Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Soluasunnot ovat nöyryyttäviä opiskelijoita kohtaan
19.07.2018 |
Ahdistaa edessä oleva muutto soluasuntoon... Yksiöitä ei tietenkään saa kuin aikasintaan ehkä vuoden päästä, ja ujona introverttina inhoan jo valmiiksi ajatusta, että joudun jakamaan tulevan asuntoni, siis ensimmäisen oman _kotini_ ventovieraan kanssa.
Solut ja niissä asuminen ei vaan sovi suomalaiseen kulttuuriin! Haluan omaa rauhaa, edes vähän tilaa ja yksityisyyttä.
Joo, on mahdollista löytää tulevasta kämppiksestä elinikäinen ystävä jne, tiedän. Mutta kun ei se ole sanottua, että kemiat kohtaa automaattisesti. Ihmisen pitäisi saada muuttaa yhteen jonkun toisen kanssa vasta silloin, kun itse haluaa ja on siihen valmis, ei niin, että nuoria tungetaan asumaan yhteen koska resurssipula. Miksihän niihin yksiöihin on niin kovat jonot? Koska ei kukaan HALUA soluasuntoon! Nykyinen systeemi on tosi nöyryyttävä ja kyykyttää opiskelijoita. Kuka on edes keksinyt alkaa rakentaa jotain soluja yksiöiden sijasta?
Kenenkään kaverin kanssa en voinut muuttaa kimppaan, koska kaikki meni eri paikkakunnille.
Kommentit (473)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, mutta yhteiskunnan varoin ei tarvitse rakentaa kenellekään sellaisia kämppiä kun he haluavat.
Tottakai tarvitsee. Kuinka paljon nämä kämpät tuottaa syrjäytynyttä ainesta, vai onko kukaan uskaltanut tutkia? Se on aika kallis paikka säästää.
Miten kämppä voi "tuottaa syrjäytynyttä ainesta"? Luulisi että hikkyjä syntyy juuri omissa kuutioissa.
Mikä ihme siinä on kun mitään ei nykyään kestetä. Pikkunuppuja ei saa koulussa kieltää, armeijassa itketään viikon jälkeen äitiä, solussa ei voi asua vuotta ja joku ylioppilaskunnan jäsenmaksu on kansanm urhaan verrattava ihmisoikeusr ikos. Kaikki on jonkun toisen vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin vasta kimppakämpässä töiden takia ja olen 33-vuotias (oma koti eri kaupungissa). Opiskeluaikana asuin myös jonkin aikaa kämppiksen kanssa, koska rahatilanne ei antanut myöten yksiölle. Soluasunto ei ole nöyryyttävää ketään kohtaan, aloittajan valitus kuulostaa nyt tältä "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelulta. Joskus on pakko elää vähän eri tavalla, se kasvattaa. Ei heti voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti. Tuntuu että nykyään nuoret muuttavat kotoa täysvarusteltuihin vepsäläiskämppiin kun mistään ei vain VOI tinkiä. Sitten ollaan velkakierteessä yms. kun ei tajuta mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä elämän alkuvaiheissa.
Niinpä! Me mieheni kanss a muutettiin vasta viime vuonna omaan taloon, siihen asti asuimme Lontoossa viiden huoneen kimppakämpässä. Toki oltaisiin voitu maksaa tuplasti enemmän vuokraa omasta yksiöstä (kaksiota ei m eidän palkoilla olisi edes saatu) mutta tuolla asuessa kertyi kivasti säästöjä jotka on nyt vauvavuonna olleet puskurina. Viimeiset vuodet (n. 7 vuotta siellä oltiin) oli n tosi tiukka täti kämppiksiä kohtaan, yhtään en sietänyt mitään joo joo mä vähän sotkin keittiössä siivoon sitten joskus, whatever. Mutta kyllä siellä oppi sietämään aika hyvin erilaisia ihmisiä noin muuten, kunhan kaikki kunnioittaa toisiaan. Ja nyt meidän ihan tavallinen kämppä tuntuu toooosi luksukselta;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lontoossa ja Köpiksessä (ja oletan, että monissa muissakin kaupungeissa) aikuiset työssä käyvätkin asuvat usein kimppakämpissä. Asuntotilanne on huono, asunnot kiven alla ja erittäin kalliita.
En tiedä, miksi suomalaisen opiskelijan tulisi asua väljemmin ja yksin.
Kehitysmaissa asutaan usein koko suvun kesken savimajoissa. En tiedä, miksi suomalaisen opiskelijan tulisi asua väljemmin ja yksin.
