Lue keskustelun säännöt.
Olet parisuhteessa nykyisesi kanssa vain koska "et saanut parempaakaan"
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Aina on joku (näennäisesti) parempi, komeampi, kauniimpi, jännempi, kiinnostavampi. Sitten kun menee siihen suhteeseen, huomaa että no, tässä on ihan samalla tavalla vikoja kuin aiemmassakin, arki rassaa ihan samalla tavalla kuin ennenkin, pieniä virheitä on aina. Eli sitä "parempaa" kannattaa hakea, jos haluaa niitä nykymallin 3-5 vuotisia suhteita. Jos taas päättää rakastaa kumppaniaan virheistä huolimatta, lakkaa pohtimasta aina "parempia" (koska ne täydellisetkin on sitä ihan samaa huttua) ja keskittyy kehittämään sitä parisuhdetta, voi saada hyvän elinikäisen suhteen.
No kannattaa se ensimmäinen valita suuremmalla huolella, eikä tyytyä johonkin suht ok tyyppiin. Itselläni oli korkeat kriteerit ylipäätään alkaa suhteeseen ja vanhapiikuus useamman kissan kanssa ei ollut mitenkään pelottava ajatus vaan tulevaisuuden haave. En ole koskaan ajatellut, että joku muu olisi missään suhteessa parempi kuin mieheni. Olemme olleet yhdessä yli 30 v ja yhdessä on ollut hyvä ja helppo olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimolla on maailman ihanin pimpsa. Se on oikeastaan ainut syy yhdessäoloon. Kroppa ja naama on ihan normia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole parisuhteessa joten ei ole tarvinnut tyytyä, yhtään kehenkään.
Syy on se, että en halua parisuhdetta. Enkä ymmärrä sellaista, että joku on oltava, vaikka minkälainen ---.
Tiedän, että niin on valtavan monen kohdalla, ja se on säälittävää.
Tätä monesti epäilee ja miettii kun näkee hetki sitten eronneen pariskunnan, molempien seurustelevan heti uusien kanssa. Miettii että noinkohan heti löytyi uusi sielunkumppani. Onhan se mahdollista tietysti,mutta aika monet näin tekee.
"Minä olen ehdottomasti parisuhdeihminen". Lue: aina on oltava joku mukiinmenevä tyyppi siinä, jonka kanssa viettää aikaa ja jolta seksiäkin saa. Vaikka sitten parempaa odotellessa. Yksin en osaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Aina on joku (näennäisesti) parempi, komeampi, kauniimpi, jännempi, kiinnostavampi. Sitten kun menee siihen suhteeseen, huomaa että no, tässä on ihan samalla tavalla vikoja kuin aiemmassakin, arki rassaa ihan samalla tavalla kuin ennenkin, pieniä virheitä on aina. Eli sitä "parempaa" kannattaa hakea, jos haluaa niitä nykymallin 3-5 vuotisia suhteita. Jos taas päättää rakastaa kumppaniaan virheistä huolimatta, lakkaa pohtimasta aina "parempia" (koska ne täydellisetkin on sitä ihan samaa huttua) ja keskittyy kehittämään sitä parisuhdetta, voi saada hyvän elinikäisen suhteen.
Amen.
Itse en koe tyytyneeni, vaan olen löytänyt juuri sellaisen ihmisen jota olen ”etsinyt”. Omaan silmään hyvin komea, harrastukset ja kiinnostuksenkohteet kohtaavat, tulevaisuudensuunnitelmat ovat samat, pitää minua hyvänä ja hänen kanssaan on turvallinen olla. Myös seksi on ihan huippua, joten lisäpisteet siitä.
Suhteen alku oli kyllä miehen puolelta vähän takkuinen, joten joskus yhä pohdin, että onko hän minun kanssani vain, koska ei saanut jotain toista, vai satuinko vaan ihan oikeasti hyvään väliin ja hän rakastumaan minuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin että kaikki ovat onnettomissa parisuhteissa vain odottamassa parempaa? Antaa aika surullisen kuvan aloittajan sielunmaisemista.
