Te ketkä olette pettämisen jälkeen päättäneet jatkaa suhdetta

Meillä oli muutaman kuukauden mittainen asumusero, jonka aikana kummallakin oli lyhyt suhde vieraan osapuolen kanssa. Mies koki tämän pettämisenä siitä syystä, että minä löysin uuden miehen aikaisemmin kuin hän löysi uuden naisen.

Aihe on käsitelty. Minusta erittäin tärkeä pointti on se, että toista voi pettää muillakin tavoin kuin salaa panemalla jonkun muun kuin kumppanin kanssa. Henkisen yhteyden särkeminen ja puolison haukkuminen  on minusta paljon pahempaa ja henkilökohtaisesti toista vastaan hyökkääväämpää kuin fyysinen kanssakäyminen jonkun muun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo petti pari vuotta sitten. Muutama kuukausi sitten petti uudelleen ja kiinni jäätyään ehdotti avointa avioliittoa. Eropaperit lähti. Tilanne ei normalisoitunut tuossa välissä ja toisella kertaa olin melko tunteeeton koko juttua kohtaan. Se joka pettää ja valehtelee kerran tekee niin myös uudestaan. En suosittele kenellekään että yrittää uudelleen varsinkin jos kyseessä on suhde eikä joku kännierehdys josta kertoo oma-aloitteisesti

Ei pidä paikkaansa. Täällä yksi, joka joskus petti (yli 10 vuotta sitten) eikä halua enää ikinä tehdä sitä. Niin herkullista miestä ei vastaan tule. Avioliitto pysyi kasassa, mutta luottamuksen uudelleen saavuttaminen otti aikansa. 

Mistä tiedät että sait puolison luottamuksen todella takaisin? Tarkoitan että minunkin vaimoni voi luulla että luottamusta on, ihan siitä syystä että en tuo epäluottamusta mitenkään esille. En jaksa. Mutta en myös luota pätkääkään. Ajattelen aina että vehkeilee selkäni takana ja pelaa muiden miesten kanssa ja valehtelee minulle. Kun kerran teki niin uskon että tekee toistekin.

No mustasukkainenhan mies oli jo aiemmin, ja pettämisen jälkeen en saanut edes kävelylle lähteä puhelin mukanani. Mihinkään en saanut mennä yksin. Oletan luottamuksen palautuneen, kun nykyisin voin elää melkein normaalisti. Viikonlopuksikin jäin yksin kotiin, kun mies oli työkeikalla. 

En tiedä vaikuttaako asiaan se, että miehellä itsellään oli pari vuotta sitten pahanlaatuinen ihastuminen toiseen naiseen... tai voihan olla, että hän ei vain enää välitä minusta. Ei se kyllä siltä tunnu, parisuhde voi oikeastaan paremmin kuin koskaan. 

.

Vierailija kirjoitti:

Päätimme jatkaa pettämisen jälkeen. Seksiä ei kerrotun mukaan liittynyt pettämiseen, mutta valehtelua ja asioiden pimittämistä kylläkin ja ainakin yksi tapaaminen kodin ulkopuolella, toisessa kaupungissa.

Asioita ei varsinaisesti käyty läpi koskaan. Ne osuudet, jotka sain tietooni muuten tai pystyin päättelemään myönnettiin, muuta ei. Ihan merkityksetön tämä kolmas osapuoli ei tainnut olla, koska lähipiirille oli ehditty puhua hänestä ja saatu sieltä henkistä tukea tämän suhteen aloittamiseen.

Siinä lähtökohdat. Olemme hivenen alta 40-vuotias pari, yksi lapsi. Vaimon ihastumisesta ja sivusuhteesta on aikaa nyt kohta kaksi vuotta. Emme ole onnellisia. Minun luottamukseni häneen on täysin kadonnut, en luota mihinkään mitä hän sanoo, varsinkaan jos asiaan etäisestikään liittyy muita miehiä.