Miksi suomalaisen minkään ikäisen pitäisi asua hienommin? Savupirttiin vaan koko suku, näytäthän mallia.
Tottakai pitäisi jos maksat itse. Tässä yhteiskunnassa on tarpeellisempiakin rahareikiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin vasta kimppakämpässä töiden takia ja olen 33-vuotias (oma koti eri kaupungissa). Opiskeluaikana asuin myös jonkin aikaa kämppiksen kanssa, koska rahatilanne ei antanut myöten yksiölle. Soluasunto ei ole nöyryyttävää ketään kohtaan, aloittajan valitus kuulostaa nyt tältä "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelulta. Joskus on pakko elää vähän eri tavalla, se kasvattaa. Ei heti voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti. Tuntuu että nykyään nuoret muuttavat kotoa täysvarusteltuihin vepsäläiskämppiin kun mistään ei vain VOI tinkiä. Sitten ollaan velkakierteessä yms. kun ei tajuta mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä elämän alkuvaiheissa.
Niinpä! Me mieheni kanss a muutettiin vasta viime vuonna omaan taloon, siihen asti asuimme Lontoossa viiden huoneen kimppakämpässä. Toki oltaisiin voitu maksaa tuplasti enemmän vuokraa omasta yksiöstä (kaksiota ei m eidän palkoilla olisi edes saatu) mutta tuolla asuessa kertyi kivasti säästöjä jotka on nyt vauvavuonna olleet puskurina. Viimeiset vuodet (n. 7 vuotta siellä oltiin) oli n tosi tiukka täti kämppiksiä kohtaan, yhtään en sietänyt mitään joo joo mä vähän sotkin keittiössä siivoon sitten joskus, whatever. Mutta kyllä siellä oppi sietämään aika hyvin erilaisia ihmisiä noin muuten, kunhan kaikki kunnioittaa toisiaan. Ja nyt meidän ihan tavallinen kämppä tuntuu toooosi luksukselta;)
Lontoossa työssäkäyvätkin asuu kimppakämpissä, siinä ei ole mitään uutta. Nyt ei puhuta kuitenkaan Lontoosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lontoossa ja Köpiksessä (ja oletan, että monissa muissakin kaupungeissa) aikuiset työssä käyvätkin asuvat usein kimppakämpissä. Asuntotilanne on huono, asunnot kiven alla ja erittäin kalliita.
En tiedä, miksi suomalaisen opiskelijan tulisi asua väljemmin ja yksin.
Kehitysmaissa asutaan usein koko suvun kesken savimajoissa. En tiedä, miksi suomalaisen opiskelijan tulisi asua väljemmin ja yksin.
Kehitusmaita ei kannata verrata eurooppalaisiin kaupunkeihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin vasta kimppakämpässä töiden takia ja olen 33-vuotias (oma koti eri kaupungissa). Opiskeluaikana asuin myös jonkin aikaa kämppiksen kanssa, koska rahatilanne ei antanut myöten yksiölle. Soluasunto ei ole nöyryyttävää ketään kohtaan, aloittajan valitus kuulostaa nyt tältä "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelulta. Joskus on pakko elää vähän eri tavalla, se kasvattaa. Ei heti voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti. Tuntuu että nykyään nuoret muuttavat kotoa täysvarusteltuihin vepsäläiskämppiin kun mistään ei vain VOI tinkiä. Sitten ollaan velkakierteessä yms. kun ei tajuta mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä elämän alkuvaiheissa.
Niinpä! Me mieheni kanss a muutettiin vasta viime vuonna omaan taloon, siihen asti asuimme Lontoossa viiden huoneen kimppakämpässä. Toki oltaisiin voitu maksaa tuplasti enemmän vuokraa omasta yksiöstä (kaksiota ei m eidän palkoilla olisi edes saatu) mutta tuolla asuessa kertyi kivasti säästöjä jotka on nyt vauvavuonna olleet puskurina. Viimeiset vuodet (n. 7 vuotta siellä oltiin) oli n tosi tiukka täti kämppiksiä kohtaan, yhtään en sietänyt mitään joo joo mä vähän sotkin keittiössä siivoon sitten joskus, whatever. Mutta kyllä siellä oppi sietämään aika hyvin erilaisia ihmisiä noin muuten, kunhan kaikki kunnioittaa toisiaan. Ja nyt meidän ihan tavallinen kämppä tuntuu toooosi luksukselta;)
Lontoossa työssäkäyvätkin asuu kimppakämpissä, siinä ei ole mitään uutta. Nyt ei puhuta kuitenkaan Lontoosta.
