Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka olet luovuttanut kumppanin etsinnässä
...kerro miksi näin kävi?
ps. tämä ei ole teille jotka ette halua kumppania, vaan ihmisille jotka haluaisivat mutta eivät usko löytävänsä/saavansa (oikeanlaista).
Kommentit (569)
Vierailija kirjoitti:
Tajusin, etten halua fyysisesti ketään, ainakaan ellen ole luonut lujaa luottamusta häneen kuukausien/vuosien ajan. Se on aivan liian pitkä aika roikuttaa toista mukana sillä toiveella, että ehkä joskus kumppani saisi sellaista fyysistä läheisyyttä jota kaipaa, varsinkaan kun en sitä voi varmuudella luvata.
Mut tuolle "ongelmallehan" voi löytyä syy ja ratkaisu. Älä anna ainoan elämäsi valua hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu että naiset valehtelee täällä kirkkain silmin. Väitetään ettei kukaan mied ole lähestynyt, vaikka oikeasti lukemattomat miehet on lähestyneet. Lähestyjät ei vaan ole olleet sitä parasta kolmasosaa miehistä, jota kaikki naiset hakevat.
Edes ok-näköisiä naisia eivät lähesty lukemattomat potentiaaliset miehet - ja jos nainen on ujo, ei oikein auta mikään epäselvä kiinnostuksen osoitus miehen puolelta, vaan miehen olisi näytettävä kiinnostuksensa selvemmin ja pyydettävä esim. treffeille...
- suomalaiset miehet ovat liian ujoja tekemään aloitteita - sen huomaa siitäkin, että takuuvarma naisryhmä joka löytää miehen, ovat nämä todella dominoivat ja äänekkäät naiset, vaikka ulkonäkö ei olisi kummoinenkaan ja luonnekin olisi enemmän ilkeän puoleinen, niin heillä taatusti on mies niin halutessaan.
Olenkohan edes sopiva henkilö vastaamaan, sillä en ole tietoisesti tehnyt mitään yksinolopäätöstä enkä luopunut mistään. Jos olisin tehnyt näin, en mielestäni enää edes haluaisi mitään kumppania tarjonnasta huolimatta.
kaunisoululainen kirjoitti:
Olen jo 40 eli tälllä iällä ei kumppania enään voi saada.
Olen 42, enkä usko tähän yksioikoisuuteen. Ihmiset ovat kautta aikojen tavanneet kumppaneita eri elämänvaiheissa. Toki jos on yksin elänyt aina (kuten minä), niin eläminen jonkun kanssa tulee koko ajan vaikeammaksi, koska molemmilla on omat tavat, ehkä hankalat luonteet jne.
Yksi hankaloittava tekijä on sekin, että on vaikeata tuntea nelikymppisenä itsestään jossain määrin huolehtivana naisena (lue: ihmisen näköisenä) vetoa nelikymppisiin setiin, jotka monet tuntuvat todellakin sediltä. Välillä sitä tuntee itsensä ihan tytöksi heidän rinnallaan, mikä on uskomatonta, sillä en todellakaan koita olla mikään ikinuori, vaan toistelen jatkuvasti vanhuuttani. En silti ole vielä valmis elämään, jossa ei tapahdu mitään ja jossa näytetään sediltä ja tädeiltä. Tinderissä tulee usein katseltua nelikymppisiä miehiä siten, että oikeesti, eikä.
Mutta siis joo, en jaksa itse mitään nettijuttuja. Ehkä 5 vuotta sitten jaksoin viimeksi. En jotenkin tunne mitään pakkomiellettä löytää joku (esim. monilla tokalla kierroksella olevilla tuntuu olevan jokin palo asiaan). Baarissa taas ei tule enää oikein törmättyä näin vanhoihin, ei ainakaan itselle mieleisiin tyyppeihin.
