Sinä joka olet luovuttanut kumppanin etsinnässä

Olen luovuttanut koska olen ruma mielenterveyspotilas

n21

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovutin, koska miehillä (ja sama varmaan naisilla) tuntuu olevan niin tarkat kriteerit, etten voi niitä kaikkia mitenkään täyttää. Ulkonäkö pitää olla tietynlainen pituuden, painon, hiustyylin jne suhteen, pelkkä normaalipainoinen tai pitkähiuksinen ei riitä. Harrastusten ja kiinnostuksenkohteiden pitää olla prikulleen samat, pyöräily ja uinti ei kelpaa, pitää käydä salilla ja juoksulenkillä. Erilainen musiikkimaku on kauhistus, samoin jos luet erilaisia kirjoja tai tykkäät erilaisista leffoista. Tuntuvat etsivän itsensä peilikuvaa... huoh

Tämä sali on joku kuningaslaji mitä pitää oikeasta kaikkien harrastaa. Se, että harrasta sitä lintubongausta on ok että vastapuoli ei harrasta sitä tai sit juurikin harrastat tuota uintia, niin on ok sekin että vastapuoli ei sitä harrasta, mutta anna olla jos se käy salilla niin sinunkin pitää käydä.

Kaikkien pitäisikin käydä salilla. Toki, toki, muitakin hyviä liikuntamuotoja on, mutta sali on tehokkaampi lihaskunnolle ja muodoille kuin kaikki muut. Sitä vartenhan se on ylipäätään keksitty ja kehitetty. Kaikki tosissaan urheilevat käyvät salilla urheilun lisäksi. Etenkin kun ikää tulee lisää, niin salin tarve korostuu.

Itselleni siitä on tosiaan tullut ehdoton kriteeri, jos nainen ei käy salilla niin minua ei kiinnosta.

Sorry ohiksesta.

Eikä ole koskaan tullut mieleen, että tuo ehdoton kriteeri karkottaa kaikki fiksut naiset? 

- salilla itse käyvä nainen-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsetuntoni on huono. Pidän luonnettani tylsänä, en ole hauska, fiksu tai mitenkään muutenkaan kiinnostava. Olen huonoa seuraa. Kavereita minulla kyllä on, mutta en ole kenellekään kovinkaan tärkeä. Mielestäni se kertoo luonteestani jo aika paljon.

Tämän lisäksi olen vielä ruma. Vartaloni ei ole ollenkaan naisellinen pienine rintoineen ja leveineen hartioineen. Alapääni on ruma, väriltään rusehtava ja toinen sisempi häpyhuuli on monta senttiä toista pidempi, roikkuen ulompien ulkopuolella. Tämän takia en ole ikinä harrastanut seksiä vaikka mahdollisuuksia ja halua on riittänytkin. Kaikista luotaantyöntävämmäksi koen kuitenkin kasvoni. Ihoni on huono huolenpidosta huolimatta ja piirteeni ovat miesmäiset. Ylähuuleni on alahuuleen nähden olematon, nenäni terävä, silmäni pienet ja kaikkein katastrofaalisin piirteeni on miehekäs ja iso kulmaluuni. En vain kertakaikkiaan ole millään tavalla viehättävä kenenkään silmissä. Meikkaan ja laitan hiuksia päivittäin minimissään tunnin ajan jotta näyttäisin edes himpun siedettävämmältä, mutta tiedän että ainoa keino jolla näyttäisin vähäänkään kauniilta ja naisellisemmalta on plastiikkakirurgia. Leikkaukset ovatkin suuri haaveeni, sillä tiedän että jos näyttäisin yhtään naisellisemmalta, olisi kumppanin löytäminen minulle helpompaa ja itsetuntonikin kohoaisi. Pinnallista mutta totta.

Unelmani on saada elää joskus vakaassa ja vakituisessa parisuhteessa, ja ehkä perustaa perhekin. Tällä hetkellä tuo ei kuitenkaan tunnu yhtään realistiselta.

-n23 joka halusi kertoa rehellisesti tuntemuksistaan.