Puhutaan kuitenkin kalliista ja muiden veroilla kustannettavasta asumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ostin ensiasunnoksi kolmion Töölöstä.
Tein töitä ja opiskelin. Vuokrasin toisen makuuhuoneista.
Asunto on ihan kauppakorkeakoulun läheisyydessä, sain 500 e kk vuokraa.
Siihen muutti yks opettaja, joka asui yliopistolla aamusta iltaan ja to matkusti perheensä luo, su illalla tuli takas.
Oli niin helppo vuokralainen, sai jättää omaisuuden kesäksi, enkä perinyt vuokraa.
3 v asui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä varsin uusi ilmiö, että soluasunto on hirveä kauhistus. Olen 42 v ja käytännössä kaikki opiskelukaverit ja itsekin asuimme soluissa ekat pari vuotta opinnoista. 2-3 vuonna osa sai opiskelijayksiöitä, itse sain töitä, niin vuokrasin ihan kaksion vapailta markkinoilta. Teekkarikylässä Otaniemessä tämä.
Ei se nyt mikään autuus ollut, mutta ei kauhistuskaan. Osan solukavereista kanssa ollaan edelleen hyviä ystäviä. Ja itse olen kaikkea muuta kuin ekstrovertti.
Siellä Otaniemessä on varmaan helpompaa, kun kaikki (?) asukkaat ovat teekkareita. Voisin ainakin kuvitella, että sama ala yhdistää. Muualla sitten heitellään sekaisin kaikki oppilaitoksesta ja alasta riippumatta.
Aivan kauheeta miten joku voi sekoittaa tietojenkäsittelytieteiljän ja historianopiskelijan samaan kämppään nyt tuli elinikäiset traumat äiti auta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin vasta kimppakämpässä töiden takia ja olen 33-vuotias (oma koti eri kaupungissa). Opiskeluaikana asuin myös jonkin aikaa kämppiksen kanssa, koska rahatilanne ei antanut myöten yksiölle. Soluasunto ei ole nöyryyttävää ketään kohtaan, aloittajan valitus kuulostaa nyt tältä "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelulta. Joskus on pakko elää vähän eri tavalla, se kasvattaa. Ei heti voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti. Tuntuu että nykyään nuoret muuttavat kotoa täysvarusteltuihin vepsäläiskämppiin kun mistään ei vain VOI tinkiä. Sitten ollaan velkakierteessä yms. kun ei tajuta mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä elämän alkuvaiheissa.
Niinpä! Me mieheni kanss a muutettiin vasta viime vuonna omaan taloon, siihen asti asuimme Lontoossa viiden huoneen kimppakämpässä. Toki oltaisiin voitu maksaa tuplasti enemmän vuokraa omasta yksiöstä (kaksiota ei m eidän palkoilla olisi edes saatu) mutta tuolla asuessa kertyi kivasti säästöjä jotka on nyt vauvavuonna olleet puskurina. Viimeiset vuodet (n. 7 vuotta siellä oltiin) oli n tosi tiukka täti kämppiksiä kohtaan, yhtään en sietänyt mitään joo joo mä vähän sotkin keittiössä siivoon sitten joskus, whatever. Mutta kyllä siellä oppi sietämään aika hyvin erilaisia ihmisiä noin muuten, kunhan kaikki kunnioittaa toisiaan. Ja nyt meidän ihan tavallinen kämppä tuntuu toooosi luksukselta;)
Lontoossa työssäkäyvätkin asuu kimppakämpissä, siinä ei ole mitään uutta. Nyt ei puhuta kuitenkaan Lontoosta.
Puhutaan kuitenkin kalliista ja muiden veroilla kustannettavasta asumisesta.
Asumistukien saajista suurin osa ei ole opiskelijoita. Miksi juuri opiskelijoiden pitäisi asua solussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin vasta kimppakämpässä töiden takia ja olen 33-vuotias (oma koti eri kaupungissa). Opiskeluaikana asuin myös jonkin aikaa kämppiksen kanssa, koska rahatilanne ei antanut myöten yksiölle. Soluasunto ei ole nöyryyttävää ketään kohtaan, aloittajan valitus kuulostaa nyt tältä "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelulta. Joskus on pakko elää vähän eri tavalla, se kasvattaa. Ei heti voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti. Tuntuu että nykyään nuoret muuttavat kotoa täysvarusteltuihin vepsäläiskämppiin kun mistään ei vain VOI tinkiä. Sitten ollaan velkakierteessä yms. kun ei tajuta mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä elämän alkuvaiheissa.