Hän on yksinäinen mies, joka näkee peilissä nerokkaan Adoniksen. Totuus on toisenlainen.
Minkälaista tyydyttämistä tarkoitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen parisuhde on jossain määrin tyytymistä, koska täydellisiä ihmisiä ei ole.
Ihmiset myös kasvaa ja muuttuu. Se mikä 15 vuotta sitten sopi itselle täydellisesti, ei välttämättä tänä päivänä vastaakaan tarpeisiin tai se toinenkin on kasvanut eri suuntaan kuin itse.
Edellinen kumppanini oli juuri sellainen, josta olin aina haaveillut ja jollaista en ollut uskonut saavani. Minä kuitenkaan en ollut hänelle sitä. Pelkään, etten koskaan enää löydä samanlaista haavekuvaa ja että joudun tyytymään, jos aion vielä suhteeseen. Toistaiseksi ei ole kiire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvinnut tyytyä. En alkanut seurustelemaan ennenkuin löysin sen oikean. Se oli ihastusta ensi tapaamisella, enkä ole koskaan halunnut ketään toista. Onneksi tunne oli molemminpuolinen ja mies jätti entisen tyttöystävänsä.
Näinkin voi suhde alkaa. Kukkahattutädit ja -sedät kyllä paheksuu kovasti kun suhde alkanut ennenkuin edellinen on päätöksessään.
Itse kuitenkin tietää oman suhteensa tilan eikä nämä kukkikset, vaikka kovin tietäväisiä ovatkin.
En hyväksy pettämistä ja 1. suhteen jatkamista. Tai sarjapettämistä.
Hyväksyn pettämisen ja 1. suhteen päättämisen kuten aikuinen.
Sitähän nämä kukkiset eivät näe vaan niputtavat kaikki samaan h-kastiin.
Että aina ei mee kuin Strömssöössä vaan joutuu oppimaan virheiden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen parisuhde on jossain määrin tyytymistä, koska täydellisiä ihmisiä ei ole.
Ihmiset myös kasvaa ja muuttuu. Se mikä 15 vuotta sitten sopi itselle täydellisesti, ei välttämättä tänä päivänä vastaakaan tarpeisiin tai se toinenkin on kasvanut eri suuntaan kuin itse.
Onni heille jotka kasvaa samaan suuntaan. Itse kasvoin eri suuntaan kuin puoliso ja erosin.
Lähipiiri tuomitsee asian ettei niin olisi saanut tehdä. Mitä sitten olisi sitten pitänyt?
Jäädä siihen katkeroitumaan ja pilaamaan kaikkien elämä? Ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvinnut tyytyä. En alkanut seurustelemaan ennenkuin löysin sen oikean. Se oli ihastusta ensi tapaamisella, enkä ole koskaan halunnut ketään toista. Onneksi tunne oli molemminpuolinen ja mies jätti entisen tyttöystävänsä.
Näinkin voi suhde alkaa. Kukkahattutädit ja -sedät kyllä paheksuu kovasti kun suhde alkanut ennenkuin edellinen on päätöksessään.
Itse kuitenkin tietää oman suhteensa tilan eikä nämä kukkikset, vaikka kovin tietäväisiä ovatkin.
En hyväksy pettämistä ja 1. suhteen jatkamista. Tai sarjapettämistä.
Hyväksyn pettämisen ja 1. suhteen päättämisen kuten aikuinen.Sitähän nämä kukkiset eivät näe vaan niputtavat kaikki samaan h-kastiin.
Että aina ei mee kuin Strömssöössä vaan joutuu oppimaan virheiden kautta.
Juuri näin. Enkä usko, että siinä 1. Suhteessa on muutenkaan kaikki kunnossa, jos jompikumpi päätyy rakastumaan johonkin toiseen.
Sain kauniin, nuoren, isorintaisen vaimon. Ensin piti käydä niitä harppuja tapailemassa, mutta sitten onni potkaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen parisuhde on jossain määrin tyytymistä, koska täydellisiä ihmisiä ei ole.
