Yhdistys keräsi jättilistan: Näistä asioista vähävaraisten perheiden nuoret unelmoivat - Listalla jopoja ja iPhoneja??

Vierailija kirjoitti:

Tuon kampanjan tarkoituksena oli nimenomaan havahduttaa ihmisiä huomaamaan, että nuoret ovat samanlaisia varallisuudesta huolimatta. Ja toisaalta antaa niille nuorille tilaa unelmoida ilman, että joku aikuinen juuri tämän aloituksen tapaan lyttää, kun ei tiedä paikkaansa ja tajua olevansa toisen luokan kansalainen. Ei yhden ihmisen ajateltukaan yksin lahjoittavan isoa juttua, mutta työpaikka, kaveriporukka tai urheiluseura olisi hyvinkin voinut.

Urheiluseurat joutuu jo nyt kerjäämään rahat omaankin toimintaan, työpaikka taas on työpaikka eikä hyväntekeväisyyslaitos ja kaveriporukat saa toki kerätä rahaa, mutta järkevämpää olisi ostaa keskiluokkaisen perheen lapselle se jopo, ei ainakaan vanhemmat myisi sitä samantien.

Nuorilla pitää olla tilaa unelmoida, mutta millainen aikuinen kasvaa siitä nuoresta, jolle on opetettu, että kaiken saa tekemättä mitään.

Surullisimmat haaveet olivat nuo pari toivetta saada hoitoa akneen. Kertoo siitä, että perushuolenpidossa on puutteita. Akne on sairaus, johon lapsen on saatava hoitoa kuten muihinkin sairauksiin. Nuoret eivät edes ilmeisesti tiedä, että voisivat mennä terveyskeskukseen hakemaan apua akneen eli ei tarvitse mennä kosmetologille. Missä ovat vanhemmat ja koulun terkkari neuvoineen?

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan unelmoivat. Ymmärrän hyvin. Olen itse kasvanut vähävaraisessa perheessä, ja oli todella kuluttavaa aina tyytyä siihen halpismalliin. Ikinä ei saanut sitä oikeanlaista tavaraa jonka halusi, ei farkkuja, ei reppuja, ei kenkiä, jne. Aina joku markettihalpis, jos sitäkään. Å Ja tämä oli 90-luvulla, kun ei vielä ollut kaikkea tarjolla kuten nykyään.

Itselläni oli juuri sama tilanne. Lapsena ja teininä sai aina tyytyä siihen huonompaan. Nykyisin säästän vaikka kuinka kauan että saan juuri sen mitä haluan. En enää tyydy. Joitain tuttuja tämä tuntuu suorastaan ärsyttävän. Olen kuulemman liian ehdoton. Esimerkkinä kynttilänjalka. Olin halunnut sellaisen vanhanaikaisen punaisen jossa on palloja. En suostunut ostamaan kaupasta sitä perinteistä punaista kolmihaaraista kynttilänjalkaa. Kiertelin kirpputoreja seitsemän vuotta, kunnes sain haluamani.

Niin unelmoi moni keskiluokkainenkin ja suurin osa unelmaksi jää. Nuoret on laumasieluja

Unelmointi on ok, kunhan se on realistista.

Vierailija kirjoitti:

Nuoret kannattaakin opettaa siihen, että tavaraa saa, kun vain ilmoittaa, että tämän haluan. Aina löytyy joku taho, joka on tarpeeksi typerä sen toiveen toteuttamaan.

Entä sitten, kun nuorella on se Jopo, miten se elämä siitä paranee, kun kotona on juoppo isä ja narkkariäiti.

Sille nuorelle uusi perhe olisi paljon parempi lahja.

Sillä Jopolla saa tunteen, ettei ole niin erilainen kuin muut. Ehkä sitä jaksaa silloin sinnitellä siihen asti, että pääsee omilleen. Sinnittelee sen Jopon kanssa ja sen tunteen kanssa, että edes jotain kiinnosti. Huostaanotettu ei välttämättä saa mitään irti siitä uudesta perheestään. Siellä erilaisuuden tunne voi jopa korostua. Nuorille on tärkeää (vaikka kuinka olisi hevari tai animetyttö) kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi. 

Pahinta mitä aikuinen voi tehdä, on lytätä ja vähätellä. "Susta ei ikinä tule mitään, ei edes työtöntä" sanoi luokanvalvoja minulle, tytölle, joka oli henkisesti aivan rikki ja yksin. Äiti joi, isää vei uusi vaimo, koulussa kiusattiin, eikä ollut ketään, kuka sanoisi että kyllä se siitä. Se oli ainoa asia minkä olisin tarvinnut kuulla silloin. Että kyllä tämä tästä, sinä osaat, sinä pystyt. 