Mites hormonitasapaino? Onko sulla enemmä testoa kuin norminaisella? Itsellä oli S-Testo vain 13 kun mittautin, ihan alapäässä asteikkoa. Jos olisi 12 tms saisin jo korvaushoitoa. Siksi varmaan elämäni on ollut niin paskaa, masennusta eikä naisia. Eikä seiso kunnolla, joten ei siitä tulisikaan mitään. Nyt tämä elämä on tällaista kituuttamista, ei saa hoitoa koska on kuitenkin raja-arvojen yli...

Ikinä ei ole minulta mitään mitattu, mutta toki tuo vinksallaan oleva hormonitasapaino on käynyt useastikin mielessä (varsinkin kun äitini ehdotti sitä kerran syyksi huonoon ihooni, ja kertoi että itse oli aikoinaan kokenut raskaaksi tulemisen vaikeaksi saman syyn takia!). Mittauksiin meneminen pelottaa juurikin tuon takia, että mitä jos lukemat ovatkin vinksallaan mutta niissä rajoissa että en saisi mitään hoitoa. Menkatkin tulevat kuitenkin säännöllisesti. Harmittaa kun olen mieleltäni todella tyttömäinen tyttö, mutta ulkokuori on mitä on. Tsemppiä sinullekin myös!

-n23

Käy ihmeessä testeissä. Kyllä naisia hoidetaan paremmin kuin miehiä, se on selvä! Itse en saa oikein mitään apua. Ainoastaan keskusteluapua voisi saada ja yritinkin, mutta ihan yhtä tyhjän kanssa. En saa edes keskivaikeaan masennukseen kunnon hoitoa, en saikkua en lääkkeitä. Tosin käynyt vain työterveyslääkärillä. Kuulema en pystyisi enää käymään töissä, joka varmasti masentaisi enemmän! Eikö ole hullua? Koko elämä lähes hukattu. Kavereita on mutta kyllä naiset kiinnostaisivat. Eipä musta mitään iloa olisi heille tosin :/

Urheilen ihan reippaasti ja muutenkin päihteetön, mutta arvot ovat mitä ovat eikä ole edes kunnon seisokkia. En ymmärrä miksei saa hoitoa. Ei masentuneena jaksa oikein painostaakkaan lääkäreitä, hyvä jos jaksaa rahjustaa sinne asti.

Hei, jatkahan sinäkin avun etsimistä! :) Ymmärrän, että masennuksen kourissa avun hakeminen tuntuu raskaalta ja sen saaminen utopistiselta, mutta ongelmasi kuulostavat sellaisilta joihin on kuitenkin mahdollista saada apua. Jos työterveyslääkäri ei ymmärtänyt, niin ehkä joku toinen lääkäri ymmärtää. Seisokkiongelmiinkin löytyy varmasti hyvä ja helppo apu. Älä missään nimessä menetä toivoasi. Kokemuksesta voin sanoa että pitkäaikaisesta masennuksestakin on mahdollista parantua, ja silloin elämä alkaa vaikuttaa kummasti positiivisemmalta ja ongelmat pienemmiltä. Masennuksella kun on tuo tapansa tehdä kaikesta niin julmetun toivottoman tuntuista. Sinulla on vielä monia hyviä hetkiä edessäsi.

-n23

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsetuntoni on huono. Pidän luonnettani tylsänä, en ole hauska, fiksu tai mitenkään muutenkaan kiinnostava. Olen huonoa seuraa. Kavereita minulla kyllä on, mutta en ole kenellekään kovinkaan tärkeä. Mielestäni se kertoo luonteestani jo aika paljon.