Myös kunnioitusta on vaikea ylläpitää, vaikka yritän toista ihmistä kohtaan edelleen käyttäytyä arvostavasti. Lähinnä huvittaa, kun vaimo muissa asioissa korostaa rehellisyyttään ja suoraselkäisyyttään. Tästä herää lähinnä kaksi ajatusta, miksi hän muka olisi muissa asioissa muille ihmisille yhtään sen rehellisempi, kuin omalle puolisolleen, omassa parisuhteessaan? Ja jos näin sitten on, miksi minut ja parisuhteemme tulkittiin niin arvottomaksi, että siinä asiassa ei omia korkeita moraalikäsityksiä noudatettu?

Asia on mielessäni yhä päivittäin, en pääse siitä yli. Ymmärrän myös, että en voi sitä päivittäin ottaa esille, joten murehdin näitä tunteita täysin yksin. Kanssakäymisemme on peruskohteliasta, en ole koskaan esimerkiksi riidan aikana tuonut vanhoja asioita esille.

Vaimon poissaolot kotoa ovat kaikista vaikeimpia, työmatkat, ylityöt tai viihteellä käynti. Oloni on silloin niin sanoinkuvaamattoman paha, että en pysty syömään tai nukkumaan.

Vaimo itse vaikuttaa onnelliselta ja tyytyväiseltä. En kuitenkaan usko, että paljon katuu asiaa, koska ei sitä oikeastaan ikinä halunnut käydä milläänlailla läpi. Anteeksipyyntö aikanaan tuli, kun joutui asian lopulta myöntämään, mutta se oli kyllä maailman pinnallisiin anteeksipyyntö, joka hädin tuskin täytti anteeksipyynnön määritelmän. Enemmän sellainen sivulausetokaisu. Ei tullut sydämestä.

Tämänlaista elämää en suosittelisi kenellekään muulle. Kyllä eri suuntiin lähteminen pettämisen jälkeen on selkeämpi ratkaisu molemmille ja ajan kanssa parantaa ainakin petetyn elämänlaatua huomattavasti.

No mikset lähde eri suuntaan kun se on mielestäsi parempi?

Täällä yksi melkein sivusuhteeseen hairahtanut, muutaman kerran muita pussaillut nainen. Puoliso tietää ja hänelläkin on yksi oma hairahdus takana. Kumpikaan meistä ei halua erota, mutta silti vatvon jatkuvasti sitä, että mun kuuluisi lähteä näiden tekojeni takia. Siksi varmaan en ole onnellinen tässä suhteessa, koska mietin eroa jatkuvasti. ja sitten en ole siihen valmis kuitenkaan.

Tarinan opetus. ÄLKÄÄ PETTÄKÖ!

Meillä mies petti kolmisen vuotta sitten. Olemme edelleen yhdessä ja tällä hetkellä menee erittäin hyvin. Ja molemmat meistä on samaa mieltä.

Helppoahan se tähän pisteeseen pääseminen ei ole ollut. Mutta meillä on ollut koko ajan rakkautta toisiimme ja yhteiset lapset ja niiden voimalla olemme halunneet jatkaa.

Se miksi tässä pisteessä ollaan nyt on se, että miehen pettäminen oli aika "kevyttä". Pussailua, ihastumista lyhyen aikaa mutta ei esimerkiksi seksiä ollut heidän välillään. Jos takana olisi ollut pitkäaikainen ihan oikea suhde, en usko että olisin voinut antaa anteeksi. Mies on myös ollut asiasta niin avoin kuin olen halunnut ja kantanut siitä vastuun.

Mies tajusi alusta asti pettämisen jälkeen, että hän ei sanele miten ja milloin asiaa käsitellään. Hän ymmärsi, että kun minulla on asiasta puhumisen tarve, niin siitä puhutaan. Halusi hän sitä tai ei. Hän myös ihan alusta asti otti vastuun teostaan eikä yrittänyt kääntää sitä minun syyksi, että petin sinua siksi kun sinä aina ja sinä et koskaan.