Ei minulla toisaalta ole mitään angstia kumppanin suhteen. Olisihan sellainen mukava, jos vielä jokin mukava osuisi kohdalle. Joten ehkä sitä pitäisi vain taas mennä jonnekin nettiin rypemään. Toisaalta miten suuri on todennäköisyys, että löytää vapaan nelikymppisen, joka on luonteeltaan melko unelma ja ulkonäöltään kohtuullinen? Sama kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iskekää joku VARATTU esim työpaikalta.
Semmonen joka on pitkässä parisuhteessa.Sen saa pitää ja ei oo sekopää.
Tuttavapiirissä yx tämmänen jolla nyt toisen komea aviomies ..ovat siis nyt naimisissa:)
Jukka Hilden esimerkki tälläisestä
Älä sitten ylläty, kun se varattu jättää sinut ihan samalla tavalla.
Niinpä. Aikanaan rakastuimme tietämättäni varatun kanssa ja uskoin lapsellisesti siihen, että meidän juttu on jotain ainutlaatuista. Olikin, 15 vuotta, mutta sitten hänen mielenkiintonsa suuntautui jälleen muualle.
Kiva varmaan ensin elää uskottoman miehen kanssa 15 v, ja sitten kun on jo niin vanha että kumppanin löytäminen on tosi vaikeaa, tulla jätetyksi.
Kuka pettää yhtä vaimoa, pettää ihan taatusti seuraavaakin.
Olin liian nuori tajutakseni. Ja nyt liian vanha, jotta kysytään todella optimisuutta ajatukselle löytää vielä loppuelämän kumppani.
Olen 42 enkä koskaan ole ollut parisuhteessa. En vaan ole koskaan tavannut ketään joka olisi minusta kiinnostunut (kaatokännissä olevia vonkaajia baarissa en laske). Olen äärettömän ujo ja itsetuntokin on huono. Kukaan ei ole tehnyt aloitetta, ja itse en ikinä uskaltaisi lähestyä ketään. Eli itse aiheutettu olotila. Melkein joka päivä tunnen surua siitä että olen yksin. Mietin miten kiva olisi matkustella, mennä kävelylle ja kahvilaan, elokuviin, kauppaan, harrastaa jos olisi kumppani. Surutyötä teen edelleeen, mutta olen hyväksynyt sen että olen yksin koko elämäni. Katkeruutta vastaan pitää taistella päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olenkohan edes sopiva henkilö vastaamaan, sillä en ole tietoisesti tehnyt mitään yksinolopäätöstä enkä luopunut mistään. Jos olisin tehnyt näin, en mielestäni enää edes haluaisi mitään kumppania tarjonnasta huolimatta.
kaunisoululainen kirjoitti:
Olen jo 40 eli tälllä iällä ei kumppania enään voi saada.
Olen 42, enkä usko tähän yksioikoisuuteen. Ihmiset ovat kautta aikojen tavanneet kumppaneita eri elämänvaiheissa. Toki jos on yksin elänyt aina (kuten minä), niin eläminen jonkun kanssa tulee koko ajan vaikeammaksi, koska molemmilla on omat tavat, ehkä hankalat luonteet jne.
Yksi hankaloittava tekijä on sekin, että on vaikeata tuntea nelikymppisenä itsestään jossain määrin huolehtivana naisena (lue: ihmisen näköisenä) vetoa nelikymppisiin setiin, jotka monet tuntuvat todellakin sediltä. Välillä sitä tuntee itsensä ihan tytöksi heidän rinnallaan, mikä on uskomatonta, sillä en todellakaan koita olla mikään ikinuori, vaan toistelen jatkuvasti vanhuuttani. En silti ole vielä valmis elämään, jossa ei tapahdu mitään ja jossa näytetään sediltä ja tädeiltä. Tinderissä tulee usein katseltua nelikymppisiä miehiä siten, että oikeesti, eikä.