Vierailija kirjoitti:

Unelmointi on ok, kunhan se on realistista.

Täytän tänä vuonna 36-vuotta. Olen haaveillut jo kauan siitä, että pääsisin avaruuteen. Tiedostan, että jollen voita lotossa ja pysty ostamaan lippua kaupalliselle "avaruus"lennolle, toiveeni ei tule toteutumaan. Mutta mitä sitten? 

Moni asia tuossa listalla oli täysin toteutettavissa, ainakin ne materiatoiveet. Ulkomaille pääsee, kunhan pääsee työelämään aikanaan kiinni. Talon voi rakentaa järven rannalle, kunhan jaksaa kouluttautua tarpeeksi että saa työn, josta saa tarpeeksi rahaa. Surullisinta tässä on, että osa näistä nuorista ei tule pääsemään unelmiinsa juuri siksi, että heitä ympäröi yhteiskunta joka on kylmä kuin kivi. Ja hyvin surullista on, että osa ei-materiatoiveista on sellaisia, ettei meistä kukaan oikein voi niissä auttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Joku toivoi jäätelötötteröä, karkkia ja sipsiä. Minulla nousi ihan kyyneleet silmiin, kun aloin miettiä millaisessa perheessä tämä 13v. tyttö elää, jos toiveet ovat noin pieniä ja tavallisia? Jos voisin viedä hänet kauppaan ja sitten jäätelölle, kertoisiko hän muista unelmistaan myös? Mitä ne olisivat? Tätä ei ehkä kukaan usko, mutta minä todella tahtoisin tietää. Itselläni on kolme pientä lasta ja olen alati tietoinen elämän epävarmuudesta. Mutta silti olen voinut heille tarjota monia niitä asioita, joita listassa oli. 

Tälle jäätelöä toivoneelle tytölle, ja kaikille muillekin, haluaisin sanoa että unelmoikaa! Menkää ja tehkää niin paljon kuin pystytte <3

Nyt vähän realismia kehiin! Luuletko todella, että Suomessa on sellaista rahallista köyhyyttä, että teini ei saisi jäätelöä? Jäätelö maksaa muutaman euron. Jos perheessä on se tilanne, että lapsi ei saa jäätelöä tai sipsejä, niin taustalla on joko ruokafanatismi (lapsi on lihava, eikä hänelle anneta herkkuja) tai vanhempien totaalinen elämänhallinnan puute, joka varmasti näkyy monin muinkin tavoin kuin kyvyttömyytenä ostaa lapsille ruokaa. Lastensuojelu on tuollaisessa tapauksessa varmasti jo hälytetty hommiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret kannattaakin opettaa siihen, että tavaraa saa, kun vain ilmoittaa, että tämän haluan. Aina löytyy joku taho, joka on tarpeeksi typerä sen toiveen toteuttamaan.

Entä sitten, kun nuorella on se Jopo, miten se elämä siitä paranee, kun kotona on juoppo isä ja narkkariäiti.

Sille nuorelle uusi perhe olisi paljon parempi lahja.

Sillä Jopolla saa tunteen, ettei ole niin erilainen kuin muut. Ehkä sitä jaksaa silloin sinnitellä siihen asti, että pääsee omilleen. Sinnittelee sen Jopon kanssa ja sen tunteen kanssa, että edes jotain kiinnosti. Huostaanotettu ei välttämättä saa mitään irti siitä uudesta perheestään. Siellä erilaisuuden tunne voi jopa korostua. Nuorille on tärkeää (vaikka kuinka olisi hevari tai animetyttö) kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi. 

Pahinta mitä aikuinen voi tehdä, on lytätä ja vähätellä. "Susta ei ikinä tule mitään, ei edes työtöntä" sanoi luokanvalvoja minulle, tytölle, joka oli henkisesti aivan rikki ja yksin. Äiti joi, isää vei uusi vaimo, koulussa kiusattiin, eikä ollut ketään, kuka sanoisi että kyllä se siitä. Se oli ainoa asia minkä olisin tarvinnut kuulla silloin. Että kyllä tämä tästä, sinä osaat, sinä pystyt. 

"Susta ei tule mitään, ei edes työtöntä!" on kyllä aika hyvä. Miten itse sen tulkitsit?