Niinpä! Me mieheni kanss a muutettiin vasta viime vuonna omaan taloon, siihen asti asuimme Lontoossa viiden huoneen kimppakämpässä. Toki oltaisiin voitu maksaa tuplasti enemmän vuokraa omasta yksiöstä (kaksiota ei m eidän palkoilla olisi edes saatu) mutta tuolla asuessa kertyi kivasti säästöjä jotka on nyt vauvavuonna olleet puskurina. Viimeiset vuodet (n. 7 vuotta siellä oltiin) oli n tosi tiukka täti kämppiksiä kohtaan, yhtään en sietänyt mitään joo joo mä vähän sotkin keittiössä siivoon sitten joskus, whatever. Mutta kyllä siellä oppi sietämään aika hyvin erilaisia ihmisiä noin muuten, kunhan kaikki kunnioittaa toisiaan. Ja nyt meidän ihan tavallinen kämppä tuntuu toooosi luksukselta;)
Lontoossa työssäkäyvätkin asuu kimppakämpissä, siinä ei ole mitään uutta. Nyt ei puhuta kuitenkaan Lontoosta.
Puhutaan kuitenkin kalliista ja muiden veroilla kustannettavasta asumisesta.
Asumistukien saajista suurin osa ei ole opiskelijoita. Miksi juuri opiskelijoiden pitäisi asua solussa?
Siksi koska työttömät ja eläkeläiset ovat aikuisia. Se on ihan eri asia kuin jotkut parikymppiset opiskelijat joille biletyssolukämpät sopivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin vasta kimppakämpässä töiden takia ja olen 33-vuotias (oma koti eri kaupungissa). Opiskeluaikana asuin myös jonkin aikaa kämppiksen kanssa, koska rahatilanne ei antanut myöten yksiölle. Soluasunto ei ole nöyryyttävää ketään kohtaan, aloittajan valitus kuulostaa nyt tältä "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelulta. Joskus on pakko elää vähän eri tavalla, se kasvattaa. Ei heti voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti. Tuntuu että nykyään nuoret muuttavat kotoa täysvarusteltuihin vepsäläiskämppiin kun mistään ei vain VOI tinkiä. Sitten ollaan velkakierteessä yms. kun ei tajuta mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä elämän alkuvaiheissa.
Niinpä! Me mieheni kanss a muutettiin vasta viime vuonna omaan taloon, siihen asti asuimme Lontoossa viiden huoneen kimppakämpässä. Toki oltaisiin voitu maksaa tuplasti enemmän vuokraa omasta yksiöstä (kaksiota ei m eidän palkoilla olisi edes saatu) mutta tuolla asuessa kertyi kivasti säästöjä jotka on nyt vauvavuonna olleet puskurina. Viimeiset vuodet (n. 7 vuotta siellä oltiin) oli n tosi tiukka täti kämppiksiä kohtaan, yhtään en sietänyt mitään joo joo mä vähän sotkin keittiössä siivoon sitten joskus, whatever. Mutta kyllä siellä oppi sietämään aika hyvin erilaisia ihmisiä noin muuten, kunhan kaikki kunnioittaa toisiaan. Ja nyt meidän ihan tavallinen kämppä tuntuu toooosi luksukselta;)
Lontoossa työssäkäyvätkin asuu kimppakämpissä, siinä ei ole mitään uutta. Nyt ei puhuta kuitenkaan Lontoosta.
Puhutaan kuitenkin kalliista ja muiden veroilla kustannettavasta asumisesta.
Mihin perustat tuon väitteen että pienyksiöt olisivat veronmaksajille kalliimpia kuin nykyiset valtiontuella rakennetut soluasunnot? Jeesus kertoi vai?
Toinen lapsistani asuu kolmen hengen opiskelija solussa Suomessa, toinen 20 hengen opiskelijasolussa/asuntolassa ulkomailla.
Eivät ole narisseet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki opiskelijat eivät ole bilettäjä, eivätkä parikymppisiä! Joukkoon mahtuu myös vanhempaa väkeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä varsin uusi ilmiö, että soluasunto on hirveä kauhistus. Olen 42 v ja käytännössä kaikki opiskelukaverit ja itsekin asuimme soluissa ekat pari vuotta opinnoista. 2-3 vuonna osa sai opiskelijayksiöitä, itse sain töitä, niin vuokrasin ihan kaksion vapailta markkinoilta. Teekkarikylässä Otaniemessä tämä.
