Mieheni suku on maailman hitain suku! Menee hermo yhteisellä lomamatkalla. En jaksa enää!!
Mieheni vanhemmat maksoivat meidän matkamme Kroatiaan. Olen tästä äärettömän kiitollinen. Saimme siis koko perhe (kolme lasta ja me vanhemmat) lennot ja hotellin lahjaksi mieheni vanhemmilta.
Mutta tämä vetelehtiminen täällä on jotain uskomatonta, en jaksa enää. Viikko oltu, toinen jäljellä. Mitään ei saada aikaiseksi, enkä minä ajokortittomana pääse täältä yksinkään minnekään viettämään aikaa pois hotellialueelta.
Esimerkki tältä päivältä: oli YKSI sovittu yhteinen meno. Mennään rannalle, syödään yhdessä ja lapset voivat pulikoida vedessä. No, aamulla nukuttiin pitkään (klo 11 asti). Minä heräsin jo klo 9, mutta luin kirjaa siihen asti, että muut heräsivät. Appivanhemmat söivät aamupalaa valehtelematta 3 tuntia, koska lukivat pädeiltään Helsingin Sanomia samalla. Tuolloin kello oli jo kaksi iltapäivällä.
Minulla oli jo nälkä, joten tein sekä itselleni että lapsille leivät. Ajattelin, että pärjätään niillä sitten siihen ravintolaan asti. Mies sanoi käyvänsä tankkaamassa auton, niin voidaan joku päivä lähteä pidemmälle retkelle heti aamusta. Kun mies sanoi, että "lähden nyt" ja oikeasti lähti, meni aikaa NELJÄ TUNTIA!
Anoppi sanoi käyvänsä kävelyllä ennen ravintolaa. Ilmoitti tämän kello kolme. Lähti kello kuusi ja tuli seitsemän aikaan takaisin. Kello tulee nyt jo kahdeksan, eikä kukaan ole vieläkään ihan oikeasti lähdössä sinne ravintolaan. Minä ja lapset ollaan syöty tänään aamupala ja ne leivät. Lähden kohta kauppaan ostamaan lisää syötävää, jos ei pian päästä lähtemään.
Appiukko ilmoitti muuten puoli tuntia sitten, että käy suihkussa vielä ennen lähtöä. Tuolla sohvalla se tekee ristisanatehtävää edelleen, ei aikomustakaan mennä suihkuun.
Otan kokonaan toisen vaihteen huomenna ja alan lomailla niin, että saa jotain tehtyäkin. Mies saa hoitaa lapset ja niiden syömiset. Minä otan huomenna taksin ja lähden jonnekin kauemmas, kiertelen museoita, kävelen, SYÖN normaaleihin aikoihin, saan jotain tehtyä, muistoja, JOTAIN. En jaksa tätä vetelehtimistä, kun ei tehdä yhtään mitään ja jos jotain pitäisi saada tehtyä, niin siihen menee härreguud tuntikausia.
Kommentit (331)
kaikki ei saa ajokorttia,syystä tai toisesta. Ei ole ollut rahaa. Ei ole terve. Esim tietyt epilepsiat saattaa estää,huono näkö,huono näkö pimeällä.Parkinsonin tauti,MS...lakihan tosin muuttui mutta kuitenkin,esteitä on
pkuspuks kirjoitti:

Jos haluat keskustella ajokortista ja autolla ajamisesta avaa oma ketjusi tässä ketjussa ei ole kyse ajokortista eikä autolla ajosta. Lue edes otsikko jollet muuten älyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä myöskään suostuisi tohon että illalla klo 20-21 lähdetään uimaan lasten kanssa 🙄 hei haloo... Eikö siellä kukaan tajua miten lasten kanssa ollaan?
Syömään ne siihen aikaan vasta lähtivät. Lapset olivat pihan uima-altaassa päivällä uineet. Pitäs lukea ennenkuin kommentoi. Tosin minä en enää tuohon aikaan syö kuin pienen iltapalan en mitään tuhtia ateriaa joten olis jäänyt multa tuo syöntireissu välistä.
Ööö. Ap kirjoitti että hänen miehensä siinä vaiheessa komensi lapsia ottamaan uikkareita mukaan että käydään samalla uimassa kun mennään syömään... että miten sen lukemisen kanssa oli?