Mutta siis joo, en jaksa itse mitään nettijuttuja. Ehkä 5 vuotta sitten jaksoin viimeksi. En jotenkin tunne mitään pakkomiellettä löytää joku (esim. monilla tokalla kierroksella olevilla tuntuu olevan jokin palo asiaan). Baarissa taas ei tule enää oikein törmättyä näin vanhoihin, ei ainakaan itselle mieleisiin tyyppeihin.
Ei minulla toisaalta ole mitään angstia kumppanin suhteen. Olisihan sellainen mukava, jos vielä jokin mukava osuisi kohdalle. Joten ehkä sitä pitäisi vain taas mennä jonnekin nettiin rypemään. Toisaalta miten suuri on todennäköisyys, että löytää vapaan nelikymppisen, joka on luonteeltaan melko unelma ja ulkonäöltään kohtuullinen? Sama kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Ja mikä tähän kaikkeen on johtanut? Olen varmaan ollut liian tarkka, liian analyyttinen, liian suorasanainen, liian vaativa, liian periaatteellinen, liian oman tien kulkija ja ehkä ärsyttävästi älykäskin. Vähän liian kaikkea. Ajatteluni on monimutkaista, eikä moni saa siitä kiinni; jos saakin, pitää sitä ärsyttävänä. Olen nähnyt ympärilläni paljon parisuhteita, joissa en viihtyisi: puoliso voi olla alkoholisti, rasisti, homokammoinen, äkkipikainen tmv. Minä en ole ehkä koskaan ymmärtänyt, että pitäisi olla yhdessä jonkun kanssa ja vain sietää toisen loukkauksia ja virheitä. Että se on sitten se homman nimi ja let it go.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iskekää joku VARATTU esim työpaikalta.
Semmonen joka on pitkässä parisuhteessa.Sen saa pitää ja ei oo sekopää.
Tuttavapiirissä yx tämmänen jolla nyt toisen komea aviomies ..ovat siis nyt naimisissa:)
Jukka Hilden esimerkki tälläisestä
Älä sitten ylläty, kun se varattu jättää sinut ihan samalla tavalla.
Niinpä. Aikanaan rakastuimme tietämättäni varatun kanssa ja uskoin lapsellisesti siihen, että meidän juttu on jotain ainutlaatuista. Olikin, 15 vuotta, mutta sitten hänen mielenkiintonsa suuntautui jälleen muualle.
Kiva varmaan ensin elää uskottoman miehen kanssa 15 v, ja sitten kun on jo niin vanha että kumppanin löytäminen on tosi vaikeaa, tulla jätetyksi.
Kuka pettää yhtä vaimoa, pettää ihan taatusti seuraavaakin.
Olin liian nuori tajutakseni. Ja nyt liian vanha, jotta kysytään todella optimisuutta ajatukselle löytää vielä loppuelämän kumppani.
Itse asiassa, tarkemmin ajatellen olin vain sinisilmäinen hölmö. Liian optimistinen ja höttöharhainen rakkauden ja hyvyyden suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaunisoululainen kirjoitti:
Olen jo 40 eli tälllä iällä ei kumppania enään voi saada. Olen harrastanut seksiä viimeksi viime vuoden marraskuussa,oli yhden illan juttu, pyysin miestä lähtemään omaan kotiin toimituksen jälkeen ja baarissa kysyin suoraan yhden illan juttuun. Mitään riskejä en halua ottaa eli esim yöksi en anna jäädä kenenkään nukkumaan.Nyt en ole sopivaa löytänyt yhden illan juttuun (pitäisi olla sekä komea että turvallisen oloinen) joten fyysisyydenkin olen jättänyt pois. Sekin vaikutti kun huomasin että miehiltä ei saa enään huomiota,edes superkauniiseen( ja iloiseen) kasvokuvaan ei mitään,mutta nuoria naisia hehkuttavat kokoajan sosiaalisessa mediassa. Ja siis joo olen kaunis eli en tarkoita ns rumia kuvia.