Suomalainen yhteiskunta on kyllä uskomattoman vihamielinen. Joskus olen miettinyt, että jos oma perhekin on vihamielinen, niin ihminen voi elää koko elämänsä kylmän tunteettomassa välinpitämättömyydessä tai muiden kiusattavana. Oli puhetta yhden kaverin kanssa, että ei olla tunnettu itseämme tervetulleeksi missään yhteisössä Suomessa. Ei kouluissa, yliopistolla, työpaikoilla, ei missään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku toivoi jäätelötötteröä, karkkia ja sipsiä. Minulla nousi ihan kyyneleet silmiin, kun aloin miettiä millaisessa perheessä tämä 13v. tyttö elää, jos toiveet ovat noin pieniä ja tavallisia? Jos voisin viedä hänet kauppaan ja sitten jäätelölle, kertoisiko hän muista unelmistaan myös? Mitä ne olisivat? Tätä ei ehkä kukaan usko, mutta minä todella tahtoisin tietää. Itselläni on kolme pientä lasta ja olen alati tietoinen elämän epävarmuudesta. Mutta silti olen voinut heille tarjota monia niitä asioita, joita listassa oli. 

Tälle jäätelöä toivoneelle tytölle, ja kaikille muillekin, haluaisin sanoa että unelmoikaa! Menkää ja tehkää niin paljon kuin pystytte <3

Nyt vähän realismia kehiin! Luuletko todella, että Suomessa on sellaista rahallista köyhyyttä, että teini ei saisi jäätelöä? Jäätelö maksaa muutaman euron. Jos perheessä on se tilanne, että lapsi ei saa jäätelöä tai sipsejä, niin taustalla on joko ruokafanatismi (lapsi on lihava, eikä hänelle anneta herkkuja) tai vanhempien totaalinen elämänhallinnan puute, joka varmasti näkyy monin muinkin tavoin kuin kyvyttömyytenä ostaa lapsille ruokaa. Lastensuojelu on tuollaisessa tapauksessa varmasti jo hälytetty hommiinsa.

Realismia itsellesi: lastensuojelua voidaan huutaa kehiin, mutta lastensuojelu ei ehdi joka paikkaan. Ja tiedätkö, että luultavasti tuokin toive on kirjoitettu niin, että se on se pienin toive minkä tämä lapsi on kehdannut kirjoittaa? Ja että luultavasti näiden herkkujen lisäksi tämä lapsi toivoisi rauhaa syödä niitä, vaikka leffan parissa, äidin ja isän kanssa. Sinä et voi mitenkään tietää, millaisia p*rsläveissä moni lapsi tässä maassa elää. 

Ihmiset on kumman sinisilmäisiä. Tai kyynisiä: lapsi on luultavasti läski, tai jos ei ole, niin kai nyt joku viranomainen on jotain huomannut. Huokaus. 

Se, jota lainasit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli ihan tippa linssiin, kuinka tommoset toisille tavalliset asiat voivat olla toiselle unelmien täyttymys. Täytyykin lahjoittaa Hopelle, jos joku vaikka saisi sen iPadinsa.

Meidän naapurissa asuu vähävarainen yh jolla on kaksi lasta. Lapsilla ei ollut pyöriä.  Lapset aina käveli joka paikkaan. Miehen kaveri on pyörätukussa töissä, niin mies osti niille jopot.

Ihana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret kannattaakin opettaa siihen, että tavaraa saa, kun vain ilmoittaa, että tämän haluan. Aina löytyy joku taho, joka on tarpeeksi typerä sen toiveen toteuttamaan.

Entä sitten, kun nuorella on se Jopo, miten se elämä siitä paranee, kun kotona on juoppo isä ja narkkariäiti.

Sille nuorelle uusi perhe olisi paljon parempi lahja.

Sillä Jopolla saa tunteen, ettei ole niin erilainen kuin muut. Ehkä sitä jaksaa silloin sinnitellä siihen asti, että pääsee omilleen. Sinnittelee sen Jopon kanssa ja sen tunteen kanssa, että edes jotain kiinnosti. Huostaanotettu ei välttämättä saa mitään irti siitä uudesta perheestään. Siellä erilaisuuden tunne voi jopa korostua. Nuorille on tärkeää (vaikka kuinka olisi hevari tai animetyttö) kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi. 

Pahinta mitä aikuinen voi tehdä, on lytätä ja vähätellä. "Susta ei ikinä tule mitään, ei edes työtöntä" sanoi luokanvalvoja minulle, tytölle, joka oli henkisesti aivan rikki ja yksin. Äiti joi, isää vei uusi vaimo, koulussa kiusattiin, eikä ollut ketään, kuka sanoisi että kyllä se siitä. Se oli ainoa asia minkä olisin tarvinnut kuulla silloin. Että kyllä tämä tästä, sinä osaat, sinä pystyt. 

