Usko ei rajoita elämää vaan antaa rohkeutta ja mielenrauhaa, vakuuttavat Auli Viitala ja Päivi Vähäkangas
"Kyllä kirkkoon mahtuu keskustelua, eikä keskustelun tarvitse olla väittelyä tai erimielisyyksien etsimistä. Näin vakuuttavat kirjailija Auli Viitala ja kirkkoherra Päivi Vähäkangas. Mallia voi katsoa vaikka heidän juuri ilmestyneestä kirjastaan Suurin niistä on vapaus – Vuoropuhelua kristinuskosta (Vastapaino).
Kaikki alkoi siitä, että uskonnottomassa kodissa kasvanut Viitala alkoi harkita kastetta ja kirkkoon liittymistä ja halusi pohtia uskoon liittyviä kysymyksiä jonkun papin kanssa. Lopulta sellaiseksi löytyi Vähäkangas. Varsin pian he huomasivat, että heidän kirjeenvaihdostaan saattaisi olla apua muillekin, joita kristinusko ja kirkko askarruttavat.
Kirjan esipuheessa annetaan kirkosta melkoisen ruusuinen kuva: ”Tässä kirjassa lähtökohtana on, että naiset ovat pappeja ja piispoja, sateenkaariparit ovat tervetulleita alttarille ja kirkolla on yhteiskunnassa enemmän vastuuta kuin valtaa.” Ja: ”Me puhumme kirkosta, jossa eivät korostu hierarkia, kaitsenta ja kuuliaisuus vaan jossa jokaiseen suhtaudutaan täysivaltaisena aikuisena.”"
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/usko-ei-rajoita-elamaa-vaan-antaa-roh…
Kommentit (4)
Aulin sateenkaarikirkossa on kaikki sallittu.
Eikö tällainen aihe herätä enempää keskustelua?
Vierailija kirjoitti:
Eikö tällainen aihe herätä enempää keskustelua?
Ei, koska tältä palstalta puuttuu Ylpeys-liikkeen kannattajat.
Buu