Sitä on alkanut muuttua näkymättömäksi(iän myötä) vaikka onkin ok. Pitkään olen näitä asioita miettinyt,haaveilin toisesta lapsesta (on yksi) mutta olen huomannut ettei se voi toteutua koska kaikilla on jo se perhe ja suhtaudutaan kuin mummoon " eli kirjoitin koska et halua varmaan enään lapsia", "minulla on kolme lasta" )miksi sekaantuisin tällaisiin?. Enhän silloin voi sitä lasta saada. Joten tämä oli viimeinen niitti.
Olen kaunis ja älykäs ja kuntoilen joten kuten aiemmin kirjoitin pohdin asioita pikään ja kuukausiin en lyönyt asioita lukkoon mutta koska toista lasta en voi saada,lähestyy vain lapselliset miehet enkä voisi sekaantua mieheen joilla lapsia muutenkaan ja loukkaavaa kun mies ekana olettaa että voisin sekaantua mieheen jolla jo lapset tehtynä. Tämähän on minun elämä ja oikeus myös että minun haaveet voisivat toteutua.
Tein siis sen johtopäätöksen että olen saanut miesten huomiosta nauttia ja jatkossakin varmasti joku jollain lailla lähestyy. Elämässä ei voi kaikkea saada. Yksi terve lapsi minulla on joka tekee iloiseksi ja on jo isompi joten mitään rajoituksia ei siltäkään osin ole. nautin tästä elämästä ja kokemuksista joista sain. Sain kuitenkin olla monesti myös se ns kaunotar( vähän yli 160, pienikokoinen pitkähiuksinen,naisellinen) jota ihaillaan ja myös se joka verkkareissa hipsii myös se ns poikatyttö. Koen että sain tältä rintamalta myös hyvää ja kunnon ihastuksia kokea. Olen vain ajatellut etten kelvannut tai kukaan ei niin paljon mua rakastanut ettei olisi voinut elää ilman mua. Olen nykyisin sinut asian kanssa. Ajattelen myös että kaikki on hyvin ja kuten pitää olla. Iloa saan pienistä asioista nykyisin.näin tämän oli tarkoitus mennä.
Kylläpä jaksat itseäsi kauniiksi kehua, ei ihme että olet yksin!
Vierailija kirjoitti:
Minun ei oikeasti kuuluisi tulla tähän ketjuun vastaamaan ohi aiheen, mutta mutta...
Minulla ei vielä 24-vuotiaana ollut ollut lainkaan seurustelusuhdetta. Ensisuudelman olin kokenut 20- tai 21-vuotiaana erään nettituttavan kanssa, mutta siitä ei sen enempää tullut. Teininä en kuulunut suosittuihin tyttöihin. En välittänyt kampauksista ja meikeistä vaan olin luomunaamainen kirjanörtti. Ystäviä minulla oli paljon muttei ketään poikia - tunsin oloni aina vaivaantuneeksi ja epävarmaksi poikien seurassa.
Yliopistossa tutustuin miehiinkin ja heistä tuli jopa ystäviäni. Mitään pientäkään ihastumista ei silti koskaan ollut, ainakaan molemminpuolista. Tuo ensisuudelma oli ja meni. Edelleen olin yksin. Koko tänä aikana ikäkautena 19 - 24 minulle oma-aloitteisesti flirttaili kolme miestä: tämä nettituttava, yksi mies, jonka ryhmää opastin töissä museokierroksella (ei kuitenkaan tehnyt selvää aloitetta ja itse olin liian nössö pyytämään numeroa) ja yksi känninen solkkaaja kerran baarissa. Siis viiden vuoden aikana kolme todella kaukaista tilaisuutta parinmuodostukseen.