Ei se nyt mikään autuus ollut, mutta ei kauhistuskaan. Osan solukavereista kanssa ollaan edelleen hyviä ystäviä. Ja itse olen kaikkea muuta kuin ekstrovertti.
Siellä Otaniemessä on varmaan helpompaa, kun kaikki (?) asukkaat ovat teekkareita. Voisin ainakin kuvitella, että sama ala yhdistää. Muualla sitten heitellään sekaisin kaikki oppilaitoksesta ja alasta riippumatta.
Aivan kauheeta miten joku voi sekoittaa tietojenkäsittelytieteiljän ja historianopiskelijan samaan kämppään nyt tuli elinikäiset traumat äiti auta!
Entä kun samaan soluun laitetaan filosofian opiskelija ja 15-vuotias ammattikoulun rakennuslinjaa käyvä! Siinä sitä varmaan paljon yhteistä onkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin vasta kimppakämpässä töiden takia ja olen 33-vuotias (oma koti eri kaupungissa). Opiskeluaikana asuin myös jonkin aikaa kämppiksen kanssa, koska rahatilanne ei antanut myöten yksiölle. Soluasunto ei ole nöyryyttävää ketään kohtaan, aloittajan valitus kuulostaa nyt tältä "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelulta. Joskus on pakko elää vähän eri tavalla, se kasvattaa. Ei heti voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti. Tuntuu että nykyään nuoret muuttavat kotoa täysvarusteltuihin vepsäläiskämppiin kun mistään ei vain VOI tinkiä. Sitten ollaan velkakierteessä yms. kun ei tajuta mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä elämän alkuvaiheissa.
Niinpä! Me mieheni kanss a muutettiin vasta viime vuonna omaan taloon, siihen asti asuimme Lontoossa viiden huoneen kimppakämpässä. Toki oltaisiin voitu maksaa tuplasti enemmän vuokraa omasta yksiöstä (kaksiota ei m eidän palkoilla olisi edes saatu) mutta tuolla asuessa kertyi kivasti säästöjä jotka on nyt vauvavuonna olleet puskurina. Viimeiset vuodet (n. 7 vuotta siellä oltiin) oli n tosi tiukka täti kämppiksiä kohtaan, yhtään en sietänyt mitään joo joo mä vähän sotkin keittiössä siivoon sitten joskus, whatever. Mutta kyllä siellä oppi sietämään aika hyvin erilaisia ihmisiä noin muuten, kunhan kaikki kunnioittaa toisiaan. Ja nyt meidän ihan tavallinen kämppä tuntuu toooosi luksukselta;)
Lontoossa työssäkäyvätkin asuu kimppakämpissä, siinä ei ole mitään uutta. Nyt ei puhuta kuitenkaan Lontoosta.
Puhutaan kuitenkin kalliista ja muiden veroilla kustannettavasta asumisesta.
Asumistukien saajista suurin osa ei ole opiskelijoita. Miksi juuri opiskelijoiden pitäisi asua solussa?
Siksi koska työttömät ja eläkeläiset ovat aikuisia. Se on ihan eri asia kuin jotkut parikymppiset opiskelijat joille biletyssolukämpät sopivat.
Myös opiskelijoissa on aikuisia, jopa yli 30-vuotiaita! Ja nuoremmissakin on niitä, jotka haluavat keskittyä opiskeluun, sekä valmistua ja päästä töihin! Älämölösolussa opiskeluun keskittyminen ei ole ihan helppoa!
Asuin itse useamman vuoden solussa opiskeluaikanani 2010-luvun alussa, takaisin en tahtoisi ikinä ja yksiöön muutto paransi elintasoa valtavasti. Ne jotka muistelevat haikeudella miten yhdessä ihanien kämppisten kanssa kokkasivat ja soittivat kitaraa illanvietoissa asuivat varmaan joissakin kommuuneissa tai opiskelijayhdistysten omistamissa asunnoissa, eivät opiskelija-asuntosäätiöiden kämpissä.