Tajusin totta kai, että meidän suhteessa ei kaikki ole kohdillaan koska toinen pettää ja kävimme pariterapiassa. Sieltä saimme kovasti eväitä siihen miten käsitellä tätä pettämisasiaa mutta myös muita parisuhteemme asioita.

Helppoa ja nopea prosessi se ei ollut. Meni varmaankin vuosi, että ajattelin asiaa joka päivä. Joka ainoassa riidassa se pettäminen nousi esiin vaikka riitaa olisi tullut sukkien jättämisestä lattialle. Mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja myös meidän yhteinen asenne. Nykyään asiat käsitellään eikä niitä jätetä muhimaan. Ja jos tämä pettämisasia tulee mieleen niin sitä edelleen käsitellään. Nykyään onneksi aika harvoin.

Luottamus mieheen ei koskaan enää palaudu siihen mitä se oli ennen pettämistä. Se asia pitää vain hyväksyä. Mutta väitän että luotan tällä hetkellä mieheen juuri niin paljon kuin nykyään voin enää häneen luottaa. Ja sekin on kuitenkin jo aika paljon. Olen kuitenkin tajunnut, että vaikka vaihtaisin kumppania, en pystyisi siihen uuteenkaan luottamaan enää samalla lailla mitä joskus ennen pettämistä olen voinut luottaa. Koska kukaan ja mikään ei koskaan voi luvata, että hän ei pettäisi. Ei nykyinen mies mutta ei uusikaan. Sitä se pettäminen teettää. Se vioittaa suhdetta, sitä olemassa olevaa mutta myös mahdollisia tuleviakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo petti pari vuotta sitten. Muutama kuukausi sitten petti uudelleen ja kiinni jäätyään ehdotti avointa avioliittoa. Eropaperit lähti. Tilanne ei normalisoitunut tuossa välissä ja toisella kertaa olin melko tunteeeton koko juttua kohtaan. Se joka pettää ja valehtelee kerran tekee niin myös uudestaan. En suosittele kenellekään että yrittää uudelleen varsinkin jos kyseessä on suhde eikä joku kännierehdys josta kertoo oma-aloitteisesti

Ei pidä paikkaansa. Täällä yksi, joka joskus petti (yli 10 vuotta sitten) eikä halua enää ikinä tehdä sitä. Niin herkullista miestä ei vastaan tule. Avioliitto pysyi kasassa, mutta luottamuksen uudelleen saavuttaminen otti aikansa. 

Hieman oudosti muotoiltu. Ensin sanot "ei ikinä enää" mutta sitten kuitenkin lisäät "niin herkullista miestä ei tule", eli teoriassa jos sattuukin tulemaan niin tekisit sen uudelleen(kö?).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päätimme jatkaa pettämisen jälkeen. Seksiä ei kerrotun mukaan liittynyt pettämiseen, mutta valehtelua ja asioiden pimittämistä kylläkin ja ainakin yksi tapaaminen kodin ulkopuolella, toisessa kaupungissa.

Asioita ei varsinaisesti käyty läpi koskaan. Ne osuudet, jotka sain tietooni muuten tai pystyin päättelemään myönnettiin, muuta ei. Ihan merkityksetön tämä kolmas osapuoli ei tainnut olla, koska lähipiirille oli ehditty puhua hänestä ja saatu sieltä henkistä tukea tämän suhteen aloittamiseen.

Siinä lähtökohdat. Olemme hivenen alta 40-vuotias pari, yksi lapsi. Vaimon ihastumisesta ja sivusuhteesta on aikaa nyt kohta kaksi vuotta. Emme ole onnellisia. Minun luottamukseni häneen on täysin kadonnut, en luota mihinkään mitä hän sanoo, varsinkaan jos asiaan etäisestikään liittyy muita miehiä.

