä ja pelkureita en halua esiintymään kirkkoon.