Tämän lisäksi olen vielä ruma. Vartaloni ei ole ollenkaan naisellinen pienine rintoineen ja leveineen hartioineen. Alapääni on ruma, väriltään rusehtava ja toinen sisempi häpyhuuli on monta senttiä toista pidempi, roikkuen ulompien ulkopuolella. Tämän takia en ole ikinä harrastanut seksiä vaikka mahdollisuuksia ja halua on riittänytkin. Kaikista luotaantyöntävämmäksi koen kuitenkin kasvoni. Ihoni on huono huolenpidosta huolimatta ja piirteeni ovat miesmäiset. Ylähuuleni on alahuuleen nähden olematon, nenäni terävä, silmäni pienet ja kaikkein katastrofaalisin piirteeni on miehekäs ja iso kulmaluuni. En vain kertakaikkiaan ole millään tavalla viehättävä kenenkään silmissä. Meikkaan ja laitan hiuksia päivittäin minimissään tunnin ajan jotta näyttäisin edes himpun siedettävämmältä, mutta tiedän että ainoa keino jolla näyttäisin vähäänkään kauniilta ja naisellisemmalta on plastiikkakirurgia. Leikkaukset ovatkin suuri haaveeni, sillä tiedän että jos näyttäisin yhtään naisellisemmalta, olisi kumppanin löytäminen minulle helpompaa ja itsetuntonikin kohoaisi. Pinnallista mutta totta.

Unelmani on saada elää joskus vakaassa ja vakituisessa parisuhteessa, ja ehkä perustaa perhekin. Tällä hetkellä tuo ei kuitenkaan tunnu yhtään realistiselta.

-n23 joka halusi kertoa rehellisesti tuntemuksistaan.

Mites hormonitasapaino? Onko sulla enemmä testoa kuin norminaisella? Itsellä oli S-Testo vain 13 kun mittautin, ihan alapäässä asteikkoa. Jos olisi 12 tms saisin jo korvaushoitoa. Siksi varmaan elämäni on ollut niin paskaa, masennusta eikä naisia. Eikä seiso kunnolla, joten ei siitä tulisikaan mitään. Nyt tämä elämä on tällaista kituuttamista, ei saa hoitoa koska on kuitenkin raja-arvojen yli...

Jatka ihmeessä kitumista. Sinun ongelmasi olisi ratkaistavissa 20 minnutissa yksityisellä urologilla hintaan ehkä 300 e, mutta sinä et viitsi tuon vertaa panostaa?

Olen 37v mies, ja haluaisin perhettä jonkun naisen kanssa ja muuttaa johonkin kivaan landepaikkaan vaikka Varsinaissuomessa. Voisi kasvattaa vihanneksia kasvihuoneissa myyntiin, ja tehdä lisätienesteiksi omaa alani töitä toiminimellä. Naisenkin tarttis jotain tehdä.

Tällaista haluavia naisia ei kuitenkaan löydy, ei varsinkaan kun en ole mikään pitkä-tumma-komea hurmuri, vaan vaaleatukkainen-tylsännäköinen-keskipituutta lyhyempi ja luonteeltakin nörtti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovutin, koska miehillä (ja sama varmaan naisilla) tuntuu olevan niin tarkat kriteerit, etten voi niitä kaikkia mitenkään täyttää. Ulkonäkö pitää olla tietynlainen pituuden, painon, hiustyylin jne suhteen, pelkkä normaalipainoinen tai pitkähiuksinen ei riitä. Harrastusten ja kiinnostuksenkohteiden pitää olla prikulleen samat, pyöräily ja uinti ei kelpaa, pitää käydä salilla ja juoksulenkillä. Erilainen musiikkimaku on kauhistus, samoin jos luet erilaisia kirjoja tai tykkäät erilaisista leffoista. Tuntuvat etsivän itsensä peilikuvaa... huoh

Tämä sali on joku kuningaslaji mitä pitää oikeasta kaikkien harrastaa. Se, että harrasta sitä lintubongausta on ok että vastapuoli ei harrasta sitä tai sit juurikin harrastat tuota uintia, niin on ok sekin että vastapuoli ei sitä harrasta, mutta anna olla jos se käy salilla niin sinunkin pitää käydä.

Kaikkien pitäisikin käydä salilla. Toki, toki, muitakin hyviä liikuntamuotoja on, mutta sali on tehokkaampi lihaskunnolle ja muodoille kuin kaikki muut. Sitä vartenhan se on ylipäätään keksitty ja kehitetty. Kaikki tosissaan urheilevat käyvät salilla urheilun lisäksi. Etenkin kun ikää tulee lisää, niin salin tarve korostuu.