Mitään luonnollisia tilaisuuksia kumppanin löytymiselle ei avautunut sitten millään. 24-vuotiaana kirjauduin nettitreffeihin, tapasin kolme miestä, ja se kolmas on aviomieheni. Ne kaksi, muuta, joiden kanssa ei oikein natsannut, olivat hekin ihan tavallisia miehiä, eivät mitään outoja hiippareita. Outojen vastaajien kanssa en edes kirjoitellut. Eli minulla on vain hyviä kokemuksia nettitreffeistä. Jos en olisi kerinnyt ensin sopia treffejä nykyisen mieheni kanssa, olisin vielä erään neljännenkin mukavanoloisen kanssa voinut lähteä. Hyvää tarjontaa siis oli. Meni alle vuosi koko prosessissa ja sitten olinkin jo rakastunut ja seurustelusuhteessa mieheni kanssa.
Jos ajattelen elämääni, niin ei olisi myöhemminkään mitään tilaisuuksia tullut harrastusten tai työn kautta. Nettitreffit olivat minulle ainoa mahdollisuus. Onneksi käytin sen. Minulla on tuttava, joka hokee, että on jo hyväksynyt sen, että jää yksin. Kaunis ja kiinnostava nainen. Hän ei usko nettitreffeihin. Ei edes halua kokeilla. Jos itse olisin tuon linjan pitänyt, olisin minäkin yhä yksin.
Nettideitteihin kannattaa mennä ajoissa, jo parikymmpisenä - hyvä kirjoitus!
Itselkin jäänyt ikisinkuksi, jolla jo liikaa ikää ja muutakin - kuin vain odotin, että arjessa kohtaisi jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iskekää joku VARATTU esim työpaikalta.
Semmonen joka on pitkässä parisuhteessa.Sen saa pitää ja ei oo sekopää.
Tuttavapiirissä yx tämmänen jolla nyt toisen komea aviomies ..ovat siis nyt naimisissa:)
Jukka Hilden esimerkki tälläisestä
Älä sitten ylläty, kun se varattu jättää sinut ihan samalla tavalla.
Niinpä. Aikanaan rakastuimme tietämättäni varatun kanssa ja uskoin lapsellisesti siihen, että meidän juttu on jotain ainutlaatuista. Olikin, 15 vuotta, mutta sitten hänen mielenkiintonsa suuntautui jälleen muualle.
Kiva varmaan ensin elää uskottoman miehen kanssa 15 v, ja sitten kun on jo niin vanha että kumppanin löytäminen on tosi vaikeaa, tulla jätetyksi.
Kuka pettää yhtä vaimoa, pettää ihan taatusti seuraavaakin.
Olin liian nuori tajutakseni. Ja nyt liian vanha, jotta kysytään todella optimisuutta ajatukselle löytää vielä loppuelämän kumppani.
Itse asiassa, tarkemmin ajatellen olin vain sinisilmäinen hölmö. Liian optimistinen ja höttöharhainen rakkauden ja hyvyyden suhteen.
Älä puhu rakkaudesta ja hyvyydestä kun rupesit varatun kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iskekää joku VARATTU esim työpaikalta.
Semmonen joka on pitkässä parisuhteessa.Sen saa pitää ja ei oo sekopää.
Tuttavapiirissä yx tämmänen jolla nyt toisen komea aviomies ..ovat siis nyt naimisissa:)
Jukka Hilden esimerkki tälläisestä
Älä sitten ylläty, kun se varattu jättää sinut ihan samalla tavalla.
Niinpä. Aikanaan rakastuimme tietämättäni varatun kanssa ja uskoin lapsellisesti siihen, että meidän juttu on jotain ainutlaatuista. Olikin, 15 vuotta, mutta sitten hänen mielenkiintonsa suuntautui jälleen muualle.
Kiva varmaan ensin elää uskottoman miehen kanssa 15 v, ja sitten kun on jo niin vanha että kumppanin löytäminen on tosi vaikeaa, tulla jätetyksi.
Kuka pettää yhtä vaimoa, pettää ihan taatusti seuraavaakin.
