Lue keskustelun säännöt.
Töihinpaluu edessä torstaina. Panikoin sitä niin että itkettää.
17.07.2018 |
Lomaa oli 4viikkoa ja melkein kolme meni siihen että pääsin irti työpaikan aiheuttamasta ahdistuksesta ja nyt pitää jo palata töihin. Tää menee jo paniikin puolelle tää ahdistus. Itkettää.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas ei ole kyse itsestään työpaikasta. Siinä ei ole mitään muuta vikaan kuin se, että siellä täytyy olla paikalla. Työkaverit on mukavia, samoin työ itsessään, mutta en halua käyttää suurinta osaa ajasta siellä. Viisi kertaa viikossa kahdeksan tuntia itse työpaikalla, kaksi tunti sen lisäksi menee siihen työpaikalle joutumiseen ja kotiin pääsemiseen. Kyllähän se masentaa varsinkin pimeään vuodenaikaan, kun kotona ei ehdi juuri kuin hoitaa pakolliset askareet ja mennä nukkumaan. Eli joutuu elämään sitä työtään varten.
En ole laiska, olen toimelias ihminen, mutta en pidä tästä yhteiskuntamallista, jossa suurin osa päivistä, ja koko elämästä menee töissä. Elämä on lyhyt eikä sitä saa edes käyttää juuri niinkuin itse haluaa.
Mitään muuta mahdollisuutta ei tietenkään ole, jollain se on elettävä, mutta juuri tämä masentaa kun tietää, että se on vain pakko.
Mulla oli tääkin, hankin aikuisiällä vielä tarkoituksella ammatin, jota voi tehdä osa-aikaisena helposti, ja teen nyt 30h/viikossa. Se auttaa pahimpaan vitutukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet hakeutunut duuniin joka ei sovi sinulle?
No ei ongelmat tuskin ole miksikään muuttuneet. Kohta on jo keskiviikko ja sitten seuraava onkin työaamu. Pää pystyyn vaan ja herää todellisuuteen.
Tästä syystä en palkkaa yritykseeni naisia. Ollaan ylihysteerisiä, itkuisia yms. Ja sitten kohta ollaankin vuosi sairaslomalla "työilmapiirin aiheuttaman ahdistuksen" vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä en palkkaa yritykseeni naisia. Ollaan ylihysteerisiä, itkuisia yms. Ja sitten kohta ollaankin vuosi sairaslomalla "työilmapiirin aiheuttaman ahdistuksen" vuoksi.
Mutta sinähän olet nainen.
Mulla samanmoinen tilanne kuin aloittajalla ja liittoon olin yhteydessä, asialle eivät tehneet mitään, koska olin myöhästellyt, joka johtui siitä että panikoin töihin menoa. Eli vika kokonaisuudessaan käännettiin minuun.
Homma vain jatkuu ja jatkuu... työperäisen ahdistuksen takia kroppa reistaa ja pahoin, minun pitää vain sietää, ei näihtiin saa apuja liitolta,työsuojelusta, työterveydestä eikä yhtään mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Välillä olen ajatellut, että ei pitäisi pitää lomaa ollenkaan, sillä silloin töihinmeno on vielä vaikeampaa kuin normaalisti. Masentaa kun tietää, että eläkkeelle pääsee vasta yli 40 vuoden päästä, jos silloinkaan :( sitten ei enää olekaan kuin pari kymmentä vuotta aikaa kuolemiseen, eli voimat ja terveys hiipuu jo aijemmin. Elämä meni oravanpyörässä, jippii. Siitähän elämässä tuntuu olevan kyse - työnteosta.
Ja silti elät elämääsi noin?? Kuka sen voi muuttaa jos et SINÄ ITSE?? Ei hyvä luoja!
