Lue keskustelun säännöt.
Voiko yli 50-vuotias olla enää koskaan onnellinen niin kuin nuorempana?
19.07.2018 |
Kun 50 tulee lasiin alkaa elämä näyttää toista puoltaan. Vanhemmat sairastuvat ja kuolevat, tulee mahd omaakin sairautta ja kaikenlaista rajallisuutta. Lisäksi yhä useampi saa huomata, että työelämä syrjii.
Onko viisikymppisen elämän onni vain laimea versio siitä mitä joskus, surun läpi nähtyä, vai voiko joku oikeasti olla tässä iässä enää onnellinen kuten vaikka parikymppisenä?
Kommentit (12)
Riippuu varmasti elämäntilanteesta ja siitä, miten pystyy hyväksymään fyysisen vanhenemisensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottahan toki voi, mikäli terveenä saa elää. (Toivottavasti) elämänviisauden kera ja hyvän itsetuntemuksen. Uskon siis vakaasti 50-vuotiaiden onnellisuuteen, vaikka itse kuulunkin parikymppisten ryhmään.
Loppujen lopuksi kaikki on itsestään kiinni.
Onnellisimmat vuoteni alkoivat, kun olin täyttänyt 50. Minulla on kaikki elämän perusasiat kunnossa.
Jäin vuosi sitten työkyvyttömyyseläkkeelle ja täytin tuon maagisen 50 vuotta samoihin aikoihin. Nyt olen onnellisempi kuin olisin uskonut olevan mahdollistakaan. Työkyvyttömyydestä huolimatta pystyn kuitenkin elämään melko normaalia elämää, kunhan muistan rajoitteeni. Tärkeintä tällä hetkellä on vapaus. Saa olla ja nauttia elämän pienistä iloista.
Onnellinen elämä alkoi vasta, kun tuli 50 mittariin! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kuvitelmani onnellisesta "vanhuudesta" tai paremmin ehkä kypsästä iästä tuhosi kyllä juuri ennen 50-vuotispäiviä löytynyt rintasyöpä. Olin kyllä katkera, nuoruutta en oikein elänyt ollenkaan - monesta seikasta johtuen. Aloin oikeasti "elää" ja nauttiakin elämästä kun selvisin erosta hengissä. Olin kuitenkin alle 30-vuotias kun vapauduin (oikeasti voi sanoa näin), ja aloin vasta elää sitä nuoruuttani. Kuitenkin kasvatin lapseni yksin ja kunnon ihminen hänestä tulikin :)
Kun tämä syöpä ilmestyi, ajattelin, että ainako minulle, miksi?? Hoidot olivat rankat ja niiden päälle vielä 7-vuotinen hormoonihoito (siis sellainen, joka poistaa estrogeeniä elimistöstä - eli tuli rankat vaihdevuodet ja kestivät kyllä yhtä rankkoina sen 7 vuotta). Tunsin, etten ole enää oikein nainen, viriiliys hävitettiin niillä hoidoilla kyllä tehokkaasti. Lisäksi ilmaantui niitä ihan fyysisiä juttuja, joita naisille tässä tilanteessa tulee. Olin 50-vuotispäivänäkin juuri sädehoidossa. Tosin olin aika iloisella mielellä vielä, ennen noiden hormoonihoitojen vaikutuksia.
Sitten tietenkin vielä lihoin, vaikka sytojen aikaan kiloja lähti reippaasti. Kaikki tuli takaisin ja kaksinkertaisena. Tietenkin itse söin väärin, koska lohduttauduin ruualla.
Syöpähoitojen jälkeen minulle on sitten "ilmestynyt" monenlaista tautia. Autoimmuunisairauskin ja sitten vielä sydämen rytmihäiriö (flimmeri), muun muassa.
Tämän kertomuksen tarkoituksena oli lohduttaa teitä, jotka vain ikäännytte, mutta saatte olla terveitä. Iloitkaa siitä! En minäkään usein pysähdy suremaan, kun ei asioille voi mitään.