Olin liian nuori tajutakseni. Ja nyt liian vanha, jotta kysytään todella optimisuutta ajatukselle löytää vielä loppuelämän kumppani.
Itse asiassa, tarkemmin ajatellen olin vain sinisilmäinen hölmö. Liian optimistinen ja höttöharhainen rakkauden ja hyvyyden suhteen.
Älä puhu rakkaudesta ja hyvyydestä kun rupesit varatun kanssa
Se ei ole minun vikani, jos rakastuin ihmiseen, joka oli tietämättäni varattu ja vedätys jatkui vuoden. Tuskin olen ensimmäinen tai viimeinen. Toki hänen hyvyydestään voidaan olla monta mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu että naiset valehtelee täällä kirkkain silmin. Väitetään ettei kukaan mied ole lähestynyt, vaikka oikeasti lukemattomat miehet on lähestyneet. Lähestyjät ei vaan ole olleet sitä parasta kolmasosaa miehistä, jota kaikki naiset hakevat.
Sanotaan sama kuin naisillekin aina: kellon kysyminen ei ole aloite. Nurkan takaa kuikuilu ei ole aloite. Salaa haaveilu ei ole aloite.
Jos kukaan ei tule juttelemaan, viestittele, pyydä minnekään - mistä ihmeestä voisi tietää että joku muka olisi kiinnostunut?
Ei ole ollut mitään epätoivottuja lähetysmisyrityksiä. Ei ole ollut lainkaan lähestymisyrityksiä!
Vierailija kirjoitti:
35 vuotta tallattu katuja (paitsi ne ajat, kun en osannut kävellä) ja tuloksena kaksi kännistä suudelmaa.
Ei parisuhdetta, ei edes teiniseurustelua. Ei seksiä, ei hellyyttä. Ei oikeastaan yhtään kiinnostuksen osoitusta, eikä tietenkään yhtään kertaa, kun omaan lähestymisyritykseen olisi positiivisesti vastattu.
On aika luovuttaa. Tai olisi ollut jo vuosia sitten. Nyt silti viimeistään.
Oot ilmeisesti mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löydäpä aseksuaali mies joka ei myöskään halua lisääntyä.
Minäkin olen vähän ohis vastaamaan tähän. Olin 46 kun erosin. Olin varma etten ikinä kohtaa enää ketään. Baarissa oli vain 15 vuotta nuorempia, ja kävin siellä vain pikkujouluissa työkaverien kanssa. Työkaverit tietysti kaikki naisia tai pari naimisissa olevaa miestä. Harrastuksissa kaikissa naisia. Pääosin olin kotona illat. Harmaata oli, muutama kilo liikaa, ryppyjäkin.
Onneksi ystävät puoliksi pakottivat nettitreffeille. Kävin vain huviksi, ja oli mukavia tavallisia miehiä. Kunnes yksi kerta vastaan tulikin elämäni mies, ja hän tunsi samoin. Nyt sitten yhdessä vietetään mukavaa aikaa jo usean vuoden ajan. Naimisiin meno ei ole enää listalla, koska perinnöt menisivät vaikeiksi.
En ole tietoisesti luovuttanut, enkä toisaalta koskaan etsinytkään.
Elän elämääni ja pyrin ottamaan sen vastaan sellaisena kuin se minulle annetaan.
Sopivaa kumppania ei ole tullut vastaan eli yksin olen ollut, mutta jos joskus tapaan sopivan ihmisen niin sittenhän se muuttuu.
N26
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei vaan löydy. Olen ollut yksin kauan, nettideitit on kokeiltu aikoja sitten mutta ei. Laihdutin muutama vuosi sitten 20 kg ja ajattelin että josko joku edes kiinnostuisi mutta ei sittenkään. Ei löydy sitä oikeaa.
Siis mitä? Etkö ite kiinnostu? Vai kiinnostutko vain niistä jotka kiinnostuvat sinusta? Eihän toi kuulosta terveeltä...