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas ei ole kyse itsestään työpaikasta. Siinä ei ole mitään muuta vikaan kuin se, että siellä täytyy olla paikalla. Työkaverit on mukavia, samoin työ itsessään, mutta en halua käyttää suurinta osaa ajasta siellä. Viisi kertaa viikossa kahdeksan tuntia itse työpaikalla, kaksi tunti sen lisäksi menee siihen työpaikalle joutumiseen ja kotiin pääsemiseen. Kyllähän se masentaa varsinkin pimeään vuodenaikaan, kun kotona ei ehdi juuri kuin hoitaa pakolliset askareet ja mennä nukkumaan. Eli joutuu elämään sitä työtään varten.
En ole laiska, olen toimelias ihminen, mutta en pidä tästä yhteiskuntamallista, jossa suurin osa päivistä, ja koko elämästä menee töissä. Elämä on lyhyt eikä sitä saa edes käyttää juuri niinkuin itse haluaa.
Mitään muuta mahdollisuutta ei tietenkään ole, jollain se on elettävä, mutta juuri tämä masentaa kun tietää, että se on vain pakko.
Tässä sinulle salaisuus: sinun ei tarvitse elää noin. Kukaan ei pakota. Voit sanoa itsesi tänään irti ja muuttaa ulkomaille. Sinä voit tehdä ihan mitä vaan. Ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Välillä olen ajatellut, että ei pitäisi pitää lomaa ollenkaan, sillä silloin töihinmeno on vielä vaikeampaa kuin normaalisti. Masentaa kun tietää, että eläkkeelle pääsee vasta yli 40 vuoden päästä, jos silloinkaan :( sitten ei enää olekaan kuin pari kymmentä vuotta aikaa kuolemiseen, eli voimat ja terveys hiipuu jo aijemmin. Elämä meni oravanpyörässä, jippii. Siitähän elämässä tuntuu olevan kyse - työnteosta.
Elämä on valintoja. Monet ihmiset kuitenkin haluavat sen materian oman hyvinvoinnin ja vapaa-ajan kustannuksella.
Minä olen valinnut köyhemmän tien, jossa paljon vapautta - olen pienyrittäjä, joka tekee töitä kotoa käsin. Ei ole omaisuutta tai hienoja vehkeitä, mutta ei ole velkaakaan.
Rahat käytän matkusteluun, koska koen, että kaikista eniten saan energiaa kokemuksista ja itseni kehittämisestä kun materiasta.
Minua tosin tietyt tahot halveksivat ja säälittelevät, koska en ole hankkinut materiaa joka minun ikäisellä pitäisi olla.
Olen onnellinen, tämä on ainoa elämäni ja elän sen niin, että otan vastuun omasta elämästäni omilla valinnoillani.
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä en palkkaa yritykseeni naisia. Ollaan ylihysteerisiä, itkuisia yms. Ja sitten kohta ollaankin vuosi sairaslomalla "työilmapiirin aiheuttaman ahdistuksen" vuoksi.
Nuorten miesten työkyvyttömyys on tuplaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Työkyvyttömyydessä ei ole kyse pelkistä tuki- ja liikuntaelinten sairauksista. Mielenterveysongelmista johtuvat työkyvyttömyydet ovat kasvussa, ja nyt jo 40 prosenttia työkyvyttömyyksistä johtuu mielenterveysongelmista.
https://www.etk.fi/blogit/tyoelakealan-taytyy-taistella-tyokyvyttomyytt…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä en palkkaa yritykseeni naisia. Ollaan ylihysteerisiä, itkuisia yms. Ja sitten kohta ollaankin vuosi sairaslomalla "työilmapiirin aiheuttaman ahdistuksen" vuoksi.
Pertti Salovaara avoimena vakavasta uupumuksestaan: "Työuupumusta ei pidä häpeillä"
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä en palkkaa yritykseeni naisia. Ollaan ylihysteerisiä, itkuisia yms. Ja sitten kohta ollaankin vuosi sairaslomalla "työilmapiirin aiheuttaman ahdistuksen" vuoksi.