"Susta ei tule mitään, ei edes työtöntä!" on kyllä aika hyvä. Miten itse sen tulkitsit?

Suomalainen yhteiskunta on kyllä uskomattoman vihamielinen. Joskus olen miettinyt, että jos oma perhekin on vihamielinen, niin ihminen voi elää koko elämänsä kylmän tunteettomassa välinpitämättömyydessä tai muiden kiusattavana. Oli puhetta yhden kaverin kanssa, että ei olla tunnettu itseämme tervetulleeksi missään yhteisössä Suomessa. Ei kouluissa, yliopistolla, työpaikoilla, ei missään.

Olin oppinut jo kauan ennen tuota olemaan tekemättä tulkintoja. Otin sen juuri niin kuin se olikin: siinä oli jälleen yksi vihainen aikuinen, jota olemukseni jostain syystä ärsytti, ja jolle ei voinut kertoa totuutta siitä, miten kotona menee. 

Virallisen totuuden mukaan minun olisi pitänyt oikein sisuuntua tuosta, nousta suosta ja näyttää maailmalle että tämä tyttöpä on kaikkea muuta kuin ei mitään. No, ei se ihan niin mennyt. Pitkän tien olen rämpinyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret kannattaakin opettaa siihen, että tavaraa saa, kun vain ilmoittaa, että tämän haluan. Aina löytyy joku taho, joka on tarpeeksi typerä sen toiveen toteuttamaan.

Entä sitten, kun nuorella on se Jopo, miten se elämä siitä paranee, kun kotona on juoppo isä ja narkkariäiti.

Sille nuorelle uusi perhe olisi paljon parempi lahja.

Sillä Jopolla saa tunteen, ettei ole niin erilainen kuin muut. Ehkä sitä jaksaa silloin sinnitellä siihen asti, että pääsee omilleen. Sinnittelee sen Jopon kanssa ja sen tunteen kanssa, että edes jotain kiinnosti. Huostaanotettu ei välttämättä saa mitään irti siitä uudesta perheestään. Siellä erilaisuuden tunne voi jopa korostua. Nuorille on tärkeää (vaikka kuinka olisi hevari tai animetyttö) kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi. 

Pahinta mitä aikuinen voi tehdä, on lytätä ja vähätellä. "Susta ei ikinä tule mitään, ei edes työtöntä" sanoi luokanvalvoja minulle, tytölle, joka oli henkisesti aivan rikki ja yksin. Äiti joi, isää vei uusi vaimo, koulussa kiusattiin, eikä ollut ketään, kuka sanoisi että kyllä se siitä. Se oli ainoa asia minkä olisin tarvinnut kuulla silloin. Että kyllä tämä tästä, sinä osaat, sinä pystyt. 

"Susta ei tule mitään, ei edes työtöntä!" on kyllä aika hyvä. Miten itse sen tulkitsit?

Suomalainen yhteiskunta on kyllä uskomattoman vihamielinen. Joskus olen miettinyt, että jos oma perhekin on vihamielinen, niin ihminen voi elää koko elämänsä kylmän tunteettomassa välinpitämättömyydessä tai muiden kiusattavana. Oli puhetta yhden kaverin kanssa, että ei olla tunnettu itseämme tervetulleeksi missään yhteisössä Suomessa. Ei kouluissa, yliopistolla, työpaikoilla, ei missään.

Suomi on henkisesti hyvin Itä-Eurooppalainen maa. Tunteista ei saa puhua. Sukupolvesta toiseen mitätöidään lapsia. Tämä tietenkin heijastuu työpaikoille ja kouluihin.

Vierailija kirjoitti:

Aika monet noista on ihan tavallisia nuorten toiveita / unelmia. Meidänkin hyväosaiset nuoret toivovat ihan saman tyyppisiä asioita, New Yorkin lomaa, iPhonea, MacBookia, huvipuiston kausikorttia jne.

Minusta listan toiveista voi päätellä, että vähäosaistenkin peruselämä on Suomessa kunnossa. Harva toivoi mitään perustarpeita.

Wuhuu, emme ole kehitysmaa jossa köyhällä ei ole sukkia. Riittäisikö sellainen elämä sinulle, mitä voi elää esim 500 eurolla kuussa? Tuskinpa vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret kannattaakin opettaa siihen, että tavaraa saa, kun vain ilmoittaa, että tämän haluan. Aina löytyy joku taho, joka on tarpeeksi typerä sen toiveen toteuttamaan.