Ymmärrän kyllä että kaikki haluavat olla haluttuja, mutta jos ihastuu siihen toisen ihastukseen, on se väärä lähtökohta suhteelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koulutettu ja työelämässä menestynyt 32 vuotias mies. En pääse yli enkä ympäri siitä ajatuksesta, että kaikki lihavat läskinaiset on vähän kouluja käyneytä, heikosti elämässä menestyneitä ja pääosin wt-kansaa. Mutta jos en saa kaltaistani koulutettua, urheilullista naista, elän mieluummin yksin. Ehkä sellaisen läskin wt-naisen hyväksyisin käveleväksi kodinkoneeksi, mutta koskettaa ei sellaista kykene.
Miksi naisen koulutus on sulle kynnyskysymys? Erikoinen suhtautuminen miehenä.
Onhan se naisillekin kynnyskysymys, miehen koulutustaso. Ainakin enemmistölle. Ja onhan se tavallaan ymmärrettävää, yliopiston käynyt ja amiksen käynyt voidaan olettaa hieman erilaisiksi ihmisiksi. Ei päde aina, mutta lähtökohtaisesti.
En itse naisena ymmärrä miksi miesten koulutustaso merkitsee naisille niin paljon. Itse löysin elämäni rakkauden vain amiksen käyneestä miehestä. Itse taas olen DI. Meitä toki yhdistää se, että mieheni on samalta alalta asennustaitoinen ja itse omaan teorian. Meidän tapauksessa toimii erittäin hyvin ja lämpimästi suosittelen kaikille naisille kokeilemista sieltä omien piirien ulkopuolelta😊 Ilman omaa rohkeutta katsella ympärille ja ottaa yhteyttä myös epätodennäköiseltä näyttävään vaihtoehtoon ei minulla nyt olisi edelleenkään omaa rakasta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luovutin, koska miehillä (ja sama varmaan naisilla) tuntuu olevan niin tarkat kriteerit, etten voi niitä kaikkia mitenkään täyttää. Ulkonäkö pitää olla tietynlainen pituuden, painon, hiustyylin jne suhteen, pelkkä normaalipainoinen tai pitkähiuksinen ei riitä. Harrastusten ja kiinnostuksenkohteiden pitää olla prikulleen samat, pyöräily ja uinti ei kelpaa, pitää käydä salilla ja juoksulenkillä. Erilainen musiikkimaku on kauhistus, samoin jos luet erilaisia kirjoja tai tykkäät erilaisista leffoista. Tuntuvat etsivän itsensä peilikuvaa... huoh
Tämä sali on joku kuningaslaji mitä pitää oikeasta kaikkien harrastaa. Se, että harrasta sitä lintubongausta on ok että vastapuoli ei harrasta sitä tai sit juurikin harrastat tuota uintia, niin on ok sekin että vastapuoli ei sitä harrasta, mutta anna olla jos se käy salilla niin sinunkin pitää käydä.
Kaikkien pitäisikin käydä salilla. Toki, toki, muitakin hyviä liikuntamuotoja on, mutta sali on tehokkaampi lihaskunnolle ja muodoille kuin kaikki muut. Sitä vartenhan se on ylipäätään keksitty ja kehitetty. Kaikki tosissaan urheilevat käyvät salilla urheilun lisäksi. Etenkin kun ikää tulee lisää, niin salin tarve korostuu.
Itselleni siitä on tosiaan tullut ehdoton kriteeri, jos nainen ei käy salilla niin minua ei kiinnosta.
Sorry ohiksesta.
Ketju on lukittu.
Tajusin, etten halua fyysisesti ketään, ainakaan ellen ole luonut lujaa luottamusta häneen kuukausien/vuosien ajan. Se on aivan liian pitkä aika roikuttaa toista mukana sillä toiveella, että ehkä joskus kumppani saisi sellaista fyysistä läheisyyttä jota kaipaa, varsinkaan kun en sitä voi varmuudella luvata.