Omalla kohdallani nämä vuodet 50:stä ylöspäin ovat olleet, sanotaanko vähemmän mukavia. Onneksi ei ole joka hetki kipuja jossain, se on kuitenkin positiivista. Ainakaan vielä.
Vain minun tarinani kirjoitti:
Minun kuvitelmani onnellisesta "vanhuudesta" tai paremmin ehkä kypsästä iästä tuhosi kyllä juuri ennen 50-vuotispäiviä löytynyt rintasyöpä. Olin kyllä katkera, nuoruutta en oikein elänyt ollenkaan - monesta seikasta johtuen. Aloin oikeasti "elää" ja nauttiakin elämästä kun selvisin erosta hengissä. Olin kuitenkin alle 30-vuotias kun vapauduin (oikeasti voi sanoa näin), ja aloin vasta elää sitä nuoruuttani. Kuitenkin kasvatin lapseni yksin ja kunnon ihminen hänestä tulikin :)
Kun tämä syöpä ilmestyi, ajattelin, että ainako minulle, miksi?? Hoidot olivat rankat ja niiden päälle vielä 7-vuotinen hormoonihoito (siis sellainen, joka poistaa estrogeeniä elimistöstä - eli tuli rankat vaihdevuodet ja kestivät kyllä yhtä rankkoina sen 7 vuotta). Tunsin, etten ole enää oikein nainen, viriiliys hävitettiin niillä hoidoilla kyllä tehokkaasti. Lisäksi ilmaantui niitä ihan fyysisiä juttuja, joita naisille tässä tilanteessa tulee. Olin 50-vuotispäivänäkin juuri sädehoidossa. Tosin olin aika iloisella mielellä vielä, ennen noiden hormoonihoitojen vaikutuksia.
Sitten tietenkin vielä lihoin, vaikka sytojen aikaan kiloja lähti reippaasti. Kaikki tuli takaisin ja kaksinkertaisena. Tietenkin itse söin väärin, koska lohduttauduin ruualla.
Syöpähoitojen jälkeen minulle on sitten "ilmestynyt" monenlaista tautia. Autoimmuunisairauskin ja sitten vielä sydämen rytmihäiriö (flimmeri), muun muassa.
Tämän kertomuksen tarkoituksena oli lohduttaa teitä, jotka vain ikäännytte, mutta saatte olla terveitä. Iloitkaa siitä! En minäkään usein pysähdy suremaan, kun ei asioille voi mitään.
Omalla kohdallani nämä vuodet 50:stä ylöspäin ovat olleet, sanotaanko vähemmän mukavia. Onneksi ei ole joka hetki kipuja jossain, se on kuitenkin positiivista. Ainakaan vielä.
Kaikkea hyvää sinulle.
T. N 52 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnellisempi mä nykyään olen, hyväksyn itseni ja muut ihmiset aivan eri viisaudella kuin nuorena. Ei silti, nuoruuteni oli todella hauska, työtä ja vapaa-aikaa sopivasti. Hyvän nuoruuden jälkeen on mukava olla nyt "vanha", en vaihtaisi takaisin.
Hassua. Minä taas hyväksyn nyt sen, että en jaksa hyväksyä kaikenlaisia ihmisiä viisaudella. Olen kai tyhmä 50v mutta mitäs siitä.
Toivottavasti. En muista että olisin koskaan ollut onnellinen. Jos vielä ehtisi.
N43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata haikailla menneen eikä tulevan onnellisuuden perään. Elä niin täyttä nykyhetkeä ettei ole tarvetta ajatella muuta kuin nykyhetkeä.
Elämänkokemusta en vaihtaisi, vartaloni kyllä. Sekin pysyy kuosissa, mutta vaatii rutkasti enemmän töitä kuin parikymppisenä.
Onnellisempi mä nykyään olen, hyväksyn itseni ja muut ihmiset aivan eri viisaudella kuin nuorena. Ei silti, nuoruuteni oli todella hauska, työtä ja vapaa-aikaa sopivasti. Hyvän nuoruuden jälkeen on mukava olla nyt "vanha", en vaihtaisi takaisin.