Itselleni siitä on tosiaan tullut ehdoton kriteeri, jos nainen ei käy salilla niin minua ei kiinnosta.

Sorry ohiksesta.

Eikä ole koskaan tullut mieleen, että tuo ehdoton kriteeri karkottaa kaikki fiksut naiset? 

- salilla itse käyvä nainen-

Itse käyn myös salilla mutten haluaisi puolisoa jonka mielestä on pakko käydä salilla. Entä jos sairastuu pysyvästi? Rakkaus loppuu siihen päivään?

Vierailija kirjoitti:

Olen 37v mies, ja haluaisin perhettä jonkun naisen kanssa ja muuttaa johonkin kivaan landepaikkaan vaikka Varsinaissuomessa. Voisi kasvattaa vihanneksia kasvihuoneissa myyntiin, ja tehdä lisätienesteiksi omaa alani töitä toiminimellä. Naisenkin tarttis jotain tehdä.

Tällaista haluavia naisia ei kuitenkaan löydy, ei varsinkaan kun en ole mikään pitkä-tumma-komea hurmuri, vaan vaaleatukkainen-tylsännäköinen-keskipituutta lyhyempi ja luonteeltakin nörtti.

Ja minä taas olen 35, asun ja haluan jatjossakin asua ulkomailla miljoonakaupungissa kerrostaloasunnossa. Haluan tehdä päivätöitä, käydä viikonloppuisin joskus matkoilla, nukkua pitkään, nauttia hyvästä ruoasta, vaeltaa jne. Enkä minäkään löydä ketään, koska en ole pitkä ja laiha huippumalli. Eli samat ongelmat kumpaisellakin sukupuolella - on vaikeaa kohdata itselleen sopivin henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsetuntoni on huono. Pidän luonnettani tylsänä, en ole hauska, fiksu tai mitenkään muutenkaan kiinnostava. Olen huonoa seuraa. Kavereita minulla kyllä on, mutta en ole kenellekään kovinkaan tärkeä. Mielestäni se kertoo luonteestani jo aika paljon.

Tämän lisäksi olen vielä ruma. Vartaloni ei ole ollenkaan naisellinen pienine rintoineen ja leveineen hartioineen. Alapääni on ruma, väriltään rusehtava ja toinen sisempi häpyhuuli on monta senttiä toista pidempi, roikkuen ulompien ulkopuolella. Tämän takia en ole ikinä harrastanut seksiä vaikka mahdollisuuksia ja halua on riittänytkin. Kaikista luotaantyöntävämmäksi koen kuitenkin kasvoni. Ihoni on huono huolenpidosta huolimatta ja piirteeni ovat miesmäiset. Ylähuuleni on alahuuleen nähden olematon, nenäni terävä, silmäni pienet ja kaikkein katastrofaalisin piirteeni on miehekäs ja iso kulmaluuni. En vain kertakaikkiaan ole millään tavalla viehättävä kenenkään silmissä. Meikkaan ja laitan hiuksia päivittäin minimissään tunnin ajan jotta näyttäisin edes himpun siedettävämmältä, mutta tiedän että ainoa keino jolla näyttäisin vähäänkään kauniilta ja naisellisemmalta on plastiikkakirurgia. Leikkaukset ovatkin suuri haaveeni, sillä tiedän että jos näyttäisin yhtään naisellisemmalta, olisi kumppanin löytäminen minulle helpompaa ja itsetuntonikin kohoaisi. Pinnallista mutta totta.

Unelmani on saada elää joskus vakaassa ja vakituisessa parisuhteessa, ja ehkä perustaa perhekin. Tällä hetkellä tuo ei kuitenkaan tunnu yhtään realistiselta.

-n23 joka halusi kertoa rehellisesti tuntemuksistaan.