Ymmärrän että on heille on vaikea sanoa että kiirehtisivät. Hehän ovat maksaneet matkanne. Pitkään olet jaksanut odottaa. Itse varmaan juttelisin heidän kanssa nätisti, että syömään pitää päästä ajoillaan, sekä reissussa on nähtävä muutakin kun se majapaikka. Itse olen myös kauhea jahkailija vapaapäivinä. Nytkin pitäisi mennä ostoksille, mutta täällä vaan istun netissä. Töistä ja sovituista menoista en kyllä myöhästy. Siksi en oikein sovi kauheasti menoja lomalla, etenkään aamupäiväksi, ettei sitten tule kauhea kiire. Ajokortista sen verran, että eihän se nyt ole mitään järkeä omata kallista ajokorttia jos ei aja koskaan. Jos ap olisi ajanut ajokortin 10-20v sitten, niin miten muka nyt uskaltaisi ajaa ulkomailla? Minulla on ajokortti. En aja kuin kerran vuodessa tai kahdessa, ja välillä on taukoja useitakin vuosia. En itsekään uskalla vuokrata autoa ulkomailla. Tuossa tilanteessa menisi ehkä hermot ja koittaisin uskaltautua rattiin. Tuon ikäiset lapset jaksavat kävellä 700 m bussipysäkille, joten lapset mukaan ja seikkailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka ymmärrän ap:ta! Äitini on aina ollut tuollainen vitkuttelija, ei riitä keskittyminen mihinkään, kun pitäis ovesta jo olla ulkona nii pitää vielä ruveta jotain tekemään ihan nopeasti tai käydä tupakalla tai tai tai... Aina saa odottaa. Ollaan muun perheen kanssa joskus sovittu että ihan puhtaasti valehdellaan monelta tarttis lähteä että oltais edes jotenkin aikataulussa. Tota ajokortti keskustelua en ymmärrä, olen sen joskus käynyt 10vuotta sitten ja heti perään ajoin seuraavan kerran siellä 2 vaiheessa, lyhyt työmatka, kauppa vieressä, julkisilla pääsee, ei ole koskaan ollut itsellä tarvetta hankkia autoa. "kansalaistaito" p*skanmarjat :D
Minä en TODELLAKAAN alkaisi kenenkään takia systemaattisesti valehtelemaan etenkään aikatauluja. Hitaat vaan jää kyydistä =)
Hautajaiset ja ulkomaan matkat on vähä sellasia ettei viitti jättää kyydistä, kauppareissut on eri asia, sieltä selvitäänki ulos nopeammin ilman häntä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä myöskään suostuisi tohon että illalla klo 20-21 lähdetään uimaan lasten kanssa 🙄 hei haloo... Eikö siellä kukaan tajua miten lasten kanssa ollaan?
Syömään ne siihen aikaan vasta lähtivät. Lapset olivat pihan uima-altaassa päivällä uineet. Pitäs lukea ennenkuin kommentoi. Tosin minä en enää tuohon aikaan syö kuin pienen iltapalan en mitään tuhtia ateriaa joten olis jäänyt multa tuo syöntireissu välistä.
Ööö. Ap kirjoitti että hänen miehensä siinä vaiheessa komensi lapsia ottamaan uikkareita mukaan että käydään samalla uimassa kun mennään syömään... että miten sen lukemisen kanssa oli?
No se oli mies =) uima reissu rannalle ja uikkarit mukana pika pulahdus ruuan päätteeksi on vähän eri juttuja. Mies varmaan kuvitteli että sillä tyylillä lunastaisi lupauksen päivän uimareissusta rannalle.
Lapseni serkkuineen joutuivat odottamaan uimaan menoa seitsemän tuntia muutama päivä sitten. Tarkoitus oli siis mennä kahden perheen porukalla.
Yksi aikuisista sanoi lapsille jo aamusta, että ollaan lähdössä uimaan. Muksut tietysti odottivat innoissaan ja aika kävi pian pitkäksi.
Toinen aikuinen sanoi parin tunnin mankumisen jälkeen, että syödään lounas ja lähdetään. Ok, ihan kohtuullista.
Lounas tuli ja meni, josko sinne uimaan? Serkusten mummo ilmaantui paikalle myös, älytön jaarittelija. Minulta ja lapsilta alkoi palaa hermo odotteluun.
Mummo halusi kahvia. Ensin meinasi ottaa kahvin nopeasti mukaan termokseen, mutta pitkällisen jahkailun jälkeen halusi, että se juodaankin jo ennen lähtöä.
Okei, nopeasti sitten..!
Kun kahvi oli lopulta valmista, oli paikalle tilattu jo naapuritkin kahville ja leivonnaisten kaivaminen pakasteesta ja niiden sulattaminen alkoi. Lapset itkivät ja minä purin hammasta. Lupasin lapsille, että jatkossa minä vien koko köörin uimaan, heidän ei toiste tarvitse varrota koko päivää aikuisten lupausten toteutumista.