Jari Hautala, 48, ei ollut koskaan aiemmin masentunut tai kohdannut työuupumusta. Yllätyksekseen hän huomasi kärsivänsä molemmista.
http://www.avainapteekit.fi/tarinat/ihmiset-ja-tarinat/tyouupumus-vei-e…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei vaan ap,
Hyvin ikävältä kuulostaa tilanteesi ja tutulta myös. Kun mielen valtaa vain ajatus työhönpaluusta, et saa nautintoa mistään ja se tuska sisällä pyörii ja pyörii etkä näe mitään ulospääsyä missään.
Ehdottaisin, että hakeudut heti lääkäriin, vaikka päivystykseen ja kerrot avoimesti tilanteestasi. Minusta sinun pitäisi saada rauhoittavaa lääkettä, Opamox tms. Niillä saisit lievitettyä oloasi ja pääsisit alkuun töissä tai kunnes pääset työterveyslääkärille ja selvittämään perusteellisemmin tilannettasi.
Sinun on vain uskallettava tehdä jotain tilassasi, ei ole normaalia itkeä töihinpaluuta. Häpeä ja velvollisuus, laita ne syrjään ja hae apua ja ota se vastaan. Jotkut ihmiset ovat vain herkempiä, ei siinä mitään, olet yhtä arvokas kuin muutkin.
Toivon, että asiat ratkeavat ja ennenkaikkea, että olosi helpottuu nopeasti.
Käytät nyt kaiken liikenevän energian uuden työpaikan etsintään. Ei itseään kannata uuvuttaa paskassa työssä. Aina on vaihtoehtoja, vaikka tuntuu että ei olisi! Terveys on tärkeintä, vaikka se ei työnantajille tänä päivänä merkkaa mitään. Joku palaa loppuun, niin aina on uusia tulijoita.
Itse teen niin, että otan toisen työn loman ajaksi. Aivan uskomattoman hyvä fiilis hoitaa kahta duunia samaan aikaan. Menee loma nopeasti eikä tarvi miettiä mitä tekee. Suosittelen lämpimästi kaikille! Kiitos Sipilälle tästä mahdollisuudesta. Työ = elämä.
Samatilanne kirjoitti:
Mulla samanmoinen tilanne kuin aloittajalla ja liittoon olin yhteydessä, asialle eivät tehneet mitään, koska olin myöhästellyt, joka johtui siitä että panikoin töihin menoa. Eli vika kokonaisuudessaan käännettiin minuun.
Homma vain jatkuu ja jatkuu... työperäisen ahdistuksen takia kroppa reistaa ja pahoin, minun pitää vain sietää, ei näihtiin saa apuja liitolta,työsuojelusta, työterveydestä eikä yhtään mistään.
Ei terveyttä kannata uhrata työpaikan takia. Irtisanoudu, tiedän, karenssi. Saat toimeentulotukea, jos et pärjää muuten. Terveys kuitenkin tärkein.
Työötä Työötä Työötä tehdään, jotta jottaa leipää syödään. Työö ihmiisen, tuo mielen niin iloisen!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Välillä olen ajatellut, että ei pitäisi pitää lomaa ollenkaan, sillä silloin töihinmeno on vielä vaikeampaa kuin normaalisti. Masentaa kun tietää, että eläkkeelle pääsee vasta yli 40 vuoden päästä, jos silloinkaan :( sitten ei enää olekaan kuin pari kymmentä vuotta aikaa kuolemiseen, eli voimat ja terveys hiipuu jo aijemmin. Elämä meni oravanpyörässä, jippii. Siitähän elämässä tuntuu olevan kyse - työnteosta.
Ja silti elät elämääsi noin?? Kuka sen voi muuttaa jos et SINÄ ITSE?? Ei hyvä luoja!
Eihän se, ettei asiaa toiset voi muuttaa tarkoita sitä, että sen henkilö itse voisi muuttaa. Ainakaan paremmaksi. Muuttaa tietenkin voi, vaikka asunnottomaksi tai vielä kurjempiin työoloihin tai kuolevalle pikkupaikkakunnalle kauas läheisistä (jos asuu Helsingissä), niin, you name it, eikö vain?
Ala etsiä uutta duunia.