Mites hormonitasapaino? Onko sulla enemmä testoa kuin norminaisella? Itsellä oli S-Testo vain 13 kun mittautin, ihan alapäässä asteikkoa. Jos olisi 12 tms saisin jo korvaushoitoa. Siksi varmaan elämäni on ollut niin paskaa, masennusta eikä naisia. Eikä seiso kunnolla, joten ei siitä tulisikaan mitään. Nyt tämä elämä on tällaista kituuttamista, ei saa hoitoa koska on kuitenkin raja-arvojen yli...

Jatka ihmeessä kitumista. Sinun ongelmasi olisi ratkaistavissa 20 minnutissa yksityisellä urologilla hintaan ehkä 300 e, mutta sinä et viitsi tuon vertaa panostaa?

Olin tulossa sanomaan ihan samaa, että yksityisellä varmaan ratkeaisi tämä ongelma varmaan aika kivuttomastikin (sic!), mutta olisin vaan muotoillut tuon asian vähän ystävällisempään sävyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 37v mies, ja haluaisin perhettä jonkun naisen kanssa ja muuttaa johonkin kivaan landepaikkaan vaikka Varsinaissuomessa. Voisi kasvattaa vihanneksia kasvihuoneissa myyntiin, ja tehdä lisätienesteiksi omaa alani töitä toiminimellä. Naisenkin tarttis jotain tehdä.

Tällaista haluavia naisia ei kuitenkaan löydy, ei varsinkaan kun en ole mikään pitkä-tumma-komea hurmuri, vaan vaaleatukkainen-tylsännäköinen-keskipituutta lyhyempi ja luonteeltakin nörtti.

Ja minä taas olen 35, asun ja haluan jatjossakin asua ulkomailla miljoonakaupungissa kerrostaloasunnossa. Haluan tehdä päivätöitä, käydä viikonloppuisin joskus matkoilla, nukkua pitkään, nauttia hyvästä ruoasta, vaeltaa jne. Enkä minäkään löydä ketään, koska en ole pitkä ja laiha huippumalli. Eli samat ongelmat kumpaisellakin sukupuolella - on vaikeaa kohdata itselleen sopivin henkilö.

Haluat elää helposti ja hedonistisesti ja silleen että yhteiskunta takaa sinulle miesten selkänahasta kaiken city-pöhinän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsetuntoni on huono. Pidän luonnettani tylsänä, en ole hauska, fiksu tai mitenkään muutenkaan kiinnostava. Olen huonoa seuraa. Kavereita minulla kyllä on, mutta en ole kenellekään kovinkaan tärkeä. Mielestäni se kertoo luonteestani jo aika paljon.

Tämän lisäksi olen vielä ruma. Vartaloni ei ole ollenkaan naisellinen pienine rintoineen ja leveineen hartioineen. Alapääni on ruma, väriltään rusehtava ja toinen sisempi häpyhuuli on monta senttiä toista pidempi, roikkuen ulompien ulkopuolella. Tämän takia en ole ikinä harrastanut seksiä vaikka mahdollisuuksia ja halua on riittänytkin. Kaikista luotaantyöntävämmäksi koen kuitenkin kasvoni. Ihoni on huono huolenpidosta huolimatta ja piirteeni ovat miesmäiset. Ylähuuleni on alahuuleen nähden olematon, nenäni terävä, silmäni pienet ja kaikkein katastrofaalisin piirteeni on miehekäs ja iso kulmaluuni. En vain kertakaikkiaan ole millään tavalla viehättävä kenenkään silmissä. Meikkaan ja laitan hiuksia päivittäin minimissään tunnin ajan jotta näyttäisin edes himpun siedettävämmältä, mutta tiedän että ainoa keino jolla näyttäisin vähäänkään kauniilta ja naisellisemmalta on plastiikkakirurgia. Leikkaukset ovatkin suuri haaveeni, sillä tiedän että jos näyttäisin yhtään naisellisemmalta, olisi kumppanin löytäminen minulle helpompaa ja itsetuntonikin kohoaisi. Pinnallista mutta totta.

Unelmani on saada elää joskus vakaassa ja vakituisessa parisuhteessa, ja ehkä perustaa perhekin. Tällä hetkellä tuo ei kuitenkaan tunnu yhtään realistiselta.