Ollaankin ehditty paljon, kun pudotin hitaat kyydistä. Käyttäköön vaikka koko päivänsä kahvinkeiton vatvomiseen, me nopeammat nautimme kesätekemisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka ymmärrän ap:ta! Äitini on aina ollut tuollainen vitkuttelija, ei riitä keskittyminen mihinkään, kun pitäis ovesta jo olla ulkona nii pitää vielä ruveta jotain tekemään ihan nopeasti tai käydä tupakalla tai tai tai... Aina saa odottaa. Ollaan muun perheen kanssa joskus sovittu että ihan puhtaasti valehdellaan monelta tarttis lähteä että oltais edes jotenkin aikataulussa. Tota ajokortti keskustelua en ymmärrä, olen sen joskus käynyt 10vuotta sitten ja heti perään ajoin seuraavan kerran siellä 2 vaiheessa, lyhyt työmatka, kauppa vieressä, julkisilla pääsee, ei ole koskaan ollut itsellä tarvetta hankkia autoa. "kansalaistaito" p*skanmarjat :D
Minä en TODELLAKAAN alkaisi kenenkään takia systemaattisesti valehtelemaan etenkään aikatauluja. Hitaat vaan jää kyydistä =)
Hautajaiset ja ulkomaan matkat on vähä sellasia ettei viitti jättää kyydistä, kauppareissut on eri asia, sieltä selvitäänki ulos nopeammin ilman häntä :)
Fiksu pitää itse huolen aikatauluistaan, tyhmempi oppis kerrasta kun joutus ottamaan taksien eikä ehkä sittenkään kerkiäisi lennolle ja idiootin voi surutta jättää sinne rannalle ruikuttamaan. Mutta että aikuisen ihmisen takia alkaisin valehtelijaksi NÖY!!
Vastaajan 130 suku lienee löytänyt jo ketjun.
Mites te muut kuhnastelijoiden kanssa tekemisissä olleet: ovatko nuo teidänkin kuhnastelijat sitten aivan kärttyisen kärsimättömiä, jos ovat itse lopulta lähdössä liikkeelle, mutta sitten tyyliin juuri sinulta katkeekin kengännauha, lompakko on hukassa tms?
Ymmärrän hyvin ap:tä ja omatkin appivanhemmat ovat saman tyylisiä. Toki ei noin pahoja. Toivottavasti touhuat loppuloman itseksesi ja lasten kanssa kivoja asioita. Varokaa vaan ettette myöhästy lennolta! Ja jahkaajien kanssa olijat, lähtekää vaan liikkeelle ja jättäkää ne jahkaajat matkasta ehkä oppivat jotain
Kuten joku jo sanoi, ikävintä ei ole tehdä niitä yhdessä sovittuja asioita vasta myöhemmin, vaan se turha odottelu! Puolessakin tunnissa aikaansaava tekee paljon. Saati, jos sovittu tekeminen lykkääntyy viisi tuntia. Missään välissä et saa tehtyä mitään järkevää, kun luulet, ettet ehdi. "Kohta lähdetään..." Mur!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka ymmärrän ap:ta! Äitini on aina ollut tuollainen vitkuttelija, ei riitä keskittyminen mihinkään, kun pitäis ovesta jo olla ulkona nii pitää vielä ruveta jotain tekemään ihan nopeasti tai käydä tupakalla tai tai tai... Aina saa odottaa. Ollaan muun perheen kanssa joskus sovittu että ihan puhtaasti valehdellaan monelta tarttis lähteä että oltais edes jotenkin aikataulussa. Tota ajokortti keskustelua en ymmärrä, olen sen joskus käynyt 10vuotta sitten ja heti perään ajoin seuraavan kerran siellä 2 vaiheessa, lyhyt työmatka, kauppa vieressä, julkisilla pääsee, ei ole koskaan ollut itsellä tarvetta hankkia autoa. "kansalaistaito" p*skanmarjat :D
Minä en TODELLAKAAN alkaisi kenenkään takia systemaattisesti valehtelemaan etenkään aikatauluja. Hitaat vaan jää kyydistä =)
Hautajaiset ja ulkomaan matkat on vähä sellasia ettei viitti jättää kyydistä, kauppareissut on eri asia, sieltä selvitäänki ulos nopeammin ilman häntä :)
Fiksu pitää itse huolen aikatauluistaan, tyhmempi oppis kerrasta kun joutus ottamaan taksien eikä ehkä sittenkään kerkiäisi lennolle ja idiootin voi surutta jättää sinne rannalle ruikuttamaan. Mutta että aikuisen ihmisen takia alkaisin valehtelijaksi NÖY!!