Suomalaiset kämppikset olivat lähes aina vastikään kotoa muuttaneita nuoria jotka eivät oikein tajunneet yhteisasumisen pelisääntöjä. Ei ymmärretty ostaa vessapaperia vessaan, ei siivottu keittiöstä sotkuja tai siivottu muutenkaan, yhteisiä kaappeja vallattiin miten sattui, musiikkia luukutettiin täysillä pitkin yötä ja poikaystävää kutsuttiin suurin piirtein asumaan. Monella solussa asuneella kaverillani on täysin samanlaisia kokemuksia, eräällä naispuolisen kämppiksen poikaystävä notkui kuukausitolkulla ilmaiseksi ja oli tuntemattomien naisten keskellä kuin kotonaan, asuntosäätiö kohautteli olkiaan ja käski asukkaita sopimaan riitansa itse. Toiset taas joutuivat pelkäämään että mitä kämppis tällä kertaa varastaa tai rikkoo, yhdellä oli jopa huumediileri asunnossa.
Ulkomaalaiset kämppikset taas olivat kuin eri planeetalta, saattoivat kutsua koko tiedekunnan expatit koulusta viettämään iltaa myöhään yöhön asti, pyykkiä pestiin kylpyhuoneen lavuaarissa tai suihkussa, ruoanlaitto oli täyttä sekoilua, kielimuurin takia palaute ei tahtonut mennä perille. Ulkomaalaiset opiskelijat monesti kiukuttelivat suomalaisten halusta elää hiljaisesti, he olisivat tahtoneet rupatella ja juhlia yöt läpeensä kun ollaan kerran ulkomaille lähdetty.
Mielestäni oikein hyvä kehityssuunta että opiskelijoita ja heidän toiveitaan kuunnellaan eikä soluja enää rakenneta. Olisin vaihtanut riemusta kiljuen 15-neliöiseen pikkuyksiöön keittolevyllä jos sellainen mahdollisuus olisi tuohon aikaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin vasta kimppakämpässä töiden takia ja olen 33-vuotias (oma koti eri kaupungissa). Opiskeluaikana asuin myös jonkin aikaa kämppiksen kanssa, koska rahatilanne ei antanut myöten yksiölle. Soluasunto ei ole nöyryyttävää ketään kohtaan, aloittajan valitus kuulostaa nyt tältä "kaikki-mulle-heti-nyt"-ajattelulta. Joskus on pakko elää vähän eri tavalla, se kasvattaa. Ei heti voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti. Tuntuu että nykyään nuoret muuttavat kotoa täysvarusteltuihin vepsäläiskämppiin kun mistään ei vain VOI tinkiä. Sitten ollaan velkakierteessä yms. kun ei tajuta mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kannattaisi keskittyä elämän alkuvaiheissa.
Niinpä! Me mieheni kanss a muutettiin vasta viime vuonna omaan taloon, siihen asti asuimme Lontoossa viiden huoneen kimppakämpässä. Toki oltaisiin voitu maksaa tuplasti enemmän vuokraa omasta yksiöstä (kaksiota ei m eidän palkoilla olisi edes saatu) mutta tuolla asuessa kertyi kivasti säästöjä jotka on nyt vauvavuonna olleet puskurina. Viimeiset vuodet (n. 7 vuotta siellä oltiin) oli n tosi tiukka täti kämppiksiä kohtaan, yhtään en sietänyt mitään joo joo mä vähän sotkin keittiössä siivoon sitten joskus, whatever. Mutta kyllä siellä oppi sietämään aika hyvin erilaisia ihmisiä noin muuten, kunhan kaikki kunnioittaa toisiaan. Ja nyt meidän ihan tavallinen kämppä tuntuu toooosi luksukselta;)
Lontoossa työssäkäyvätkin asuu kimppakämpissä, siinä ei ole mitään uutta. Nyt ei puhuta kuitenkaan Lontoosta.
Puhutaan kuitenkin kalliista ja muiden veroilla kustannettavasta asumisesta.
Asumistukien saajista suurin osa ei ole opiskelijoita. Miksi juuri opiskelijoiden pitäisi asua solussa?
Siksi koska työttömät ja eläkeläiset ovat aikuisia. Se on ihan eri asia kuin jotkut parikymppiset opiskelijat joille biletyssolukämpät sopivat.
Työtön voi olla opiskelijaa nuorempi. Työttömäksi voi ilmoittautua heti 18-vuotiaana toisen asteen jälkeen. Myös eläkeläinen voi olla eläkeläinen nuorena.
Asuin solussa 90-luvulla ja jo silloin soluasumista välteltiin. Sain aina selitellä, miten suostun asumaan solussa. Ei se kivaa ollutkaan. Meteliä, sotkua, kämppisten vieraita, poikaystäviä ja vaihtuvuutta.
Alue: Aihe vapaa
Minijääkaappi omaan huoneeseen.