-n23 joka halusi kertoa rehellisesti tuntemuksistaan.

Mites hormonitasapaino? Onko sulla enemmä testoa kuin norminaisella? Itsellä oli S-Testo vain 13 kun mittautin, ihan alapäässä asteikkoa. Jos olisi 12 tms saisin jo korvaushoitoa. Siksi varmaan elämäni on ollut niin paskaa, masennusta eikä naisia. Eikä seiso kunnolla, joten ei siitä tulisikaan mitään. Nyt tämä elämä on tällaista kituuttamista, ei saa hoitoa koska on kuitenkin raja-arvojen yli...

Ikinä ei ole minulta mitään mitattu, mutta toki tuo vinksallaan oleva hormonitasapaino on käynyt useastikin mielessä (varsinkin kun äitini ehdotti sitä kerran syyksi huonoon ihooni, ja kertoi että itse oli aikoinaan kokenut raskaaksi tulemisen vaikeaksi saman syyn takia!). Mittauksiin meneminen pelottaa juurikin tuon takia, että mitä jos lukemat ovatkin vinksallaan mutta niissä rajoissa että en saisi mitään hoitoa. Menkatkin tulevat kuitenkin säännöllisesti. Harmittaa kun olen mieleltäni todella tyttömäinen tyttö, mutta ulkokuori on mitä on. Tsemppiä sinullekin myös!

-n23

Käy ihmeessä testeissä. Kyllä naisia hoidetaan paremmin kuin miehiä, se on selvä! Itse en saa oikein mitään apua. Ainoastaan keskusteluapua voisi saada ja yritinkin, mutta ihan yhtä tyhjän kanssa. En saa edes keskivaikeaan masennukseen kunnon hoitoa, en saikkua en lääkkeitä. Tosin käynyt vain työterveyslääkärillä. Kuulema en pystyisi enää käymään töissä, joka varmasti masentaisi enemmän! Eikö ole hullua? Koko elämä lähes hukattu. Kavereita on mutta kyllä naiset kiinnostaisivat. Eipä musta mitään iloa olisi heille tosin :/

Urheilen ihan reippaasti ja muutenkin päihteetön, mutta arvot ovat mitä ovat eikä ole edes kunnon seisokkia. En ymmärrä miksei saa hoitoa. Ei masentuneena jaksa oikein painostaakkaan lääkäreitä, hyvä jos jaksaa rahjustaa sinne asti.

Hei, jatkahan sinäkin avun etsimistä! :) Ymmärrän, että masennuksen kourissa avun hakeminen tuntuu raskaalta ja sen saaminen utopistiselta, mutta ongelmasi kuulostavat sellaisilta joihin on kuitenkin mahdollista saada apua. Jos työterveyslääkäri ei ymmärtänyt, niin ehkä joku toinen lääkäri ymmärtää. Seisokkiongelmiinkin löytyy varmasti hyvä ja helppo apu. Älä missään nimessä menetä toivoasi. Kokemuksesta voin sanoa että pitkäaikaisesta masennuksestakin on mahdollista parantua, ja silloin elämä alkaa vaikuttaa kummasti positiivisemmalta ja ongelmat pienemmiltä. Masennuksella kun on tuo tapansa tehdä kaikesta niin julmetun toivottoman tuntuista. Sinulla on vielä monia hyviä hetkiä edessäsi.

-n23

Ei sulla ole pitkäaikaista masennusta jos olet vasta 23. Itse siis 37-vuotias! Koko elämä mennyt tässä. Veikkaan että lääkäreillä on joku yleiskäytäntö, eli alle 40-vuotiaille ei määrätä testosteronihoitoa ellei tasot ole poikkeuksellisen alhaalla. Eli vielä kolmisen vuotta pitäisi kituuttaa että saa elämän. Kuulostaako hyvältä?:D Minusta ei.