Entä sitten, kun nuorella on se Jopo, miten se elämä siitä paranee, kun kotona on juoppo isä ja narkkariäiti.

Sille nuorelle uusi perhe olisi paljon parempi lahja.

Sillä Jopolla saa tunteen, ettei ole niin erilainen kuin muut. Ehkä sitä jaksaa silloin sinnitellä siihen asti, että pääsee omilleen. Sinnittelee sen Jopon kanssa ja sen tunteen kanssa, että edes jotain kiinnosti. Huostaanotettu ei välttämättä saa mitään irti siitä uudesta perheestään. Siellä erilaisuuden tunne voi jopa korostua. Nuorille on tärkeää (vaikka kuinka olisi hevari tai animetyttö) kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi. 

Pahinta mitä aikuinen voi tehdä, on lytätä ja vähätellä. "Susta ei ikinä tule mitään, ei edes työtöntä" sanoi luokanvalvoja minulle, tytölle, joka oli henkisesti aivan rikki ja yksin. Äiti joi, isää vei uusi vaimo, koulussa kiusattiin, eikä ollut ketään, kuka sanoisi että kyllä se siitä. Se oli ainoa asia minkä olisin tarvinnut kuulla silloin. Että kyllä tämä tästä, sinä osaat, sinä pystyt. 

Jaha. Kun se nuori saa hyväntekeväisyysjopon, niin siitä tulee jotenkin parempi ihminen ja se on kamalan kiitollinen, kun sai sen jopon ja siihen uskottiin ja sitten siitä tulee jotain. Vai sittenkin nuori tajuaa, että hemmetti, ne astoi tän ilmaiseksi, mitä muuta ne antaa, kun vain tajuaa vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret kannattaakin opettaa siihen, että tavaraa saa, kun vain ilmoittaa, että tämän haluan. Aina löytyy joku taho, joka on tarpeeksi typerä sen toiveen toteuttamaan.

Entä sitten, kun nuorella on se Jopo, miten se elämä siitä paranee, kun kotona on juoppo isä ja narkkariäiti.

Sille nuorelle uusi perhe olisi paljon parempi lahja.

Sillä Jopolla saa tunteen, ettei ole niin erilainen kuin muut. Ehkä sitä jaksaa silloin sinnitellä siihen asti, että pääsee omilleen. Sinnittelee sen Jopon kanssa ja sen tunteen kanssa, että edes jotain kiinnosti. Huostaanotettu ei välttämättä saa mitään irti siitä uudesta perheestään. Siellä erilaisuuden tunne voi jopa korostua. Nuorille on tärkeää (vaikka kuinka olisi hevari tai animetyttö) kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi. 

Pahinta mitä aikuinen voi tehdä, on lytätä ja vähätellä. "Susta ei ikinä tule mitään, ei edes työtöntä" sanoi luokanvalvoja minulle, tytölle, joka oli henkisesti aivan rikki ja yksin. Äiti joi, isää vei uusi vaimo, koulussa kiusattiin, eikä ollut ketään, kuka sanoisi että kyllä se siitä. Se oli ainoa asia minkä olisin tarvinnut kuulla silloin. Että kyllä tämä tästä, sinä osaat, sinä pystyt. 

Ei kaikki köyhät perheet ole huonoja, narkkari-alkoholistiperheitä. Tämä oli tuolle ylläolevalle, joka toivotti paremmaksi uutta perhettä.

Miksi noille lapsille ei opeteta sitä että unelmointi on kiellettyä. Siihen pitää tyytyä mitä sattuu saamaan.

Juuri nyt unelmoin Eurojackpotin 90 miljoonasta eurosta, sillä minulla olisi sille oikeasti käyttöä.

Enkä häpeä yhtään.

Itse olen köyhä ja sairas. Kumpikin syy niin vakava, etten voisi matkustaa, mutta unelmoin retkeilystä erämaassa Lapissa. Kävelisin Suomen puolelta Norjan puolelle. Menisin vuorikiipeilemään eri puolella maailmaa. Joskus katselen kuvia hienoista maisemista ja unelmoin olevani siellä.

Ihmisillä on lupa unelmoida vaikka olisivatkin köyhiä.

Vierailija kirjoitti:

Onko luentun ymmärtäminen hukassa?

Nuoret unelmoivat.

Minäkin unelmoin Karibian lomastaan siihen ei ole varaa.

Vähävaraisilta on unelmointikin kielletty. Sallittua on unelmoida vain esim tyhjästä pahvilaatikosta. Mistä voisi sitten askarrella esim. veneen