Oletkin parempi ihminen kuin minä :)
Vierailija kirjoitti:
Mites te muut kuhnastelijoiden kanssa tekemisissä olleet: ovatko nuo teidänkin kuhnastelijat sitten aivan kärttyisen kärsimättömiä, jos ovat itse lopulta lähdössä liikkeelle, mutta sitten tyyliin juuri sinulta katkeekin kengännauha, lompakko on hukassa tms?
Minun suvun kuhnustelijat yleensä huikkaavat iloisesti, että tule sitten perässä tai joskus ovat jättäneet kyydistä. Kerran jättivät ulkomailla taloon lukkojen taa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä myöskään suostuisi tohon että illalla klo 20-21 lähdetään uimaan lasten kanssa 🙄 hei haloo... Eikö siellä kukaan tajua miten lasten kanssa ollaan?
Syömään ne siihen aikaan vasta lähtivät. Lapset olivat pihan uima-altaassa päivällä uineet. Pitäs lukea ennenkuin kommentoi. Tosin minä en enää tuohon aikaan syö kuin pienen iltapalan en mitään tuhtia ateriaa joten olis jäänyt multa tuo syöntireissu välistä.
Ööö. Ap kirjoitti että hänen miehensä siinä vaiheessa komensi lapsia ottamaan uikkareita mukaan että käydään samalla uimassa kun mennään syömään... että miten sen lukemisen kanssa oli?
No se oli mies =) uima reissu rannalle ja uikkarit mukana pika pulahdus ruuan päätteeksi on vähän eri juttuja. Mies varmaan kuvitteli että sillä tyylillä lunastaisi lupauksen päivän uimareissusta rannalle.
Jos syömään mennään joskus 20-21 aikoihin ja sen jälkeen rannalle pulahtamaan, niin siellä rannalla on säkkipimeää. Tosi mukavaa ja ennen kaikkea turvallista lasten kanssa.

Voi jumaleissön. Mun kuhnastelija ottaa sen melkein henkilökohtaisen loukkauksena, jos en sattumuksien takia pääsekään singahtamaan liikkeelle just sillä hetkellä kun hän haluu. Enkä itse kuhnastele tuijottelemalla seiniä, kampaamalla maton hapsuja tms, vaan todella hikipäässä yritän ratkaista sitä ongelmaa joka lähtöäni viivästyttää.
Ap:n kaltainen hätähousu ansaitsee opetuksen. Kaikella on tarkoituksensa. Appivanhemmat ja mies vain opettavat ap:lle kärsivällisyyttä.
Vähän siedätyshoitoa lomalla ja syksyllä ap on ihan eri ihminen ilman kiireitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä myöskään suostuisi tohon että illalla klo 20-21 lähdetään uimaan lasten kanssa 🙄 hei haloo... Eikö siellä kukaan tajua miten lasten kanssa ollaan?
Syömään ne siihen aikaan vasta lähtivät. Lapset olivat pihan uima-altaassa päivällä uineet. Pitäs lukea ennenkuin kommentoi. Tosin minä en enää tuohon aikaan syö kuin pienen iltapalan en mitään tuhtia ateriaa joten olis jäänyt multa tuo syöntireissu välistä.
Ööö. Ap kirjoitti että hänen miehensä siinä vaiheessa komensi lapsia ottamaan uikkareita mukaan että käydään samalla uimassa kun mennään syömään... että miten sen lukemisen kanssa oli?
No se oli mies =) uima reissu rannalle ja uikkarit mukana pika pulahdus ruuan päätteeksi on vähän eri juttuja. Mies varmaan kuvitteli että sillä tyylillä lunastaisi lupauksen päivän uimareissusta rannalle.
Jos syömään mennään joskus 20-21 aikoihin ja sen jälkeen rannalle pulahtamaan, niin siellä rannalla on säkkipimeää. Tosi mukavaa ja ennen kaikkea turvallista lasten kanssa.
Noniinpä oletin tosin että siellä on jo tuohon 20-21 aikaan säkkipimeää. En tosin tiedä. Senpä takia mikään uimareissu enää tuohon aikaan oli ihan vaan pöpötystä mieheltä kun tiesi pettäneensä lapsille luvatun uimareissun.
Kysymyksiä:
1. Mistä kaupasta ap aikoi kipaista ostamaan lisää ruokaa, jos "hotellihuvila" sijaitsee kaukana kaikesta?
2. Eikö "hotellihuvilan" keittiöstä löydy mitään syötävää, vaikka aamupalatarpeita ettei tarvi oikeasti nälisään olla?
3. Mihin mies aikoi viedä lapset uimaan klo 21 jälkeen?
4. Asuiko ap Helsingin kantakaupungissa jo 18v ajokortti-ikään tullessa ja tiesi, ettei tule koskaan ajokorttia tarvitsemaan?