Tekee surulliseksi lukea täältä joidenkin vinoilevia besserwisser-neuvoja, kun yksinäisyys ja omasta perheestä paitsi jääminen on oikeasti suuri menetys ja kaipuu ei sillä lopu että nyt voi 'harrastaa' tai tehdä sen yhden viikon lomamatkan vuodessa johon joskus varaa. Kun on koti aina tyhjä ja näin yli 40-vuotiaana kaverit ei enää lähde juuri minnekään vaan ovat miehensä ja lastensa kanssa kotona. Suomi on todella perhekeskeinen maa ja vanhetessa sen huomaa vielä paremmin kuin nuorena. Toivotan kovasti tsemppiä niille jotka parisuhdetta kaipaa mutta ei ole sitä syystä tai toisesta löytänyt, ja toivon että se kaikille vielä onnistuu joku päivä! Siihen asti ketään ei varmaankaan auta mikään vinoilu, empatia ja kuuntelu kylläkin.

En ole ikinä ollut parisuhteessa tai sen tapaisessakaan. En ole ikinä kokenut molemminpuolista ihastusta saatikka rakkautta ja kaikki miehet joita olen lyhyesti tapaillut, ovat joko paljastuneet parisuhteessa oleviksi tai muuten epärehellisiksi ja itsekkäiksi.

Olen huonoista kokemuksista traumatisoitunut, enkä ole ikinä ollut muutenkaan mikään miesten ykkösvalinta. En vaan enää jaksa tulla kohdelluksi huonosti ja tuntea oloani miesten vuoksi surkeaksi.

Ihan normaaleissa keskiluokkaisissa suhteissa näkemäni pettäminen ja muut ongelmat ovat myös aiheuttaneet sen, etten enää edes usko mihinkään toimivaan perheidylliin.

Lyhyesti sanottuna sellaista kumppania jonka haluaisin ja joka haluaisi minut ei ole olemassakaan, joten ainoa luonnollinen vaihtoehto on olla yksin.

Mene yksityiselle urologille. Yksi asia kerrallaan kuntoon. Se poikii samalla muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Mene yksityiselle urologille. Yksi asia kerrallaan kuntoon. Se poikii samalla muitakin.

Kaipa se pitäisi, mutta olen tavallaan luovuttanut jo. Voikohan tässä iässä enää saada kehiteltyä mitään normaalia elämää? Tunnen että olen jo pilalla naisille, koska elämä on vain työtä ja kavereita ei mitään naisseikkailuita tai suhteita. Halua olisi, ainakin pään sisällä mutta keho sanoo toista.

Miten edes pääsee yksityiselle urologille? Ensiksi lähete yleislääkäriltä? 

Työterveyslääkärit alkavat v*tuttamaan mua rankasti. Evätään hoito periaatteessa.

Mies 37

Vierailija kirjoitti:

kaikki miehet joita olen lyhyesti tapaillut, ovat joko paljastuneet parisuhteessa oleviksi

Ihastut saavuttamattomiin miehiin ja myös siihen, että miehestä tulee sellainen tuntuma että se panee paljon. Saat kiksit siitä tunteesta että sinä saat sen miehen ja joku muu nainen ei saa tai että sinä viet hänet joltain toiselta naiselta.

Tsekkaa prefenssit niin varmaan alkaa parisuhdetta löytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovutin, koska miehillä (ja sama varmaan naisilla) tuntuu olevan niin tarkat kriteerit, etten voi niitä kaikkia mitenkään täyttää. Ulkonäkö pitää olla tietynlainen pituuden, painon, hiustyylin jne suhteen, pelkkä normaalipainoinen tai pitkähiuksinen ei riitä. Harrastusten ja kiinnostuksenkohteiden pitää olla prikulleen samat, pyöräily ja uinti ei kelpaa, pitää käydä salilla ja juoksulenkillä. Erilainen musiikkimaku on kauhistus, samoin jos luet erilaisia kirjoja tai tykkäät erilaisista leffoista. Tuntuvat etsivän itsensä peilikuvaa... huoh

Tämä sali on joku kuningaslaji mitä pitää oikeasta kaikkien harrastaa. Se, että harrasta sitä lintubongausta on ok että vastapuoli ei harrasta sitä tai sit juurikin harrastat tuota uintia, niin on ok sekin että vastapuoli ei sitä harrasta, mutta anna olla jos se käy salilla niin sinunkin pitää käydä.