Ihmiset myös kasvaa ja muuttuu. Se mikä 15 vuotta sitten sopi itselle täydellisesti, ei välttämättä tänä päivänä vastaakaan tarpeisiin tai se toinenkin on kasvanut eri suuntaan kuin itse.
Onni heille jotka kasvaa samaan suuntaan. Itse kasvoin eri suuntaan kuin puoliso ja erosin.
Lähipiiri tuomitsee asian ettei niin olisi saanut tehdä. Mitä sitten olisi sitten pitänyt?
Jäädä siihen katkeroitumaan ja pilaamaan kaikkien elämä? Ei kiitos.
Teit ihan oikein. Lähipiirin pitäisi muistaa, että vain parisuhteen osapuolet tietää millainen suhde on ollut ja hekin vain oman subjektiivisen kokemuksensa.
Onko jotkut nyt siis sitä mieltä, että aina jos se kumppani ei ole omasta mielestä maailman hyvännäköisin ja seksikkäin ja kaikin puolin täydellisesti omat toiveet (esim. koulutus ja varallisuus) täyttävä, kyseessä on tyytyminen johonkin sekundakappaleeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole parisuhteessa joten ei ole tarvinnut tyytyä, yhtään kehenkään.
Syy on se, että en halua parisuhdetta. Enkä ymmärrä sellaista, että joku on oltava, vaikka minkälainen ---.
Tiedän, että niin on valtavan monen kohdalla, ja se on säälittävää.
Tätä monesti epäilee ja miettii kun näkee hetki sitten eronneen pariskunnan, molempien seurustelevan heti uusien kanssa. Miettii että noinkohan heti löytyi uusi sielunkumppani. Onhan se mahdollista tietysti,mutta aika monet näin tekee.
"Minä olen ehdottomasti parisuhdeihminen". Lue: aina on oltava joku mukiinmenevä tyyppi siinä, jonka kanssa viettää aikaa ja jolta seksiäkin saa. Vaikka sitten parempaa odotellessa. Yksin en osaa olla.
On ihan normaali osa ihmisenä oloa, että haluaa olla sosiaalinen ja löytää kumppanin. Se että tunnistaa ja tunnustaa tämäm piirteen itsessään ei tarkoita automaattisesti sitä, että kelpuuttaa kenet tahansa. Toki niitäkin on.
Vierailija kirjoitti:
Sain kauniin, nuoren, isorintaisen vaimon. Ensin piti käydä niitä harppuja tapailemassa, mutta sitten onni potkaisi.
Ja ulkoiset seikathan onkin se tae onnelliselle parisuhteelle miesten mielestä. MOT
Vierailija kirjoitti:
Onko jotkut nyt siis sitä mieltä, että aina jos se kumppani ei ole omasta mielestä maailman hyvännäköisin ja seksikkäin ja kaikin puolin täydellisesti omat toiveet (esim. koulutus ja varallisuus) täyttävä, kyseessä on tyytyminen johonkin sekundakappaleeseen?
Tavallaan olet ytimessä kun sanot, että omasta mielestä paras ja omat toiveet täyttävä. Eiköhän jokaisella ole oma makunsa ja omat toiveensa. Voi olla periaatteessa sopiva, kunnollinen, mukava jne ihminen , joka ei herätä mitään tunteita ja sitten taas joku toinen kolahtaa täysillä.
Vierailija kirjoitti:
Sain kauniin, nuoren, isorintaisen vaimon. Ensin piti käydä niitä harppuja tapailemassa, mutta sitten onni potkaisi.
Eräs muuten todella hyvältä vaikuttanut mies totesi tapailuvaiheessa, että onpa mukava herätä kauniin naisen vierestä, kun on kokemusta vaikka minkälaisista rumista lehmistä, joita pannessa on melkein tullut oksennus. Kiva. Maku meni siitä miehestä kerralla.
Kyllä se vaan yllättävän monia tuntuu vaivaavan, jotka on olleet yhdessä ainoastaan sen ensimmäisen vastaantulleen kanssa joka kelpuutti. Nyt ollaan sitten aviossa lapsiperheen arjen keskellä katkeria, kun ei koskaan päässyt kokeilemaan useampaa.