Onko nuorena/lapsena kiusattu aina kiusattu?
Joku väitti toisaalla, että jos lapsena ja nuorena on ollut kiusattu, niin joutuu kiusatuksi myös työpaikalla ja ihan kaikkialla, missä on ihmisiä?
Väitti, että kierretä on mahdotonta katkaista.
Onko kokemuksia?
Mut kai jokainen kiusattukin lopulta ymmärtää, että ei kukaan toinen ihminen todellisuudessa tunne kiusattua, vaan kertoo omalla käytöksellä kaiken itsestään ja tunne elämästään. Että pääsisi eroon niistä ikävistä tunteista, mitä dissaaminen aiheuttaa.
Kommentit (24)
Meidän lukion ihmisistä ainakin tiedän että ne paskapäät siellä yrittävät kaikin keinoin pönkittää itseään ja omaa elämäänsä. Kaikki muu on niillle täyttä paskaa paitsi ne itse.
Ei aikuiset ihmiset enää kiusaa jos on järkeä päässä. Lapset osaa olla julmia ja ei tarvitse kuin olla harvinainen/erikoinen nimi voi joutua kiusatuksia. Työpaikkakiusaamiseen puututaa nykyään jämäkästi 👍
Ei mua ole kiusattu yläasteen jälkeen. Lukiossa jotkut alempien luokkien hölmöt vielä huutelivat, kun yläaste ja lukio oli samassa, mutta omassa luokassa ei enää kukaan. Opiskeluaikana ja työpaikoilla olen ollut aika pidetty. En sano että suosittu, koska inhoan tuota termiä, mutta minusta tunnuttiin pitävän. Valtion naisvaltaisessa virastossa atk-tukihenkilönä olin lähes jumalasta seuraava, minua kunnioitettiin jostain syystä.
En tiedä. Minua alettiiin kiusaamaan vasta ollessani noin 25-vuotias. Voi se mennä niinkin.