Kaikkien pitäisikin käydä salilla. Toki, toki, muitakin hyviä liikuntamuotoja on, mutta sali on tehokkaampi lihaskunnolle ja muodoille kuin kaikki muut. Sitä vartenhan se on ylipäätään keksitty ja kehitetty. Kaikki tosissaan urheilevat käyvät salilla urheilun lisäksi. Etenkin kun ikää tulee lisää, niin salin tarve korostuu.

Itselleni siitä on tosiaan tullut ehdoton kriteeri, jos nainen ei käy salilla niin minua ei kiinnosta.

Sorry ohiksesta.

Eikä ole koskaan tullut mieleen, että tuo ehdoton kriteeri karkottaa kaikki fiksut naiset? 

- salilla itse käyvä nainen-

Kuinka fiksu voit olla, jos luulet että joku mistä et tiedä, voisi karkoittaa sinut?

 Asumistuet ovat myös suuri syyllinen sinkku talouksien määrään. Elämä kaupungissa, Suomen ainoassa kaupungissa ei pitäisi olla perusoikeus, vaan etuoikeus. Sille, joka on siitä valmis ja kykeneväinen maksamaan.

 Suomessa Mediaanitulo (täysin eri asia, kuin keskipalkka) on noin 2500 eur / kk. Mediaanituloinen mies ei pysty taloudellisessa mielessä tarjoamaan naiselle mitään sellaista, mitä nainen ei saisi myös täyttämällä KELA:n tukilomakkeet.

 Markkinataloudessa 2500 eur /kk tienaavat, voivat yhteen muuttaessaan saada selviä säästöjä sinkkuihin verrattuna. Asumiskulut ja autokulut / taloudessa asuva laskevat jne.

Naisena on vaikeampi löytää naista kumppaniksi, etenkin pikkukaupungissa. Isommissakin olen asunut, mutta viihdyn paremmin edes vähän lähempänä luontoa.

Urologille pääsee yksityiselle ihan ottamalla puhelimen käteen ja varaamalla ajan, ja iskemällä taalat tiskiin. :)

Pitäisi kuulemma hyväksyä itsensä ja rakastaa itseään ja "olla kunnossa" ennen suhteeseen ryhtymistä. Tällaisista asioista vaan ei mikään taho jakele mitään diplomeja tai todistuksia ja eihän ihminen koskaan mitenkään valmis ole. Maailmassa on valtavasti hyvinkin ongelmaisia ihmisiä joilla on sentään elämässään läheisyyttä ja mahdollisuus jakaa asioita kumppanin kanssa. Yritän kehittää itseäni ja työstää vanhoja traumoja mutta se on hidasta.

Henkilökohtainen käsitykseni omasta arvosta on kyllä ajoittain lähellä nollaa joten synkkinä hetkinä tuntuu että tasapainoiseen suhteeseen ei taida olla toivoa. Mutta kuten eräs tutkija jonka nimeä en tietysti muista, "ei rakkaudetonta elämääkään loputtomiin jaksa". Ja olenpa kuullut myös termin "tervehdyttävä ihmissuhde". Sen ymmärrän hyvin ettei kumppani ole terapeutti, mutta joidenkin harvojen ihmisten kanssa tekemisissä ollessa on jotenkin hurjasti ehjempi olo kuin toisten.

Niin ap:n kysymykseen: en ilmeisesti osaa kommunikoida riittävän rennosti omana itsenäni uusia ihmisiä tavatessa. Vanhat traumat tekevät olon erittäin uhatuksi paikoissa joissa on useampia vieraita ihmisiä, eli juuri niissä joissa esim. treffeillä pitäisi pystyä käymään. Jäykät tokaisut ja refleksinomainen oman persoonan suojaaminen "piiloutumalla" ovat aika huono tapa tutustua tarpeeksi moneen ihmiseen että sieltä joukosta seuloutuisi esiin kumppani.