Myös kunnioitusta on vaikea ylläpitää, vaikka yritän toista ihmistä kohtaan edelleen käyttäytyä arvostavasti. Lähinnä huvittaa, kun vaimo muissa asioissa korostaa rehellisyyttään ja suoraselkäisyyttään. Tästä herää lähinnä kaksi ajatusta, miksi hän muka olisi muissa asioissa muille ihmisille yhtään sen rehellisempi, kuin omalle puolisolleen, omassa parisuhteessaan? Ja jos näin sitten on, miksi minut ja parisuhteemme tulkittiin niin arvottomaksi, että siinä asiassa ei omia korkeita moraalikäsityksiä noudatettu?

Asia on mielessäni yhä päivittäin, en pääse siitä yli. Ymmärrän myös, että en voi sitä päivittäin ottaa esille, joten murehdin näitä tunteita täysin yksin. Kanssakäymisemme on peruskohteliasta, en ole koskaan esimerkiksi riidan aikana tuonut vanhoja asioita esille.

Vaimon poissaolot kotoa ovat kaikista vaikeimpia, työmatkat, ylityöt tai viihteellä käynti. Oloni on silloin niin sanoinkuvaamattoman paha, että en pysty syömään tai nukkumaan.

Vaimo itse vaikuttaa onnelliselta ja tyytyväiseltä. En kuitenkaan usko, että paljon katuu asiaa, koska ei sitä oikeastaan ikinä halunnut käydä milläänlailla läpi. Anteeksipyyntö aikanaan tuli, kun joutui asian lopulta myöntämään, mutta se oli kyllä maailman pinnallisiin anteeksipyyntö, joka hädin tuskin täytti anteeksipyynnön määritelmän. Enemmän sellainen sivulausetokaisu. Ei tullut sydämestä.

Tämänlaista elämää en suosittelisi kenellekään muulle. Kyllä eri suuntiin lähteminen pettämisen jälkeen on selkeämpi ratkaisu molemmille ja ajan kanssa parantaa ainakin petetyn elämänlaatua huomattavasti.

No mikset lähde eri suuntaan kun se on mielestäsi parempi?

Päätimme yhdessä jatkaa ja lupasin yrittää päästä asiasta yli. Tällä hetkellä ei hyvältä tunnu ja tämän päivän viisaudella en suosittele tätä kelleen muulle. Hyvin todennäköisesti joudun itsekin myöntämään, että tämä ei toimi.

.

Päätimme jatkaa yhdessä. Välillä meni ihan hyvin, lopulta kuitenkin päädyimme eroon 2 vuoden jälkeen. minulla luottamus palasi ihan hyvin, uskoisin voivani luottaa kaksilahkeisiin vielä uusissakin suhteissa. ongelmia vaan oli liikaa muuten ja yhteistä liian vähän. Väärä mies kertakaikkiaan luonteeltaan + muutenkin minulle . Onneksi kaikki miehet ei ole tuollaisia. Onneksi halusin itsekin eron. parasta mitä minulle on tapahtunut. En voi suositella kenellekkään jatkamista. kyllä pettäminen jotakin kertoo ihmisestä vaikka olisikin vain yksi kerta. Ainakin nyt tiedän mitä teen, jos joskus sama tulee eteen.

Tämäkös se yksinkertaista ihmistä ihmetyttää. Ihminen on erehtyväinen. Jokainen tekee tietty tavallaan, mutta Henk. koht en ymmärrä näitä ”se on sit siinä, kerrasta poikki jne”-täydellisiä ihmisiä.

Muiden ongelmat ovat selkeitä ja helposti ratkaistavia. Omat sen sijaan pirullisen vaikeita ja hankalasti ratkaistavissa.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri antoi anteeksi pettämisen ja on ollut vuosikausia tämän miehen kanssa. Mutta täysi luottamus ei ole koskaan palautunut, ei koskaan.

Täysi luottamus onkin utopiaa. Varsinkin nykyisessä "kaikki mulle nyt heti" maailmassa jossa ne ihmiset jotka ehkä olisivatkin sen täyden luottamuksen arvoisia nuijitaan maanrakoon. 

.

.

.